Social Media Icons

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kaupungin mukavin taloyhtiö

11 kommenttia , Share It:

Helsingin sanomien Nyt-liitteen viimeisimmän numeron kannen otsikko herätti mielenkiintoni. "Kaupungin mukavin taloyhtiö". Nyt-liitteen toimitus pyysi ihmisiä kirjoittamaan hyviä kokemuksia naapureistaan ja kertomaan, miksi heidän taloyhtiönsä on huippuihana. Naapurit on ystäviä, lapset ja aikuiset, on grillikekkereitä ja naapurilta käydään lainaamassa sokeria. No, meidän ei tarvinnut lähteä kärkikahinoihin.
Meidän naapurit on näkymättömiä. Niitä ei näy rapussa, ei pihoilla. Toisinaan heidät voi harmittomasti kuulla, vaikkapa avaamalla jääkaapin oven tai raottaessaan rapun ovea. Meidän naapurit pitää pääasiassa hiljaiseloa. Mutta kun niistä jotain kuulee, alkaa ärsyttämään. 
Me olemme muuttaneet viimeisinä tähän pääasiassa kantaväestön (lue: yli 60-vuotiaiden) valloittamaan rappuun. Se on tarkoittanut sitä, että aina kun jostain kuuluu melua tai remonttiääniä, hyökkää joku jo ovemme taakse. Sain järjettömän kiukkupuuskan, kun eräänä lauantaipäivänä imuroin eteisessä, oli hirveä helle ja vatsa painoi, noh kaikkea, ja ovikello soi. Oven takana oli kiukkuinen viisissäkymmenissä oleva karju ilman paitaa, joka tivasi, mitä ihmettä me oikein metelöimme. Lakonisesti, hikeä otsaltani pyyhkien vastasin imuroivani, ja että se ei kai ole kiellettyä näin iltapäiväaikaan. Kun naapuri alakerrassa teki kattopanelointia ja mekasti 8 tuntia päivässä kolmen päivän ajan, soi ovikellomme useaan kertaan. Kun oven takana taas seisoi kiukkuinen naapurintäti tivaamassa, mitä ihmettä teen, vastasin vihaisena kellottavani supistuksia, en tekeväni remonttia.

Sittemmin kahdennuttuani olen jäänyt peräänkuuluttamaan naapureilta kiukkuisten "vieläks te remppaatte"-tiuskaisujen sijaan ymmärtäväisyyttä ja pientä avuliaisuutta. Olisi mukavaa, jos joku pitäisi ovea auki kun ahdan vaunuja vaunukellariin, kannan kauppakasseja, koetan hiljentää soivaa puhelinta ja huutavaa lasta, sen sijaan että käyttäisin takapuoltani ovistopparina. Olisi ihanaa, jos naapuri parkkeeraisi niin, että kuljettajan puolelta mahtuisi autoon sisään (yhtenä kirpsakkana kevätaamuna tunsin oloni ison mahani kanssa notkeimmaksi täytetyksi puumaksi kautta aikojen kun kampesin vänkärinpaikalta kuskinpenkille). Olisi ehdottoman ihanaa, jos ihmiset ihan oikeasti ymmärtäisivät, että lapsen huutoa ei hiljennetä - minään vuorokaudenaikana - kuin äänenvoimakkuusnappia painamalla kuten huutavaa musiikkia tai televisiota. Kun Helmi yhtenä iltana huusi tauotta vaatimattomat kolme-neljä tuntia, oli seinää raivoisasti hakkaava naapuri vain sokerina pohjalla. 
Eipä ole tullut mieleen käydä naapurin ovella lainaamassa kananmunia, jostain syystä.

Onneksi on ihan kivojakin tapauksia. Lenkkisaunassa (joka muuten aina ammottaa tyhjyttään) törmäsin kerran sattumalta viereisessä rapussa asuvaan yläasteen rinnakkaisluokkalaiseen siskoineen. Ja kerran 2-vuotiaan tytön äitiin. Naapurissa asuu puolet vuodesta mökillä viettävä hurmaava vanhempi rouva, joka on aina yhtä hymyä. Hän kuitenkin myi asuntonsa ja muutti viikonloppuna pois. Kivaa.

