Social Media Icons

tiistai 4. lokakuuta 2011

Röyhkeät, tympeät ja lahjotut

8 kommenttia , , , , Share It:


Katsoin pitkästä aikaa myöhään illalla televisiosta Sinkkuelämää-sarjan uusintoja ja minua jäi vaivaamaan jakso, jossa Carrie Bradshaw'n kengät varastetaan babyshower-juhlassa. Isäntäperhe on säälimätön syyllistäjä, elämänilonsa hukannut törkeä moukka, joka ei voi ymmärtää, miksi joku maksaa kengistä 485 dollaria. Sinkkunainen sen sijaan joutuu perheellisen elämäntavan maksumieheksi ja baby showerit ynnä häät ovat riistoa (tämän allekirjoitan, ja olenkin sanonut, että me emme kaipaa lahjoja, juhlissa parasta on yhdessäolo). Olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka usein sarjassa paasataan siitä, kuinka New Yorkin sinkkukermasta pudonneet ihmiset olivat "entisessä elämässään" krapulalle immuuneja bilehileitä, tequilakouruja, joista sittemmin on tullut elämäänsä kyllästyneitä, tympeitä ja tylsiä jerseyläisiä. Kotiäitejä, vaimoja ja perhefarmarillisia marketshoppailijoita.

Minun ystäväni, meidän ystävämme entisestä elämästä ovat säilyneet vaikka saimmekin lapsen. Syömme edelleen Raffeleita, keskustelemme töykeistä asiakaspalvelijoista ja keitämme myöhään illalla kahvia. Parhaat ystävämme, lapsettomat sellaiset, (ainoat ystävämme) ovat suhtautuneet Helmiin alun alkaen kivasti. Vaikka keskustelu varsin usein kääntyy lapsiin, lapsuuteen ja perheisiin, ei mikään tunnu muuttuneen radikaalisti. Ystäväpariskunta osti hiljattain perheasunnon ja Helmin kummitätikin on jalat maassa-tyyppiä, joten kulttuurishokkia ei ole nimeksikään. Ystävämme leikkivät Helmin kanssa, höpsöttävät ja sylittelevät. Tunnen ajoittain oloni maailman huonoimmaksi ystäväksi, kun intoudun pölöttämään Helmin talvihaalarin teknisistä ominaisuuksista ja imetyksen kiehtovasta maailmasta. Erityisen paskaksi tunsin oloni, kun Helmi oksensi ystäviemme upouudelle sohvalle. Ystäväni pitävät silti edelleen yhteyttä ja käyvät kylässä. En usko, että vanhemmuus muuttaa ihmisten luonteenpiirteitä. Jos olit aiemmin ekohippi henkeen ja vereen, tuskin muutut välinpitämättömäksi kerskakuluttajaksi. Olin itsekeskeinen minäminäminä jo syntyessäni, ja nyt paasaan työasioiden sijaan perhe-elämästä. Vanhemmuus ja lapsen saaminen rajoittaa liikkumista ja poissulkee spontaanit sunnuntaibrunssit terasilla, muttei tee kenestäkään itsekeskeistä muumioerakkoa.
Skumppaa rai-rai-ajat ovat tällä erää ohitse, mutta koen elämäni olevan sisällöltään rikkaampaa kuin koskaan aiemmin. Ollakseni rehellinen; kaipaanhan minä niitä hetkiä, kun olin nopea(mpi) lähtijä, sain nukkua täysiä öitä ja kieltäytyä sunnuntai-aamuisin nousemasta sängystä. Rakastan kuitenkiä Helmiä ja hänen tuomiaan muutoksia elämässäni täysiä yöunia tai sunnuntaibrunsseja enemmän, ja jos se jonkun mielestä on käsittämätöntä tai elämän hukkaan heittämistä, niin voin vain sääliä.

Mitä mieltä olet? Muuttuuko perheellinen ystävä huonoksi ystäväksi? Muuttuiko kaverisuhteet lapsen saamisen myötä? Miten?

