Social Media Icons

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Tapahtui kerran saunassa

45 kommenttia , , , , , Share It:
Muutamia kertoja vaa'alle noustessani tai jättimahan tilalle tullutta nahkakasaa katsellessani olen pohtinut raskauden jälkeisiä muutoksia kehossani, mutten koskaan ajatellut asian vaivaavan minua. En ennen kuin pari viikkoa sitten kovan kuntosalitreenin jälkeen suuntasin salin tyhjään saunaan.

Istuin lauteilla, nautin kuumuudesta. Venyttelin. Näin kuinka suihkuhuoneeseen asteli minun ikäiseni nainen. Ilman minkäänlaista eroottista latausta sanottakoon, etten ole aikoihin nähnyt yhtä trimmattua ja hyvännäköistä vartaloa. Hänen askelensa oli kevyt, iho kauniin ruskettunut ja hän todella näytti viihtyvän kuntosalilla. Aloin tutkailla pakoreittejä, mutta pyyhkeeni roikkui naulassa suihkuhuoneen perällä. Päätin jäädä piiloon hämärään saunaan. Epäonnekseni myös treenattu blondi päätti tulla saunaan.
Ja siinä minä istuin, kalkkunaihoineni ja raskausarpineni. Yritin mennä mahdollisimman pieneen myttyyn. Pohdin, miksen sheivannut sääriäni (koska minulla oli pitkälahkeiset housut). Tai käyttäisi itseruskettavaa voidetta, litroittain. Hiuksissani oli haiseva hoitonaamio. Tunsin oloni vain kasaksi velttoa vaaleaa nahkaa. Kaiken lisäksi olin ollut kriittisen kauan poissa kotoa ja tunsin kuinka maito alkoi nousta.
Aloin mielessäni toivomaan, että blondilla olisi ärrävika. Tai ruma koti. Tai että hän olisi allerginen kesälle. Niinkuin se olisi tehnyt oloni paremmaksi. Ikäväkseni hän olikin himosaunoja, joka heitti löylyä niin että silmämunanikin paahtuivat. Nielin tappioni ja kieltäydyin lähtemästä, ettei hän näkisi takapuoltani, akilleen kantapäätäni.

En koskaan ajatellut asian vaivaavan minua. Ajattelin, että pystyisin nielemättä hyväksymään, että kissanraapimispuuta muistuttava keskivartaloni olisi jonkinlainen rakkaudellinen muistomerkki ajasta jonka olin raskaana, odotin lasta. Nyt noin optimistinen ajatuskin saa tyrskimään.
En ajatellutkaan, että bilettäisin Ibizalla bikineissä, mutta nyt tiedän, että sekin on viety minulta, jopa hypoteettisen ajatuksen tasolla. Katson kehoani ja näen vain sarjan epäonnistumisia, en minuun veistettyjä muistomerkkejä mullistavasta raskaudestani. Minä näen lukuisia laihdutuskuureja, skarppausta ja karppausyrityksiä, raskausarpia, imetyksestä veltoksi käyneen rintavarustuksen ja ison takapuolen, joka kaiketi tunnetaan levenneenä lantiona.
Tänään seisoin taas vaatekaapillani ja huokailin. Se on täynnä epätarkoituksenomaisia, liian isoja tai liian pieniä vaatteita. Liian värikkäitä tai liian värittömiä vaatteita. Vaatteita, jotka eivät imartele minua, eivät yksinkertaisesti sovi minulle enää. Olen samassa painossa, kuin ennen raskautta mutta auttamattomasti yhtä farkkukokoa isompi ja toivottoman koukussa suklaajäätelöön.

Katson televisiosta ohjelmia, joissa puetaan pyyleviä kurvikkaita naisia vatsamakkarat häivyttäviin tunikoihin ja korkokenkiin. Minä en halua laittaa kirkasta huulipunaa enkä korkokenkiä. Haluan laittaa vanhat vaatteeni päälle ja näyttää samalta kuin ennen. Taidan olla umpikujassa. Haen kotiin pajunkissoja, reidet ovat menetetyt.

Yksin ulos lähtiessäni mietin, näkevätkö kaikki muutkin sen. Näkevätkö he, että jouduin taas ostamaan rumat farkut outletista vanhojen jäädessä isoiksi (ja oikeasti vanhat farkut puristavat edelleen), toivoen, että voin vielä satsata kivoihin housuihin? Näkevätkö he, että päälläni on imetyspaita ja maidonhajuiset rintaliivit? Näkevätkö he hoitolaukun olallani? Kengät, jotka ovat vain mukavat, eivät kauniit? Näkevätkö he minut sellaisena kuin minä itseni näen - pelkkänä äitinä?

