Social Media Icons

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Toivepostaus: Häävalmistelut

33 kommenttia , , , , , Share It:
Minulta on muutamaankin otteeseen kysytty hääjärjestelyiden edistymisestä. Nyt on pakko nolona myöntää, että päivämäärän sopimista huolimatta ei asian suhteen ole mitään uutta auringon alla. Häät ovat ajatuksissa - kaiken muun ohella. Onneksi aikaa on vielä reilut pari vuotta. Viikonloppuna pohdimme kirkon valintaa, mutta niitäkään ei ilmeisesti pääse varaamaan vielä?

Kun pari viikkoa sitten katsoimme Livin uutuussarjan Häät sulhasen tapaan Suomi-jaksoa, jossa morsian itki epämieluisan hääpuvun saatuaan ja vihasi juhlapaikkaa, kysyin H:lta, minkälaiset häät hän järjestäisi, jos saisi päättää (allekirjoittaneella toisinaan aika pomottava tyyli...). H haluaisi pitää juhlat pienimuotoisina, eikä hänen mielestään häistä ole syytä hössöttää sen enempää kuin muistakaan juhlista. Olin samoilla linjoilla. Haluaisimme juhlia lähipiirin kesken, mutta käyttää rahaa mieluummin ihanampaan häämatkaan. Hääkarkkeja, kukka-alttareita, bändiä tai jääveistoksia tullaan siis tuskin näkemään meidän häissämme.

Kuva täältä. 

Haluaisin koruttoman, elegantin (ja edullisen!) hääpuvun ja yksinkertaisen nutturakampauksen. Isoäitini lupasi minulle lainaan isoisoäitini helmikaulakorun. Hiuksiini haluan äitini vanhan valkoisin helmin koristellun häähiussoljen.

Oikeastaan minä en näe mitään outoa siinä, että ostaisin hääpuvun käytettynä. Ystäväni kauhistelivat kantaani, sanoivat, etteivät voisi jakaa pukua toisen ihmisen kanssa koska se on niin henkilökohtainen. Minusta se on kuitenkin vain puku. Oikeastaan puku, jota käytetään yhden kerran ja joka maksaa käytettynäkin maltaita. Ja toisaalta minua ilahduttaa ajatus siitä, että joku toinen on puku päällään kokenut saman kuin minäkin; ramppikuumetta, jännitystä, helpotusta, iloa, onnea. Oudompaa olisi myydä "vähän käytettyjä" hauta-arkkuja tai alusvaatteita, vai mitä luulette?
Jossain vaiheessa suuntaan taas morsiuspukuliikkeeseen katsastamaan valikoimaa, etsimään sitä oikeaa, ja sitten aloitan vastaavanlaisen puvun etsinnän naurettavan huokeaan hintaan. Vielä en uskalla ostaa mitään (mutta olen silti vähällä myydä sieluni tämän sadan euron puvun vuoksi..), sillä meillä leijuu ilmassa hienovarainen toive toisesta lapsesta, joka kohdallani tarkoittaa myös vartalon venymistä ja paisumista uusiin mittoihin. Miksi kuvittelette, että H-hetkeen on reilut kaksi vuotta?

Jos tiedätte mistä saisi oikeasti edullisia ja kauniita pukuja uutena, olen pelkkänä korvana!

Olemme kaavailleet tarjoiluiksi jotain yksinkertaista ja maistuvaa, ehkä lohikeittoa ja saaristolaisleipää, karjanpiirakoita & munavoita. Tarjoilut valmistaisimme talkoovoimin, tosin ruokien esillelaittoon ja tiskien korjaamiseen ajattelimme nakittaa taskurahantarpeisia teinejä lähipiiristä. Alkoholipitoisten juomien hankkimiseen suhteen olen jo hätyyttänyt etelänaapurissa useasti vierailevaa isääni (lue: annoin vaihtoehtoja; neljäntoistatonnin raakasilkkinen Vera Wang tai juhlajuomat, ota tai jätä). 

Mistä sinä olet/olisit valmis säästämään? Mistä et? Mitä kaikkea olisit valmis tekemään itse?

EDIT: Tästä fiiliksestä inspiroituneena ajaa hurautimme katsastamaan lähellä olevaa ihanaa pientä puukirkkoa ja vanhaa nuorisoseuran taloa. H:n kanssa puhuttiin, että jatkopaikan varannemme viimeistään kesällä, se on niin suosittu ja edullinen. Ja puukirkko.... Toivottavasti saamme senkin. ;)

33 kommenttia:

  1. Mulla oli hääpukuna äitini vanha hääpuku, jossa hän meni isäni kanssa naimisiin samassa kirkossa kuin mekin mieheni kanssa. Tosin hääpäivien välillä oli 33 vuotta :)Ja tuttuni muokkasi pukua minulle sopivaksi.Minusta ajatus oli myös symbolisesti kaunis, sekä edullinen ja ekologinen ratkaisu!

    VastaaPoista
  2. Ja jatkoa vielä, että meillä oli myös pienen budjetin häät ja pyrittiin tekemään kaikki mahdollinen itse.Ruoka valmisteltiin vanhempien ja appivanhempien voimin ja tarjolle laittamaan/tekemään tuli puolituttu ruoka-alalla työskentelevä henkilö.Itse tehtiin kutsut ja koristelut, juhlatilan kukat saimme anopilta ja hänen siskoltaan ja kaikki kynnelle kykenevät sukulaiset ja kaverit auttoivat järjestelyissä ja kaikki sujui hyvin!

    VastaaPoista
  3. Oi aivan ihana tuo sadan euron hääpuku! Ja täällä kyllä oltais kanssa valmiita säästämään hääpuvusta... Ihan turhaa maksaa niin paljon puvusta jota kerran käytetään!

    VastaaPoista
  4. Aika hyvin käytettyjä saa naikkareilta. sieltä saa kaikkia ihania ideoita, ja myydään jopa hääkoristeita. jos teema osuu yksiin niin välttää askartelun ;)

    VastaaPoista
  5. Meille molemmille teetettiin puvut kun olimme lomamatkalla Kiinassa. Olin päättänyt, että teetän puvun siellä, vaikka emme olleet silloin vielä edes kihloissa. Noh, siellä kihlauduttiin ja puku teetettiin ja täyspitkä silkkipuku mittojen mukaan maksoi mulle 60 euroa eli jotain aivan käsittämättömän halpaa. Miehen puku kustansi 40 euroa. Muuten teimme kaiken mahdollisen itse minkä pystyi, syksyhäihin koristeetkin oli helpot kuivattuja vaahteran lehtiä ruskaväreissä ja pihlajan marjoja. Meillä suurimmat menoerät oli ruoka (pitopalvelu, koska en halunnut sukulaisten pyörivän keittiössä vaan juhlivan, eikä tekijäitä olisikaan ollut) ja studiokuvat sis. kiitoskorttien ja muutamien kuvien teettäminen sukulaisille...

    VastaaPoista
  6. Meillä oli pienet häät, niin budjetiltaan kuin vierasmäärältään. Ainoa asia johon todella tahdoimme panostaa oli ruoka, joten tilasimme pitopalvelun hoitamaan sen. Vieraina olivat vain perheemme ja läheisimmät sukulaiset, eli isovanhemmat ja kummitätini. Rahaa ei pitopalvelun lisäksi mennyt kuin pukuihin ja nekin löysimme mielestäni todella edullisesti. Oman pukuni tilasin netistä mittatilaustyönä ja hintaa sille tuli n.300e. Suosittelen siis katsastamaan Juhlapukubellan nettisivut :)Me siis panostimme ruokaan, mutta esimerkiksi alkoholiin ei mennyt rahaa euroakaan, onnittelumaljojen kuohuviiniä lukuunottamatta. Meille ei ollutkaan yhtään tärkeää, että päivästä tulisi jotenkin ikimuistoinen. Kunhan pääsimme naimisiin kirkossa ja saimme syödä hyvin perheidemme kanssa :D

    VastaaPoista
  7. Mä ostin oman puvun (kun halvalla mielestäni sain) ja olin ihan älyttömän iloinen kun siskoni päätyi käyttämään samaa mekkoa hiukan modattuna! Ei ollut kertakäyttökolttu sekään... (Jääköhän kahteen kertaan...?)

    VastaaPoista
  8. Mä ehdottaisin kyselemään hääpukuliikkeiden Outlet-valikoimaa tms. sillä oma pukuni me löydettiin juuri sellaisesta valikoimasta noin puolet edullisemmin verrattuna uudempien mallistojen pukujen hintoihin. Itse en ainakaan nähnyt sen kummempaa eroa vanhan ja uuden malliston välillä, kauniita pukuja löytyi molemmista, sitten sai vaan päättää haluaako päästä halvemmalla ;) Oma pukuni on mielestäni kaunis ja enpä usko, että kukaan uskoisi sen olevan "Out" :D Ja siis oman pukuni hankin vuonna 2009 Morsiusgalleriasta.

    VastaaPoista
  9. Minä en kyllä ymmärrä kanskaan miksi puvun pitäisi olla uusi. O.o LÖysin aivan ihanan ja täydellisen puvun! Ja sitäon viime kesänä pitänyt kaksi morsianta jo ennen minua. Ja minä laitan puvun kiertoon heti omien häiden jälkeen ja toivon vielä saavani lähes kaikki rahat puvusta takaisin mitä siihen on investoitu. :)

    VastaaPoista
  10. Meillä on häät tulossa elokuussa ja yllättävän paljon sitä rahanmenoa onkin. Päätettiin, että valokuvaukseen satsataan ja puvuissa sitten säästetään. Valokuvat jäävät muistoiksi, mutta hääpuvulla en tee häiden jälkeen mitään. Ehkä saattaisin ihastella ja joskus sovittaa ylleni. Päädyttiin siis vuokraamaan puvut, mikä sekin on kyllä ärsyttävän hintavaa. Sen verran isot häät on tulossa, että pitopalvelu on melkein pakollinen. Juomatarjoilussa pihistetään sen verran, että edessä on reissu Viroon. Musta olis aivan ihanaa jos meillä olis olemassa jotain suvussa periytyviä koruja tai asusteita.

    VastaaPoista
  11. halusin itselleni suomalaisen, käytetyn hääpuvun ja sellaisen sainkin. morsmaikun silkkipuku oli maksanut uutena noin 1500e ja itse maksoin siitä 200e. olin puvun kolmas käyttäjä. myin puvun eräälle kauniille morsiamelle ja melkein liikutuin, kun näin, miten kauniisti se istui hänelle(kin). puku oli mielestäni juuri niin kaunis kun toivoa saatoin, mutta yhtä halvalla olisin voinut ostaa myös jonkun vähän vähemmän kivan. mielestäni kannattaa panostaa mieluummin vaikka hääkenkiin, joille tulee ehkä käyttöä myöhemminkin, varsinkin jos ostaa muut kuin valkoiset.

    VastaaPoista
  12. Meidän häät on kahden viikon (!) päästä, ja olen valmis tekemään lähes kaiken itse. Sen takia onkin viimeiset viikot uni tullut vasta parin tunnin sängyssä pyörimisen jälkeen, ja vasta nyt kun kaikki alkaa olla kunnossa, saan vihdoin taas unen päästä kiinni normaalisti.Minä siis teen itse mm. hääpuvun kaason kanssa, lähes kaikki tarjottavat, olen hankkinut kaiken mahdollisen ja suunnitellut yksin. Meille on tulossa "pienet" häät, vain 70 vierasta. Jouduimme karsimaan lähes puolet molempien suvusta, että juhlat olisi vielä mahdollista järjestää pienellä budjetilla ja tarjoilut tehdä itse.Kesähäät olisi ollut aivan ihanaa, mutta en ole ihan varma, miten jaksaisin enää rv 30+ alkaa väsäämään noita kaikkia ruokia itse.. Näin pelaamme varman päälle ja se tuntuu hyvältä :)Kannattaa kysellä minkä hintaista olisi teettää puku, tosin tuo satasen on kyllä todella halpa.. Mun puvun kankaat maksoi n. 70e+kengät, bolero, korut ym. eli siinä satasen paikkeilla mennään.Sulla on niin pitkä aika vielä, että voit katsella rauhassa kauppoja ja jos löytyy jotain miellyttävää, ostaa. Kun hankkii tavaroita pikku hiljaa, ei mee kaikki siitä viimeisestä tilistä :)

    VastaaPoista
  13. Pah, alushousut on henkilökohtainen asu, ei hääpuku! Eihän sitä edellinenkään ole käyttänyt kuin kerran. Me säästettiin kaikessa ja panostettiin kahteen häämatkaan ;)

    VastaaPoista
  14. Meillä oli marraskuussa häät. Halusimme sinne hyvää musiikkia ja tunnelmaa. Päydissä oli satoja kynttilöitä ja muuta somistusta, niihin meni aika paljon rahaa. Myös hääpuvn ostin uutena, samoin silkkikengät, jotka värjäsin pinkeiksi, jotta käyttöä tulee myöhemminkin. Ne ova aivan ihanat ja hyvät jalassa! Kaulassa oli lainattua yhden kaasoni mummon heminauha, korvissa miehen "huomenlahja", jonka hän antoi etukäteen.Saimme paljon asioita lahjaksi, mm. meikin ja kampauksen. Kampaaja ja meikkaaja tulivat hääaamuna kotiini klo 8, en tiedä miten muuten olisin selviytynyt. Osaan meikata itsekin todella hyvin, mutta hyt halusin olla kerrankin laitettavsna.Kaikki ohjelma tuli myös lahjaksi, muusikoita ja böndejä, Mieheni bändikin esiintyi ja mies lauloi myös. Valokuvaus tuli lahjaksi kahdelta eri valokuvaajaystävältäni.Eniten rahaa meni juhlapaikkaan ja ruokiin, juomiin sekä sormuksiin. Alkoholitarjoilussa säästimme, sillä emme halunneet örmyjuhlia. Meillä oli vain alkumaljat ja ruokaviinit tarjolla sekä bändille olutta. Baari oli tosin auki,, jos joku halusi jotain tilata sitten tuon lisäksi.Ostin myös kalliit hääalusvaatteet, uskomattoman kauniit olkaimettomat liivit ja kauniit alsuhousut sekä stay upit. Lisäksi meni rahaa boleroon, kukkiin, sen sellaiseen. Ja lasten juhla-asuihin meni tuhottomasti, kun kahdelle pojalle tarvittiin puvut ja paidat, tytöille teemaan sopivat mekot. Pienimmän mekon sain second handina ja se oli aivan ihana. Isomman ostettiin Monsoonilta uutena ja kyllä oli neiti mielissään. Kenkiin meni myös rahaa.Häämatkassa säästimme, kun emme sitä tehneet. Ei ole hoitoverkostoa neljälle lapselle, joten menemme häämatkalle sitten joskus, kun lapset pärjäävät omillaan =)Miehen puku oli valmiina, olemme teettäneet sen aikaa sitten ja kengät oli myös valmiina. Teetetyt paidatkin löytyi jo kaapista.Meillä oli kallis juhlabudjetti, mutta tosiaan emme sitten tehneet sitä matkaa.

    VastaaPoista
  15. Vauvakuumetta ilmassa, ihanaa.... :)-Sannas-

    VastaaPoista
  16. Mä ihmettelin kans jo näitä kommentteja lukiessa miten kukaan ei sano mitään vauvasuunnitelmista! Ihanaa, toivottavasti onnistuu ja Helmistä tulee isosisko. Ihailen kyllä jaksamistanne. Itse en suurin surminkaan tekisi toista (tää eka on samaa ikää Helmin kanssa) ennen kuin olen saanut nukkua välissä viisi vuotta täyspitkiä öitä. Eli ei koskaan enää. En ole naimisissa ja sanoin lapsen isälle viikko sitten että meidän osalta hetki taisi jo mennä ohi. En voisi kuvitella itseäni missään valkoisessa hääpuvussa keskellä tohinaa, en kestäisi hääkarkkeja, leikkejä enkä askarteluja ja näpertelyä . Mieluummin panostaisin hyvään ruokaan ja jakaisin hetken vain ihan rakkaimpien ystävien kanssa. Ja häämatkaan ja sormukseen tietysti. Puku saisi olla sellainen juhlavaate, jota tulisi käytetyä jälkeenpäinkin. Luottoliikkeeni pukujen suhteen on Muotikuu Turussa tai Escaija Treella.

    VastaaPoista
  17. Hahah! Se oli ehkä tarkoituksellakin piilotettuna salakavalasti tekstiin, koska mikään varsinainen yritys ei ole päällä, tehokkaaksi ehkäisykeinoksi on todettu mainitsemasi katkonaiset yöunet (Helmi tosin on nukkunut muutaman viime yön heräämättä kertaakaan, omassa sängyssään, koputan puuta) ja alituinen kiire johonkin. Me olemme avoimesti kertoneet haluavamme kaksi lasta, mutta varsinaisesta vauvakuumeilusta ei edes ole lähipiirin kanssa puhuttu. Tulee jos on tullakseen... :)Mä olen kai sen verran perso juhlille ja juhlahumulle, että se valkoinen hääpuku ja hassut leikit olisi niiiiin mua. :D Mun äidillä oli toisissa häissään vaaleanturkoosi puku, jota sitten voi käyttää muissakin juhlissa (vaikka ei hän sitä ole kyllä käyttänyt toista kertaa, toim. huom.), joten ymmärrän kyllä ajatuksen toisen värisestä juhlapuvusta. :)

    VastaaPoista
  18. Oi, millaisella budjetilla selvisitte?

