Social Media Icons

tiistai 8. marraskuuta 2011

Toinen mahdollisuus, kestovaipat

14 kommenttia , , , , , , Share It:
Elossa ollaan! Ainakin vielä. Ärhäkkä syysflunssa ei ota helpottaakseen, ja siksi olenkin aina tilaisuuden tullen maannut sängyn pohjalla tehden dramaattisesti kuolemaa.

Kirjoitinkin aiemmin, etten enää ikinä aio pukea lapselleni kestovaippoja. Ja olen myös kirjoittanut monta kertaa aiemmin, että usein vannomani laihdutuskuurit ynnä muut raukeavat ajan saatossa. Syitä tähän meillä hiljattain alkaneeseen osakestoiluun monia.
Yksi on se, että pidän vaipparoskiksen roudaamisesta roskakatokseen (kolmet rappuset ylös, alas, ei hissiä) suurinpiirtein yhtä paljon kuin peräpukamasta.
Toinen syy on niskanakkakakat. Kyllä, kakkaa on joka paikassa kainaloista varpaanväleihin, vaikka kertakäyttövaipan vaihtoväli olisi kuinka lyhyt. Vaippamerkin vaihtaminen ei ole dramaattisesti tuonot oikotietä onneen.
Kolmas ja kaikista räikein syy on oma osaamattomuuteni, taitamattomuuteni ja laiskuuteni. Käytin taskuvaippaa ilman imuosaa kerta toisensa jälkeen hämmentyen, kun tavara tuli läpi aina. Niinpä niin. Nolottaa.
Neljäs syy on ekologisuus. En ole mistään löytänyt (etsinyt) tarkkaa tietoa siitä, mikä on kestovaipan ja kertakäyttövaipan ekologisen jalanjäljen kokoero, mutta uskon sen olevan aika iso.
Viides syy on kemikaalit. Kuinka paljon erilaisia tököttejä pitää tunkea muovivaippaan, jotta se täynnä tavaraakin tuntuisi ihoa vasten kevyeltä ja kuivalta? Haluanko, että lapseni iho on kosketuksissa sen kanssa koko ajan? No en. (Tämä ei sitten ole mikään syyllistysvirsi! Toim. huom.)



Kaapista löytyi muutama kirpparilta hankittu TSI-taskuvaippa, muut olivatkin pieniä. Löysin Pelastusarmeijan kirppikseltä viime viikolla iskemättömän Myllymuksujen taskuvaipan ihanassa omenanvihreässä värissä (oliko tämä muuten äitiyspakkausvaippa? En ottanut äitiyspakkausta, en tiedä) ja kaappasin sen heti syleilyyni. Päivien pohdinnan jälkeen ostin Myllymuksujen verkkokaupan outlet-puolelta bambuhampputaittoimun ja kuivaliinoja, koska meiltä löytyy kaapeista vain imsewimse-flanelli-imuja, ja koska halusin varmistua, että imuosa todella mahtuu ja sopii vaippaan. Ipanaisesta ostin superimun, jolla kuulema talttuu pahinkin lirittelijä. Toistaiseksi vaihtoväli on ollut todella lyhyt, kiitos hysteerisen äidin, eikä vahinkoja ole paria hassua yllätyspäiväunien aikaan sattunutta tapausta lukuunottamatta ole tullut.
Tähän väliin sanottakoon, että verkkokauppashoppailu on petollista. Kestoilutarvikkeiden lisäksi ostoskoriini eksyi äkisti myös merinovillainen imetystoppi, alehintainen puolihihainen imetyspaita, kestoliivinsuojat, tusenblå... 



