Social Media Icons

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kolmetoista

Ei kommentteja Share It:
Lapsi on nyt 13 kuukautta vanha. Siis vuoden ja yhden kuukauden. En ole tehnyt kuukausittaisia katsauksia tai jaksanut liiemmin enää viime aikoina riemuita (ainakaan julkisesti) uusista taidoista ja tempuista, mutta koska saan vain pinnistelen päähäni, mitä me teimme kolme kuukautta sitten, voinen tehdä poikkeuksen. Ikään kuin muistutukseksi itselleni tästä ajasta, näistä hetkistä.

Helmi kävelee tuetta jo melkoisen reippaasti, huoneiden poikki ja esteiden yli. Silti innostuessa ja hermostuessa matkat kuljetaan kontaten. Kävellessä polvet ovat jäykät, askellus tanakkaa ja varmaa. Kasvot kivettyvät keskittyneeseen katseeseen, mutta aina hetken verran riemukas hymy ja onnistumisen ilo kuultavat kasvoilta nekin.
Hän syö mieluusti itse lusikalla ja jokaisen suupalan jälkeen pitää taputtaa suurelliseen tyyliin kehujen kera. Hän yrittää kivuta syöttötuoliin kun on nälkäinen ja osaa kiikuttaa nokkamukinsa kun se kaipaa täyttämistä. Ruoka-annokset ovat edelleenkin pieniä ja lempiruoat vähintäänkin eksoottisia; rukiinen ruoansulatusjogurtti ja sokeriherneet uppoavat aina, hedelmäsoseet tai riisi eivät.

Ensimmäiset sanatkin on kuultu jo aikaa sitten (nyyhkytän edelleen koska en muistanut merkitä vauvakirjaan tarkkaa ajankohtaa). Ensin tottelin vain nimeä äittä, nykyään olen äiti tai vaihtoehtoisesti painokkaammin äitiiiiiii itkupotkuraivareiden saattelemana. Iti on ihan oma lukunsa, mutta kaikista kovin juttu on osoitella tavaroita sormella ja sanoa ato.
Suurimmaksi osaksi ääntely on kuitenkin tunnistamatonta jokellusmassaa joka yltyy entistä moniulotteisemmaksi päivä päivältä. Hellyyttävintä on katsoa mainoslaulujen tahdissa polvet notkuen jammailevaa ja haaveillen mukana laulavaa vuosikasta. Elämä olohuoneessamme seisahtuu aina ärsyttävien mainosrenkutusten ja televisiosarjojen tunnarien (arvatkaapas mikä on kruunamaton ykkönen? No Karavaanarit tietenkin, ugh!) soidessa taustalla.

Kaikenlainen vedellä läträäminen on pop. Koiran vesikupit mummoloissa saavat kyytiä ja tippalukollisesta nokkamukistakin kyllä irtoaa nestettä pöytään hangattavaksi kun sitä iskee oikein kovasti monta kertaa. Myös kiipeileminen, mihin tahansa kiipeileminen, on viime aikoina opittu taito. Haen lasta pois milloin televisiotasolta, milloin ikkunalaudalta, milloin keittiönpöydältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti