Social Media Icons

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Vuosi äitinä

14 kommenttia , , , , , , , Share It:

Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun kuusi ja puoli tuntia kestäneen ähinän ja puhinan jälkeen rinnalleni nostettiin kaikkien aikojen suloisin tyttölapsi, joka kaikessa pienuudessaan ja avuttomuudessaan tuntui herkästi särkyvältä ja hentoiselta. Vannoin aina, ettei minusta tulisi nostalgisesti vauva-aikaa muistelevaa "mihin aika katoaa"-tyyppiä, vaan toisinpa kävi. Kasvu ja kehitys yhden ainoan vuoden aikana on huimaa, mutta totta puhuakseni, aika tuntuu kuluvan silti hitaammin. Tuntuu uskomattomalta, että minä olen ollut äiti yhden ainoan vuoden. Ja silti muistan enää hatarasti, millaista elämäni oli ennen lasta. Mitä minä tein arki-iltoina, viikonloppuina, en tiedä.

Paljon on tapahtunut synnytyksen jälkeen. On kamppailtu imetyksen kanssa, kiinteiden ruokien kanssa. On valvottu mahavaivojen takia, on noustu kaksikymmentä kertaa yössä ylös. Vuoteen on mahtunut lukemattoman paljon moninaisia, erimittaisia kausia aina lusikkalakoista syön vain sormin syöttämiäsi mustikoita-kausiin. Hampaita tehtiin monta pitkää kuukauta. Mutta onneksi mikään ei kestä ikuisesti. Ei vauvavuosikaan, ei kriisikaudet.
Vaikka ihan rehellinen ollakseni, tuntuvaithan epämiellyttävämmät vaiheet, kuten unikoulujaksot ja tiheän imun kaudet pitkiltä kuin nälkävuodet. Kaiken kiireen, stressin ja väsymyksen keskellä olo on voimaton, turhautunut ja tila tuntuu krooniselta. Joinain yön pimeinä tunteina yksin kolmatta tuntia lasta nukuttaessani mietin, ettei minulla ole enää mitään, mistä ammentaa voimaa. Ei korulauseita, ei ensimmäisiä hymyjä, ei huumorintajua. Onneksi sen kaltaiset epätoivoiset tunteet elivät vain ohikiitävän hetken verran ja aamulla olo oli jo ihan toisenlainen. 

Kaikista rankin aika tuntuu olevan helpottamaan päin. Alkuraskauden väsymys ja pahoinvointi alkaa hiljalleen helpottamaan, eikä unikoulu-lusikkalakko-esiuhmaikä-kombo ainakaan helpottanut oloani. Puhumattakaan avopuolison poissaolosta ja keittiöremontista (joka on vieläkin kesken!).
Tästä vauva-ajasta, saamastani vertaistuesta ja esimerkiksi Vuoden mutsi-kirjasta olen ottanut opikseni ja toisinaan kulkenut sieltä mistä aita on matalin, ollut reilusti keskinkertainen. Pyykkivuori on melkoinen ja keittiö on aina sotkuinen. Hajuherkäksi käyneenä olen joutunut luopumaan hetkellisesti kestovaippailusta, joka on saanut aikaan vain äkillisiä oksennusrefleksin ryhtiliikkeitä. Olen lakannut stressaamasta syömisestäkin; ei kukaan täällä nälkään kuole, ruoka porsaat kotiin ajaa.
Niin on helpompaa. Tietää, että vaikka on äiti, ei ole täydellinen. Olen ihan tavallinen ihminen, joka tuntee negatiivisiakin tunteita, pohjatonta väsymystä ja uupumusta, kaiken sen hyvän ja ihanan rinnalla. Olen luonut nahkani.

14 kommenttia:

  1. Onnea ensimmäisestä vuodesta!

    VastaaPoista
  2. Onnea 1-vuotiaalle Helmi-murulle ja sinulle ekasta äitivuodesta! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea tyttärelle ja tietysti äiskälle!! :)

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea 1-vuotiaalle!Johanna

    VastaaPoista
  5. Me kiitämme! Sunnuntaina juhlitaan.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut täältäkin! Rehellistä tekstiä :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä tekstistä! Onnittelut 1-vuotiaalle :)

    VastaaPoista
  8. Juurikin näin! Samoja tunteita; niitä ohikiitäviä hetkiä, voimattomuuden kyyneleitä pimeydessä, mutta huikaisevia onnen tunteita seuraavana päivänä. Meilläkin juhlitaan isosti sunnuntaina, kun sukulaiset ja ystävät saapuvat pihajuhliimme! Toivottavasti aurinko paistaa ja kakku maistuu - teilläkin! :)

    VastaaPoista
  9. Löysin tämän sun blogisi ja lueskelin monta tekstiäsi läpi. Taidan jäädä tätä seuraamaan, kirjoituksesi ovat mielenkiintoisia; on kiva lukea toisen nuoren äidin tarinoita :)

    VastaaPoista
  10. Huh, saako kysyä, miten ihmeessä jaksat ryhtyä moiseen uudestaan? Itsellä 8kk vesseli ja oma energiataso niin nollassa, etten todellakaan voi ajatella uutta vauvaa kuin korkeintaan kahden vuoden päästä! Tai oikeastaan yksi lapsi saattaa olla meidän valinta:)

    VastaaPoista
  11. Tämä oli loistava teksti, kiitos! Itse odotan parhaillaan esikoistani ja laskettuun aikaan on kuukausi. On hyvä saada muistutusta välillä siitäkin, että äiditkin ovat tosiaan ihmisiä, eikä heidänkään tarvitse taipua mahdottomiin. :)

    VastaaPoista
  12. Todella kauniisti kirjoitettu teksti ja tuo oli aivan kuin omasta elämästäni, kaikkine tunteineen.. Olen itse 23v äiti, ihanalle 2vuotiaalle pojalle ja ensimmäinen vuosi oli todella raskas, mutta en silti vaihtaisi mitään pois. Nyt on harkinnassa toinen lapsi ja kauhulla ajattelen, että kestäisinkä toisenkin lapsen kanssa kaikki samat asiat käydä uudestaan läpi.. mutta toisaalta se myös antaa niin paljon. Onneksi kaikki menee niinkuin on tarkoitettu :) Onnea ja mahtavaa jatkoa + voimia teidän perheelle!

    VastaaPoista