Social Media Icons

torstai 12. tammikuuta 2012

Raskaana olemisen sietämätön keveys

4 kommenttia , Share It:


Jos luit otsikon ja haukkana hyökkäsit tänne pikkukakkosuutisten toivossa, joudut pettymään. En ole raskaana. Mahakuvakin on miltei vuoden vanha. Sori. Mutta ikävöin rantapallomahaani. Vaikka aina vannoin, ettei niin tulisi käymään. Raskaudessa on puolensa.

Ensinnäkin on todettava, että rantautuneena valaana sain paljon anteeksi. Nyt vaikutan lähinnä kajahtaneelta. Eräänä aamuna nypin ripsenpidennykseni irti, ripsi kerrallaan. Ne ärsyttivät minua. Söin aamupalaksi maitosuklaata kuningatarhillolla. En voi puolustautua raskaushormoneilla, en paeta outojen mielitekojen taakse. Minä olen vain perso makealle. Ja toisinaan toimin hetken mielijohteesta.

Joulun jäljiltä turvonnut vatsa pitää verhota, ainakin jos haluaa välttyä noloilta tilanteilta ("ootsä TAAS paksuna"). Raskausmaha on raskausmaha. On totaalisen erilaista olla pullero.

Hehkua, sitä kuuluisaa hehkua, ei saa näillä pakkasilla tuubistakaan. Iho halkeilee, kuivuu, kesii. Se on punakka ja arka. Iltaisin poskia rasvatessa palaan niihin lapsuuteni talviin, kun iltapalan jälkeen posket rasvattiin ja eteläntuliaisviuhkalla tuuletin kuumottavia kasvojani. Hiukset lähtevät päästä. Ne ovat kuivat ja karkeat. Ja kellertävät. Kaipaan raskausajan virheetöntä ihoa ja kiiltäviä hiuksia.

Heräsin yöllä vain vessaan ja makasin sängyn pohjalla tuntikausia aamuisin. Nykyisin karvan yli kello seitsemän ponnariini iskeytyy aamupuuroa vaativa salamaseepra, joka ei lopeta ennen kuin nousen ylös. Mahassa potkiva vauva saattaa olla vähän epämiellyttävä toisinaan, mutta se on hiljaa, eikä sen kynnet ole terävät.

Toisaalta, elävänä muistissa on edelleenkin synnytyssupistukset, viikottaiset (nöyryyttävät) puntarille nousut, vatsaan taputtelijat ja telttavaatteet. Raskaudessa kaipaan toisen kolmanneksen ensimmäisiä viikkoja - niitä, kun juuri kukaan ei tiennyt, ei aavistanut. Kannoin sisälläni salaisuutta, pientä ja heiveröistä. Parhaita olivat myöskin viikot puolivälin jälkeen, kun maha oli pieni, mutta näkyi kuitenkin. Olo oli varsin energinen, hehkuva. Mitä tulee viimeisiin viikkoihin... Aika kullannee muistot, vielä, uskon niin.

4 kommenttia:

  1. Sun postaukset ei jostain syystä päivity blogilistalle ollenkaan?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kun sanoit, en todella tiedä, mistä on kysymys! Laitanpas postia asiasta.

    VastaaPoista
  3. Taidetaan olla samalla aamupalalinjalla! Itse vetelen suklaata paratiisi soseeseen dipattuna, samalla kun syötän pojua. ;D

    VastaaPoista
  4. Ai niin ja oli tarkoitus kommentoida tuota itse tekstiäkin.Mulla on kans kamalan ikävä sitä pallomahaa. Katselen hirveän kateellisena kaikkia, jotka viehkeänä kulkee kaupoissa maha pystyssä, ja jotenkin sitä aivan vaistoaa heidän onnensa. Haluaisin itsekin sipsutella pitkin kauppoja, kun ihmiset katsoisivat mua (mahaani) hymyillen. :)Ja on ikävä niitä pikku töytäisyjä iltaisin ja sitä tunnetta, kun ei oikeastaan koskaan ole yksin. Noh enpä ole nytkään (jaloissa roikkuu koko ajan yksi huomiota vaativa), mutta juu voisin kyllä olla taas raskaana. :D

    VastaaPoista