Social Media Icons

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Uuvuttavaa

28 kommenttia , , , , Share It:
Pyykkikone pyörii. Tiskasin. Tein kaksi lämmintä ruokaa. Aamulla lähdimme lenkille, kävimme puistoissa. Lapsi nukkuu. Pitäisi siivota. Syödä. Silittää. Nurkissa on villakoiria, taas.

Tappava arki. Spontaanius tarkoittaa pitkään valvomista huonon televisiosarjan äärellä. Ystäväni sanoi kerran, että lattialla itkeminen auttaa. Yritin. En jaksanut edes itkeä. Olen liian kyllästynyt, väsynyt.
En jaksa lähteä mihinkään. En ottaa "omaa aikaa". Kun viime viikolla nukahdin suihkuun, miten jaksaisin jumpata kuntosalilla kolme tuntia? En ole käynyt lenkkisaunassakaan. En ole ehtinyt. En ole päässyt.

Minä kaipaan niitä lauantaiaamuja, kun lakkasin kuuman suihkun jälkeen varpaankynsiä. Nyt kynsilakkapullon on vienyt reilut seitsemänkymmentä senttiä pitkä nuori nainen joka päämäärätietoisesti roikkuu lahkeessani koko ajan. Kehittelen tapoja viihdyttää samaista tyyppiä vessassakäyntiemme (kyllä, hän kulkee mukanani) ajan. Tanssin kun kävelen syöttötuolilta jääkaapille. Ettei hän hermostuisi ja hermostuttaisi samalla koko kerrostaloa.

Me elämme vaihetta, jolloin mikään ei ole hyvin. Ei saa ottaa syliin, ei saa mennä metriä kauemmas. Ei saa tehdä mitään muuta, ei puhua kenellekkään toiselle. Rangastuikseksi sääntörikkomuksista lapsityranni puree tai repii hiuksista.
Epäilen, että käsitykseni kymmenkuisen lapsen julmuuden asteesta oli aivan liian optimistinen. Toisinaan mietin, mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän. Miksi vain minun vaatteeni ovat täynnä pinttyneitä tahroja porkkanasoseesta ja banaanista? Miksen minäkin saisi olla hetkeä rauhassa, yksin, edes suihkussa käymisen ajan? Miksi vain minä kelpaan tyynnyttämään hirvittäviä raivohysteriakohtauksia?

Tunnen oloni itsekkäimmäksi ihmiseksi päällä maan. Mietin, miksen osaa nauttia tästä, vauvavuoden viimeisistä hetkistä. Miksi minulla on näin syyllinen ja surullinen olo niin usein?

Mietin, miten muut sen tekevät. Miten he pärjäävät? Meillä on vain yksi lapsi, terve ja melko helppokin sellainen. Mutta vain järkyttävän raskas kausi päällä. En ole koskaan ollut näin uupunut.

28 kommenttia:

  1. Muistan kuinka ystävättäreni oli poikki juuri samanikäisen poikansa kanssa kuin teidän neiti. Meni ohi parin kuukauden päästä, mikäli se nyt yhtään lohduttaa! Poikaa ei samaksi tunnista eikä äitiä :))

    VastaaPoista
  2. Kun poika oli pienempi omaa aikaa oli vessassa käynnin verran ja yöllä Herättiin 3h välein syömään. Kaikki lohduttivat että se helpottaa. Nyt poika täyttää vuoden: et saa käydä vessassa yksi, et saa karata näköpiiristä ja yöllä herätään 15min välein vain tarkistamaan että tuleehan äiti jos itken. Isi ei kelpaa, ruoka ei maistu ja vaipan vaihto pukemisesta puhumattakaan on helvetti koska poika ei halua pysyä paikallaan. Eli samat fiilikset, täysi tuki ja tsempit!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä! Toi on horror. Meidän Helmi 10kk ei oo ollenkaan niin paha kuin isosiskonsa samassa iässä. En olis ikinä uskonut,että kahden lapsen kanssa voi jotkut jutut olla jopa helpompia kuin yhden!Mutta muistan vieläkin ton tunteen sieltä 3 vuoden takaa. Huh.