8 kommenttia:

  1. Mulla ei ole kaverisuhteet muuttuneet, itseasiassa olen maailman huonoin keskustelemaan lapsista. Me puhutaan niistä asioista kuin ennenkin :)

    VastaaPoista
  2. Mulla olisi kysymys ihan toisesta aiheesta :) Helmi on varmaan tyttösi oikea nimi? Onko nimeä vahingossa taivutettu "Helmen" "Helmelle" jne? Korjaatteko taivutuksen oikein vai onko sillä niin väliä? Kysyn siksi että meidän tytön nimi on Sade, ja haluaisin että se sanottaisiin "Saden" jne eikä "Sateen", mutta tutuilla ei millään mene kaaliin toi...

    VastaaPoista
  3. Ensin suurin osa kaikkos kun kieltäydyin kattomasta niiden ryyppäämistä (tämä ennen raskautta). Ja sitten kun tulin raskaaksi niin voi sanoa, että paria kaveria lukuunottamassa katos loputkin. Vaan eipä haittaa, oon semmonen erakko, etten edes osaa kaivata enempää.

    VastaaPoista
  4. Kaikki kolme parasta ystävääni ovat lapsettomia sinkkuja, mutta en koe että olisimme etääntyneet yhtään, päinvastoin. Vaikkei heillä lapsia olekaan, jaksavat he kuunnella myös avautumisiani lapsiperhearjesta ja tsempata vaikeina hetkinä. Muutenkin kaveripiirissäni on enemmän lapsettomia kuin lapsellisia, mutta koen että heitä kiinnostaa edelleenkin mitä minulle/meille kuuluu.Omat rellestysajat olivat kovimmillaan melkein 10v sitten, ehkä tämäkin vaikuttaa asiaan. Muutama kaveri on lasten myötä vähän etääntynyt, mutta en koe ketään menettäneeni ja minuakin pyydetään tasaisesti mukaan illanviettoihin, ei ehkä jokaiseen mutta tarpeeksi usein kuitenkin :)Leikkipuiston kautta olen tutustunut muihin äiteihin, joiden kanssa on nähty puiston ulkopuolellakin ja heidän kanssaan tulee ehkä enemmän puhuttua lapsijuttuja. Välillä huomaan puhuvani sinkkukavereille vähän liikaa kakka- ja puklujuttuja, ja pelkään että yhdelle lapsettomalle kaverille aiheutin lapsiperhekammon kun sattui vierailemaan meillä juuri esikoisen pahimman raivarin aikana :D Mutta yleensä on kyllä vaan piristävää kun pääsee puhumaan jostain muusta kuin lapsista.

    VastaaPoista
  5. Rohkenempa olla sitä mieltä, ettei ole yksistään perheellisen tai sinkun vika jos välit kariutuvat lapsen takia, vaan syytä on molemmissa. Meillä ei oikeastaan ole kummankaan ystäviin välit juuri muuttuneet lapsen myötä, tietyt kaverit kutsuvat juttuihin mukaan ihan yhtä paljon tai vähän (ei me ennen lastakaan ikinä lähdetty 3 tunnin varoitusajalla ryyppäämään, eikä myöskään peruttu jo sovittuja menoja jotta päästäisiin juuri jonkun tietyn ihmisen kanssa ryyppäämään, mikä ei ollut ok kaikille) kuin ennen raskauttakin. Keskustelu ei pyöri pelkästään lapsen ympärillä, vaikka tytöstäkin toki tulee puhuttua. Ajattelen vähän niin, että jos jotain ihmistä ei voisi vähempää kiinnostaa mun "vauva-kuulumiset" häntä ei myöskään mun elämä kiinnosta, koska siitähän se pääosin koostuu tällä hetkellä. Ja jos jotain ei kiinnosta niin fine, ei tarvitse pitää yhteyttä, niitäkin löytyy joita kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  6. En voi allekirjoittaa tätä sataprosenttisesti, koska lähipiirissäni on niin vähän lapsia, mutta eräs tuttuni, silloin jo lähemmäs kolmikymppinen sinkkumies, avautui taannoin siitä, että perheelliset ihmiset oikeuttavat tapaamattomuuden, yhteydenpidon jättämisen sekä ohareiden tekemisen (esim. jättävät tulematta toiselle tärkeään tapahtumaan) perheellään. Perhe on aika oikeutettu syy jättää näkemättä ja tulematta, ja - tässä tulee ehkä asian tärkein pointti - sitä ei saa kritisoida. Jos sitä kritisoi - jos vaikka olisi todella toivonut toisen tulevan johonkin itselle tärkeään tapahtumaan - niin, noh, se ei vain käy laatuun. Enkä nyt tarkoita mitään ryypiskelyä tai ympärivuorokautista bilettämistä.En nyt tiedä, onko asia ihan noin mustavalkoinen, mutta ymmärrän pointin. Olen itse naimisissa, joten lasken itseni perheelliseksi, vaikkakaan en toki ole "lapsiperheellinen". Mutta minuakin tympii se, että eräs ystäväni on toistamiseen vakiinnuttuaan todella hankalasti tavoitettavissa. Hänelle ei meinaa sopia mikään tapaamisajankohta, koska aina on jotain meneillään uuden puolison tai vaihtoehtoisesti lapsuudenperheen kanssa, ja jos ei ole, työt painavat. Näin hän on toiminut ennenkin.Olen tästä vähän pahoillani, koska minä kuitenkin olen kuunnellut hänen miesvuodatuksiaan jo vuosikymmenen, viettänyt hänen kanssaan juhlapäiviä silloin kun hän on kokenut olevansa yksinäinen sinkku jne. Mutta en voi kritisoida häntä, koska eihän nyt ihmistä voi kritisoida siitä, että hän viettää aikaa puolisonsa kanssa. Myönnän kuitenkin, että syvällä sieluni sopukoissa vähän kirpaisee, jos minä kelpaan vain niinä aikoina, kun on vaikeaa, mutta muulloin minun kanssani ei tarvitse olla juuri yhteyksissä. Minä kuitenkin pidän tästä ystävästäni hurjan paljon, ja hänen kanssaan on aina yhtä virkistävää viettää aikaa. Tästä herää taas kysymys: ehkä minä olen itse itsekäs, koska toivoisin ystävyydeltä vastavuoroisuutta - mutta kuuluuko sen olla niin?

    VastaaPoista
  7. Minä olen myös lapseton sinkku, ja osan asioista allekirjoitan, osaan haluaisin lisätä jotain ja osaa en tunnista. :) Yhdenkään kaverin tai ystävän kanssa ei ole käynyt niin, että välit olisivat katkenneet tai haalenneet lapsen tulon myötä - osittain ehkä siksikin, että olen tosi kiinnostunut niin raskaudesta, vauva-ajasta kuin kaikesta siihen liittyvästä. ja tykkään lapsista. Joskus tietysti tympäsee, kun varsinkaan esikoistaan odottavat eivät välillä puhu mistään muusta - saati jaksa kuunnella, jos itse yritän jotain sanoa. Mutta toisaalta ymmärrän raskauden mullistavuuden. Joskus olen kyllä kokenut, että kaikenlainen antaminen on aika yksipuolista. Kun perheeseen syntyy vaikka jo kolmas lapsi, tuntuu tavallaan välillä vähän raskaaltakin ajatella, että ostaisin taas yhdelle vauvalle lahjan. En tiedä saanko koskaan omaa, ja minua ei ilman sitä lasta lahjota - eli olen aina antajan asemassa. Aikansa se menee niin, mutta sitten kun kaveripiirissä jokaisella alkaa olla kolme lasta, joiden synttäreillekin minua vaihtelevasti kutsutaan, se tuntuu tosiaan vähän tyhmältä. Vaikka siis oma valintani on tietysti antaa lahja - toisaalta ilmankaan ei ilkeä mennä. Mutta tätä olen miettinyt.Ja nuo edellisen kirjoittajan esiin nostamat oharit, voi, ne ovat niin tuttuja. Muistan yhdenkin kerran, kun olimme sopineet kaverini kanssa tapaamisen klo 17. Olin tullut töistä klo 16, ja vähän vaille 17 menin ulos häntä odottamaan. Hän tuli yli tunnin myöhässä, mitään ilmoittamatta. Olisin ennättänyt pestä pyykit, tai tehdä vaikka mitä, mitä en töissä olevana ollut päivän aikana voinut tehdä. Olisin tietysti voinut soittaa, mutta joka hetki ajattelin, että hän tulee kohta. Ei ollut ajatellutkaan että se vaikuttaisi minun aikatauluihini - oli imettänyt, vaihtanut vaippaa, imettänyt. Viis minun aikatauluistani. Kyllä hän sen ymmärsi kun sanoin, mutta eipä ollut ajatellutkaan ennen sanomista. Mutta kaikki ne muut lukuisat oharit. Niin. Eli ehkä sinkkuna toivoisin, että myös minun aikataulujani ja tarpeitani kunnioitettaisiin, lapsesta ja perheestä huolimatta. Eli myöhästymisistä ilmoitettaisiin, ja ne oharit vältettäisiin, jos ei ole ihan pakko. Joskushan on pakko, ja joskushan itsekin saatan sairastua tms. - tosin se ei ole ohari samalla tavalla kuin ilmoittaa, että ei nyt pääsekään kun vauva on kärttyinen. Tai no, kai sekin on hyvä syy. Mutta se ei ole tavallaan vastavuoroista sopimista, vaan ainoastaan ilmoittamista, että näin nyt, ja toinen on jo tehnyt päätöksen siihen yhdessä sopimaamme asiaan liittyen. Eli toivoisin juuri sitä, että ystäväni seisoo sanojensa takana, eikä tavallaan oikeuta itselleen siirtoja yhdessä sovittuihin asioihin perheellään. Vähän käjistän, mutta toivottavasti edes joku tajuaa pointin. Minulla kun ei ole sitä perhettä - haluan itse lähteä tai en halua, enkä voi muiden kontolle mitään laittaa jos tekee mieli viimehetkellä perua. No, tästä tuli nyt hirveä paasaus. Kai tärkeintä olisi, että jokainen ystävyyssuhde perustuisi sille, että kumpikin osapuoli voi kertoa avoimesti toiveitaan siihen liittyen, miten juuri tässä suhteessa toivoisi oltavan. Joskus joidenkin kanssa itse pyydän, että voisimmeko tavata vaihteeksi ilman lapsia jne.Marika

    VastaaPoista
  8. Haluaisin kommentoida lähinnä tätä lausetta: "En usko, että vanhemmuus muuttaa ihmisten luonteenpiirteitä." Ei varmaankaan varsinaisesti muuta persoonaa, mutta vahvistaa jotain piirteitä, tai heikentää toisia. Vanhemmuus muuttaa ihmistä aina, jollain tavalla tai jollain tasolla. Itse olen jo vuosia ollut ns. perässä hiihtäjä, kun kaveripiiri ympärillä lisääntyy. Auttamatta olen tippunut tietyistä jutuista ulkopuoliseksi. Ei minulla ole ollut mitään sanottavaa aiheisiin jotka liittyvät äitiyteen. Ja monet lapsen saaneet ystäväni eivät ainakaan pikkuvauva-aikana pysty puhumaan mistään muusta kuin vauva-arjesta. Ihan ymmärrettävää, kun kyseessä on niin iso ja kokonaisvaltainen asia. Mutta silti olisin aina toivonut, että kun minä - lapseton - olen läsnä, voitaisiin välillä puhua muustakin kuin lapsista. Nyt olen vuosien lapsettomuuden jälkeen tulossa itsekin äidiksi ja se mistä yritän pitää kynsin ja hampain kiinni, on se, etten puhu raskausjuttuja tai vauvasuunnitelmista ystävilleni koskaan elleivät he itse jotain erityistä kysy. Ja vaikka kysyisivätkin, tekevät monet sen pelkästään kohteliaisuuttaan :) En oleta että ketään kiinnostaa pelkästään minun raskauteni ja meidän tuleva vauvamme. Enkä oleta, että lapsettomat ystäväni haluaisivat jatkossa tavata minut aina vauvan kera, ihan vain siksi että satun olemaan äiti. Haluan pyrkiä kunnioittamaan ystäviäni ja heidän elämäntilannettaan jatkossakin. Tulen olemaan äiti. Mutta haluan olla myös tasavertainen ystävä, edelleen.

    VastaaPoista