Social Media Icons

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kyytipoikana


Hassua, miten aikaisin lapset alkavat jo kiinnostua toisten lasten seurasta. Jo puolivuotiaana olemme alkaneet aktiivisemmin tapaamaan muita vauvallisia ihmisiä ja kavereita. Kaksi kuukautta sitten aloimme käydä aktiivisesti erilaisissa perhekerhoissa. En olisi ikimaailmassa uskonut, että näin pieni ihminen ymmärtää toisten lapsien päälle. Eihän hän ole vielä vuottakaan vanha.
Eilen suuntasimme Oi mutsi mutsin luo iltapäiväkahville ja meno oli vähintäänkin hulvatonta, kun viisi päivää vanhempi Tissilänäkin tunnettu poika kyysäili Helmiä nauru raikaen ympäri olohuonetta.

Uhri. Mitä sanonkaan hiuksista vetämisestä? Poikkeus vahvistaa säännön.

Sosiaaliset tilanteet ovat vielä yhteisten pelisääntöjen harjoittelua ja toisten huomioon ottamista. Sanan "ei" ymmärtäminen ja sisäistäminen istuu tiukkaan ja saa aikaan kapinointia, mutta olemme onneksi pääsemässä hiuksista vetämis-vaiheen yli ja ympäri, viimein. Meillä ei taidakaan asustaa lapsityrannia, vaan utelias vauva, joka katsoo minua tarkkaavaisesti kun käsken silittämään vauvaa nätisti (silti vauvanuket, joiden päällä hän reteästi istuu, antavat toivoa täydellisestä äidinvaistottomuudesta...).
Paitsi että kaksi lattialla viuhaavaa ja keskenään viihtyvää terrieriä lasta antavat hetken aikaa hengähtää ja siemailla kahvia oikeasti vielä kuumana, tuntuvat he yhdessä tuumin löytävän tuplasti nopeammin pistorasiat ja lattialle tippuneet mehupullonkorkit, joten mutsit pysyvät täystyöllistettyinä kahvitauollakin.

Vauvallisten ystävien kanssa aikataulutus, kodin siisteystaso ja lyhyet varoitusajat ovat aivan eri luokkaa. Jokainen ymmärtää saapumisen liukuvalla aikataululla päiväunien mukaan. He myös tietävät, että kun makuuhuoneen ovi on kiinni, siellä vallitsee kaaos. Ja jos päivä on hyvä, molemmilla, voidaan yhteinen päiväkahvihetki järjestää puolen tunnin varoitusajalla. Vaikka jalassani olisi eriparia olevat sukat tai tukkani olisi kietaistu likaisena sotkuiselle nutturalle, ei se vie kenenkään yöunia.
Myös meillä käyneille vauvallisille ystävilleni olen sanonut, että kaikki tavaramme kestävät elämää eikä niitä tarvitse varta vasten varoa. Maitomuki on kaatunut kerran jos toisenkin, eikä oksennusvahinko sohvalla pilaa päivääni. Saattaa kuulostaa jostakusta aika hasardilta, mutta sellaista meidän arkemme tätä nykyä on.

5 kommenttia:

  1. Voi, mä eräällä tapaa odotan koko ajan tuon neidin kasvamista, niin että pääsee seurailemaan miten toinen toimii toisten lasten kanssa, vaikka samaan aikaan se koko ajan kauhistuttaa, että miten ihmeessä toinen voi kasvaa noin nopeasti..

    VastaaPoista
  2. Haha, hauskoja kuvia. Oma lempparini on tuo, missä tyypit tulee kameraa kohti naurussasuin (vaikka siellä on mun kalsarit taustalla). Onks teilä joku tulostin, jolla sais kuvan printattua. Meillä ei tietenkään oo printteriä.

    VastaaPoista
  3. Joo, on meillä, mustetilanteesta tosin en mene takaamaan mitään kun H. on himoprinttaaja, ja sen pitääkin kyllä olla niiden juttujensa kanssa. :D Voin tulostaa sulle kyllä noita kuvia, nou problemos. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan valloittavia kuvia! Lapset kasvaa ihan hirveetä vauhtia, äsken meiänkin kaksikko oli ihan pien ja nyt toinen lähteekin jo kouluun :'( Meiän lasten hitti pienenä oli se, että isoveikka työnsi pikkusiskoa nukenrattaissa.. Sisko oli niin pieni, että mahtu (ja rattaat kesti) vielä melkein 2-vuotiastakin tyttöstä.. :D

    VastaaPoista
  5. nuo yhteiset päiväkahvit toisen saman tyylisen vanhemman kanssa on kyllä niin juhlaa. Viimeksi kun lapset (viikon ikäero) leikkivät meillä ihan rauhassa Sohvin huoneessa, sain monta kertaa toppuutella ystävääni olemaan rauhassa. Hän on ilmeisesti kyläillessä tottunut aina siihen, että lasta pitää vahtia koko ajan. Minäkin sanoin vaan, että meillä kaikki lattialta löytyvä on jo Sohvin tarkastamaa, ja jos lapsille tulee jostain lelusta riitaa, niin kyllä ne huutaa. Ja näinhän se meni, ja me saatiin kahvit juotua ihan rauhassa :)Toi on kyllä hauskaa, kun Tissilällä ja Helmillä on noin pieni ikäero :)

    VastaaPoista