    VastaaPoista
  4. Olisin voinut kirjoittaa itse tämän tekstin. Aloitin jo vastaavan kirjoittamista, mutta en pääse sanallisessa ilmaisussa yhtä oivalliseen muotoon kuin sinä. Kuume lienee pehmentänyt loputkin aivoista, mitä tässä vaiheessa mammalomaa niistä on enää jäljellä. I really feel your pain. Tsemppiä. Sinulle ja minulle.

    VastaaPoista
  5. Täällä on samanlaista tuntemusta liikkeellä!Meidän poika (kohta 8kk) sairasti juuri vauvarokon ja on ollut sen johdosta kiukkuinen kuin ampiainen ja öisin herää vähän väliä ja itkeskeleekin enemmän. Vaikka kyse on vain taas jostain kehitysvaiheesta (ja siitä rokosta).. (toivottavasti), niin silti tuntuu jotenkin kauhean uuvuttavalta. Olen miettinyt myös, että miten muut pärjää?Meilläkin poika ollut terve ja aika helppo tapaus tähän asti, mutta silti tuntuu, että jollain lailla on vaan täysin poikki, eikä jaksa iloita oikein mistään. Vaikka toisaalta on onnellinen. En tiedä. . Kyllä tämä varmasti ohi menee..viimeistään kun tulee kesä ja kärpäset :)Tsemppiä sinne!Ja "oma aika".. mitä se on? :D

    VastaaPoista
  6. Meillä toi kausi oli silloin kun tejtiin se matkisoperaatio. Mutta siitä on onneksi aikaa. Se menee niin sykleissä, mutta kyllä se vituttaa ja ahdistaa silti ihan hulluna.

    VastaaPoista
  7. Myös täällä on havaittavissa sama ilmiö. Poika 11kk kitisee aamusta iltaan ihan vain kitisemisen ilosta. Syliin pitää päästä, mutta sitten rimpuillaan samantien lattialle. Jos huomio ei välittömästi kohdistu kitinän lähteeseen, saa tuntea pienten naskalien pureutumisen lihaan tai sitten lentelee öljypullot keittiön kaapista lattialle.. Tämä lisättynä raskauden aiheuttamaan ylitsepääsemättömään väsymykseen pistää välillä miettimään, onkohan pieni ikäero sittenkään paras vaihtoehto. Ehkä se on tai sitten ei. Saa nähdä.Meillä ipana on vielä hyvin isäriippuvainen, joten aamuisin huudetaan, kun iskä lähtee töihin ja sama jatkuu, jos isähenkilö haluaisi vessaan tai suihkuun ihan yksin. Lopputuloksena on se, että pidän sylissäni rimpuilevaa ja huutavaa lasta, kun iskä käy vessassa.. Millä oikeudella isit saa mennä vessaan yksin? Päivisin meilläkin noudatetaan tätä yhteisasiointia ja suojellaan vessapaperirullia tihulaisen käsiltä. Vain äiditkö joutuu ottamaan lapsen vessaankin?Tsemppiä sinne! Eiköhän tämäkin ole vain semmoinen ohimenevä ilmiö, joka kuuluu kuuluisaan "siihen ikään."

