Social Media Icons

perjantai 18. marraskuuta 2011

Vieraita siedä en

7 kommenttia , , , , Share It:


Nyt se aika on koittanut. Vierastaminen. Kärsimyksiä takana reilu viikko, loppua ei näy. Vieraan, tai vähemmänkin vieraan naaman lähetyessä koko lapsi kangistuu, naama menee ruttuun ja seuraa sekuntien äänetön hätähuuto suu sepposen selällään auki ennen kauhistunutta huutokonserttia.
Helmi on aina ollut vaunuvauva, siis viihtynyt sekä liinassa että vaunuissa, mutta vierastuskauden alkaessa vaunuissa köllöttäminen yksinään on ollut so last season. Normaalisti niin hyväntuulisesta lähikauppamme pienimmästä asiakkaasta on kuoriutunut lihatiskillä suureen ääneen mieltään osoittava Paniikki-Pauliina. Kädet huitovat syliin, katse on lohduton, eikä kukaan saa katsoa häntä. Ohikulkevan kanssashoppailijan kohtelias hymy maitotiskillä sai pasmat sekaisin varttitunniksi. Huuto on niin lohdutonta, että tuntuu kuin sydän revittäisiin rinnasta. Taannoin vaihdoin Kottaraisen kanssa ajatuksia vierastamisesta, ja yhdessä totesimme, että pahimmalta vierastamisessa tuntuu se, että se alkaa juuri silloin kun lapsi tuntuu pärjäävän jo pidempiä hetkiä omillaan, yksinään, niin että toisinaan lehtiartikkelin lukeminen tai tiskikoneen tyhjentäminen onnistuu keskeytyksettä. Tahtoisin ajatella itseäni kaiken ymmärtävänä äitinä, joka ei ärsyynny koskaan siitä, että joku tahtoo jakamattoman huomioni juuri sillä hetkellä kun mikro piippaa ruoan lämmenneen tai kun tahtoisin mennä vessaan. Mutta minä en ole sellainen. Toisinaan minä ärsyynnyn. Turhaudun. Sellaisina hetkinä minä kaipaan sitä toista ihmistä joka lapselleni kelpaa, mutta joka on päivät poissa. Siksi minä lämmitän kahvin mikrossa kahteen kertaan, syön iltapäivällä aamupalaa, luen lehden aamuyöllä.

Toisaalta, muutaman epäonnistuneen sylittely-yrityksen jälkeen ovat innokkaimmatkin vauvarakkaat ihmiset lopettaneet lapsenkaappauksen rinnalta. Puolensa kaikella.

Voitte kuvitella, että kantoliina (ja reppu, onhan meidän Kantokiertue-vuoro!) on ollut kovassa käytössä. Kaikesta kätevyydestään ja helppoudestaan huolimatta olen tullut listanneeksi kolme suurta ja vähemmän suurta ongelmaa, joita en ole saanut ratkaistuksi. Hyvät neuvot kalliit, rakkaat ystävät!

Ensinnäkin, kantaessa tulee kuuma. Siis todella kuuma. Otaksun, että hormonitoiminta tekee oman osansa. Olen yleensä melkoinen vilukissa, villasukat jalassa kesäisinkin, mutta keskivartaloni on superseksikkäästi hikinen jo viiden minuutin kantamisen jälkeen. Tähän mennessä paras ja toimivin ratkaisu on ollut pomppia jumppapallolla lapsi kantorepussa sisätuulettimen edessä, juoda vichyä ja katsoa Frendejä. Tuotantokaudet alkavat loppua ja vaihdan paidan kolme-neljä kertaa päivässä, haisen hieltä, käyn suihkussa joka välissä.

Toisekseen, minä olen äärimmäisen huonoryhtinen ihminen. Minä olen se, jonka selkä on (epä)ergonomisesti C-asennossa. Kahdeksankiloinen lapsi tuntuu painavan minut sidonnasta tai repun säädöistä huolimatta etukenoon. Ja selässä kantamisesta sainkin nootteja, mutta se tuntui meillä toimivan paremmin.

Kolmas ongelma on melko nopeasti hiiltyvä lapsi. Helmi alkaa ennen pitkää rimpuilla ja hakata päätään rintaani vasten kun haluaisi vaihtaa asentoa, mikä ei tällaiselta umpitumpelolta kantajanoviisilta ihan käden käänteessä onnistukaan. Seuraa huutoa, hikeä ja kyyneleitä.

Kommenttiboksiin tulvikoon vertaistuellisia tiedän miltä susta tuntuu-kommentteja, vuodatusta ja ajatuksia.

PS. Jatketaan lempivaatteiden ikuistamissarjassa. Ihana pupuasukokonaisuus Olive&Mossin, Taaperokaupan valikoimasta.

7 kommenttia:

  1. Ajattele mieluummin niin, että sulla on menossa monen tunnin treeni ja silloin saakin hikoilla. Jos sä jumppaat jumppapallolla, kävelet reippaasti, tanssit tai hytkyt muuten vaan lasta kantaen ja teet samalla selkälihastreenin, niin kyllä sulla nyt saakin olla vähän kuuma. Sitäpaitsi, eiks semmoinen homsuisen huoleton kotiäiti-look ole nyt kuuminta hottia. Sitä vaan tehostaa kun on hikikarpaloita otsalla ja hikiset kainalot (ja alaselkä) sekä vähän puklua olkapäällä...

    VastaaPoista
  2. Meniköhän mulla jotain ohi vai siis minkä takia tämä jumppapallo hässäkkä tapahtuu? Eikö juuri tämmöisellä toiminalla tuuditeta se lapsi siihen, ettei pärjätä ilman pomppimista ja riekkumista?

    VastaaPoista
  3. Meidän vierastaminen rajoittuu siihen, että poika katselee epäluuloisesti tunkeilijaa. Sitten katsotaan äitiin parit merkitsevät katseet, ja sitten voikin alkaa kertoa stooria tunkeilijalle. Helpolla pääsen, onneksi edes yhdellä osa-alueella :)

    VastaaPoista
  4. Anni, tarkoitin kantaessa ylipäätään. Mä valun hikeä kun seisonkin vaan liinan kanssa. Kantoreppu on onneksi armollisempi. Mä olen koettanut freesata mun kotiäitilookini maidontuoksuisuutta sitrustuoksulla hiusrajassa, mutta epäilen sen olevan turhaa. Jopa H. sanoi mua HOMSSUISEKSI. Tuntui pahalta.Ano, tällä hetkellä mä olen valmis tekemään mitään vaan jotta saan tuon huudon loppumaan - paitsi huudattamaan. Liike on lääkettä. Helmi rauhoittuu liikeessä, mutta varsinaisesti nukuttaa en aio niin.Wilma, kiva kuulla, että teillä vierastaminen on kevyempää. Helmillä tuo on tosin vain alkanut noin, nykyään katsekin vieraalta ihmiseltä riittää repimään pinnan kappaleiksi. Ei oo helppoa. :D

    VastaaPoista
  5. Mulla on jäänyt liina jopa kokeilematta koska sekä mulla että lapsella on kuuma... Pelkkä ajatus siitä, että sidon meidät vielä yhteen 5,2m liinalla, tuo hien otsalle, kainaloihin... Deodorantti pettää joka päivä! (Ja mä olen myös ollut yleensä sitä vilukissatyyppiä.) Kantoreppu on onneksi ollut aika jees.

    VastaaPoista
  6. Mistä löytää mammaystävällinen deodorantti, joka ei petä edes kantoillessa? Kun ne apteekin tökötit pistävät kainaloista nahkan kuoriutumaan...

    VastaaPoista
  7. valitettavasti en pysty antamaan haluamasia, haluamisia, (miten helkkarissa toi sana taipuu!?!), vertaistuellisia kommentteja. ajattelin vain kertoa, että mielestäni aivan ihana myssy teijän helmillä!!! :]

    VastaaPoista