Social Media Icons

lauantai 22. lokakuuta 2011

Toinen näkemys tissittelystä

19 kommenttia , , , , Share It:
Tulin juuri julki-imetyskammokaapistani ulos.... Kuva täältä.


Imetysviikon ja Oi mutsi mutsin Yksi näkemys tissittelystä-imetyskertomuksen  (häikäistykää mielikuvituksellisuudestani!) inspiroimana päätin kirjoittaa asiasta, jota teen tuntikausia päivisin ja muutamia kertoja öisin. Imetyksestä. Ja siitä riittääkin tekstiä.

En raskausaikana kokenut, että imetykseen jollain tapaa painostettaisiin tai että sitä tarjottaisiin ainoana vaihtoehtona. Sain neuvolasta raskauden alkumetreillä kaiken maailman odotuskalentereiden, päihdekyselytestien ja meille tulee vauva-opusten kanssa samassa syssyssä imetysajan ruokavalio-oppaan. Neuvolatäti kyseli imetysajatuksistani sivulauseessa kerran, mutta that's it. Siksi en tajunnut panikoida asian suhteen. Hankin yhdet imetysliivit ja pari tetraa korvikemaitoa, jos imetys ei ottaisikaan sujuakseen.
Synnytyssairaalassa yllätyin, kuinka imetykseen toisinaan suorastaan painostettiin. Kätilöitä ravasi huoneessa tarkistamassa aamuimetyksiä, päiväimetyksiä, iltapäiväimetyksiä, iltaimetyksiä ja touhu tuntui välillä ihan silkalta hulluudelta. Nelikiloista vauvaa piti herätellä öisinkin syömään, ettei syöttöväli kasvaisi neljään tuntiin. Aamuimetyksiä piti pantata, kunnes hoitajat sattuivat aamukierrokselle. Jo odotusaikana minulta tihkui maitoa, eikä valtaisa maidon tulo Helmin synnyttyä varsinaisesti yllättänyt minua. Vauvan imuote oli kuitenkin aivan väärä ja päivisin hän ei muuta tehnytkään kun söi. Rinnanpäiden iho meni rikki ja imettäminen sattui. Itkin ja imetin vauvaa, ja pyysin monta kertaa korviketta, mutta se - ja eritoten rintakumi - oli saatanasta. Kaksi päivää synnytyksen jälkeen maito nousi oikein kunnolla. Rintani olivat täynnä tiehyttukoksia, minulla oli huono olo ja tissit tuntuivat painavan tonnin. Pyysin saada käyttää rintapumppua, joita oli lapsivuodeosaston varsinaisessa rintapumppuhuoneessa. Vastauksena oli tiukka ei, se kuulemma vain saisi maidon nousemaan kahta kauheammin. Päivän verran itkin ja imetin, pyysin lisämaitoa (en halunnut enkä jaksanut imettää) tai rintapumppua, rintakumia, ihan mitä vaan. Kun pääsin kotiin, purskahdin kahvipöydässä itkuun kun tisseihin ihan suoranaisesti sattui, niitä kuumotti ja minulle tuli huono olo. Seuraavana päivänä sain rintapumpun ja pumppasin kaksi isoa pulloa maitoa  -  kummastakin rinnasta  -  ja imetin vielä päälle. Nukuin yöni hyvin ja olo oli kevyt. Rintakumeista en päässyt kuitenkaan vielä eroon, sillä rinnanpääni oli niin matala, ettei Helmi-rukka saanut siitä kunnollista otetta. Myöhemmin näin Ipanaisen verkkokaupassa olevan kaupan ihan varsinaisen nänninkohottajan. Onko käyttäjäkokemuksia?

Julki-imetyksestä olen kirjoittanut aiemminkin. Pohdin, keräisinkö katseita jos imettäisin julkisilla paikoilla ja miltä se muista ihmisistä tuntuisi. Nyt, kun vietän tunteja päivässä imettäen, en koe kovinkaan tarpeelliseksi lähteä etsimään kauppakeskuksen lastenhoitonurkkaa tai vessaa, kun voin rauhallisemmassa nurkassa sujauttaa lapsen paidan alle. Varsinkin, kun syötöt tuntuvat aika ajoin olevan vaan lyhyitä huikkia, ei mahan täyteen ahtamista antaumuksella.
Nyt, kun imetys sujuu kohtuullisen hyvin, ei kynnys imettää julkisesti ole niin korkea. Ei tarvitse venkuloida lisävarusteiden kanssa, hyvän asennon löytäminen on helppoa ja... No, tämä nyt menee rutiinilla. Istuinpa sitten kotisohvalla Täydellisiä naisia tuijottaen tai kahvipöydässä vanhempien luona. Paljolti vaikuttaa varmasti myös peittävät imetyspaidat (joista on muuten tulossa ihan erillinen postaus).