    VastaaPoista
  8. minä inhoan sellaisia ihmisiä, jotka käskee nauttimaan jostain ikäkaudesta lapsen kanssa. Minä en nauttinut yhtään 1-6kk ajasta. Kuljin sumussa ja yritin hymyillä muille, itkeä vain kotona. Kun sanotttiin että koliikki lakkaa 3kk iässä, niin kukaan ei muistanut sanoa, että se alkaa huutamaan sen jälkeen sitä ettei pääse liikkeelle. Minulle ensimmäinen puoli vuotta oli tuskaa, joten ymmärrän fiilikset ihan täysin.Minullakin on tänään ollut niin tuskainen päivä, ettei pahemmasta väliä. En halua edes omaan blogiin avautua, kun pelkään saavani niin paljon paskaa niskaan.Se onni näissä lapsissa on, että nämä kaudet menee niin vaiheittain. Yhtä kautta ei onneksi kestä kovinkaan kauaa, yleensä. Kyllä se siitä helpottaa. Ihan oikeasti <3

    VastaaPoista
  9. Meillä täytettiin juuri 9kk. Ei kai meillekin ole tollasta tulossa? Tällä hetkellä viihtyy yksinään tosi hyvin. Leikkii missä milloinkin. Tutkiskelee ja tekee kaikkea kiellettyä.Kiintymyysvanhemmuus helvettiin. Kyllä mä ainakin olen kieltänyt poikaa koskemasta tai menestä paikkoihin, mihin ei saa mennä - vaikka sitä joutuu tekemään aina uudestaan ja uudestaan, mutta yhtäkään "taistelua" kielletystä en ole pojalle hävinnyt. Jättänyt yksin pinnikseen kitinän kera, kun haluan täyttää tiskikoneen rauhassa. Vaarallisempaahan se olis, jos poika siinä jaloissa olisi, kun kantelen teräviä veitsiä keittiön poikki, kuin että kitisee hetken pinniksessä. Vessassa käynti (pissalla) kestää noin 30 sekuntia. Kyllä IHAN OIKEASTI lapsi voi itkeä sen aikaa. Se on ärsyttävää, inhottavaa, stressaavaa, painostavaa ja mitä kaikkea, mutta et sä huono äiti ole sen takia!Kun maailmassa on OIKEASTI huonoja äitejä. Parantumattomat alkoholistit ja narkomaanit, heitteille jättäjät, pahoinpitelijät... Joten. Mä käsken sua siirtämään tollaset tunteet syrjään, että olisit huono äiti. Lopetat niiden Matka parempaan äitiyteen -esitteiden lukemisen. Niistä ei tule mitään muuta kuin pahamieli!Etkä ole yksin. Mullakin sosetta joka vaatteessa. Käsissä. Hiuksissa. Pojan naamassa ja tukassa. Lattialla. Pöydästäkin rapsutetaan viimeiset kuivuneet sosejäämät jo vieraiden astuessa etuovesta sisään. Kakkua kyllä ehditään tehdä, mutta niiden jälkien siivoaminen onkin toinen juttu. Pyykkien pesu siirtyy aina "huomiseen". Mä kaipaan töihin. Enkä todellakaan aio sitä salata :D Ei se ole väärin.

    VastaaPoista
  10. Voin vaan kuvitella. Meillä on nyt 3-kk naisen alku joka viihtyy sylissä (vielä) tiedän että ensimmäinen vuosi on raskas ja samalla niin ihana. Kaipaan mäkin ihan h*lvetin paljon niitä viikonloppuja, iltoja ja aamuja kun sai tehdä kaiken ihan omassa rauhassa tai vaan käperyä oman kullan kainaloon. Tässä sitä nyt sit ollaan, eikä paluuta ole :D

