Social Media Icons

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Melkein kuin yksinhuoltaja

39 kommenttia , , , , , , , Share It:
Nostan kädet ilmaan. Olin väärässä. En koskaan voinut kuvitellakaan, kuinka rankkaa tämä voisi olla.

Kuten varmaan tiedättekin, on sulhoni karannut perähikiälle (pakolliselle ja maksulliselle) opintojaksolleen koko kesäksi. Melkein viisi viikkoa takana, neljä vielä edessä. H on paljon poissa muutenkin; hän harrastaa aktiivisesti vaikka ja mitä, hoitaa opintonsa ihailtavalla kunnianhimolla ja draivilla ja pitää yhteyttä kavereihinsa. Ajattelin, ettei arkipäivien pesäero kahden kuukauden ajan romahduttaisi maailmaani, sillä hoidan pääasiassa muutenkin muutenkin asiat kotona itse - syötän, kylvetän, nukutan lapsen, laitan ruoan ja käyn kaupassa. Viikkosiivouksen hoidamme yhdessä (mutta H on ahkerampi ja ehtivämpi).
Kun viime aikoina olen löytänyt itsestäni (taas) sen äyskivän, tiuskivan ja väsyneen minäni, joka istuu parvekkeella ja itkee, mietin vain, mitä on tapahtunut. Kuka minä olen? Miksi minusta on tullut tällainen, huono äiti? 

Väsymys ei johdu yksinomaan huonoista öistä (juuri kun pääsin sanomasta, kuinka hyvin meillä nukutaan, päätti alaikeneen pullahtaa puhkeamaisillaan oleva hammas). Ei pelkästään uudesta raskaudesta. Ei siitä, etten enää ehdi mihinkään. 
Pää vessanpöntössä silitin eroahdistuksesta kärsivää lastani, joka ei kestä, että menen kylpyhuoneeseen. Juoksen illalla lapsen nukahdettua sydän kurkussa pamppailen viemään roskia. Tai hakemaan viimeisiä ostoksia autosta. Me kun asumme hissittömän talon kolmannessa kerroksessa ja lapsi kantorepussakaan ei poista sitä tosiasiaa, että minulla on vain kaksi kättä, kuusi kauppakassia, rajallinen fyysinen kestävyys ja kolmet rappuset suuntaansa. (Voitte kuvitella, että auton lastaaminen yksin juhannusreissua varten lapsen kanssa hissittä täytti viikon lenkkeilykiintiön.) Merkitsin kalenteriin sydämen perjantaille. Silloin minulla on sitä kuuluisaa omaa aikaa - menen hammaslääkäriin juurihoitoon!

Minä todella olen yksin. Ihan yksin. Kukaan ei ole viemässä edes roskapussia. Tai vahtimassa ikiliikkujaa sen aikaa, että saisin käydä lenkkisaunassa tai suihkussa. Kukaan muu ei tyhjennä tiskikonetta tai keitä kahvia puolestani. Oikeastaan vuoden ajan kestäneet yöheräämiset, imetys ja kriisit tuntuvat helpoilta selättää, kun on joku, jolle lapsen voi tuupata vaikka edes kymmeneksi minuutiksi. Suihkun tai ruokailun ajaksi.
Vaikeinta on iltaisin Helmin mentyä nukkumaan. Ei ole ketään jonka kanssa jakaa päivän kuulumisia tai puhua omista fiiliksistä. Ei ketään, jolle kertoa, että olen väsynyt. Tai iloinen. Tai onnellinen. Syön yksin iltapalaa ja katson b-laatuisia televisio-ohjelmia. Käyn suihkussa ja teen seuraavan päivän ruoan valmiiksi, päiväsaikaan se kun tuntuu aika mahdottomalta. Pysyttelen hereillä, sillä se on ainoa hetki, jolloin voin hengähtää.

Se, että saisi päättää yksin kodin sisustuksesta ja nauttia likaisten sukkien loistamisesta poissaolollaan tuntuu aika merkityksettömältä kaiken muun rinnalla. Nostan hattua yksinhuoltajille. En koskaan voinut kuvitellakaan, millaista olisi olla perheen ainoa aikuinen, vastuussa kaikesta. Kun ei ole ketään, jonka kanssa jakaisi arjen.

39 kommenttia:

  1. Voi sua. Mä luulen, että tuo tilanne tuntuu pahalta, koska sulla ON vaihtoehto. Minä jäin yksin pojan kanssa kun hän oli juuri täyttänyt yksi. En muista koskaan ajatelleeni tai tunteneeni noin. Koska vaihtoehtoja ei ollut, oli pärjättävä. Opittava hoitamaan arkea niin, että hommat hoituvat. Tottakai itkin yksinäisyyttä ja sitä, ettei todellakaan ollut hetken rauhaa.Mutta kaikkeen tiedätkö tottuu. Ja sun kohdalla totut todennäköisesti juuri sitten kun miehesi tulee takaisin :)Tsemppiä sulle! Laske rimaa, ota iisisti, anna roskien haista ja tukan olla likainen. Teet sen minkä jaksat.

    VastaaPoista
  2. Juuri eilen mietin samaa: miten rankkaa olisi olla yksinhuoltaja. Meillä mies on ihan normaalisti kotona iltaisin ja viikonloppuisin, mutta nyt kun meillä sairastetaan eikä oikein nukuta, niin se päiväkin tuntuu jo yksin todella pitkältä.Jos nimenomaan ei olisi ketään, kelle antaa lapsi edes hetkeksi, jotta itse saa tasattua tunteensa, niin voisin kuvitella eläväni aivan äärirajoilla. Todellakin hatunnosto yksihuoltajille (ja niille, jotka muuten vaan joutuvat kotona hoitamaan kaiken)!

    VastaaPoista
  3. Täällä yksi yksinhuoltaja ja pitihän mun tulla pistämään nenäni tänne ! :) Vauva on nyt 1kk ja lapsen isä ilmoitti heti raskaustestin tehtyäni että hän ei aio olla missään tekemisissä, eikä ole ollutkaan. Odotusajan olin yksin ja nyt olen yksin vauvan kanssa. Toki saan omalta perheeltä apuja aina kun tarvin. Rankkaa tämä välillä on, mutta kun olen ollut koko ajan ilman miestä, en osaisi edes kuvitella tähän ketään pyörimään. Välillä tiskipöytä notkuu ennen kun ehtii/jaksaa latoa tiskit koneeseen, villakoiria joskus juoksee vastaan jostain nurkasta. Silti meillä vauvan kanssa on ihanaa ja olen äärettömän onnellinen. Toki meilläkin on huonoja päiviä ja vauvalla välillä vatsavaivoja joita itketään. Niinä päivinä kuluu itseltäkin enemmän energiaa siihen vauvan hyssyttelyyn ja kantamiseen. Kun huutopäivinä vauva vihdoin nukahtaa, keitän itselleni kahvit ja istahdan. Tänään on sellainen päivä. Vauva nukahti vihdoin, vaippa päällä vaunuihin, keskelle olohuonetta. Olkoot siellä kun on vihdoin hyvä olla, vatsavaivat kiusasi koko aamun. Nyt juon kahvia ja olen koneella. Tiskipöydällä odottaa tuttipullot tiskausta, mutta odottakoot. Nyt pidän hengähdystaukoa. Tsemppiä teille sinne, kyllä sä selviät näistä jäljellä olevista viikoista ! Ja nauti juurihoidosta ! :D

    VastaaPoista
  4. Tunnen muutamia yksinhuoltajia ja tiesin että heillä on rankkaa mutta kun sain itse lapsia niin tajusin oikeasti että KUINKA rankkaa niillä onkaan... Kaikessa pärjää sen kyllä tiedän mutta en kyllä haluaisi jäädä yksin lasten kanssa. Tsemppiä sinne! 4 viikkoa menee äkkiä ;) Toivotaan niin ainakin!

    VastaaPoista
  5. Eikö sulla ole perheeseen mitään siteitä? Ystäviä? Itse soittelin iltaisin kavereille ja juttelin päivän kuulumisia, kun olin yksinhuoltaja.

    VastaaPoista
  6. Voimia kovasti sinne! Ota hetki kerrallaan. Itselläni on ensi viikolla edessä "vain" viikon yksinhuoltajuus ja se harmittaa valmiiksi. Nostan todella hattua heille, jotka vastaavat koko ajan kaikesta yksin!

    VastaaPoista
  7. Muistu mieleen Markon inttiaika. :(Sitä tosiaan oli yksin, odotti aina iltaa jolloin lapsi nukahtaisi ja viikonloppua, jolloin joku auttaisi. Vasta jälkeenpäin tajusin, että apua olisi pitänyt vaatia, mutta silloin ajattelin, että itse olen lapseni halunnut ja silloin ON PAKKO HOITAA HOMMA KOTIIN, vaikka ois ollu miten rankkoja päiviä. Laihduin varmaan sen stressin ja väsymyksen seurauksena tosi paljon.Paljon voimia sulle tuleviin viikkoihin! Toivottavasti saat vapaatakin välillä.

    VastaaPoista
  8. On toki. Mutta äitini on yrittäjä ja tekee aamusta iltaan ja viikonloputkin töitä, pitää vain satunnaisia vapaapäiviä ja silloin hän onkin apunani. Myös appivanhempani ovat kovia paiskimaan töitä, yrittäjä ja vuorotyöläinen sielläkin. Ystävät ovat pääasiassa nykyään lapsiperheellisiä, joten klo 20 jälkeinen aika on sielläkin pyhitetty joko parisuhteelle tai televisiolle. Kuitenkin ajatus siitä, että puolet on lusittu, lohduttaa. Pahoinvointi alkaa väistyä, josko tämä järkyttävä väsymys ja tunteenpurkauksetkin...

    VastaaPoista
  9. Mä oon kans monta kertaa miettinyt, miten yksinhuoltajat tekee sen. Erityisesti silloin, kun olin kipeänä ja aivan totaalisesti toimintakyvytön muutaman päivän, mietin monta kertaa että miten ikinä yh:t selviää siitä. Tsemppiä, puoliväli tosiaan jo! :)

    VastaaPoista
  10. Oma mieheni on yrittäjä, ja tekee myöskin pitkää päivää töissä, välillä on parikin päivää peräkkäin että käy vain nukkumassa kotona. Ymmärrän ajatuksesi, ja itse käyn läpi samoja ajatuksia välillä. Kai se on se kun tietää että olis se mieskin, mutta kun se on maailmalla. Ihailen kyllä pienten lasten yksinhuoltajia, miten he jaksavat. Mulle jo muutama päivä kokonaan lapsen kanssa yksin on aika rankka homma, en sitten tiedä olenko surkea äiti vai mitä mutta kaipaan edes sen 10min omaa aikaa päivittäin...

    VastaaPoista
  11. Aiotteko muuten jatkaa tuossa samassa talossa asumista sitten kun kakkonen syntyy? Huh, aika rankka matka tosiaankin kotiovelle :/

    VastaaPoista
  12. Meillä on Jupe ollut enimmillään pois kotoa vain viikon, enkä uskalla edes ajatella, että kuinka pimahtaisin, jos se olis poissa noin kauan! Voimia sulle! :)Mutta onhan teillä lähellä perheet? Jos tuntuu, että väsähdät täysin niin koita pyytää, voisiko joku ottaa Helmin vaikka iltapäiväksi hoitoon ja sä saisit hemmotella itseäsi vaikka siellä lenkkisaunassa. :) Joskus ihan muutama tunti tuo taas niin paljon virtaa. :)

    VastaaPoista
  13. Meillä mies tekee kolmivuorotyötä, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että minä hoidan poikaa lähes yksin aina 6,5 päivää ja sitten mies on apuna 3,5 päivää. Tai no, mies kyllä nukkuu vapaillaan paljon silloin, kun me olemme hereillä, koittaa kääntää unirytmiään taas töihin sopivaksi. Joskus harmittaa, kun mies saa nukkua yönsä rauhassa, mutta itsekkin vuorotyötä tehneenä tiedän kuinka väsynyt sitä on jatkuvasta vuorokausirytmin heittelystä.Aika rankkaahan se yksin on vauvan kanssa, suihkuun pääsykin on järjesteltävä. Olen kuitenkin päättänyt, että toiset päiväunet saan käyttää itseäni varten, toisen aikana teen joko ruokaa, siivoan, käyn suihkussa, syön tjms. En tiedä kuitenkaan miten pärjäisin jos mies olisi kokonaan reissun päällä, onhan hän nyt kuitenkin pieniä hetkiä apuna työvuorojensa välissä ja vapaapäivillään. Joten ei kyllä käy sinua tai yksinhuoltajia kateeksi.Voimia sinulle! Ja ehkä osittain väsymyksesi syynä ovat myös hormonit, ne kummalliset ja vahvat ihmismielen sekoittajat. Kyllä se neljä viikkoa menee nopeasti, vaikkei se väsyneenä siltä tunnukkaan, olet onneksi kuitenkin jo voiton puolella.

    VastaaPoista
  14. Oikeastaan Laura vei sanani. Mutta tosissaankin, yksin oleminen on rankkaa hommaa ja se ei varmasti helpota asiaa, että on tottunut jakamaan iloja livenä. Suosittelen facebookin käyttöä, mä ainakin oon koneella juttelemassa iltaisin kun ei ole aikuista liveseuraa. Eikä se edes niin surulllista ole, mutta sulla se kohta loppuukin :)

    VastaaPoista
  15. Tiedän tunteen. Joni on joskus pidemmällä suomessa töissä niin, että on sitten viikot siellä, ma-pe.Ja on se rankkaa kun on tottunu siihen, että useimmiten se toinen on kotona ja apuna. Kyllä sillon tulee laskettua öitä siihen perjantaihin ja yrittää vaan ajatella, että kohta on perjantai, kohta on perjantai.Tsemppiä sinne, ei oo montaa viikkoa enää! :-)

    VastaaPoista
  16. Kuulostaa kyllä tutulta! Meidän pojan (synt. 12/11) isä oli maaliskuussa ensin vajaa viikon Saksassa ja seuraavan viikon Helsingissä (asutaan Turussa) töiden pakottamana. Vaikka aika oli lyhyt, meinasi kyllä itku päästä, kun vauva puklasi joka huoneen kaikki tekstiilit, pyykkikoneeseen ei mahtunut ja kuivatustilakin loppui kesken. Ei mukamas ollut aikaa kokata, siivousintokin laski lähes nollaan jatkuvasti ilmestyvien uusien puklutahrojen avittamana ja ei ollut ketään, joka ymmärtäisi valitustani samoin, kuin oma mies. Moni täällä nosteleekin hattujaan yksinhuoltajille, mutta mä hurraan sulle. Pärjäät varmasti hienosti etkä ole niin äksy, kuin kuvittelet :)

    VastaaPoista
  17. Voi, trust me, mä oon ollut ihan kamala. :D

    VastaaPoista
  18. Kiitos tsempistä, sitä tarvittiinkin! Niin usein vain kysellään postausta fiiliksistä, joita kesäleskeyteni on tuonut mukanaan.

