Social Media Icons

maanantai 7. marraskuuta 2011

Näen punaista

Ei kommentteja Share It:
Minä olen kausi-ihminen. Kausittain pidän väreistä, kuoseista, tyylisuuntauksista. Siitä kielii paitsi riemunkirjava vaatekaappini (ja nyt en viittaa väreihin...) ja kotiimme eksyvät tavarat. Yleensä olen kuitenkin pitänyt selkeistä ja vaaleista väreistä, suoralinjaisuudesta ja rikkomattomasta tyylistä. Minä olen sellainen ihminen, joka ei pidä kontrasteista vaatteissaan (ei, ette näe minua pitsimekossa ja maihareissa) eikä kodissaan. Minä en yhdistele eri tyylejä, vanhaa tai uutta. Minä en tee kummallisia yhdistelmiä toivoen niiden olevan makeita. Minä en ole sellainen.

Kun tammikuussa muutimme H:n kanssa saman katon alle, en ajatellut, että vuosien seurustelun jälkeen voisin vielä yllättyä jostakin. Ensin yllätyin, kun sain itse raahata hänet pois huonekalukaupoista haaveksimasta. Toisen kerran yllätyin sisusta suunnitellessamme. Kun hän sanoi haluavansa mäntyisen pirttikaluston keittiöön, nauroin. Luulin että hän vitsaili. Kuukausien pohdinnan jälkeen yritin varovaisesti ehdottaa, josko hankkisimme raakalankkuisen pirttipöydän ja modernit valkoiset tuolit. Ei käy, kuului vastaus. Huomasin, että minä olenkin se, joka yrittää tasapainoilla, yhdistellä, tehdä kompromissejä. Toisinaan se toimii, toisinaan jyrään yli ajatellen, että hän tottuu ajatukseen. Paras ja suosituin argumenttini on, että minä olen se, joka tätä sisusta katselee. Minä saan muuttaa mieltäni ja pitää tavaran liikekannalla koko ajan. Minulla on oikeus. Koska minä olen kotona. Ja hän antaa minun tehdä parhaaksi katsomallani tavalla, budjettia valvoen.
Nyt minulla on kausi. Taas. Punainen. Ja sovinnollinen. Jätin valkoiset pellavalaskosverhot kauppaan, koska meidän kodissamme ne olisivat olleet vain minun näköiseni. Sen sijaan nappasin Hemtexistä punaiset, patjaraitaiset purjerengassivuverhot (purjerengasosan taittelin piiloon), joista lupasin Kottaraiselle kuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti