Social Media Icons

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Hakusessa talvihattu kavereineen tositarkoituksella

13 kommenttia , , , , , Share It:

Tilaamani MoloKidsin Ladybird-haalari alkaa jo olemaan säävarausta vastaava, vaikka kasvunvaraa vähän onkin. Päädyin tähän punaiseen haalariin pitkällisen pohdinnan päätteeksi (huomatkaa, kuinka kuivaa mun elämäni nykyään on), ajatuksena, että hypoteettinen pikkukakkonen - sitten joskus - voisi köllötellä vaunuissa samaisessa haalarissa vaikka olisikin poika. Tunnustautuuko joku toinen suhteellisen tuore äiti vauvakuumeilijaksi?

Meidän taloudessamme fanitetaan Myllymuksujen merinovillaisia, hengittäviä ja lämpimiä kypärämyssyjä, joita saa ihanissa väreissä. Pukemista - ja erityisesti minkään vaatekappaleen pään yli vetämistä - inhoava kupeitteni hedelmäkin suostuu yhteistyöhön näiden kanssa. Eikä 15 euron hintakaan ole huono, kun kyseessä on Suomessa valmistettu, hienoimmasta villalaadusta, merinovillasta valmistettu Mulesing-vapaa tuote. Kahden kuukauden käytönkään jälkeen ei ole nähtävissä kulumisen merkkejä, nyppyä tai venyneitä kaula-aukkoja.
Siltikin, haussa on talvihattu, koska ei villakypärämyssy tuulelta ja tuiskeelta liiaksi suojaa. Hankintalistalle olen ujuttanut myös töppöset ja rukkaset, mustat tai tummanruskeat ja minibudjettiin sopivat. Mission inpossible?

PS. Jos tykästyit haalariimme, on se nyt melkoisen hyvässä alessa. Klik!

13 kommenttia:

  1. Tossuiksi Stonzit (sarjasta löytyy myös rukkasia ja pipoja) ja päähän Oikukkaan supersöpö trikoinen pipo. Ei ehkä käy talvipakkasille, mutta ovat vaan niin suloisia!!!

    VastaaPoista
  2. Tunnustan. Tunnustan olevani vauvakuumeilija. Meidän pikku Väinö on ylihuomenna 2kuukautta. En usko tätä todeksikaan. Onneks on muitakin :D

    VastaaPoista
  3. mun aivot ei toimi, mutta tosiaan sama haalari meilläkin.

    VastaaPoista
  4. Moi.Nyt on kyllä pakko kysyä, sanoit että haluat minibudjettiin sopivat hanskat ja töppöset, mutta olet ostanut YHDEKSÄNKYMMENTÄ euroa maksavan haalarin vauvallesi! Haluaisin (itsekin todellakin xxxxxs-kokoisen budjetin omaavana) tietää että miten se on mahdollista?Mikä on mielestäsi minibudjetti noilla hinnoilla?En edes itselleni ostaisi mitään noin kallista vaatetta, saatika sitten muutamassa kuukaudessa pieneksi jäävää haalaria lapselleni.Kiitos vastauksestasi jo etukäteen.Syksyisin terveisin-Piia-

    VastaaPoista
  5. ite hankin neidille just stadiumista kohtuu hintaset rukkaset.tais sielä olla ihan pikkusiakin.myös jonathanin mallisto kannattaa kattoa:)meilläkin mennään minibudjetilla mutta talvivaatteista ei tingitä.nykyään tuntuu et ne paskempilaatusetkin puvut maksaa sen 60e..musta 100 e on vielä ok talvipuvusta jos sillä saa täysin veden ja kulutuksen kestävän puvun.ja jos tosiaan ostaa hieman reilun ni kyllä se menee koko talven ja niillä on ihan kiva jälleenmyyntiarvokin;) mun oma mielipide(lapsi 2wee) et mielummin ostan yhen hyvän puvun joka pitää lämpöä ja vettä kun pari huonoa..ei tarvi sit harrastaa ees sitä kauheeta kerrospukeutumista kun on laatupuku.meillä meinaan vihataan pukemista ja mieluusti jätän ne villapuvut sun muut välistä:D viime talvikin pärjättiin loistavasti yhellä puvulla.ja kuravaatteet sai pysyä kaapinperukoilla koko talven(vihaan niitä!!!)