    VastaaPoista
  19. Meidän molempien perheet asuu lähellä, mutta ovat valitettavasti kaikki sen verran uutteria työssään, ja kaksi on yrittäjiä, että aika heikoilla on heidänkin oma aikansa. Onneksi tänään on jo keskiviikko... ;)

    VastaaPoista
  20. Mun mielestä kymmenen minuutin breikki on suoranainen kansalaisoikeus, ja saahan niitäkin kahdeksan tunnin työpäivän aikana aika monta - äidit on töissä 24/7!Me ollaan kyllä vakavasti puhuttu, että meidän pitäisi muuttaa isompaan asuntoon ja hissilliseen taloon. Harmittaa vain niin vietävästi, että nyt meillä on upouusi (ja edelleen hieman keskeneräinen) keittiö, aivan mielettömän ihanat ja hiljaiset naapurit, todella edullinen vuokra ja hyvä sijainti, joista pitäisi luopua. Kun vain löytäisi täydellisellä hintalapulla varustetun vuokra-asunnon...

    VastaaPoista
  21. Niin, ehkä tosiaankin tuo, että ei ole muuta vaihtoehtoa auttaa jaksamaan. Ehkä ketutukseen ja väsymykseen tuo juurikin oman osansa se, että tietää toisen nukkuvan toisaalla yhdeksän tunnin yöunia, kalastelevan ja saunovan pari kertaa viikossa, tuntuu kaikista raskaimmalta. Tulee sellainen tunne, että on saanut aika huonot kortit.

    VastaaPoista
  22. mua taas ahistaa kun mies on liikaa kotona. totuin aikasemmassa kodissa et mies oli aina viikot poissa kun työmatka oli yli 100km suuntaansa (ei siis välttämättä käyny ees yötä kotona, vaan oli kavereillaan tms.) saatoin tokastakkin jos tuli aikasemmin viikolla kotiin et mitä sä nyt jo täällä teet. nyt toi on aina kotona kun työmatka on lyhentyny 25km ja oli talvella saikulla 3kk ja nyt kesä ja isyyslomilla kans jotn. reilu 2kk...vois mennä jo töihin :D mut se on mihin kukakin tottuu...jaksuja sulle sinne arkeen, äkkiä ne viikot menee ja saat taas miehes kotiin :)

    VastaaPoista
  23. Mulla alko ihan itkettämään ku luin ton sun tekstin. Piti ihan rynnätä miehen luo halaamaan ja sanomaan että "Ihanaa että oot siinä!" :D Meillä mies on ollu korkeintaan kolme yötä pois pikkusen elämän aikana ja hän on nyt 8kk. Kohta koittaakin syksy ja metsästyskausi millon oon tottunu ettei herraa näy paljon kotona. Sitte taitaa alkaa se meikäläisen "yksinhuoltajakausi"..pelottaa jo valmiiksi.

    VastaaPoista
  24. Anteeksi, mä suupielet nykien luin tätä kommenttia. Muistan kyllä myös kun H oli neljä viikkoa joululomalla ja mä olin ihan kypsä kun hän oli KOKO AJAN kotona. :D

    VastaaPoista
  25. Voi että! Onneksi vielä ette ole olleet kauheasti erossa, kyllä pidemmät jaksot tuntuu aina.Mäkin odotan muuten kauhulla alkavaa metsästyskautta, sitten jään taas viikonlopuiksi yksin, olin viime syksynäkin. Mutta pitää todeta, että ne menee tosi nopeaan. Perjantaina tuo lähtee, lauantain olet yksin ja sitten se jo tulee. Mutta kyllä minä edelleen kauhulla muistelen sitä viikonloppua kun olimme molemmat Helmin kanssa kuumeessa ja tosi rajussa flunssassa ja toinen paineli pitkäksi viikonlopuksi hevonkuuseen.. :/

    VastaaPoista
  26. Haluaisin sanoa, että tiedän tunteen. Meillä noita viikon työmatkojakin on mielestäni ollut välillä ihan liikaa, vaikkei onneksi miehen työpaikan vaihdon jälkeen enää läheskään niin paljoa. Mutta muistan sen fiiliksen, kun on pakko lähteä räntäsateeseen pissattamaan koira ennen kuin on edes itse päässyt haukkaamaan palan leipää. Ja se fiilis kun ei vaan jaksa enää sitä yksinoloa kotona lapsen kanssa, laskee minuutteja milloin toinen tulee kotiin.Harmi vielä, että tämä teidän jakso ajoittautuu kesään. Siitä kun olisi niin mielekästä nauttia yhdessä, koko perheenä :)Meillä miehen seuraavat työreissut ovat elokuussa. Yritän henkisesti valmentautua niihin jo nyt. Tiedän ettei lohduta jos sanon, että kyllä se aika siitä kuluu ja sinä selviät. Pakkohan sitä on selvitä, kun ei ole vaihtoehtoja. Mutta suosittelen, että sen pakollisen selviämisen jälkeen lähdet itse vaikka yöksi jonnekin pois. Minua auttoi se, että pääsin näiden miehen työreissujen jälkeen myös itse yöksi pois kotoa. Ihan vain tasa-arvonkin nimissä.

    VastaaPoista
  27. Tulinpa hyvää aikaan lukemaan tämän. Olin just kiukutellut miehelle väärässä pyykkikorissa mytyssä olevista sukista. Ehkä nuo sukat kestää, kun mies kuitenkin on kotona :) Mies meinas syksyllä vaihtaa työpaikkaa. Oltais päästy pois täältä korvesta lähemmäksi ystäviä ja perheitä, mutta työ olis sisältänyt matkustelua 3-4 kuukautta vuoden aikana. Mies ei halunnut olla niin paljoa poissa kotoa, kun ei pääsis seuraamaan vauvan kasvua. Mä oon nyt niin onnellinen siitä, ettei ottanut sitä paikkaa. Tsemppiä yksinhuoltajuuteen!

    VastaaPoista
  28. Kuulostaa niin tutulta. En ole yksinhuoltaja, mutta joskus joitakin iakoja yksin yksivuotiaan kanssa, ja tuntuu juuri tuolta miltä kuvasit. Se on jo iso juttu kun on joku kauppakassia kantamassa ja roskapussia viemässä-se on kullanarvoista!Nostan myös usein blogissani ja mielessäni hattua yksinhuoltajille, ketkä pyörittävät arkea kokoajan yksin.

    VastaaPoista
  29. Ohhohhohoo eksyin tänne Helian blogista ja kylläpä kuulosti/kuulostaa tekstisi tutulta! :DMeillä on siis kaksi ipanaa ikäerolla 1v 9kk, asutaan hissittömän talon kolmannessa kerroksessa (johon muutettiin kun nuorempi täytti 3kk) ja mies tekee kolmivuorotyötä sairaalassa tehden myös ylkkyä silloin tällöin niin että käy vaan nukkumassa kotona.Peeeerseestä!Joten kaikki symppikset sulle, varsinkin jos kärsit raskauspahoinvoinnista tohon päälle. Been there done that ja uusiksi en oo ihan toviin ottamassa :D

    VastaaPoista
  30. Tuttuja tunteita. Meillä minä 3kk tirpanan kanssa yksin kotona, miehellä työmatkat viikko plus viikko niin että välissä oli juhannuksen kotona. Siinä vaiheessa kun olin ekan viikon jälkeen oottanut kuin kuuta nousevaa miehen kotiinpaluuta ja se saapuu flunsassa, niin teki mieli iskeä hanskat tiskiin ja kävellä ulos - yhden huollettavan lisäksi sainkin kaksi (mies kun ei koskaan mitään kevytversioita taudeista sairasta). Nyt kun toinen viikko lähestyy loppuaan (enää yksi yö, pitkä päivä ja loputon ilta) ja oon niin valmis nostamaan hattua yksinhuoltajille ja tunnustamaan että musta ei oo tähän (musta tosin ei oo ees kaksinhuoltajaksi, oon jokaikinen päivä lapsen 3kk ajan toivonut että se kasvaisi ja elämä helpottuisi...rakastan lastani mutta vihaan vauva-aikaa...).