Imetys on parhaimmillaan juuri sitä, mistä kaikki imetysoppaat hehkuttavat. Yhdessäoloa, tunnesidettä vahvistavaa hengailua ja meidän oma, yksityinen hetkemme. Se on myös äärimmäisen helppoa, koska tavara on aina saatavilla ja sopivan lämpöistä. Ja imetys on lähestulkoon ilmaistakin. Ehdottomana plussana kaltaiseni herkkuperse (ja nyt en todellakaan viittaa naisellisiin muotoihini) näkee myös suklaalla ja jäätelöllä laihduttamisen. Rukoukseni on kerta kaikkiaan kuultu! Voin syödä paketin keksejä päivässä, ottaa kääretorttua kyytipojaksi ja vanukasta jälkiruoaksi ja silti vetää jalkaan farkut, jotka eivät edes mahtuneet jalkaani ennen raskautumistani. Olen itsekeskeinen ja perso herkuille. Ohitan tyystin äidinmaidon superfood-julistukset, rintasyöpäriskin pienentymisestä kielivät tutkimustulokset ja kaivan rintaa esille kalorinkuvat silmissä vilkkuen. Sori vaan.
Pahimmillaan imetys on yksin valvottuja ja herättyjä öitä, jatkuvaa äitiyden mittaamista joka ilmenee vauvan kasvun syynäämisenä, valtaisia tiehyttukoksia ja rintaraivareita, syöttövälin pidetessä kivistäviä ja vuotavia tissejä. Jos lapsi kasvaa huonosti tai voi huonosti, on syy minussa, minun äidinmaidossani. Kun vauva vierastaa, ovat ihmiset jo innoissaan hieromassa huutavan jälkikasvuni vatsaa ja ripittämässä ilmavaivoista (joita ei ole) jotka minä vastuuttomalla käytökselläni (syömiselläni) aiheutan. Jos olit ennen vain kävelevä maha, jota sai taputella, olet sinä enää imettäjä, jolle pää punaisena huutava pentu tyrkätään viimeisenä vaihtoehtona. Onneksi vain harvoin (ja yleensä väsyneenä) olen pahoilla mielin imetyksen suhteen. Toisinaan tuntuisi vaan niin paljon helpommalta, jos hoitovastuu ruokintoineen olisi mahdollista siirtää toisen vanhemman harteille ilman sivuvaikutuksia, särkeviä ja vuotavia tissejä, joiden takia herää pakostikin, ihan ilman lastakin.

Imetyksen keston suhteen olen elätellyt toivetta  -  kaikesta huolimatta  -  taaperoimetyksestä. Imetys on meidän yhteinen hetkemme jolloin saan luvan kanssa ryövätä pienen karhunpoikaseni syleilyyni. Tiedän, että tulee aika, jolloin hän taakseen katsomatta mennä viuhottaa omia menojaan, ja siksi ajatus luokseni palaavasta, ruokashottia nappaavasta pikkutytöstä fetsittää. Taaperoimetyksestä voit lukea lisää mm. täältä.

Olisi äärimmäisen mukavaa, jos jakaisitte omia kokemuksianne imetyksestä, sen sujumisesta tai sujumattomuudesta, hyvässä hengessä tietenkin.

PS. Usein kuulen kammoksuttavan sitä, että vauva nukahtaa tissille. Miksi? En luultavasti selviäisi yöherätyksistä hengissä, jos valvoisin koko tankkausajan. Avaan vain imetysliivien luukun, lapsi hyökkää kohti rintaa, alkaa syömään ja minä jatkan uniani. Myöhemmin havahdun kun Helmi on jo kääntyneenä H:n suuntaan ja suljen imetysliivieni luukun.

19 kommenttia:

  1. Kiitti :)Mä oon kylläkin ihan varma, et joku anonyymiurpo tulee sulle selittään et "eksä tiiä, ettei noin saa syödä ku kaikki menee äidinmaitoon, kerrassaan ajattelematonta", joten vien nyt ihan huvikseni ton nillityskommentin idean pois heti aluksi :D

    VastaaPoista
  2. Mua ei yöllä kauhistuta se, että vauva nukahtaa tissille. Se on jopa toivottavaa ;) En vain halua, että itse nukahdan siihen, koska ainakin alkuajat sairaalasta kotiutumisen jälkeen olin todella säikky. Pelkäsin nukahtavani ja pyöriväni vauvan päälle. Tämän seurauksena heräsin paniikissa joka kerta, kun vaan heräsin. Mies joutui monesti rauhoittelemaan, etten ole imettämässä, kun etsin vauvaa peiton alta. Luonnollisestikaan perhepeti ei ole sopinut meille. Yhden huonon puolen olen löytänyt siitä, että vauva on opetettu nukahtamaan tissille päikkäreille. Miehellä on huomattavasti vaikeampaa, välillä jopa mahdotonta, nukuttaa neitiä.Itse olen imettänyt nyt 7 kuukautta ja olen tyytyväinen, että se sujuu nykyään hyvin. Rintaraivariajat ovat takanapäin, mutta hälyisessä paikassa tai telkkaria katsoessa imettäminen ei enää onnistu. Maailma on nykyään niin mielenkiintoinen paikka, että tissittely vaatii oman rauhansa. Itse haluaisin imettää siihen asti, että voidaan siirtyä suoraan lehmänmaitoon. En halua opetella pullorumbaa (kaikki saavat sen kuulostamaan niin isotöiseltä - ja kalliilta), mutta mielessä ei ole taaperoimetyskään. Kun imetys loppuu, voin aloittaa lääkityksen, jota lääkäri on kaavaillut minulle jo raskausajasta lähtien.

    VastaaPoista
  3. http://milonmatkassa.blogspot.com/2011/10/imetyksesta-imetysviikolla.htmlhieman erilainen kokemus

    VastaaPoista
  4. Varo vaan, mulla jäi toi herkuttelu vähän päälle ja seuraukset näkyy sit kyllä kans. Eli jossain vaiheessa tuo imetyksen laihduttava vaikutus vaan lakkaa ja sit oot kyllä kusessa jos et huomaa sitä :) Tai huomaat sen kyllä, mutta ehkä n. 5 kg liian myöhään.

    VastaaPoista
  5. Mä oisin halunnu imettää ja juurikin vuoden ikään asti mutta sairaalassa jo totesivat että multa ei tule maitoa ja lapsella on aivan väärä imuote vaikka olisi ollut rintakumi, joka ikinen kerta kun lapsella oli sairaalassa nälkä, annoin hänelle tissiä vaikka tiesin etei sieltä tule mitään, jouduin joka kerta pyytämään lisämaitoa ja hoitajat toivatkin(onneksi) sitä onneksi. Kotonakin yritin vielä muutaman päivän , mutta kun lapsi ja myös minä saatiin itkuraivareita imetyksestä, päätin haikeasti vaan luovuttaa. Minua on arvosteltu imetyksen takia ja kun kerron lapsen olevan maito-ja soija-allerginen minua katsotaan todella pitkään..Tälläinen epäonnistunut tarina imetyksestä.

    VastaaPoista
  6. uutisista olen lukenut, että on ollut tapauksia, joissa äiti on nukahtanut imettämisen aikana ja vauva on tukehtunut joko maitoon/pukluun(?) tai siihen kun äiti on kierähtänyt vahingossa vauvan päälle. :(

    VastaaPoista
  7. Minulle jäi parhaiten imetysvalmennuksesta mieleen se, että imettäessä vauvan asentoa kannattaa muuttaa välillä, niin että vauva syö välillä maidon eri kohtaa rintaa, ettei tule niitä valtaisia tukoksia tisseihin.. En nyt osaa niitä erilaisia asentoja kuvailla, mutta minusta se oli sieltä paras ohje :) -Adele

    VastaaPoista
  8. Asun Englannissa ja taalla hyvin pieni osuus aideista imettaa. Nekin jotka yrittavat usein jattavat imetyksen muutaman viikon tai kuukauden jalkeen. Toki monet aidit joutuvat palaamaan tyoelamaan jo kolme kuukautta lapsen syntyman jalkeen eli sekin tekee imetyksesta vaikeaa. Suurin syy imetyksen vahaisyyteen on kuitenkin imetysperinteen puuttuminen ja myos yleiset asenteet. Imetyksen tarkeydesta puhutaan paljon ja sita kannustetaan. Paljon puhutaan siita kuinka imetys ei ole niin vaikeaa kun kaikki kuvittelevat ja porkkanaksi tarjotaan sita, etta imetys kuluttaa kaloreita ja uudet aidit paasevat nopeammin raskautta edeltaviin mittoihin! Asenteista esimerkkina imetysworkshopit joissa tulevien aitien yksi suurimmista huolenaiheista oli miten imettaminen onnistuu julkisesti. Julkisesti tarkoitti monesti jopa oman aidin lasnaoloa. Niin, puhumme siis maasta jossa kuntosaleilla ja uimaloissa on yleensa jokaiselle omat pukukopit ja suihkut ja vain hyvin harva vaihtaa vaatteet muiden julkisesti. Ajatus saunasta on usein suorastaan poyristyttava, koska alastomuus liitetaan seksuaalisuuteen. Vaikka englantilaisen mieheni sukulaiset eivat kuulukaan naihin havistelijoihin ja imetysintoa olisi riittanyt, yksikaan ei ollut onnistunut imettamaan. Ehkapa kaiken taman vuoksi imetyksesta itselleni tuli entista tarkeampaa. Ja samasta syysta sen epaonnistuiminen sai minutkin tuntemaan itseni epaonnistujaksi. Tama fiilis on tosin muuttunut ja nyt olen ylpea tasta osittaisimetyksesta johon olen tyon ja tuskan jalkeen paassyt. Meidan imetys lahti normaalisti liikkeelle heti synnytyksen jalkeen. Taman jalkeen imettamaan kehoitettiin aina vauvan niin vaatiessa, min. parin tunnin valein, mutta kaytannon apua imuotteeseen jne. ei tarjottu. Vauva syntyi maanantaina ja tiistaina olimme jo kotona – sekin maan tavan mukaisesti. Vauva oli tissilla muutaman tunnin valein kuten oli ohjeistettu. Perjantaina vauvan ollessa viiden paivan ikainen hanet punnittiin ensimmaisen kerran syntyman jalkeen. Paino oli pudonnut 15% ja jouduimme heti takaisin sairaalaan. Sairaalassa sitten selvisi, etta maitoni ei ikina noussut ja sita ei tosiaan tullut kuin muutamia milleja, vaikka vauva tissia lussutti jatkuvasti. Tasta eteenpain mentiin siten, etta ensin aina imetin ne muutamat millit ja sen paalle pumppasin 10min kumpaakin tissia (saaliina aina n. 5 ml, kerran jopa 10ml!) ja samaan aikaan mies antoi pullosta korviketta. Jatkuvasti kuulin, etta kunhan imetat ja pumppaat niin kylla se maito nousee. Maito ei noussut. Toki maidontuotanto nousi hieman ja oi sita iloa kun tissini ensimmaisen kerran “suihkautti” maitoa! Silti useamman viikonkin jalkeen puhuimme edelleen vain paristakymmenesta millista. Kun vauva vihdoin saavutti syntymapainonsa kokeilimme korvikkeen vahentamista pariinkiin otteeseen jotta vauva imisi enemman ja maitoa tulisi lisaa. Joka kerta vauvan paino putosi ja korviketta jouduttiin taas lisaamaan. Tama aika oli todella raskasta ja itkin lahestulkoon paivat pitkat epaonnistumistani aitina ja imettajana. Tata ei helpottanut se, etta ensimmaiset 2kk koko elama pyori imetyksen, pumppauksen ja korvikkeen ymparilla. Paino-ongelmien vuoksi vauva piti syottaa aina kolmen tunnin valein mika kaytannossa tarkoitti seuraavaa: vaipanvaihto, imetys, pumppaus 20min jonka aikana mies antoi pullosta korviketta, vauvan nukuttaminen, pullojen ja pumppujen pesu ja sterilisointi seuraavaa syottoa varten ja hyvalla tuurilla tunti aikaa nukkua ennen kuin rumba alkoi taas alusta. Eipa ole ikava tuota aikaa. Toki olisin voinut todeta, etta maitoa vain ei tule yrityksesta huolimatta ja tyytya korvikkeen antamiseen. Oma haluni imettaa oli kuitenkin niin valtava, etta halusin jatkaa ja jaksaa. Samoin vauva viihtyi niin hyvin rinnalla ja imuotteessa ei ollut mitaan vikaa, etta hanellekin sen halusin suoda. Ja tissi toimi rauhottajana, Vaikka maitoa ei tullut niin tissia oli kaikesta huolimatta mukava lussuttaa ja sen aarelle nukahtaa.

    VastaaPoista
  9. Kun vauvan paino 2kk iassa ylitti 4kg saimme luopua kolmen tunnin syottovaleista ja antaa hanen maarata oman aikataulunsa. Oi kuinka ihanaa oli saada nukkua jopa kaksi tuntea putkeen! Pumppaamista jatkoin edelleen aina syottojen jalkeen. Vauva on nyt 3,5kk ja siihen 2kk ikaan asti kaikki oli todella raskasta. Sen jalkeen helpotti huomattavasti. Myonsin itselleni, etta laakareiden vaitteista huolimatta maitoa ei tule vaikka kuinka imettaisin ja pumppaisin ja taysimetukseen meilla ei pasta. Tassa vaiheessa myos oma itsevarmuus oli noussut ja uskalsin tehda omia johtopaatoksia siita mika on parasta minulle ja vauvalle ja mika meilla toimii parhaiten. Taan jalkeen aloin joko imettaa TAI pumpata (jos vauvalla ei ollut nalka) kahden tunnin valein. Nyt teen nain 2-3 tunnin valein. Totesin myos, etta tissia ei kannata tajota jos valissa ei ole vahintaan 2 tuntia, silla tissi on tyhja ja seurauksena on vain raivari. Kokemuksen kautta olemme siis oppineet mika meille on parhaaksi ja mika meilla toimii. Tuloksena on se, etta paivassa pumppaan yhteensa n. 200ml ja sen lisaksi vauva on tissilla n. 4 kertaa paivassa. Tama tarkoittaa sita, etta 3,5 kk vanha vauvamme saa kolmasosan maidostaan minulta. Enempaa vain ei heru tekisin mita vain. Kaikki mahdolliset yrtitkin on kokeiltu. Helpommalla olisin paassyt jos olisin vain paatynyt antamaan korviketta. Nyt kuitenkin latrataan niin tissin, pumpun kuin pullojenkin kanssa. 3,5 kk vauvamme nukkuu nykyaan lapi yon, mutta itse nousen viela pumppaamaan kerran yossa ja paivalla jatkan edelleen pumppausta 2-3 tunnin valein. Paatos tehda ja jatkaa nain on omani ja nain jatkamme niin kauan kuin se tuntuu oikealta. Se, etta paasimme siihen, etta vauva saa kolmasosan ravinnostaan aidinmaitoa on ollut tyon ja tuskan takana ja olen siita todella ylpea. Mina pidan ja nautin imettamisesta, vaikka taysimetykseen ei ikina paastakkaan. Vaikka tiedan tehneeni aivan kaikkeni imetyksen puolesta, kommentit joita saan hoitajilta “maitoa tulee lisaa vain imettamalla lisaa” saavat minut raivon valtaan ja koen, etta minun on puolusteltava itseani. Tuntuu kuin minua ei uskottaisi ja olisin jotenkin tyhma imetyksen suhteen. Jos joko vauva tai pumppu imee tissiani kahden tunnin valein jo neljatta kuukautta ja maitoa ei vain tule sen enempaa niin ei sita kylla sitten vain tule lisaa! Tama oli todella pitka kertomus meidan imetystarinasta, mutta halusin kuitenkin jakaa sen. Naita imetystarnoita on selvasti joka lahtoon ja on uskomatonta kuinka herkka aihe on ja kuinka paljon siihen liittyy itsesyytosta jos asiat eivat mene suunnitelmien mukaan. Ihan vain ylimaaraisena kommenttina meillahan oli sama laskettuaika, 19.6, mutta meilla tultiin ulos vasta kaynnistyksen jalkeen 4.7 :) Olen seurannut blogiasi alusta asti ja on ollut mukava lukea sinun kokemuksiasi kun olen itse kokenut samoja asioita samanaikaisesti. P.S. Se helvetillinen tuttipullo ei ole aiheuttanut meilla mitaan ongelmia. Vauva imee tissia ihan samalla innolla kuin pulloa!

    VastaaPoista
  10. Täällä myös yksi yli nelikiloisena syntyneen vauvan äiti! Mun oli ihan pakko kommentoida tätä. Omassa synnytyssairaalassani ei todellakaan panostettu imettämään, ei mitenkään tarkkailtu imetystä eikä käyty opastamassa kuin pari kertaa. Itse olin asennoitunut imettämään, vaikka maito ei aluksi noussutkaan. Kätilöt ei ollut moksiskaan kun meidän neiti nukkui 5h putkeen (useinkin, varsinkin yöllä). Lisämaitoakin tarjottiin, ettei sokerit laske (ja ihan pullosta vielä). Mulla on jäänyt tästä sairaalasta imetyksen kannalta aika negatiivinen kuva (liekö ollut huono tuuri kätilöissä tai jotain). Maito nousi sinä päivänä kun pääsimme kotiin, mutta mulla oli yhä pelko ettei maito riitä. Sitä kun mulle sairaalassa hoettiin aika paljon. Imetin tyttöä osittaisimetyksellä vajaa 3kk, sen jälkeen kelpasi vain pullo ja oma maidon tulokin oli jo alkanut selvästi vähentyä. Syytän tästä edelleen osittain sairaalaa (ja neuvolaakin) kun en saanut tarpeeksi neuvontaa ja tukea.

    VastaaPoista
  11. Hehe, tuo nänninkohottoja on samanlainen kuin seksikaupoissa (halvemmallakin) myytävät nännipumput, joista mulla on kokemusta. :-D Eli alipaineella toimii...