    VastaaPoista
  11. Nyt on ihan pakko kommentoida, vaikka sitä harvoin teenkin. Nimittäin kannustaa.Mun poika on nyt 1v2kk ja arki on juhlaa verrattuna tuohon 10 kk - 1 vuoden ikään. Vessanpöntöllä istuessakin piti välillä ottaa syliin, kun ei muu kelvannut...... mikään ei ollut hyvin, aamusta iltaan äidin piti olla sylittelemässä eikä varsinkaan saanut karata edes toiseen huoneeseen. Pojan mielestä paras oli tuossa iässä, että istuin olohuoneen lattialla lelujen keskellä ja hän sai leikkiä mun sylissä. Niin sitä sitten tehtiin, monta pitkää päivää. Niin pitkälle, että mulla alkoi pyöriä päässä ihan kamalia ajatuksia enkä jaksanut yhtään. Sain paniikkikohtauksen, kun pojan isä oli lähdössä illalla menoihin ja mun piti jäädä pojan kanssa kahdestaan. Huh heijaa.Kun vuosi tuli mittariin, elämä muuttui pikkuhiljaa. Nyt voin sanoa, että tuo aika on unohtunut ja nautin joka hetkestä pojan kanssa ihan täysin rinnoin! Uskomatonta, miten paljon elämä onkaan muuttunut. Tästä tuli nyt oma kertomus, mutta piti vaan sanoa että vissiin tuo ikä on vaan rankka. Muutaman kuukauden päästä huomaat, että on helpompaa. Siihen asti, ole vaan itsekäs ja ota niitä omia hetkiä, että jaksat. Eihän kukaan jaksa loputtomiin, ei me äiditkään.

    VastaaPoista
  12. Tsemppiä! Tutulta kuulostaa. Minusta se ihan vauva-aika oli leppoisaa, kaikista rankin osuus oli se 8kk-1vuosi. Tyttö lähti hitaasti liikkeelle joten yksin ei viihdytty, karjunta alkoi samantien kun selän käänsit ja vessaan piti viedä mukana tai ovea hakattiin ulkopuolella ja huudettiin. Lisäksi syötiin huonosti ja nukuttiin levottomasti. Olihan se, puuh.. Mutta se helpottaa, huomenna on ehkä jo parempi päivä :) Nyt tyttö on reilu vuoden ja viihtyy jopa yksinään, leikit on muuttunu, otetaan kontaktia ihan eri tavalla ja hän on enemmän sellainen seuralainen kuin huollettava niin kamalalta kuin varmaan kuulostankin! :D Oli niissä rankoissakin ikäkausissa toki omat ihanuudet mutta nyt tästä nauttii ihan eri tavalla!

    VastaaPoista
  13. Täälläkin arki turruttaa, kyllästyttää. Yritän joka päivälle keksiä jotain tekemistä, ettei ahdistaisi niin paljon. Toisaalta nautin ja toisaalta olen yksinäinen ja kyllästynyt. Tsemppiä kaikille meille! :)

    VastaaPoista
  14. Teksti voisi ollä täysin mun päästä, ihana lukea välillä muutakin kun sitä ihmisten vaaleanpunaista vauva-arkea (tai ei ihana että teillä on tuollainen vaihe vaan ihana kun jollakin muullakin on samoja fiiliksiä kuin itellä).Meillä täällä poika 7kk, joka ei vielä ryömi kuin pieniä matkoja, ja muuten kitisee/itkee/karjuu sitä kun ei pääse minne haluaa. Koko ajan täytyy olla viihdyttämässä ja vessaankin täytyy ottaa poika mukaan.. Ja hampaita tehdään näköjään yksi joka viikko joten ei tarvi öisin nukkuakaan, tunnin pätkät riittää!Arki on kyllä tappavan tylsää välillä. Mutta onneksi välillä on niitä valonpilkahduksiakin :) Mukavia vieraita, keväisiä päiviä, uusia taitoja, hyväntuulisia hetkiä.. Täytyy vaan yrittää ottaa niistä kaikki irti!