    VastaaPoista
  31. Miehen hyväpalkkainen työ on ihan jees, mutta vähän tuo reissaaminen rassaa. Neiti on nelisen kuukautta ja mies on sinä aikana ehtinyt olla Ranskassa, Ruotsissa, Taiwanissa ja Saksassa työreissussa. Eniten ärsyttää se, että nytkin piti olla vain parin päivän reissu, mutta viikko siellä taas vierähtää. Päivät on pakko haalia täyteen tekemistä ja menemistä, muuten käy illat tooodella pitkiksi.

    VastaaPoista
  32. No joo meillä mies ei pidä mitää kesälomia eikä mitää ku säästää niitä syksylle eli on viikotki pois eikä vaan viikonloppuja :/ Mutta täytyypä vaan kestää. Voi tommonen kuumeflunssa kuulostaa just hirveeltä ku yksin pitäs jaksaa.. :( pahin painajainen!

    VastaaPoista
  33. Huh!! Ite asutaan kans kolmannessa kerroksessa, eikä hissiä. Monesti on kyllä tullu manattua, kun kantaa kellarista asti lapsen ja kauppakassit... Sanoinki miehelle, ettei voia hommata lisää lapsia ennen ku muutettu. Tsemppiä sulle:)

    VastaaPoista
  34. Mä vihasin kans vauva-aikaa. Ei kiitos enää. Nyt lapsi melkein 2v, ja ootan edelleen että se kasvaa ja järkevöityy:D

    VastaaPoista
  35. Toi on oikein peruskommentti naiselta, raha kyllä kelpaa mitä mies pöytään tuo mutta reissata ei kuitenkaan saisi, hmmm.... Hieman kuulostaa itsekkäältä ja ahneelta

    VastaaPoista
  36. Luulen että aika moni valitsisi keskituloisen miehen joka olisi kotona auttamassa, paremman tulotason ja poissaololla loistamisen sijaan. Ja miksi on jotenkin tabu sanoa, että kotona yksin lasten kanssa voi olla rankkaa tai että kaipaa toista rinnalleen, tienasipa mies mitä tahansa.

    VastaaPoista
  37. Ei ole kovinkaan relevanttia arvostella muiden valintoja tai tekoja tietämättä itse ihmisestä mitään. Se on vain, hmmm... Moukkamaista.

    VastaaPoista
  38. Tsemppiä! Mun mies on yrittäjä ja on "koko ajan" töissä eli olen tottunut kantamaan vastuun kaikesta. Mutta kun mies joutui kuukausi sitten selkäleikkaukseen ja olin tosiaankin yksin 5 päivää miehen ollessa sairaalassa, niin se oli todellakin paljon normaalia rankempaa (toki kaupan päälle tuli huoli miehestä).

    VastaaPoista
  39. Hih, olipa hauska lukea näitä nyt, kun ne pompshti tuohon uusimman postauksen alle. Mies on ollu 12 viikkoa arkipäivät poissa, ja nyt on matkalla kotiin, loma edessä!!!! Mulla on suunnilleen samanikäiset lapset ku sulla ja myöskin kolmatta odotan lopputalvesta syntyväksi. Ja voi, rankkaa on ollut, mutta selvisin. Vaihtoehtoja aion kuitenkin ensi kerralla miettiä tarkkaan: on paljon helpompi olla hyvä äiti silloin, kun ei joudu vastaamaan JOKA hetkestä. Siihen väsyy ihan todella. Ja on paljon helpompi olla onnellinen ollessaan hyvä äiti kuin tiuskiva ja väsynyt äiti. Näin se on. Mutta nyt se on OHI!!!!!!

    VastaaPoista