Meillä on käytetty yhtä, kahta kestovaippaa päivässä, kotona ollessa. Sekin on jotain. Vuodessa se tekee noin kuusisataa kertakäyttövaippaa, mikä on mielestäni jo ihan tuntuvaa.
Silmä kovana olen tarkkaillut vauvan ilmeitä. Yrittänyt lukea sen kasvoilta jonkinasteisia, hienoisia ekoilueuforiafiiliksiä tai lohduttomia apua mua kidutetaan-ilmeitä. Ilmeet ovat olleet neutraaleja ja pienen draamakuningattaren tunneskaalaus on pysynyt samalla, korkealla tasolla päiväuniajankin (hitsi). Eli käyttökokemukset ovat olleet hyviä. Kakkatavarakin (kyllä! kakka! nyt puhutaan vaipoista!) pysyy vaipassa ja koko kylpyhuoneen kattavilta tekstiilien pesuoperaatioilta on vältytty. Iho tuntuu olevan paremmassa kunnossa. Ajattelin tämän olevan työläämpää. Ajattelin yökkäileväni kakkatahroja hangatessani, ajattelin koko asunnon haisevan pissalta. Oikeastaan pääsen aika helpolla. Vaippa ämpäriin, sieltä pesukoneeseen, sitten patterin päälle kuivumaan.
Tällä hetkellä ajatus kokoaikaisesta (tai edes melkein kokoaikaisesta...) kestoilusta tuntuu aika luontevalta, joskin huima neljän taskuvaipan ja kolmen imuosan varasto ja minimaalinen hörhöilybudjetti rajoittavat kuosikkaiden vaippojen vaihtamisintoa. Joten jos joltakulta löytyy yli 8 kg painaville lapsille soveltuvia vaippoja, olkaa yhteydessä!

PS. Vien kaiken ilon piilomainonnasta räksyttäviltä ihmisiltä. Kyse ei siis ole minkään sortin mainonnasta, koska olen maksanut tuotteista täyden hinnan. Sori.

14 kommenttia:

  1. Ensimmäinen järkevä, ei syyllistävä, ei hippimäinen ja totuudenmukainen (i guess?) teksti kestovaipoista! Ehkä uskallan itekin joskus kokeilla... Vaikkakin epäilen edelleen. Onneks mulla on aikaa muuttaa mieltäni (menossa rv 35+4). Ja toi vihree vaippa on äp:stä - oman pakkauksen mukana tulleet kestot myin pois :)

    VastaaPoista
  2. Täälläkin on klikkailtu Myllymuksuissa. Nuo niiden imetysvaatteet ovat olleet minusta todella hyvälaatuisia ja mukavia. Meillä kestovaippaillaan ja laitan aina vielä riisipaperin palasen sinne vaipan ja pyllyn väliin. Isompi tuotos jää näin paperille (joka muuten on biohajoavaa) ja on siitä helppo nostaa roskiin säästäen vaippaa suuremmalta sotkulta. Välillä toki ei ihan osu ;)

    VastaaPoista
  3. Suosittelen babyland-vaippoja! On edullisia, vaikka ostaisit suomesta ja tulee yks imu myös mukana! mä kokeilin ensin sillä mukanatulleella mikrokuituimulla ja sekin tepsi, mutta käytössä on nykyään se mikrokuitu+myllymuksujen bambu-hamppu fleecestä itse ommellut imut. meillä se bambuhamppu on kolminkertainen ja hyvin toimii, ei kovin paljon tee pakettiakaan paksummaksi.

    VastaaPoista
  4. ainiin ja nuo babulandit menee siis pitkän aikaa, kun koon saa säädettyä:)

    VastaaPoista
  5. Minä olen hurahtanut kestovaippailuun ja nyt kestoilemme (tai siis vauva, en minä :-) ympäri vuorokauden. Ainoastaan alkeellisissa mökkiolosuhteissa menemme kertistellen. Kun siirryimme kestoihin, vuotovahinkoja ei ole tullut kertaakaan.Itse suosittelen Ipanainen-AIO:a (joka on vielä onesize) ja Hippu-vaippoja. Öisin meidän superpissijäneiti käyttää Onnikkaan yövaippaa, joka kestää jopa 12 tuntia. Toki vaippa ei ole tällöin freesimmän tuoksuinen (haisee todella vahvasti ammoniakille). Ja kun neiti Hienopylly vätisee, kun pylly on märkä, antaa coolmax-kuivaliina pienen hetken lisäaikaa.

    VastaaPoista
  6. Mä piilomainostan täällä, että me ei olla vieläkään kestoihin tutustuttu 2 kestoa enempää. En tunne oloani sittenkään kestoäidiksi, vaikka minun piti.

    VastaaPoista
  7. Ompa hienoa, että jotkut jaksaa kestoilla! Ite en koe olevani ollenkaan kestoilija vaikka mistäpä mä sen tietäsin kun en oo ikään kokeillukkaan! :)Meillä löytys tollanen vihree vaippa täysin tarpeettomana. Kiinnostaako? Jos kiinnostaa nakkaa mailia osotteeseen laurapikkarainen@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  8. Vihreä vaippa on äitiyspakkauksen vaippa ainakin tänä vuonna ollut. :) Itse löysin myös kirpparilta kyseisen vaipan viiden euron hintaan.

    VastaaPoista
  9. Mikset ottanut äitiyspakkausta?? :)

    VastaaPoista
  10. Voi hyvä ihme miten SULOINEN kestoilija!

    VastaaPoista
  11. Mirka, kiva kuulla! Mulla oli raskausaikana ajatuksena, että kestoilisin ihan laitokselta lähtien. Jotenkin siinä alun uupumuksessa ja rutiinien ja arjen luovimisessa ei vaan sitten ollut pontta moiselle. Ei siis kannata olla liian ankara itselleen. Vaikka kestoilu ihan vastasyntyneestä alkaen ei houkuttelisikaan, ei se tarkoita, etteikö myöhemmin voisi aloittaa (kynnys tosin on korkeampi). Helmihän on kohta 5 kuukautta, ja meillä aloitettiin ihan hiljan osakestoilu. :)Sini, mäkin ihastuin niiden imetysvaatevalikoimaan. Samanlainen systeemi kun boobin vaatteissa, hintaa vaan puolet vähemmän.Eikö riisipaperia käytetty aikanaan luksuskosmetiikkana, poistamaan kasvoilta kiiltoa?Ano, kiitos vinkeistä! Mä pohdin niitä Babylandin vaippoja, olivat niin halpoja, että rohkenin epäillä laatua - mutta kiitos, taidankin harkita tilaamista uudemman kerran! :)Elli76, olisin ostanut Ipanaiselta AIO:n, mutta niitä ei kuulemma saa tällä hetkellä, valmistaja on äitiyslomalla. :(Noihin Hippu-vaippoihin mun pitänee tutustautua, kiitti!Laukku, mä laitan sulle ehtiessäni meiliä. :)Mä en ottanut äitiyspakkausta, koska meillä oli käytännössä katsoen kaikki siihen kuuluva joko itse hankittuna tai lahjaksi saatuna, otin äitiysavustuksen siis rahana. :)Ano, voi, eikö olekin? Ainakin hyväntuulisena! ;)

    VastaaPoista
  12. Meillä on parhaaksi todettu Teelle mittatilauksena tehdyt 10e/kpl vaipat, joissa on coomax sisus ja sivunepitys. Hyvänä kakkosena tulevat Babylandin onesize vaipat. Laatu on hintaan nähden aika huippu. :)

    VastaaPoista
  13. Mulla on ä-pakkauksesta saadut kestikset käyttämättöminä ja turhina kaapin perällä, muistuta mua niin saat ne omaksi ihan ilmaiseksi! =)

    VastaaPoista
  14. Ei pitäisi naputella yöllä kommentteja. Meidän toiset vaipat ovat siis Ipanat-vaippoja, ei Ipanainen. Juuri eilen tuli taas uusi satsi <3Noista äp:n vaipoista en itse tykkää. Imukyky huonohko ja sitä on ainakin minun vaikea saada tarpeeksi napakasti reisien ympärille, ettei tule vuotovahinkoja.

    VastaaPoista