    VastaaPoista
  15. joo niinku moni on sanonu ni toi on onneks kausittaista mutta tän päivän jälkeen se ei kyl lohduta muakaan..:Dmeillä on tänään ton neiti uhman (reilu 2,5 vee)tapeltu ihan kaikesta paitsi päikkäreille menosta.pukemisesta,käytöksestä,eläinteinhoidosta,pihalla olosta,rattaista öööh ihan kaikesta:D muista et ne pyykit ja siivoukset voi välillä odottaa ja ku mies tulee kotiin ni karkaat sinne suihkuun tai vessaan ja annat niitten huutaa kuorossa,kyllä ne joskus hiljenee;) ite myönnän etten o tänään tehny oikeestaan mitään paitsi tietty puistoillu..noh jääkaapin pesin mut se meni ku oli niin tylsää.kun tulee huonoja päiviä niin meillä syödään jotain puolivalmista ym edellispäivän ruokaa tai jtn.en siivoo tai tiskaa jos ei o pakko eikä huvita.varsinki päikkäriajan käytän sellasina päivinä tasan siihen mitä haluun oikeesti tehä tai olla tekemättä mitään.zemppiä:) mua ainaki joskus lohduttaa seki ku tietää et se on tosiaan kaikilla samanlaista...et ei o vaan sattunu tulee se maailman hankalin lapsi meijän perheeseen:D

    VastaaPoista
  16. Voi jaksamista sinne! Täällä painitaan ihan samojen asioiden kanssa. Tänään etenkin on ollut sellanen päivä, että tekis mieli huutaa vaan tätä ahdistusta pois.Ja juurikin tuo oman ajan ottaminen!? Miten se voi olla niin vaikeeta! En edes muista, koska olisin saanut olla yksin kotona muutamia tunteja tekemättä mitään! Inhottaa, kun koko ajan on olo, että pitää suorittaa. Tämä arki on niin kauheeta suorittamista.Ja kun mies tekee vuorotöitä ja on millon missäkin, tuntuu ettei elämään mahdu muuta kun tuo 10kk poika.... Aikuinen seura tekisi ihmeitä!Kauheesti vaan tsemppiä ja pidetään peukut pystyssä, että se joskus helpottaa! Ja annetaan niiden villakoirien vaeltaa nurkasta nurkkaan vielä muutama hetki ;)

    VastaaPoista
  17. Voi, täälläkin ihan samoja mietteitä. Meillä tuosta kaudesta toivottavasti pahin jo ohi.. Mulle on molempien lasten kanssa ollut rankinta aikaa 9 kk - 18 kk. Noin suunnilleen. Varsinkin toinen lapsi roikkui mussa yötä päivää ja kitisi, kitisi, kitisi.. Jestas, siinä meinasi järki lähteä koko perheeltä. Myös isovanhemmilta ja muilta apuun uskaltautuneilta. Itselläni on alkanut elämä helpottaa vasta lasten täytettyä 1,5 vuotta. Pitkää pinnaa ja voimia sinne! Kaisa

    VastaaPoista
  18. Siis mulla on ihan samat fiilikset ja juurikin tänään on ollut todella vaikea päivä. Tilitin juuri miehellekin miten väsynyt olen tällä hetkellä. Meillä alkoi tämä äidissä roikkumisvaihe ja jatkuva kitinä myös noin 10kk iässä ja vain pahenee koko ajan, nyt neiti 1v3kk. Rakastan lastani ja haluaisin nauttia tästä ajasta ihan täysillä, mutta välillä olen niin väsynyt, etten pysty/jaksa! :(Tsemppiä sinulle, kaikesta selvitään! :)

    VastaaPoista
  19. En yleensä kommentoi mihinkään, mutta nyt tää vois olla ihan suoraan mun suustani! Itse en sentään suihkuun nukahtanut! ;) Ruokapöytään vain.. Meillä täytettiin 10 päivää sitten 9kk! Paljon jaksamisia sinne!

    VastaaPoista
  20. Tsemppiä! Allekirjoitan täysin edelliset kommentit ja sun tuntemukset on niin tuttuja. Meilläkin 8kk eteenpäin noin vuoden ikään oli raskain osuus vauvavuodesta. Vauvan eroahdistus ahdisti myös äitiä ihan kybällä (vaikka vauvan raastava rakkaus pitäisi kai ottaa kohteliasuutena ja osoituksena kiintymyssuhteen kehittymisestä). Liikkeelle lähtö, hampaat, you name it. Itse en tajunnut nukkumisen tärkyttä vaan hilluin netissä iltayöt. Olin ihan masentunut kun en pystynyt nauttimaan arjesta yhtään. Näin jälkiviisaana neuvoisin että nukkumaan ajoissa, nuku oikeasti ne päikkärit vauvan kanssa, skippaa tai ulkoista kotitöitä, ja yritä saada vähän vauvavapaata aikaa. Liikunnan harrastaminen oli omalta osaltani ihan turhaa jos en ollut levännyt.

    VastaaPoista
  21. Koita jaksaa! Minä olen samaa mieltä Verskin kanssa niistä "nauti nyt" -toivottelijoista. Minä kuvittelin jossain hattaroissani olevani varsinainen lempeä emo. Joopa joo. Surutta törkkään mukulan isälleen, otan koiran ja nautin hiljaisuudesta lenkillä. Suljen vessan oven. Työnnän tuolin kaapin eteen. Annan purijalle lätöpassit ja siirryn kauemmas kahvikuppeineni. Katson valuvia krokotiilinkyyneleitä ihan rauhassa. Jos on reilut 10 kuukautta kuullut huutoa ja nähnyt alati kasvavaa temperamenttia, niin sitä jollain pienellä tasolla turtuu. Paljon helpompaa tämä on, kuin ensimmäiset puoli vuotta (jota en lämmöllä muistele!), mutta huono päivä on huono päivä silti. Tämä lempeä emo rakastaa lastaan yli kaiken, mutta odottaa myös syksyä, kun saa vaihtaa kotiäitiyden taas ihmisten kanssa olemiseen. Mies puolestaan saa kotivanhemman pestin. Hän totesi tuossa pääsiäispyhien loppuessa, että vaikka tekee 12-tuntista päivää fyysisesti todella raskaissa töissä, se on silti kevyesti helpompaa kuin olla kotona lapsen kanssa. Yksinäisyys yhdistettynä arjen puuduttavuuteen ja tähän repivään 10 kuukauden ikään on välillä aika hajottavaa. Kas kun naisille ei sisäsyntyisesti ole siunaantunut suurempia valmiuksia kestää sellaista. Niin vain oletetaan. Toivottavasti sinulle tulisi mahdollisuuksia johonkin omaan aikaan.

    VastaaPoista
  22. Niin hienoa kuulla, että muilla on samanlaista!Meidän 1v. pojat on ollu hirveän vaativia ja rasittavia piiiitkään. Ne on helppoja vauvoja, tiedän et vois mennä paljon huonomminkin. Mutta nyt on ollu kamala vaihe.Niitä rakastaa ja ne on aivan sulosia. Mutta ne myös huutaa ja menee tahallaan läiskimään hellaa kun toista on just kielletty sieltä pois. Ne huutaa kun toinen ottaa lelun kädestä, ne huutaa jos sitä lelua ei saa toisen kädestä, ne huutaa kun kieltää ettei saa ottaa kädestä. Niitä väsyttää mut ne ei nuku, ne loukkaantuu huutoitkuun ihan pienestä jne.Kaksosten kanssa on kyllä sen oppinut, ettei se huuto tapa. Ei niitä lapsia eikä äitiäkään, jos vaan vähän turruttaa itteään. Olin ajatellut et vuoden paikkeilla alkais helpottaa, mut ei. Mahtavaa, että muidenkin vauvat kenkkuilee tässä iässä. Ja ehkä se menee ohi. Kohta on kesä!Kovasti tsemppiä!Mamma

    VastaaPoista
  23. En ole aikaisemmin kommentoinut, mutta nyt on pakko. Lähetän täältä sylillisen tsemppiä ja sinnikkyyttä! Äitiydessä on aikoja, joita ei koskaan tule ikävä. Niin se vain on. Olen itse pian kolmen lapsen äiti, järjissäni vauvavuosista olen selvinnyt opiskelemalla ja huomaamalla, että ekan vuoden jälkeen arki alkaa kummasti helpottaa.