    VastaaPoista
  19. Onnea häistä! Joko jännittää? Meilläkin vieraslistalla ainakin se 50 henkeä, kiitos isojen sukujen, mummoloitakin kun on jotain 9. Mutta on ne silti mun mielestä "pienet häät". :DOsaisipa itsekin ommella... Saisi juuri sellaisen kuin haluaisi, ja taatusti uniikin ja istuvan!

    VastaaPoista
  20. Oi, kuulostaa ihanalta! :) Miten noissa käytettynä ostetuissa hääpuvuissa säilyy jälleenmyyntiarvot? Saako omansa takaisin?

    VastaaPoista
  21. Minä pääsin oman hääpukuni kanssa todella halvalla, sillä anoppini on ammatiltaan ompelija, joten aika luonnollisestikin hän halusi tehdä hääpukuni. :) Mutta eräs sukulaiseni löysi oman uuden hääpukunsa Virosta todella halvalla. Siellä hääpukuliikkeissä uudet puvut maksavat n. 200-400€. Eli kannattaa esim. juomienhakumatkalla käydä vilkaisemassa tarjontaa siellä! :)

    VastaaPoista
  22. Aivan ihana toi satasen hääpuku!! Ite maksoin pelkästä vuokrasta yli 500 euroa, vajaan viikon vuokra. Siihen ei kuulunu es korjausompelut. Kallista lystiä. Helsingin keskustasta vuokrasin puvun. Sitten käytiin Thaimaassa, ja johan olis puvun vuokrahinnalla saanut parikin hääpukua omaksi!! Mutta oli se kyllä ihana. :) Me pyydettiin muuten häälahjaksi häämatkaraha, päästiin sitten lomalle. Pitopalvelu olu, niin pääsi helpommalla.

    VastaaPoista
  23. Itse löysin hääpukuni käytettynä, edullisesti (120e) huuto.netistä. Postareineen ja muutostöineen hintaa puvulle loppujen lopuksi tuli 230e!! Vilahtaa muuten blogissani, hääpostauksessa. ;)

    VastaaPoista
  24. ...ja 50 hengen häihimme kului rahaa alta 3000e. Suurin menoerä oli ruoka, sekin tuli reippaasti edullisemmin tutun pitopalvelusta. Juhlapaikka oli meillä käytössä koko viikonlopun se se köyhdytti seuraavaksi eniten.

    VastaaPoista
  25. Minulle henk.koht. olisi tärkeintä sormus ja valokuvat. Sormuksen haluaisin mieleisen, mikä ei tosiaankaan tarkoita kalleinta tai isointa. Olen nyt yhden ystäväni kanssa ollut katselemassa sormuksia hänelleja yllättynyt siitä, miten itsellä selkeästi on tietynlainen maku, eikä sen yli menevät näytä hyvältä. Ihan vaatimatonta en kuitenkaan haluaisi, eli timantteja pitäisi olla. Ja valokuvia haluaisin paljon, hienoja ja arkisempia. Minusta kiva idea on jakaa vieraille pöytiin kertakäyttökameroita, joilla vieraat voivat ikuistaa hetkiä myös omasta näkökulmastaan. Minulla ei ole edes miestä, eli en osaa kuvitella millaist häät "meille" tulisi vierasmäärältään. Itse en ole kauhean viehättynyt ajatusksesta isojen häiden keskipisteenä olemisesta. Voisin mennä naimisiin ihan kahden todistajankin läsnäollessa, mutta ehkä kuitenkin lähimmät ihmiset olisivat läsnä. Ruoka saisi olla jotain melko perinteistä - tosin yksi kiva idea voisi olla loimulohi paikan päällä loimutettuna (savulta haisevat vieraan varmaan kiittäisivät...). Puku olisi minulle sinällään tärkeä, sekin siltä osin, että se olisi kiva. En tiedä haluaisinko mennä naimisiin perinteisessä morsiuspuvussa vai jossain värikkäämmässä. Mutta sen näkee sitten jos se aika joskus koittaa.Ihania suunnitelmia teille, peukkuja vauvakuumeelle. :) Tykkään tosi paljon tästä blogistasi, vaikka tosi harvoin kommentoin. En muista olenko koskaan kommentoinut.

