Social Media Icons

tiistai 31. tammikuuta 2012

Minä suojelen sinua kaikelta

4 kommenttia , , , , , , , , , , Share It:
Kuva Huvikumpu.fi
"Taas kopsahti pää parkettiin. Ostoslistalla konttauskypärä ja jarrusukat."
"ei mitään konttauskypäröitä :D cmoon ! lapsi oppii ja tutkii !"
"Mutta kun meillä on vaan tosi liukas parketti ja laattalattia, toisella on aina venttejä päässä ja mä pelkään kuollakseni aivotärähdystä. Kun tuo siis nousee seisomaan, eikä sukat pidä ja sitten kopsahtaa lattiaan. :D" 
"jarrusukat jalkaan !" 
"älä Anna hanki mitään konttauskypärää, mieluummin ne jarrusukat."
"Ja sitten ihan uutukaisena juttuna on nostaa kädet ilmaan riemun merkiksi heti kun pääsee ylös - seuraa vertahyytävää huutoa ja kolahdus. :("
"mä ostin konttauskypärän mut hukkaan meni rahat ku tyttö ei sitä voinu sietää.hyvin selvittiin sit ilman pari pikku mustelmaa ja niistähän sitä oppii.pahempia kolhuja tulee ulkona ku alkaa siellä kävellä:)"
"äkkiä se oppii mitä kannattaa tehä ja mitä ei:) ja lapsil o ihme tapa selvitä ilman suurempia kolhuja pahanki näkösistä tilanteista.peppi mm tänään heitti pihalla takaperivoltin sellaselta terassilta..suoraan takapuolelleen ja kauhee nauru päälle:D ja viime vk tipahti varmaan tuhannetta kertaa päälleen sohvalta mut minkään sortin kuhmua ei taaskaan tullu.."
"Tietenkin saat itse päättää,sun asiashan se on. :D mä vaan ajattelen itse,että jos oisin hankkinu lapselleni sellasen kypärän ni luultavasti siinä olis käymässä sitten niin,että lapsi pelkää sitä kaatuilua jnejnejne. Jarrusukat on oikein käypä jalkojen liimamiseen lattiaan. :p ja noi pienet jotka on just oppinu kävelemään ni tulee kyllä kaatumaan monesti,kyllä se siitä sitten lutviutuu kun taito kunnolla opitaan. :)"
"ja lisään vielä,että äitinä tiedän kyllä miltä se tuntuu,kun lapsi kaatuu ja satuttaa itsensä. meillä on poika tippunu pinnasängystä ja on liukastunut märällä vessan lattialla ja kaikkee muutakin mahdollista, siitä ne karaistuu ja oppii itse varomaan. :)"
Facebook-statuksessani kävi keskustelu kuumana. Lopputulemana oli, että taisin hieman ylireagoida, ylisuojella, ja kerroin sen kaikille. Eilen Kottaraisella kyläillessä tuli puheeksi jarrusukat, ja heiltä löytyikin sellaisia kotiutettavaksi aimo nippu. Säästin rahaa ostamalla hyväkuntoisia sukkia käytettyinä ja Kottis sai kaappeja tyhjemmäksi. Win-win.
Mutta ei vara venettä kaada; sovin mammakaverini kanssa vaunulenkkitreffeistä, joissa samalla konttauskypärä vaihtaisi omistajaa. Varmuuden vuoksi.
Raskaana ollessani ajattelin, etten voisi pelätä enempää lapsen puolesta. Silloin pelkäsin tappavani sisälläni kasvavan ihmisen esimerkiksi maksalaatikolla tai liian raskaalla ryhmäliikuntatunnilla. Ja kerran epähuomiossa söin kahvilassa vuohenjuustotäytteisen croissantin, josta kannoin huonoa omaatuntoa avautumisvaiheen loppuun saakka. Minä pelkäsin keskenmenoa, kehitysvammaisuutta, kohtukuolemaa, kuolleena syntyvää lasta, keskosuutta. 
Kun Helmi syntyi, tarkistelin joka toinen minuutti, että hengittäähän se varmasti. Niin pieni, hentoinen vauva näyttää särkyvältä ja herkältä. Se painaa tonnin sylissä ja saa aikaan kokovartalokipsin. Se saa aikaan niin suuren rakkaudenpuuskan, että pala nousee kurkkuun, rintaa puristaa. 
Kotiuduttamme sairaalasta aloin tutkia hätäuloskäyntejä kodissamme, testaamaan palovaroittimia ja irrottamaan sähkölaitteiden virtajohtoja öiksi. Ostin raskausaikana kantoliinan, mutta hankin repun, koska näin unta, että kiipesin vauva kantorepussa palavasta rapusta palotikkaita pitkin katolle ulos. Pelkäsin, että joku tiputtaa vauvani, pelkäsin että vaunut kaatuvat kesken lenkin. Uskokaa tai älkää, en silti koe olevani mitenkään erityisen vainoharhainen. Tahdon vain olla varma. Onneksi suurin pelko on karissut matkan varrella. 
Nyt elämme vaihetta jolloin Helmi nousee seisomaan, yrittää kontata, ryömii ja istuu itse. Uusien taitojen oppiminen on ollut osaltaan helpottavaa, sillä kaikki siihen liittyvä helvetti kun en osaa-raivoaminen on loppunut ja tilalla on vain onnistumisen iloa paistavat kasvot ja innostunut nauru. Kääntöpuolena on todellakin parkettilattiaan kopsahtava pää kun rakkauden hedelmä innostuksissaan päästää kädet irti tai liukastelee puuvillasukkiensa kanssa. Se hetki, kun kuuluu karmea kolahdus, ja vain kauhulla odotan veret seisauttavaa huutoa on kerrassaan hirveä. Tunnen oloni niin avuttomaksi ja pieneksi, kun en osaa auttaa, en selittää, miksi sattuu, en ottamaan kipua pois. On lohdutonta tajuta, ettei jokaista iskua voi pehmentää tai poistaa. Ei, vaikka haluaisikin, vielä hetken. Helmi on vain niin pieni vaipoissaan ja hahtuvatukassaan.
Itkun suhteen olen karaistunut. On helpottavaa, ettei jokainen itku enää olekaan kimakkaa hätähuutoa joka viestii "byyää, kuolen kakkavaippaani", vaan toisinaan huomion hakemista, väsymistä, kyllästymistä tai jotain siltä väliltä. Vuosisadan dramaattisin itkukohtaus syntyy toisinaan, kun vedän lapsen pois pistorasian luota tai laitan ruokalapun kaulaan. Niinpä niin. Mikä ei tapa, vahvistaa.