    VastaaPoista
  24. Koita jaksaa! Meitä kohtalotovereita löytyy. Väsyttää niin paljon. Yöt on mitä on, koti on sekaisin,neiti kiipeilee jokapaikkaan jos silmä vähänkään välttää, ruokaa on vaikea tehdä kun toinen tahtoo syliin, vessaankaan ei saa mennä yksin ja kun mennään yhdessä niin neiti päätyy repimään vessapaperia... Tänään siis oli yksi tällaisista päivistä. Onneksi kuitenkin naperon hyvät puolet voittavat ja uupumuksesta huolimatta yleensä nautin äitinä olosta.

    VastaaPoista
  25. Kuulostan tosi julmalta tämän sanoessani, mutta olen iloinen, helpottunut ja huojentunut, etten todella ole ainoa, jota pännii ja kovaa, tai jolla nyt ei mene kaikki niinkuin Strömsössä. Usein tulee miettineeksi, ettei ole edes oikeutta olla väsynyt, koska lapsia on vain yksi ja koska hän on terve - tilanne voisi olla rankempikin. Kokemuksistanne sain kuitenkin voimaa rutkasti, ja ajatuksen siitä, että voin oikeutetusti olla väsynyt ja kiukkuinen juuri nyt.Huomenna 10kk-päivä. Vielä vähän matkaa edessä. Kuka sanoi, että vauvavuosi kuluu nopeaan, minusta se matelee...

    VastaaPoista
  26. Tyttäreni on nyt 3,5kk ja ajoittain itkukohtaukset ovat ihan käsittämättömiä. Väsynyt on muttei nuku. Nälkäinen on muttei syö. Huokaus.Kieltämättä kauhulla odotan Sascia tuota teidän vaihettanne. Kuinka sitä oikeasti jaksaa..? Kaipa se on niin, että se suuri rakkaus omaan lapseen auttaa jaksamaan, vaikka se sama rakkaus saa joskus raivon partaalle.Olen ajatellut näitä "nauti vauva-ajasta kommentteja" mitä viljellään liiankin kanssa. Voin sanoa etten todellakaan nauti aina vauva-ajasta. Tissitakiainen ja valvotut yöt. Epätoivon hetkillä mietin kiinteiden aloittamista jo nyt, josko ne toisivat unta päiväuniin. Vaikka joskus onkin raskasta niin siltikään en vaihtaisi. (Vaikka lapsettomia aikoja joskus kaipaankin, erityisesti unta)Jaksamista Sascia ja oikeesti ota omaa aikaa. Vaikka parvekkeella kahvikupin kera.

    VastaaPoista
  27. Allekirjoitan koko kommenttisi!Mitä tulee kiinteiden aloittamiseen, en halua masentaa, mutta meillä koitettiin aloittaa niitä 4,5kk iässä, ei tullut mitään. Toinen kun ei vielä istunut edes tuen kanssa. Mutta lusikkaan aloitettiin totuttaa silloin antamalla D-tipat vauvalusikalla. Kun 6kk iässä aloitettiin kiinteät kunnolla, alkoi se melko kitkattomasti, kun toinen istui jo syöttötuolissa ja oli kiinnostunut ruoasta. :)

    VastaaPoista
  28. Jaksamista!Sinulla on oikeus tunteisiisi - väsyäkseen ei tarvitse olla usean tai haastavan lapsen äiti. Eihän siitä mitään tulisi, jos saisi olla uupunut/tympääntynyt/vittuuntunut vasta, kun kellään muulla ei mene huonommin.Eikä ne vauva-ajasta nauttimaan kehoittajat varmasti pahaa tarkoita (tai sitä, että väsymyksestä pitäisi nauttia). Sanovatpa vaan sen kummemmin ajattelematta.

    VastaaPoista