Social Media Icons

torstai 2. helmikuuta 2012

Rennon huoleton look

4 kommenttia , , , , , , Share It:
 


Tiedättekö sellaiset ihmiset, jotka ovat räjähtäneen näköisinä edustavampia kuin sinä yhtenäkään juhlapyhänä? Jotka näyttävät krapulassa tai spinning-maratoninkin jälkeen levänneemmiltä ja pirteämmiltä kuin sinä keskipäivällä? He nauttivat luonnonkauneutensa luultavasti kraanavedessä. Minun kaltaiseni ihmiset tyytyvät vain katselemaan vaihtonaamoja, mutta taloudellisen tilanteen ollessa huono joudun tyytymään valokynään.

Helmin kummitädit, kummatkin, luettakkoon tähän ihmisryhmään. Toinen edustaa facebookin joka ainoassa kaverikuvassa filmitähtihymyssään, vahingossakin räpsäistyissä. Minä olen koettanut, mutta juhlien päätteeksi poskeni ovat kipeät ja turpeat, ja paparazzikuvissa näkyy yleensä a) joko siivu takapuolestani, b) takaraivo ja kakkulautanen tai c) jotain muuta - teennäinen irvistys ja persiljaa voileipäkakusta etuhampaissa tai vaihtoehtoisesti rintaliivien läpi paistava liivinsuoja, koska kukaan ei enää ota minusta kuvia, vaan sylissäni hengaavasta kääpiöstä.
Toinen tädeistä on kuin suomenruotsalainen raikas kevättuulahdus Peakin untuvatakissa ja mokkasaappaissa. Freeseine aurinkoraitoineen ja pisamoineen. "Mä olen ihan räjähtänyt", hän sanoo, ja astuu ovesta sisään. Kymmenen tunnin työpäivän jälkeen, loskasateesta ulkoa marssii nainen iloisesti hymyillen, meikit hyvin ja tukka huolettomasti auki. Minä seison ovella H:n vanhoissa, harmaissa verkkareissa ja lörtsähtäneessä Boobin imetystopissa. Asukokonaisuuden kruunaa eriparia olevat villasukat ja kiinni vetäisty, neljä päivää sitten pesty tukka. Niin, olet ihan tosi räjähtänyt. Viimeisetkin itsetunnon rippeet katoavat jälkiruokakulhojen tiskiveden mukana viemäriin.

Reilut kolme kuukautta sitten kuontaloni näytti tältä. Mitä olen tehnyt päästäkseni tähän tilaan? En mitään. Siinäpä se.

Tänään kyllästyin. Totaalisesti. Laitan farkut jalkaan. Soitin toiselle kummitädille, sille, jolla on filmitähtihymy. Hymy ei hyytynyt vaikka nakitin tasmaniantuholaisprototyypin kaitsemisvuoron aamupäiväksi. Onneksi. Varasin nimittäin kampaajalle ajan. Minulla ei ole hajuakaan, mitä tahtoisin hiuksilleni tehtävän. Mutta luotan kampaajaani, Janetteen. Hän on loihtinut minulle täydelliset hiukset aiemminkin. (Enää tarvittaisiin se vaihtonaama.) Kuka sanoi, että spontaanius katoaa äitiyden myötä?

4 kommenttia:

  1. Mullakin on tähän ahdistavaan kuontaloon ratkaisu! Saan superhalvalla sellasen silkkisuoristuksen. En silti aio pukea farkkuja päälle kun menen kampaajalle. Riittää kun joku osa toimii kehosta, hiukset se on se mun juttu, ei enää luonnonkiharoita!!!

    VastaaPoista
  2. Good for you!Mä en liiku ilman meikkiä mihinkään. Edes kevyt ehostus pitää olla. Isoäitini kun muutama vuosi sitten nähdessään mut ilman meikkiä kysyi: "oletko jotenkin vakavasti sairas?". Juu en, olen vain kalmankalpea ilman meikkiä ja minut erottaa ainoana lakanana sukuvalokuvista, kun muut ovat kahvipavun ruskeita heti ensimmäisten kesäpäivien jälkeen.Tukka on onneksi melkein pese-ja-pidä -tyyliä.

    VastaaPoista
  3. Oi, olen tosi kateellinen! Mitä kautta pääsit sinne?

    VastaaPoista
  4. Mäkin olen ihan aaveen näköinen, tummat silmänaluset, punoittava kalvakka iho. :D Siksi kai en koskaan käy missään...

    VastaaPoista