Naapurit ja anopit  -  niistä riittää aina juttua (joskaan jälkimmäisestä ei täällä). Joten, antakaa palaa, valittakaa omistanne, estradi on teidän! Onko vauvan saaminen tai lapsiperheellisyys muuttanut naapuruussuhteita? Löytyykö niitä onnekkaita tai "onnekkaita", jotka jopa tuntevat naapurinsa nimeltä?

11 kommenttia:

  1. No johan on naapurit! :o Mut meillä on tosi mukavia naapureita, muutettii tähän kämppää, ku olin tokavikal kuul raskaana ja ihmiset piti ovea aina auki, kyseli kuulumisia yms. Ja nyt ne tulee aina kattomaan vauvaa ja juttelemaan. Eli meillä on tosi kivoja naapureita, kerhohuoneella on välillä taloyhtiön juhlia, esim loppukesäst oli rapujuhlat. Mut sit taas edellisen asunnon naapurit oli niitä näkymättömiä, harva moikkas ja kaikilla tuntu olevan kiire. En tiiä vaikuttiks kaheksan kerroksen kerrostalo asiaan? :D

    VastaaPoista
  2. Me muutettiin pari kuukautta sitten, mutta siellä vanhassa paikassa, jossa asuttiin oli meidän molemmilla puolilla vanhuksia. Toinen mummo oli ketjupolttaja, joka räki ja yski päivät pitkät terassilla. Pari ensimmäistä viikkoa moikkasimme häntä kiltisti, mutta kun vastauksena oli aina tuju ja vihainen katse, jätettiin suosiolla moikkaamiset pois. Asuttiin siinä kämpässä tasan vuosi ja se mummo puhui mulle tasan kerran. Oltiin koko päivä ihan ihmeissään sen jälkeen.Kuulostaa kyllä inhottavilta nua sunkin naapurit. Vauvan itkulle ei kyllä voi mitään ja kakka on naapuri, jos ei sitä voi ymmärtää.Nyky päivinä ei varmaan kovin paljon löydy noita "saisinko lainata sokeria"-naapureita. Se on kyllä harmi. :( Hyvistä naapureista voi kuitenkin saada paljon juttuseuraa ja välillä jopa lastenvahteja. Itse pienenä vietin paljon aikaa naapurin mummon luona. Syötiin sen mansikkamaa ja jäätelöpakastin tyhjäksi. ;)

    VastaaPoista
  3. Rappumme on yritetty polttaa useampaan kertaan, pyörävarasto, roskis, parkkipaikalta random-auto sekä viereisen palvelutalon roskikset poltettiin. Nyt pyromaani on tainnut muuttaa pois.Viereisissä rapuissa on harrastettu niin huumekauppaa kuin äänekästä pornoilua (ensimmäisessä kerroksessa parvekkeen ovet auki), koirien ulkoilutusta hiekkalaatikolla ja niin edelleen. Maahanmuuttajien määrä on suuri, eikä heistä kukaan tunnu ymmärtävän perusasioita - kuten että parvekkeelta ei heitellä tavaraa alas tai että lasten ei ole soveliasta liiskata hillovoileipiä ja banaaneja pitkin rappukäytävää. Roskien lajittelusta en edes ala.Kaiken kruunaa virolaisten työmiesten porukka, joka tuo elämään yllätyksiä. Koskaan ei tiedä, saako ulos lähtiessään päähänsä kukkaruukun, koirien tassuihin lasinsiruja pihalla tai aamueväät rapusta.Ja jollei tämä vielä riitä, voi itseään viihdyttää kuuntelemalla yläkerran juopon raivoamista siitä, miten hänellä kastui kengät kun hän meni saunaan meidän jälkeemme. Lattia oli kuulemma märkä.Tästä ilosta maksamme sitten +1000€/kk. Satolaatua elämiseen, jee...

