Social Media Icons

perjantai 24. helmikuuta 2012

Tyypillistä

10 kommenttia , , , Share It:

Minä inhoan siivoamista. Se on pakollinen paha, josta mielisin tieni pois. Haaveissani siintää merenrantatalo ja oma siivooja, mutta olosuhteiden pakosta joudun siivoamaan ihan ite. Vielä.
Megainhokkini on imurointi, ja aina tilaisuuden tullen valitsen vessanpesun tai lakanain mankeloimisen sen sijaan. Nurkissa pyörivästä villakoirakennelistä päätellen se saisi laulaa vähän useammin. Helmiä se kiehtoo, rauhoittaa ja innostaa. Riemu repeää, jos imuroija ottaa suulakkeen pois ja tökkii sillä hellästi kylkiä ja vatsaa. Koti täyttyy onnellisesta ja vilpittömästä ilosta ja naurusta. Edellä mainituista paljastuksista voittekin varmaan päätellä, että kyseessä ei ole tuttu kohtuääni, johon olisi turvallista nukahtaa (toisin kuin esimerkiksi Emmerdalen tunnusmusiikki tai koirain haukkuminen), joten meille ei ole vielä selvinnyt, miksi tuo keltainen rohjake on muotoutunut noin lemppariksi. 
Toisaalta, myös viikottaisesta pakollisesta pahasta on tullut mieluisampaa, kun imurin perässä konttaa 8,5 kuukautinen tyttö kuola valuen ja innosta hihkuen. Kun kivet kolisevat imurissa eteisessä helähtää ilmoille raikuva nauru, jota siivittää istuallaan hytkyminen ja pomppiminen. 

Olisipa tämä minustakin yhtä hauskaa. 

Helmistä on tullut oikea tutkimusmatkailija. Kengät saavat eteisessä kyytiä, DVD-hyllyn sisältö on aina lattialla. Viime viikolla hän repäisi lipastosta nupit irti (!). Kylpyhuone on jostain syystä erikoisen kiehtova ja rauhoittava paikka, ja sieltä pois tullessaan pitää ovi aina avata varovasti, ettei kumauta sitä vasten hiiren hiljaa vaanivaa vauvaa kumoon. Helmi myöskin päivystää sen edessä käsillään kiinni olevaa ovea hakaten ja huutaen.
Tuntuu kuin olisimme vasta äsken tuoneet kotiin pienen vaatteisiinsa hukkuvan ruipelon. Nyt tuo samainen tyyppi kurittaa käytävämattoa ja kävelee seiniä vasten tukien. Outoa.

10 kommenttia:

  1. Tuo imurin perässä konttaava lapsi kuulostaa paljon mukavammalta kuin imuria pelkäävä neitokainen, millainen meiltä löytyy. Nyt imuri ei enää aiheuta tärinää ja itkua, mutta pelottaa edelleen. Eipä onnistu imurointi yksin, ainoastaan miehen kanssa tai tytön nukkuessa päikkäreitä parvekkeella. En tiedä oonko harrastanut raskaana ollessa liian vähän imurointia vai mistä tämä johtuu ;)

    VastaaPoista
  2. Ai teillä sitä imuria rakastetaan!? Meillä alkaa kamala huuto, kun imurin laittaa päälle. Toinen huutaa ainakin sata kertaa kovempaa kuin se imuri! Mutta jostain kumman syystä sen hölmön pitää aina mennä sen imurin lähelle, melkein koskettaa ja sitten peruuttaa täysiä pois ja huutaa pää punaisena. Yleensä imuroinkin (siis silloin harvoin, kun imuroin) Poju kantorepussa. Sylistä on turvallista katsoa sitä huutavaa masiinaa, joka kulkee pitkin kämppää. :)

    VastaaPoista
  3. Moikka!Löysin juuri blogiisi ja vau! Aivan kuin lukisin omasta elämästäni :)Itse olen kolmekymppinen ensikertalaisäiti ja tyttöni on täsmälleen samanikäinen kuin Helmi :) Hänkin syntyi kesäkuussa 2011 :)Samaistun jokaiseen ajatukseen mitä kirjoitat. Kaikki ilmiöt maissinaksutahroista alkaen on aivan täsmälleen samoja kuin meidän elämässämme :) Minulla ei valitettavasti ole omaa blogia, mutta jään lukemaan tätä :)TerkuinLaura

    VastaaPoista
  4. ihana toi helmin haalari,mistä se on?:)

    VastaaPoista
  5. ....sen takia meillä onpi robotti imuri <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Tuo on tosiaan ihana, me tykätään siitä ihan huimasti! Se on ihan H&M:n alennusmyynnistä, Helmin kummitädin ostama tosin. Normaalihinta tuollaisella oli muistaakseni viidentoista euron hujakoilla... :)

    VastaaPoista
  7. Kadehdin! Haluaisin sellaisen, mutta luultavasti astuisin huonona aamuna sen päälle tai lapsi söisi/tuhoaisi/oksentaisi sen päälle. :D

    VastaaPoista
  8. Voi miten hauska kuulla että olet viihtynyt blogini parissa! Ja tervetuloa! Kokemusten jakaminen samanikäisten lasten äitien kanssa on aina mukavaa, helpottavaa ja vertaistuellista. :)

    VastaaPoista
  9. Heii! Blogistani löytyy sinulle jotain! :)

    VastaaPoista
  10. Hei! tämä ei nyt kuulu tähän postaukseen, mutta muistelin että sulla on tulan kantoreppu, onko se vielä teillä käytössä ja onko toimiva? Itse ajattelin että tilaisisin sen ensi kuussa kun tyttö täyttää 3kk, mutta mietin juuri sitä kuinka pitkä ikäinen se on

    VastaaPoista