    VastaaPoista
  26. Me kasattiin häät neljässä kuukaudessa :D Jouluna päätettiin, että pääsiäisenä on häät. Eilen oli 1. hääpäivä <3 Hyvin ehti tuossakin ajassa ja kun ei ollut liikaa aikaa, joutui minun kaltainen pähkäilyn mestari tekeen pikaisia päätöksiä :) Hääpuvun ostin uutena, koska ei ollut aikaa ettiä käytettyä ja kotipaikkakunnan sijaintikaan ei ollut käytetyn etsintään suotuisa. En ehtinyt sovittaa kuin muutaman puvun ennen ku se oikea löytyi ja oli edukaskin hääpuvuksi. Ja nyt yritän myydä sitä, mutta nihkeetä on sekin tän sijainnin takia. Mut pointti oli se, että ei teillä vielä hätää ole häitten suunnittelun suhteen :D

    VastaaPoista
  27. Kannattaa katsoa www.lightinthebox.com ! Tuotteet on uusia, hinnat laidasta laitaan, mutta halpoja. Itse tilasin kesähäihin puvun, maksoi tullien kanssa 349e. Ja mittojen mukaan puku tehdään. Itse ainakin löysin montakin vaihtoehtoa.. Puvut kun suomessa ovat turhan kalliita.

    VastaaPoista
  28. Kiitän! Siellä oli toden totta edullisia pukuja. Kummitätini lupasi, että saan sovittaa hänen vanhaa pukuaan ja jos se sopii, voi olla että käytän sitä. Joskin se vaatisi mielestäni jonkinlaista kustomointia ennen actionia - se kun on 90-luvun Prinsessa Diana-settiä. :D

    VastaaPoista
  29. Mä kävin myös sovittelemassa joskus pukuja ja sanoin, että hintahaarukalla ei ollut väliä. Ilmeisesti mun makuni oli aika edullinen, koska yksikään niistä Stockalla olleista 6000 euron puvuista ei iskenyt ja ikiaikaiseksi suosikikseni muotoutui Lilyn yksinkertainen puku, jonka ovh oli 300e. Harmi vaan, että se oli joku vuoden 2010 malli ja tietenkään sitä ei saa enää mistään. :(

    VastaaPoista
  30. Minulle taas kotimaisuus ja kankaan laatu oli yksi kriteeri, vaikka se hintavampi onkin. Toki se että halpatuontimaista ostettaessa puvusta menevät vähäiset rahatkin menevät oikeasti ompelijalle eikä välistä vetävälle yriykselle voisi olla kriteeri niille jotka sieltä ostavat. :)

    VastaaPoista
  31. Meillä oli viime syksynä myös pienen budjetin häät. Pihistettiin aika monesta asiasta, mutta ei missään vaiheessa ollut sellainen olo, että jotain oleellista olisi jäänyt puuttumaan. Ostin polvipituisen mekkoni Carlsonilta (n.100 e), jota tuunasin ompelijalla. Mekon täytyy olla morsiamen näköinen, mutta se ei todella ollut pääasia.Meillä oli muutenkin melko epäperinteiset häät, mutta meidän näköiset. Sukulaisille oli mm. kahvittelut erikseen ja kavereille iltajuhla erikseen. Häistä kannattaa tehdä rohkeasti omannäköiset eikä välittää muiden mielipiteistä!Yhden vinkin annan. Häiden suunnittelu kannattaa aloittaa vasta muutama kuukausi ennen h-hetkeä. Hyvin ennättää! Turha stressata liian aikaisin asiasta. Toki kirkko ja hääpaikka kannattaa varata aiemmin.Sulla on ihana, elämänmakuinen blogi. I like! :)

    VastaaPoista
  32. Ostin hääpukuni Helsingistä Niinattaren outletista (ihan sen pääkaupan vieressä). Siellä tehään myös korjaustyöt, jos tarvista. Mä olin pikanaimisiin menijä.. 2:ssa viikossa häät n. 8 vuoden seurustelun jälkeen.. :) Ihanat ja intiimit.. ja ei ressiä.. :) P.s Mulla olis semmoinen halterneck-hääpuku kaapissa.. ;)

    VastaaPoista
  33. Mun puvun äiti oli osytanut lukioaikanani kirpparilta ajatuksena että sen voisi värjätä johonkin juhliin. Mutta niin vaan kun mies sitten vuosia myöhemmin kosi alkoi armoton kuuri ja noin puoli vuotta myöhemmin vihkipäivänämme mahduin simppeliin 60-luvun mekkooni, joka maksoi kirpulla 8€ ja tuohon könttähintaan itse asiassa kuului vielä muutakin ;)

    VastaaPoista