    VastaaPoista
  4. Asumme opiskelija-asunnossa, joten melu on tuttu käsite. Joskin nykyisessä opiskelija-rapussamme on paljon hiljaisempaa kuin aiemmassa. Jaa naapuriinkiin syntyi keväällä poikavauva. Silti en tiedä naapureiden nimiä (muuta kuin parin jotka tunnen muuta kautta) mutta täällä sentäs ovella tervehditään ja ovea pidetään auki. Meillä tosin asuu myös paljon vaihto-opiskelijoita, jotka on todella iloisia ja ystävällisiä. Joskus jopa liiankin. Olivat muuttamassa ja saaneet hissin täyteen muuttotavaroitaan, niin kun tulin tytön kanssa rattailla kaupasta, olivat valmiit heti purkamaan kuormansa takaisin alarappuun vaikka olivat menossa ylös. Pienen keskustelun jälkeen suostuivat tavaroineen menemään ensin ylös ja tyhjäämään ne sinne, kun me odottelimme alhaalla. :DTuon vauvallisen naapurin nimen haluaisin, mutta kun heitäkään ei juuri koskaan näe tai on kiire niin en ole päässyt kysymään lenkkiseuraksi. Monesti mietin että jos kehtaisin niin laittaisin oman nimen heidän postiluukkuunsa ja kysyisin kylään mutta kun ei muka kehtaa. (Miksi ei?)

    VastaaPoista
  5. Niin ja muutettiin tähän tytön ollessa vielä sairaalassa. Silloinkin näin naapureita aina sairaalasta tullessa ja joka kerta itkin niin pitkään aikaan en uskaltanut ketään katsoa edes silmiin, vaikka tyttö olikin kotona.Tuntuu että oin jo valmiiks toisten silmissä sekopäähermoraunio. ;)

    VastaaPoista
  6. Onpas ikäviä naapureita sinulla! Meillä on tätä nykyä ihanat naapurit kun muutettiin esikoisen ollessa 8kk ikäinen rivitaloon. Nyt kun meillekin on syntynyt toinen lapsi ja taloon on muuttanut paljon pikkulapsiperheitä, on tosi kivaa! Me tunnetaan toisemme ja toistemme lapset nimeltä, leikitään yhdessä pihalla, kysellään kuulumisia, moikataan aina ja kuitenkin osataan pitää sen verran etäisyyttä ettei ketään ala ärsyttämään. Oikein mukavaa, saman henkistä porukkaa. Talkoot on suosittuja ja kaikki jää aina paistamaan makkaraa ja ottamaan muutamat oluset tai limpparit yhteiselle pihalle. Ja aina voi sitten luottaa että kaikki katsoo vähän kaikkien muidenkin lasten perään.Edellinen kotimme olikin sitten ihan karsea, kauheasti bileitä ja mekkalaa ja kukaan ei moikannut ketään rappukäytävässä... Seinänaapuri piti kerran äänekkäät jatkot kello 04 yöllä meidän oven takana rappukäytävässä just kun oltiin saatu meidän vastasyntynyt monen tunnin itkun jälkeen unille.Tykkään nykyisestä asuinpaikasta huomattavasti enemmän :D

    VastaaPoista
  7. Meidän pihapiirissä (asutaan siis kerrostalossa, mutta meillä on aika kiva sisäpiha) asuu muutamia lapsiperheitä, ja kesäaikaan tuli moikkailtua tuossa hiekkalaatikolla. Mitään syvällisempää suhdetta ei kuitenkaan ole päässyt syntymään, ja tunnetaankin ihmiset lähinnä "sen ja sen äitinä/isänä". Viime viikolla yläkerran naapuri järjesti kotonaan reilun kaupan kahvitauon, ja oli kutsunut koko korttelin (!) paikalle. Me mentiin pojan kanssa, vietiin kakkua, vaihdettiin puhelinnumeroita ja puhuttiin että voitais kyläillä muutenkin eikä vaan moikkailla ujosti rapussa. (Niidenkin pojalla oli muuten maitoallergia, tsihii.) Musta toi oli ihan loistava tempaus, sais olla vastaavaa enemmänkin! Pihatalkoissa täällä pyörii lähinnä seniorit, ja niillä on omat pienet piirinsä.Muuten meillä on kyllä ihan jees naapurit, mm. samassa kerroksessa ystävällinen rouva, hissin ovea liiankin innokkaasti aukovia setiä ja seinän takana kotiteatterisettiään rakastava nuorimies - ei siis mitään poismuuttamisen arvoista.

    VastaaPoista
  8. Kyllä meillä sais naapurit tuntea nahoissaan jos tulis ovea kolkutteleen imuroinnin takia saati sitten itkevän lapsen takia!

    VastaaPoista
  9. Meillä on tosi kivat naapurit. Jutellaan aina kun iltaisin nähdään ulkona, pidetään grillikemuja, käydään lenkillä ja käydään kylässä. Siinä mittakaavassa, että meidän lapsi pitää naapurin hiekkalaatikkoa omanaan. Omakotitalossa siis asutaan ja koska meillä ei oma hiekkistä ole, niin käydään naapurin laatikolla vaikka eivät itse kotona olisikaan... Käyn lainaamassa myös leivontatarvikkeita jos kesken leipomisen tulee tarvetta ja työkaluja tai rakennustarvikkeita lainaillaan puolin ja toisin. Näin meillä maalla :)

    VastaaPoista
  10. Meillä ei oikeastaan juuri ole tehty vielä tuttavuutta naapurien kanssa, kun kuukauden päivät vasta nykyisessä talossa asuttu. Jotenkin vaikuttaa kuitenkin tosi hiljaiselta talonyhtiöltä, harvemmnin rapuissa ketään tulee vastaan, parkkipaikalla sen sijaan on aika ajoin hulinaa. Lapsi perheitäkin talossa on joten eiköhän niihin ole totuttu.Ainoa moite mikä mulla on, niin joku naapureista kuuntelee televisiota niin kovalla, että selostus kuuluu sana sanalta meillekin asti. Pistää hiukkasen ärsyttämään, varsinkin jos itsekin yrittää jotain tekstitöntä katsella. Sitten kun ääni paikantuu, niin täytyy kyllä laittaa lappu luukusta alas ja tiedustella, että olisiko voluumia mahdollista aavistus pienentää.

    VastaaPoista
  11. meillä oli edellisessä asunnossa hieman oudot naapurit.suurin osa vanhoja ihmisiä ja sen sitten huomas.kerran rappukäytävään tuli lappu että talossa pyörii murtovarkaita..pari pv siitä tuli samalla käsialalla kirjotettu uus lappu et joku on varastanut allekirjottaneen kotoaan mekkoja ja joululahjoja,kävi ilmi et kyseinen mummo oli hieman sekaisin:Deipä siinä vielä kaikki,eräänä pv:nä joku kävi erittäin hiljaa meidän postiluukusta tiputtamassa lapun(täyty todellakin hiipiä ku ees koira ei reagoinu) ..lapussa oli että asunnostamme leviää kusen ja paskan haju kuulemma muihin asuntoihin asti:D että asuuko kylpyhuoneessamme spurgu:D kämppämme kiilteli puhtauttaan ..oli pakko mennä haistelemaan käytävään et haiseeko siellä et onko tullut väärään luukkuun kirje:D lappu oli tietenkin nimetön.kirjoitinpa sitten kirjeen että tervetuloa kylään haistelemaan ja tarkistamaan asuntomme siisteys jos joku tommosta epäilee ja et seuraavat laput toimitamme suoraan isännöitsijälle ja ilmoitamme häiriköinnistä.laitoin lappuun tietty nimen ja osotteen ja teippasin vielä meille tulleen valituksen viereen:D eipä tullu sen jälkeen lappuja.pitäs mummojen hankkia kyllä harrastuksia jos on noin tylsää päivisin..

    VastaaPoista