En ajatellut olevani ihminen, joka surisi näin kehoaan. Ajattelin sen kai tarkoittavan, että olisin huonompi äiti, tai etten osaisi nauttia vanhemmuudestani. Toisaalta, en ole koskaan aiemmin katsonut peiliin ja nähnyt sitä, minkä nyt näen.

Mitä sinä näet, kun katsot itseäsi? Olenko ainoa angstaava kotiäiti?

45 kommenttia:

  1. angstaan. Se etureppu ei hävinnyt vuodessa, vaikka kilot lähtivätkin. Niistä A-kupin tisseistä ehti tulla vuoden aikana jopa c-kupit, mutta nyt nekin on lässähtäneet takaisin siihen A tai jopa AA-tasoon. Ja mikä pahinta, kohta ne alkavat roikkumaan ihan jo pirun iän karttumisenkin takia.Koska en halua tuollaisia sauna-tilanteita, en käy kuntosalilla. Puen kurahousut (ulkoiluhousut) jalkaan säällä kuin säällä monta kertaa päivässä, ja työnnän vaunuja koiran kanssa hiki valuen. Jos haluaa pistää oikean extremeksi, niin tyyppi selkään manducaan ja eikun mäkiseen metsään. Tosin näillä vinkeillä saa kasvatettua vaan niitä reisiä ja vielä isompaa takapuolta, ei niinkään edes sitä etureppua pois. Mutta en osaa muutakaan urheilua, joten näillä mennään.sitäkin olen joskus miettinyt, että tietääkö ne parikymppiset edes mistä niitä maha-arpia oikein tulee?

    VastaaPoista
  2. kultamuru! jos he olivat ikäisiäsi - ja oletettavasti lapsettomia - niin tokihan näyttivät erilaisilta kuin sinä, Äiti. et mikään pelkkä äiti, vaan kehosi on käynyt ja käymässä läpi hullunmyllyä. heillä on aikaa ja energiaa käydä salilla jne. tilanne on siis ihan toinen kuin sinulla, joten älä sure!...ja mitä itseeni tulee, ei näin vanha jaksa enää angstata. tuore raskaus pelmautti uumat taas uusiin lukemiin alta aikayksikön, lyhyenläntä minä kävikin noukkimassa uusia työvaatteita koossa 40. en murehdi sitä, jännitän huomista np-ultraa.

    VastaaPoista
  3. Mä nykyään inhoan käydä saunassa jopa yksin. Mä olen 2kg laihempi kuin ennen raskautta, mutta ei se kyllä siltä näytä! Maha on vieläkin löysä ja ryppyinen ja varsinkin, kun istuu niin se kaikki kerääntyy kivasti siihen, missä housut puristaa sen kaiken makkaraksi. Mä laihdutan pari päivää ja sitten masennun ja syön pari päivää. Ikuista jojottelua, mikä ei ainakaan laihduta! :(Mutta eiköhän tämä tästä. Ensi kesänä tulen tuskin hillumaan bikinit päällä vaan tyydyn rantaleikkeihin peittävät vaatteet päällä. :D

    VastaaPoista
  4. Pikkuvauva-aika on ohitse. Se pieni tuhiseva nyytti kohta kävelee. Sitä tajuaakin, että olen muutakin kuin äiti. Olen nainen. Enää ei voi laittaa omaa lössähtävää kroppaa raskauden piikkiin - tai lapsen piikkiin. Kävelyä harjoitteleva vauva ei tarvitse minua 24/7 enää. Vauvaa ei voi käyttää tekosyynä, kun "ei ehdi". Sitä tajuaa, että vauva oikeasti pärjää sen pari kertaa viikossa isänsä kanssa, jos minä lähtisin salilla käymään. Vauva myöskin pärjää ilman niitä ylimääräisiä herkkuja, joita vetelen. Tässä kropassa niistä ei tule enää edes hyvä mieli. Kyllä. Täälläkin angstataan.

    VastaaPoista
  5. Et todellakaan ole ainoa.. Mäkin huokailen joka kerta kun vilkuilen rintavarustusta peilistä. Kyllä näky on kieltämättä aika kuihtunut ja surullinen jo vajaan puolen vuoden imetyksen jälkeen.. Ihan tässä viimeaikoina olen kuitenkin päässyt sen "pakko laihtua ja pakko kiinteytyä" vimman yli, kun mietin oman äitini vartaloa silloin kun itse olin pieni; pidin siitä kun hänellä oli vähän masua, hän oli ihanan pehmeä ja turvallisen tuntunen kun kömmin syliin :) haluan että oma poikanikin kokee että mun sylissä on mukavan tuntuista, ettei jostain aina törrötä joku luu ikävästi. Ehkä vähän klisee, mutta haluan näyttää pojalleni miltä oikea nainen näyttää, ihan vaan vastapainoksi niille mainosten muokatuille pimuille.. Tällä hetkellä suurin syy miksi kuntoilen on se, että oma oleminen tuntuisi paremmalta ja saisin vähän lihaksia että jaksaa touhuta ja tehdä niitä asioita mitä haluan. On se vaan niin, että me äidit tehdään muutenkin niin hitsin hienoa työtä, ettei meijän tarvii vielä kaiken lisäksi olla timmejä misuja. Piste.

    VastaaPoista
  6. Synnytyksestä on kulunut pari päivää päälle 5 kuukautta ja olen äärettömän tyytyväinen kroppaani. Masuni on pieni, mutta onhan se edelleen löllö ja siinä on muutama haalea raskauarpi mutta kyllä tällä masulla kehtaisi rannalla olla. Ainut mikä mieltäni painoi oli rintojen koon muutos. Ennen raskautta kuppikoko oli C ja imetyksen loppumetreillä kuppikoko tippui A:han. Hetken tätä harmittelin, kunnes opin olemaan tyytyväinen A kuppeihin. :D Raskauden jälkeen minulla on myös ollut kova tarve pukeutua istuviin vaatteisiin, ja jätän mielelläni verkkarit ja lököpaidat käyttämättä.Kun itseensä jaksaa panostaa niin on hyvä mieli, oli sitten minkälainen kroppa tahansa. :)

    VastaaPoista
  7. Itsellä taas ei ole jäljen jälkeä raskaudesta. Jos lähtisin bikineissä rannalle muksun kanssa, ei moni varmastikkaan uskoisi minun synnyttäneen lasta. Anteeksi, en halua masentaa lisää, mutta 10kk synnytyksestä ja olen enemmän kuin entiselläni, vaikka en ole edes liikkunut. Ehkä hyvät geenit tai mahdollisen toisen raskauden jälkeen lässähdän kahden edestä? :D

    VastaaPoista
  8. Täälläkin välillä ahdistutaan, välillä ei. Välillä olen ihan sinut tämän muuttuneen kropan kanssa, toisina päivinä toivon, ettei peilejä olisi edes keksitty. Heti, kun taudit on saatu selätettyä, alan liikkua. En siksi, että mahtuisin tietyn kokoisin vaatteisiin tai näyttäisin paremmalta, vaan siksi, että kaipaan liikunnan tuomaa olotilaa kropassani. Kaipaan sitä, että kropassa sattuu edellisen päivän treeni. Ja samalla saan sitä Omaa Aikaa, jota päivä päivältä olen huomannut kaipaavani enemmän ja enemmän. Vaikka aluksi tunti kaksi kertaa viikossa.Vauvauinnissa kiinnitin huomiota erääseen naiseen, joka näytti fitness-mallilta keinorusketuksineen kaikkineen. Kuitenkin hän oli uinnissa seitsenkuisen lapsen kanssa, että kai se vauva siitä sixpack-vatsasta oli tullut uloskin. Mutta ihmetytti, miten jonkun kroppa pystyi näyttämään siltä vain reilut puoli vuotta synnytyksen jälkeen. Ehkä hän oli se tv:n superMarjo valeasussa? Sitä ohjelmaa en voi katsoa mainoksia enempää, koska siitäkin pätkästä tulee jo pahemmankertaiset allergiaoireet.

    VastaaPoista
  9. Voi miten osuukin tämä sinun kirjoitus! Täällä murehditaan valmiiksi pian päättyvää imetystä jonka myötä ne syödyt herkut näkyy vielä enemmän kropassa. Mun vaatekaappi on täynnä liian pieniä vaatteita, imetysvaatteita ja kamalia vaatteita. Kun lähden muualle kuin puistoon, vaihtoehtoja on 1-2 ja nekään ei kuvasta minua yhtään. Tähän tosiasiaan heräsin kunnola, kun sain tuliaislahjaksi vaatteen joka on viimeisen päälle kaikkea sellaista mitä en voi sietää. Itku meinasi päästä kun tajusin että näytän ihan muulta kuin tahtoisin.Valivali, mutta minkäs teet. Ei minusta ole kokopäivä kuntoilijaksi.

    VastaaPoista
  10. Mahtava kirjoitus. Tai siis sanottakoon näin, että ei ole mukavaa kun tulee tuollainen fiilis, mutta voin samaistua tunnemyllyyn painon ja ulkonäön suhteen. Olemme toki eri tilanteessa, nimittäin minulla ei ole vielä yhtään lasta, en ole synnyttänyt, mutta silti häpeä ja inho omaa kehoaan kohtaan on tuttu. Tulen erittäin kateelliseksi kun eräs tuttuni kiinteällä kropallaa, pitkillä kiiltävillä hiuksillaan ja ripsienpidennyksineen istuu saman pöydän ääressä. Kaikki hyvä mitä aamulla näin kropassani on kadonnut. Minulla on ruma liian lyhyt tukka, joka ei edes kasva pitkäksi vaikka haluaisin, minulla on vatsamakkaroita ja hänellä ei. Minun tynkäripset ovat taas sekaisin ja näytän muutenkin ihan joltain kasalta... Kirjoituksesi sai minulla aikaan jonkinlaisen urheilukipinän.. Se jumppa minkä aijoin tänään skipata kotona teenkin sen ja kävelen vielä tuplasti pidemmän lenkin koirien kanssa. Joku aikaisemmin mainitsi siitä, että pari päivää kuntoilee ja sitten taas syö. Minä olen samanlainen. En vaan voi vältellä leipää ja pastaa yms. enkä jaksa liikkuakkaan tarpeeksi, vaikka minulla lapsia ei olekkaan. Laiha siro vartalo olisi toiveissa ja pitkät nätit hiukset.. Ehkä sitten joskus.. vauvakuume on kova ja se varmasti ei edesauta tilannetta jos lapsen synnytän, se kuitenkin on tärkempi asia kuin se miltä näytän.

    VastaaPoista
  11. Tavallaan osaan samaistua kirjoitukseesi, sillä erotuksella, että olen siirtänyt omat murehtimiseni siihen saakka, kun joskus imetyksen lopetan (tai se loppuu itsestään). En pode huonoa omaatuntoa herkuista, sillä todennäköisesti kroppani kertoo tarvitsevansa lisäenergiaa. Tuon juuri kävelemään oppineen perässä juostessa ja nostellessa pois kielletyistä paikoista sitä energiaa tarvitaankin!Onhan se tietysti ikävää, kun ei itse ole tyytyväinen ulkonäköönsä, en minäkään oikeastaan ole. Olen oppinut sietämään sitä, ja ajattelen, että kunhan ei päästä tilannetta ihan käsistä, voi ne kilot laihdutella myöhemmin pois. Just nyt mulla on tärkeämpää tekemistä (olla äiti).

    VastaaPoista
  12. Kolme lasta synnyttäneenä, voin lohduttaa että kyllä se siitä. Ei tarvitse näyttää samalta, kuin ennen raskautta. Oikeasti. Olet kehollasi saanut aikaan elämän ihmeen ja ole ylpeä siitä. Ekan lapsen jälkeen en koskaan ehtinyt normipainooni alkaessani odottaa toista lastamme (ekan ollessa 10kk). Toisen lapsen jälkeen meni lähes 2v ennen kuin pääsin takaisin normipainooni. Sitten odotinkin jo kolmatta lastamme. Kolmas kulta on nyt 5kk ja normipainooni pääsin 2kk sitten. Ihmettelen itsekin, miten nopeasti. Mahan kohdalla tosin on löysää, tokko koskaan siitä häviääkään kokonaan. Lisäksi vatsaani koristaa himmeästi esikoisen ulostuloreitti, eli vaakaan tehty sektioarpi. Tuokaan ei tosin häiritse minua, päinvastoin. :)Raskausarpia mulla ei ole, mutta tissit ovat muuttaneet muotoaan hurjasti tämän vajaan kuuden vuoden aikana. Alussa oli A-kupit, sitten yhtäkkiä C-kupit, sitten kakkosen jälkeen B-kupit ja nyt jälleen C-kupit, kun edelleen täysimetän. Muutosta on niin, ettei tahdo vauhdissa pysyä, mutta tämä kaikki kuuluu äitiyteen. En ole koskaan ollut timmiä mahaa omaava, mutta hoikka normivartaloinen. Hoikka olen edelleen, mutta masun löysä nahka aiheuttaa haastetta pukeutumiseen. Joten siinä kohtaa ymmärrän angstiasi. Mutta uimahallissa kuljen ylväänä, milloin minkäkin kokoisena äitinä. ;) Äitihän minä olen, en enää se langanlaiha tyttönen männä vuosilta. Mutta ei äidin toki tarvitse antaa itsensä totaalisesti rupsahtaa. Imetys kun loppuuu, näkee lopullisen tuloksen kehossa ja sitten sitä voi alkaa muokkaamaan treenaamalla ja vaatteilla niin halutessaan. Jos äidillä on hyvä olla, on myös lapsella. Olen halunnut antaa tyttärilleni hyvän itsetunnon omaavan renesanssin ajan maalausten naisen mallin, jolla voi olla ne A-kupit ja ihana taikinamaha, joka ylväänä makoilee rentona kukkaseppele päässään. :) Taikinamasu sitä paitsi on lapsenkin kertomana ihanan pehmeä. ;)

    VastaaPoista
  13. Jos ei ole tyytyväinen kehoonsa, niin miksette hyvät ihmiset tee asialle jotain?!Arvet ei ole ehkä omasta ittestä kiinni, mutta kilot on.

    VastaaPoista
  14. Sama juttu täällä, mutta nyt kun olen päässyt taas liikunnan makuun, on ihana huomata että kroppa kuitenkin onneksi alkaa (hitaasti mutta varmasti) palautumaan raskaudesta! Raskauskiloja on toki jäljellä vielä puoli vuotta synnytyksen jälkeenkin se vajaa 10, mutta esim. raskausaikana räjähdysmaisesti kasvanut selluliitin määrä on jo selvästi vähentynyt ahkera hkonjumppaamisen ja kyykkyjen ansiosta ;) Se kyllä yllätti miten rapakunnossa raskausajan jälkeen olin, kun taas säännöllisen liikunnan aloitin (raskausaikana liikunta jäi melkein kokonaan ennenaikaisten supistusten vuoksi)

    VastaaPoista
  15. Minä kanssa taistelen ihan samanlaisten tuntemusten kanssa. Laihdutus kuurinkin olen vissiin alottanut jo 3-4 kertaa synnytyksen jälkeen, juu saan vanhan farkut jo jalkaani. Mutta entä löysä mahani jossa on raskaus arpia. Entä nuo tavat joista on vaikea päästä eroon, raskaana ollessa kun tuli syötyä suklaata ja jäätelöä vaikkei kiloja tullutkaan kun 10. Turhauttaa katsella vanhoja valokuvia ja todeta että mähän olin sillon vielä hyvän näikönen.

    VastaaPoista
  16. Kuten monista yllä olevista kommenteista ja tekstistänikin voinee päätellä, ei aina ole kyse kiloista, vaan venyneestä ihosta, roikkuvasta nahkasta. Allekirjoittanut kerrytti raskauskiloja vaatimattomat 42, ja ne on kaikki tiputettu. Mutta voit varmaan kuvitella, mitä yli neljänkymmenen kilon painonpudotus puolessa vuodessa tekee iholle. Imetyksen jäljiltä, tai sen aikana, veltostuneet rinnatkaan eivät katoa, vaikka painoa tiputtaisi kuinka.

    VastaaPoista
  17. http://www.vau.fi/Perhe/Vanhemmuus/Nainen-sitten-vasta-aiti/

    VastaaPoista
  18. Et ole ainoa, peilin välttely on uusin harrastukseni.

    VastaaPoista
  19. Kuin omasta suusta koko postaus!

    VastaaPoista
  20. Mun mielestä sä oot kyllä blogissa esiintyneiden kuvien perusteella tosi hyvässä kunnossa! Kateellisena olen vain katsonut sun sporttista olemusta. Ja kateellisena luin, että menet ihan oikeasti lenkille. Me Ommiksen kanssa lenkkeillään vaan ikkunaostoksilla. :DTosi monesti mä olen ainakin törmännyt ikätovereideni joukossa siihen harhaluuloon, että kaikki epäkohdat voisi laihduttaa pois. Esimerkiksi sen löysän eturepun. Mulla on siinä vain kasa nahkaa, joka roikkuu housujen päällä. Pari muistoa neljästäkymmenestä kilosta.

    VastaaPoista
  21. Oi, tulipas hyvälle mielelle, kiitos kommentistasi!Luinkin taannoin, että siellä odotellaan saapuvaksi kolmatta. Rehellinen ollakseni, olen ihan tosi kade, ikävöin omaa vatsaani vaan koko ajan enemmän. ;) Tsemppiä ekaan ultraan! (Apua, mä menkkahuuruissani melkein tirautan täällä kyyneliä liikutuksesta teikäläisen puolesta..)PS. Pakko sanoa, että mä olen pitkänhuiskea ja harteikas muutenkin (=iso), olin ennen raskautta sitä kokoa 40 ja nyt käytössät 42 farkut. Masentavaa.

    VastaaPoista
  22. Oi, allekirjoitan tuon! Rasittavaa katsoa kuvia juhlista, missä mätät kakkua huonossa ryhdissä istuen tunika päällä = näytät siltä kuin odottaisit pikkukakkosta.Mistäköhän sitä löytäisi _kivan_ uikkaritopin, sellaisen väljän ja liehuvan mielellään? Uimapukuahan en herranenaika pue päälleni, en ikinä.

    VastaaPoista
  23. Hei, koko 42 on ok! Jos sun kaltainen kaunis pitkänhuiskea nuori Nainen olisi pienempi, sua kutsuttaisiin Naisen sijasta puhelintolpaksi.

    VastaaPoista
  24. Kolme lasta synnyttäneenä, lähes 30kg painavampana ei voi olla ajattelematta että miten tähän nyt oikein on tultu. Mutta en jaksa välittää. Mieheni palvoo minua ja lapset rakastavat vaikka en mahdukaan muotivaatteisiin tai käytä ripsiväriä. Ja kunhan tämä neljäs pulla on uunista ulkoisettu niin se 30kg lähtee (tai no enää se on vaan 20kg kiitos järkyttävän pahoinvoinnin), mutta ylpelydellä kannan arpeni ja rintani. Moon Äiti!!

    VastaaPoista
  25. Mä tilasin uikkaritopin viime keväänä Otto-suomi.fi:stä ja ainakin vähän aikaa sitten niitä löytyi myös lähiPrismasta.

    VastaaPoista
  26. Ohoh! Täytyypäs tsekata! Allekirjoittaneen tulisi siis löytää se tukevalla rintamuksella kun on tätä daisariakin. Katselin hiljan Cittarissa jotain, mutta kuoseja oli aika rajoitetusti.

    VastaaPoista
  27. Allekirjoitan tuon. Ei se tunnu maailman tärkeimmältä asialta, mutta toki sitä miettii. Tulipas hyvä mieli sun kommentista, kiitos!

    VastaaPoista
  28. Kyllä sitä itsekin aina välillä sortuu surkuttelemaan rupsahtanutta kroppaansa. Raskauskilot on imetys sulattanut, mutta kukapa kiinteyttäisi vatsan ja peittäisi arvet?Olen itse lohduttautunut sillä, että kropan ja varmasti koko identiteetinkin kuuluukin muuttua lapsen saamisen jälkeen. Se voi olla itselle kova paikka (ainahan muutos on) ja uuteen totuttautuminen ja sen hyväksyminen vie aikansa. Äitiys on kuitenkin sitä aikaa elämästä, kun saa antaa itsensä ja vartalonsa jonkun toisen käytettäväksi. Lapsi tarvitsee sitä elääkseen. On luonnollista, että keho muuttuu, ja minä olen ainakin todennut itse olevani kroppani ainut arvostelija! Tällä hetkellä elämässäni on paljon tärkeämpiäkin asioita, kuin hyvältä näyttäminen. Keho on vain kuori, ja hei, tissejäkin saa nykyisin uusia! ;)

    VastaaPoista
  29. Oi, kadehdin kyllä sun geenejäsi! :D

    VastaaPoista
  30. Mäkin kaipaan liikunnan tuomaa endorfiinipuuskaa, sitä tunnetta, että pystyy mihin vaan. Liikunta laihdutustarkoituksessa on tosi puuduttavaa, mutta kun sen tekee itseään varten, noh, eri tavalla, on se ihan eri tavalla palkitsevaa.

    VastaaPoista
  31. Kiitos rohkaisevasta kommentista, sitä tarvitsinkin! :)

    VastaaPoista
  32. Oi, tämä oli kerrassaan mielenkiintoinen juttu. Suosittelen kaikkia vilkaisemaan!