4 kommenttia:

  1. Mä olin kans ihan hermorauniona tuossa vaiheessa, kun seisominen oli siinä vaiheessa, että joka päivä kopsahtaa. Nyt kun ajattelen, niin ehkä siitä pienestä kivusta oppii paljon. Oppii, että mitä tapahtuu, jos ei pidä kiinni ja oppii olemaan huolellisempi. Nykyään kaikki laskeutumiset tehdään niin millin tarkalleen ja riskejä Poju ei ota. Viimeyönä tosin raukka tipahti sängystä, mutta ehkä nyt osaa varoa reunaa. Hengissä ollaan vieläkin. :)

    VastaaPoista
  2. Meidän poika on nyt 7,5kk ja on oppinut viimeisen kolmen viikon sisällä konttaamaan, nousemaan tukea vasten seisomaan ja kävelemään tukea vasten. Työntää kovaa vauhtia taaperokärryään eikä kyllä osaa yhtään varoa. Pää kolisi siihen malliin viime viikolla, että tilasin sitten juuri tuollaisen konttauskypärän joka tuossa sun kuvassa oli. On kyllä aivan loistava, sen saa säädettyä päähän niin sopivaksi, ettei meiänkään poika sitä revi pois. Kaatumisia tulee mutta eipähän mene pää halki, ei tuota mitenkään ehtisi vahtia niin, ettei se pää kerkeäisi kolista. Ei mun mielestä vauvaa kuulu opettaa niin, että antaa kolistella, niin oppiipahan.. Mä luulen että tämmönen aikaisin liikkeelle lähtenyt kaveri ainakin on sellainen, jonka päätä on parempi suojella kuin että yrittäisi mitään "kouluttamista" :D Eiköhän se opi olemaan kolhimatta tuosta kypärän käytöstä huolimattakin. Eli suosittelen tosiaan. (samoin jarrusukat on ehdottomat.. :-P)

    VastaaPoista
  3. Ääk, ei mitään konttauskypäriä. Meillä koulussa (opiskelen siis lähihoitajaksi) kerrottiin, että noi konttauskypärät tekevät lapsista varomattomia ja sitten isompana kaatuvat helpommin ja lyövät päänsä ja satuttavat pahasti. Pieni kävelemään opetteleva lapsi kestää kolhut paremmin kuin isompi lapsi, ja jos lapselta jää tämä kehityksen tärkeä vaihe ohi (eli ei opi varomaan) voi isompana käydä jotain kamalaa.....Meille kerrottiin, että ruotsissa erässä pikkukylässä aikoja sitten lapsi oli kaatunut, lyönyt päänsä ja kuollut. Tämähän on hyvin harvinaista, mutta kaikkeahan sattuu. Tämän tapauksen jälkeen kyläläiset alkoivat pitää kypärää lastensa päässä lähes joka paikassa, jonka seurauksena muutamien vuosien päästä kylässä lapsikuolleisuus vähän isommilla lapsilla lisääntyi todella huomattavasti. Asiaa tutkittiin paljon ja tultiin siihen tulokseen, että lapset eivät olleet oppineet varomaan ja isompana osa sitten kuoli kaatumisten yms myötä. EI tietenkään KAIKKI, mutta kuolleisuus lisääntyi. Uskon, että on totta, koska koulussa siitä kerrottiin. Ajattelin vain kertoa, koska itse en ollut koskaan kuullutkaan asiasta etkä välttämättä sinäkään. :)

    VastaaPoista
  4. Meillä kypärä oli ehdoton suosikki. ei tosin siks että se olis mitään suojannut (eihän se edes pysynyt päässä kun kaatui ), vaan lapsi tykkäs ihan hillittömästi pitää hassua hattua päässään ja vedellä sitä narusta pitkin lattiaa.

    VastaaPoista