    VastaaPoista
  12. Ihan kummaa ettei sun annettu pumpata kun maito nousi! Muistelin juuri omassa imetystekstissäni sitä kivuliasta tunnetta maidon kohahtaessa rintoihin. Nännit olivat ikäänkuin "kiinni" ensin ja maito vaan ahtautui kaikkiin tiehyeisiin ja olo oli tukala. Omalla kohdalla imetys ei tullut alussa kyseeseen kun vauva oli ennenaikainen, mutta pumppaamalla sain tukkeen laskemaan. Karmeeta jos olisi vaan pitänyt yrittää imettää (kuten ykkösen kanssa), eihän vauva edes saa otetta sellaisista kivikovista jalkapalloista. Mä en kanssa ole vieläkään muistanut ottaa paineita siitä, että vauva nukahtaa tissille. Ykkönen nukahti aina ja olihan meillä sitten kaikkea ärsyttävää unisäätöä, mut niin kauan kuin imetin, elämä oli aika helppoa. Lähemmäs yksivuotiaana lapsi osasi hakeutua tissille jo ihan itsenäisesti ja pistellä ruokansa. Veemäiseksi homma muuttui kun lopetin imetyksen ja taapero halusi silti syödä öisin. Kakkosen kohdalla olen kelannut, että kun imetys loppuu, loppuu yösyöminen, saas nähdä kumpi meistä tulee silloin olemaan se aloitteellinen osapuoli.

    VastaaPoista
  13. Mainio teksti ja loistavia kommentteja!Itselläni oli jotenkin neutraali suhtautuminen imetykseen, tai rehellisesti sanottuna kyllä ehkä jopa vierastin ajatusta, että rintani menisivät pienen ihmisen käyttöön. Toisaalta halusin kyllä ehdottomasti tarjota lapselleni äidinmaitoa.Nelikiloinen lapsi (tällä hetkellä 3,5kk) joutui heti synnytyssalista teholle, ja oli siellä aina viikon ikään, jolloin kotiuduimme. Pumppaamalla maito lähti nousemaan, en osannut asiasta jotenkin stressatakaan, ja kun 4pv ikäisenä kokeiltiin tarjota rintaa, poika tarttui siihen kuin vanha tekijä ja äiti oli lähinnä hämmentynyt pienen tehokkaasta meiningistä :) Varsin nopeasti imetys alkoi tuntua itsestäkin luontevalta puuhalta, ja aloin ymmärtää kuinka hienoa oli että se ylipäätään lähti toimimaan; poikkeuksellinen alku ja huoli pienestä olisi voinut hidastaa touhua merkittävästi.Vauvateholla imetysopastus oli varsin pintapuolista ja tuloksena on se, että kotona imetän melkeinpä aina makuultaan ja julki-imetys on minulle kauhistus koska epävarmuus on suuri. Nyt ollaan kyllä skarpattu ja treenailtu istuen jne. Teholta meille jäi myös kaveriksi se itse pirulainen: rintakumi. Yritän mahdollisimman usein tarjota rintaa edes hetken ilman kumia, vaikkei se niin kelpaisikaan. Uskon että julki-imetyskin helpottuisi, kun ei tarvisi kumisen sombreron kanssa sählätä..Onko teillä mitään viisasten kiveä, että miten päästä kumista eroon? Ja onko se vielä mahdollista, kun poitsu on koko ajan sitä tottunut käyttämään? Tuon kohottajan taidan tilata ja askarrella aiempien ohjeiden mukaan.

    VastaaPoista
  14. Julia, paljasta rintaa kannattaa koittaa tarjoilla vähän väliä erilaisissa tilanteissa. Vauvat ovat siinä mielessä opportunisteja, että he tottuvat tietynlaiseen syömistyyliin, eivätkä välttämättä kovin herkästi halua siitä vaihtaa pois. Rintakumi on vauvan suussa massiivisesti kovempi (=voimakkaampi) stimulantti kuin paljas rinta, joten ei ole mikään ihme, että moni vauva paljasta rintaa hylkii. Poisoppiminen on mahdollista, mutta se saattaa vaatia sitkasta työtä. On ihan totta, että esim. julki-imetys ilman rintakumia on helpompaa, mutta rintakumi itsessään ei ole este pitkälle imetykselle. :)

    VastaaPoista
  15. Meidän tyttö on vasta reilun viikon ikäinen mutta kummasti tuntuu ajatukset pyörivän imetyksen ympärillä...Mulla ei noussut sairaalassa maito ollenkaan, joten tytölle meni joka syömiskerralla sitten lisämaitoa eli korviketta. Se oli aika masentavaa, vaikkei mulla mitään ennakkokäsitystä tai odotuksia imetyksestä ollutkaan. Luulen että masentavaa siitä teki ne kätilöt ja hoitajat, jotka joka kerta pyytäessäni korviketta kysyivät "imetitkö, molemmat rinnat, varmastiko, tiedäthän että jos et yritä imettää ja annat heti korviketta niin siitä ei sitten imetyksen kannalta seuraa mitään hyvää". Ja minä yritin. Istuttiin miehen kanssa perhehuoneessa, pideltiin vauvaa, yritettiin saada se hyvään asentoon ja ottamaan kunnolla rinnasta kiinni, kokeiltiin rintakumit, yritettiin, yritettiin, yritettiin, mutta kun maitoa ei kertakaikkiaan tullut niin tyttö turhautui. Tottakai. Korviketta kyllä sai kun pyysi, onneksi.Kotiin päästyä maito sitten nousikin ja kotona tyttö ei ole saanut korviketta kuin yhden ainoan kerran, kun satuin lähtemään kauppaan ja kesken kaiken oli tullut nälkä. Tyttö on nopea syömään, viihtyy rinnalla ihan korkeintaan puoli tuntia ja nukkuu päivin ja öin 3-4 tunnin pätkiä. Imuote on hyvä, maito riittää hyvin ja kaikenkaikkiaan imetys sujuu loistavasti.Mä en vaan tykkää siitä. Tai no, en nyt sanois että se on jotenkin vastenmielistä, mutta en kyllä siitä nautikaan. Imetys ei oikeastaan tunnu miltään. Lähinnä välillä ärsyttää, kun tietää ettei voi lähteä minnekään ilman harsoja, liivinsuojuksia ja tietynmallisia paitoja ja tietää että jos johonkin lähtee niin pitää imettää "julkisesti", jonkun muun kuin miehen nähden. Ajatuskin julki-imetyksestä ahdistaa ja jos meillä on vieraita, huijaan sujuvasti että imetys on vähän hankalaa ja tyttö tarvitsee kunnon ruokarauhan ja painelen makuuhuoneeseen piiloon. Vaikka kylässä ei olisikaan ketään muita kuin mun oma äiti. Imetys ei tunnu ollenkaan semmoselta "meidän yhteiseltä hetkeltä" tai jotenkin tosi hellältä ja ihanalta. Ei, se on vaan se hetki kun tyttö syö, ja that's it. Mua ahdistaa myös aivan suunnattomasti kun ihmiset (appiukko...) joka kerta tytön vähänkään änähtäessä rupeavat puhumaan kovaan ääneen että "tissiä tissiä, eikö se äiti tajua että tissiä se haluaa!" ja ihmiset, jotka kyselee että mites sulla on maito noussut vai onko ja miten teillä sujuu imetys vai sujuuko ja onko tissit kipeänä. Ei se mun mielestä vaan kuulu muille millä mä mun lasta ruokin. Ärsyttää ja inhottaa myös se, että raskausajan loputtua kuvittelin, että saan mun kropan takaisin itselleni ja että nyt kukaan ei enää kuvittele että mun kroppaa saa kommentoida avoimesti just niinkuin haluaa. Paskat. Mun tissit ja niiden koko on täysin kommentointivapaata aluetta.Ja siltikään ei ole käynyt mielessäkään ihan tosissaan että lopettaisin tai edes vähentäisin. Tavotteena olis täysimettää siihen asti että voidaan aloitella kiinteitä ja siitä sitten pikkuhiljaa lopettaa kokonaan. En tosiaan usko että vuoden ikään asti mennään ja tuskin edes sinne puoleen vuoteen täysimetyksellä, mutta saa nähdä.

    VastaaPoista
  16. Kätilöopistolla ohjattiin hyvin imetyksen alkuun ja rintakumin sai pyytämällä, kun tissit muuttuivat kivikoviksi, eikä lapsi saanut niistä enää otetta.Ikävää, että sinulla on ollut niin nihkeät hoitajat jotka eivät sitä ole antaneet tarvittaessa. Rintakumi oli meillä sitten kotonakin käytössä varmaan kuukauden, mutta sitten yksi päivä vaan päätin jättää sen pois ja imetys sujui ihan hyvin ilman sitäkin. Että on rintakumista mahdollista päästä eroon, tosin lapsissa on niin paljon eroja että hankala sivullisen on sanoa miten se teillä parhaiten onnistuisi.