    VastaaPoista
  33. Täällä on ihan samanlaisia ajatuksia. Olen aina ollut iso (jo pitkään ylipainoinenkin, raskaaksi tullessa 25kg ylipainoa) ja raskauden aikana tuli kiloja n. 20. Kun vielä olen pitkäkin, niin todellakin oon ollut melkoinen valas... No sillon en välittänyt kun lapsi oli mahassa, enkä sillonkaan kun se kesäkuussa syntyi ja maha näytti yhä siltä kuin sieltä voisi ainakin yhden lapsen saattaa maailmaan. Alussa mulla kiloja putosi (muutamia) itsestään mutta siihen se jämähti reiluun 10 raskauskiloon plus vielä omat aiemmat liikakilot päälle. Maha oli iso ruttuinen raidallinen ja roikkuva säkki jonka alareunasasa on "pakarat" (ihanaa...:D) ja tissit isot ja roikkuvat. Masentamaanhan se pisti, ja sain sitten itseäni niskasta kiinni ja liityin kuntosalille jäseneksi tuossa loppuvuodesta. Lisäksi aloitin syömään terveellisemmin... Nyt oon saanu reilu 12kg tippumaan ja tänään alitin maagisen sadan kilon rajan (semmoinen raja minkä alittamista ei mun mielestä kenenkään tarvisi joutua juhlimaan :D) mistä oon enemmän kuin iloinen! Mutta se maha... Vaikka kuinka paino tippuu ja vyötärö kapenee niin tuo etureppu kyllä pysyy. Ruttuinen säkki. Ei mahda mitään... Eli et ole yksin :) itse en edes kehtaa mennä mihinkään julkisiin saunoihin vielä, haaveilen uimahallissa käymisestäkin mutta en voi koska en kehtaa enkä löydä itselleni sopivaa uimavaatetusta... Pitkä selkä, isot rinnat ja iso maha - aika mahdoton yhtälö :D mut siis, samassa veneessä ollaan... Mut sinä oot kyllä niin kaunis kuvien perusteella että vaikka kuinka mahassa ois liikaa nahkaa niin älä suotta sitä murehdi :D terkut helmille ja mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  34. Um, saanen olla utelias... Kaikella kunnioituksella ja en millään pahalla tätä kysy mutta mistä tuo 10kg on tupsahtanut?"Ennen raskautta käsitykseni raskauden aikana muuttuvasta kehosta oli pallomahan ja raskausarpien salakavala ilmaantuminen. Minä sain molemmat, koska olin raskaana. Ja kolmekymmentäkaksi kiloa, jotka nyt ovat historiaa."http://sascian.blogspot.com/2011/09/kadonneen-vyotaron-metsastys.html

    VastaaPoista
  35. Oih, olitpas tarkkasilmäinen! Mulla onkin sitten näemmä sattunut kirjoitusvirhe. korjaan sen heti. Tarkistin nimittäin äsken äitiysneuvolakorttinikin, kyllä kiloja on tullut sen yli neljäkymmentä, ja olen siis painanut yli 100kg - viimeisinä viikoina paino nousi ihastuttavaan 6kg/viikko-tahtiin.

    VastaaPoista
  36. En antanut itseni koskaan lihota raskauksieni aikana. Kiloja ensimmäisen raskauden aikana tuli 9kg ja toisen 11kg. Kun tulimme kotiin laitokselta, anoppi oli aina vastassa(voi miten ärsyttävää mutta..)Hän tokaisi : Minne se sinun mahasi jäi ? Hei miten ihanaa on kuulla nuo sanat ;) Mutta, kyllä ! kun lopetin imetyksen niin minne minun tissit hävisivät.Ai tuolla 15cm alempanahan ne on kun aikaisemmin :D Olen monesti miettinyt että joskus vielä laitatan itselleni silikonia tisseihin. Pamela Anderson ? NO WAY ! C-D kuppi riittää mulle ! Jos käyn yleisissä saunoissa, kävelen ylpeänä selkä suorassa ulos saunasta. Uskon, että muut ajattelevat "Wau miten toi on noin itsevarma ,vaikka sen tissit roikkuu noin" ;) Ihanaa ja aurinkoista kevättä ! Terv.23v kahden lapsen äiti.

    VastaaPoista
  37. Pakko myöntää, tässä on asia mitä pelkään synnytyksen jälkeen seuraavana ihan hulluna. Mitä tapahtuu mun kropalle kun tästä masusta pääsen eroon synnärillä? Kiinnostaako se edes mua? Jne... Ajatus on hirvittävän kauhistuttava. Itse kun tässä rv40+3 katson itseäni peiliin, näen valvavan mahan mikä roikkuu ja napaa ei näy missään, paitsi ruskeana levinneenä länttinä keskellä masua. Navasta lähtevät raskausarvet peittää koko mahan. Päivä päivältä niitä tulee enemmän ja enemmän ja mitä pidemmälle tämä raskaus etenee, maha menee kamalammaksi. Odotan siis innolla sitä kun pääsen tästä ja 28kg lihonneena mietin vaatekaapilla, mahtuuko mun päälle enään vaatteita, uskallanko laittaa enään mun ihania korkokenkiä jalkaan, mitkä on koristanut kaapin perää viimeiset 9kk... Ja mitä tapahtuu mun rinnoille, jotka ovat levähtäneet A-kupista D-kuppiin....Tsemppiä kaikille kilojen kanssa. Itsellä vasta edessä siis tämä ;)

    VastaaPoista
  38. Hui! 40 kiloa?? Kuinka se on mahdollista?

    VastaaPoista
  39. Huhuuu!? Missä sää oot? Alkaa tulla vierotusoireita kun ei oo mitään luettavaa :-S

    VastaaPoista
  40. Huhuu! Hengissä, toistaiseksi! Viimeinen viikko on podettu flunssaa ja allekirjoittanut myös hammassärkyä jota on hoidettu traumatisoivasti päivystyksessä. Palaan astialle kunhan tilanne tasaantuu - ollaan Helmin kanssa kaksin ja touhua on enemmän kuin tarpeeksi, valitettavasti. Mutta pian kuitenkin palataan, joten stay tuned! ;)

    VastaaPoista
  41. Mulla on vielä reilu 10 kiloa siihen lähtöpainoon ja vaatekoko on muuttunut 36/38 siihen 40/42 ! Tiedän tunteen kun salilla rehkiessä olo ei ole järin fresh ja vieressä jumppaava likka ei ole varmaan edes ikinä rasva-sanaa kuullutkaan! Onneksi sali missä mä käyn on vain naisille ja siellä on myös niitä mummeleita ja paljonpaljon synnyttäneitä naisia joten ihan yksin ei tarvitse olla. Aluksi raskaana ollessa mietin että mullahan on synnytyksen jälkeen hyvää aikaa keretä kesäkuntoon, mutta nyt tuntuu että vaikak minkäs teet ei paino tahdo pudota millään eikä etureppu kadota! Ikuisena herkkusuuna on hyvä lähteä laihduttamaan :D Mutta koitas olla ottamatta paineita, mä ainakin pyrin siihen:)

    VastaaPoista
  42. Ittellä 3 lapsen jäljiltä sixpack kunnossa. Olen siunattu, ei raskausarpia. Ei velttoa nahkaa tiukan treenin ansiosta. Rinnatkin aika paljon paremmat kuin monilla nuoremmilla. En oikein tiedä miten suhtautua sun kirjoitukseen.Ihmisen on kannettava se mitä on annettu.

    VastaaPoista
  43. Niin turhaa ruikutusta. Pää pystyyn, olet nuori, salille mars!

    VastaaPoista
  44. Ensiksi, kiitos kirjoituksestasi joka sai tämän muorin kyynelhanat aukeamaan täysillä :D itse olen raskaana, eikä painoa ole tullut kuin hiukan, mutta alati muuttuva ja "lainassa" oleva kroppa ei tunnu enää omalta vaikka rakastankin pyöreää masuani ja isoja tissejäni. Mitä tulee näihin kahteen anonyymiin, sikspäkkimammaan ja häntä seuraavaan... toivon tietysti itsekin timmiä kroppaa synnytyksen jälkeen, mutta tajuan elämän realiteetit: jos minua ei ole siunattu hyvin palautuvalla iholla, ei siihen velttoon vatsanahkaan mitkään treenit tai öljyllä sivelyt auta. Ja miksi hitossa pitäisi "kantaa se mikä on annettu", jos se tuntuu vastenmieliseltä ja aiheuttaa pelkästään negatiivisia tuntemuksia?-mersu

    VastaaPoista
  45. Ensinnäkin - Älä ikinä ajattele että olet PELKKÄ äiti! Olet ihana äiti, ystävä, vaimoke, ihminen ja jaj ajajajajaja mitä kaikkea! Olen huomannut että jos hokee kaiken (esim kehon) olevan paskaa niin pian kaikki oikeasti muuttuu paskaksi. Mulla on kakasi pientä lasta (4v ja 2v5kk) ja vasta nyt tajuan että mie olen ihana myös tämmösenään. Kuopuksen synnytyksessä minulta meni selästä nivel paikoiltaan ja rampauduin lähes vuodeksi. Nyt olen valmistuva leipuri ja kaunis nuori nainen ;D Opetelkaa olemaan armollisia itsellenne. Siis oikeasti OPETELKAA, sillä se ei tapahdu hetkessä vaan pitää hokea omaa ihanuutta :) KOkeile huviksesi kuukauden ajan laittaa vähän meikkiä naamaan ja huikkaa ittelles peilistä kuin kaunis ja ihana oot. Toimii :) Ala lenkkeilemään siitä ilosta että kunto kasvaa, eikä siitä että perse kiinteytyy (joka tekee kyllä senki siinä sivussa)Mie olen päättäny että en ikinä SIIS IKINÄ enää hauku omaa kehoani sanallakaan. Teen ne muutokset jotka voin ja hyväksyn ne joille en mitään voi.Hyvää kesää ja tsemppiä arkeen. T. Toinen jolla on kans arpia, mutta kummasti jo haalenneita ;)

    VastaaPoista