    VastaaPoista
  17. Täällä toinen Englannissa asuva huutelee. Meidän synnytysvalmennusryhmästä mun nykyiseksi elintärkeäksi vertaistukiryhmäksi muuttunut ryhmä, jossa on kahdeksan äitiä, on varmasti Englannissa todella harvinaisuus, koska meistä imettää edelleen jokainen ja vauvat ovat kohta puolivuotiaita. Kaksi äitiä on antanut korviketta kerran päivässä (illalla viimeiseksi) muut vauvat ovat täysimetyksellä. Ihmettelen tuota Suomen sairaalan henkilökunnan tuppaamista ja puuttumista. Itse synnytin kiireellisellä sektiolla ja olin sairaalassa lauantai-illan synnytyksestä tiistaiaamupäivään. Tuona aikana yksikään kätilö, lääkäri tai hoitaja eivät tuputtaneet korviketta, tarjonneet rintakumeja tai tivanneet mitään syötöistäni. Jos vauva sai raivarit ennenkuin sain sen rinnalle, soitin kelloa ja joku tuli heti auttamaan vauvan syömään. Muuta ei sanottu kuin että tarjoa rintaa heti kun vauva itkee. Tutteja tai tuttipulloja ei näkynyt missään, niinkuin ei myöskään pumppuja tai muita härpäkkeitä. Oletusarvona oli, että jos en pyydä apua, meillä on kaikki hyvin. Mikä ehkä tärkeintä, kukaan ei punninnut vauvaa parin tunnin välein, vaan syntymäpainon jälkeen vauva punnittiin vasta kotona 5 päivän ikäisenä jolloin hän oli jo saavuttanut syntymäpainonsa (josta minua tsempattiin ja kehuttiin kyllä). Uskon, että tämä rauha oli tärkeä osa sitä, että minun kohdallani imetys onnistui. Se toki tuntui vaikealta, varsinkin nuo raivarit joita vauva sai jos en heti tajunnut syöttää, mutta muuten minun ei tarvinnut tehdä tai miettiä yhtään mitään muuta kuin sitä, että tarjoan rintaa heti kun vauva sitä tuntuu haluavan. Ensimmäisenä kotiyönä vauva söi 25 kertaa, ilmeisesti tilasi maitoa. Taas, ei mitään ajatuksia korvikkeesta, syötin ja lepäsin välissä enkä miettinyt mitään muuta. Mies toi ruokaa ja vettä eteen ja piti vauvaa kun en syöttänyt. Mielestäni on kurjaa jos joku syyllistää, painostaa, tarkkailee ym ym imetystä opettelevaa äitiä, koska se ihan varmasti vaikuttaa maidonnousuun. Sitäpaitsi, eihän kai kovinkaan monella ensisynnyttäjällä maito heti nousekaan, vauvahan imee suurimmaksi osaksi tyhjää rintaa ja osoittaa äidin vartalolle, että maitoa tarvitaan!? En ymmärrä tätä, että heti pitäisi tulla paljon maitoa ja jos ei tule niin sotketaan lisämaitoa peliin. Silloinhan vauva ei 'tilaa' äidiltä maitoa, jolloin maidonnousu heti hidastuu. Vastasyntynyt ei ole nälkäinen, vaan kohdussa kerätyt lisäravinnot riittävät ainakin 24 tuntia, jolloin vauva vain tilaa sitä maitoa, eikä tarvitse vielä mitaan mitättömän mahansa täytteeksi. Hirvittää tuollainen natsimeininki, jossa joku kokoajan hengittää niskaan ja syyllistää äitiä ettei maito muka riitä...

    VastaaPoista
  18. itselläni aivan samanlainen kokemus naistenklinikalta.todella ahdistavaa painostusta imettämiseen. onneksi yksi hoitaja toi minulle rintapumpun jolla sain tyhjättyä rinnat,ja siitä se imetys alkoin sitten sujua! :)

    VastaaPoista
  19. Mulla on taas yhdistelmä rintakumi (matalat rinnanpäät) + liian vähän rintamaitoa + lisämaito. Enkä todellakaan aio opetella rintakumista pois, koska silloin loppuu myös imetys. Rintakumin sain jo heti synnärillä, koska jo ovelta asti näki, ettei lapsi saa otetta rinnasta ollenkaan. Poika on nyt kuukauden ikäinen ja vähän väliä rintoihin sattuu, vaikka imuote on ok. Imetän päivittäin parin-kolmen tunnin välein niin kauan kuin lapsi haluaa imeä, mutta silti menee lisämaitoa 300-500 ml päivässä. Aluksi stressasin, koska menin lukemaan kaikenmaailman imetyspalstoja, joissa syyllistettiin äitejä ja kirottiin mm. rintakumit alimpaan helvettiin, mutta mä olen kokenut sen pelastukseksi, koska ilman sitä en varmasti enää imettäisi. Välillä olen kokeillut ilman kumia, mutta poika ei suostu paljasta rintaa imemään; näyttää siltä kuin rinta olisi öljytty pinta, jota poika yrittää huulilla hamuilla, mutta ei saa otetta.Aion imettää ihan niin kauan kuin edes vähän maitoa tulee enkä aio luopua rintakumista. Makupalojahan nuo maitotipat on, lisämaidollahan poika kasvaa. Synnärillä painoa ei saatu nousemaan ilman lisämaitoa ollenkaan, koska maito nousi vasta viikon päästä synnytyksestä, sekin vähä mitä sieltä nousi.

    VastaaPoista