    VastaaPoista
  6. Mä oon vauvakuumeillut jo varmaan synnärillä, että heh! :)

    VastaaPoista
  7. Anni, pohdin Stonzeja, mutta saatavilla ei ollut yksivärisiä kuoseja. Mä olen tällainen peruspertti ja tykkään kaikesta hajuttomasta, mauttomasta, värittömästä ;)Laukku, ah, liityt mun kanssa samaan kerhoon! Tosin nyt kun yövalvomiset alkaa jo vähän tuntumaan, ei ihan heti tee mieli tuplata - sitten kun tää joskus edes loppuu...Omm, mä olin jostain kuvasta katsovinani, että teilläkin on tuo. Ootteko ottaneet käyttöön jo?Piia, minibudjetilla, joo, mutta kaikki on suhteellista. H:lle tänään juuri sanoin kun katsoin pikkutyttöjä kaupassa kastuneine lenkkareineen, että mä olen kotoa saanut sellaisen mallin, että ulkoiluvaatteet-ja kengät on aina hyvät, laadukkaat ja asianmukaiset. Lapsena ei koskaan ollut kylmä kun muut jo paleli, eikä vaatteista tullut vesi läpi. Yläasteella kun kaikilla muilla oli keinonahkaiset keikistelykengät, oli mun äiti satsannut meidän kalvotettuihin ulkoilukenkiin. Tuossa haalarissa on älyttömän lämpimät vuoret ja hyvälaatuiset kankaat. Olin aikeissa ostaa joko Ticketin tai Molokidsin haalarin huuto.netistä käytettynä, koska käyttäjäkokemukset puhuivat puolestaan ja kuosit miellyttivät silmää. Tiedän myös, että sen muutaman kuukauden käytön jälkeen voin myydä tuon haalarin hyvään hintaan pois. Kaikki on suhteellista.Mä tykkään ulkoilla, eli Helmikin viettää aikaa ihan pelkästään aamuisilla vaunulenkeillä useita tunteja viikossa. Ihan miniminibudjetistanikin (meidän talouden kuukausitulot on alle 1000e/kk) olen tottunut investoimaan hyvään laatuun. Mulla ei ole montaakaan huruhurukeikistelyvaatetta, mutta laadukkaita ulkoiluvaatteita kyllä. Hyvä vaate kestää aikaa ja on käyttökelpoinen myös seuraavalle - joko meidän hypoteettiselle pikkukakkoselle tai sitten huuto.net-ostajalle. :) Asusteet olen löytänyt nyt, hattua lukuunottamatta. Ticketin asusteisiin ei tämä budjetti enää repeäisi, mutta Reimatecin punaiset babytumput maksoi kirpparilla euron, mustat talvitöppöset kaksi euroa. Mutta mä olen kai jo ihan perusluonteeltani sellainen hifistelijä - tiedän, että Haltin ulkoilutakin ostettuani säännöstelen kauppalaskua (kaikki extra jää pois) monta kuukautta.

    VastaaPoista
  8. ei pahalla, mutta mua kiinnostaisi mikä prosenttiosuus sun hehkuttamista tavaroista on mainoksia eli monenko takaa löytyy ilmainen "testituote"? blogimaailma on syvältä - välillä paasataan piilomainontaa vastaan, ja heti perään tulee näitä hehkutuksia, jotka on kuin suoraan valmistajan sivuilta. ja joo, tän kysymyksen vois heittää näille muillekin blogimutseille... saisiko jokaiseen postaukseen tiedoksi sen onko kyseessä testituote vai oma ostos?

    VastaaPoista
  9. Mullakaan ei ikinäkuunapäivänä olisi laittaa liki 100 eur haalariin, me pärjättiin eka talvi ihan hyvin sillä kaikkien parjaamalla äitiyspakkauksen haalarilla. Kaikki varmaan ties mitä vuosimallia skidi oli... *noloa!!!* Paljon ulkoilevan lapsen (siis tarkoitan nyt sellaisen lapsen, joka leikkii vaunujen/kantoliinan ulkopuolella itsekseen) pukeutuminen on sitten eri asia... Mutta meidän taapero kyllä kulkee kierrätyshaalareissa á 14 eur kirppiksellä, eikä se todellakaan ole mikään molo tai tiketti. Mutta jokainenhan saa laittaa äitiysrahat, miehen rahat, pääomatulot, mainosrahat tai jopa ne itse palkkana saamansa rahat, ihan mihin haluaa. (Paitsi mainosrahat varmaan on aina korvamerkattu mainostavan tahon kauppaan)Mutta toi haalari on kyllä söpön näköinen, kaunis punainen ja käy pojillekin. (Ja Stonzeja löytyis kyllä ihan perus mustana tai jos haluaa vähän säväyttää, niin keltaiset pingviinit kävis tuohon punaisen sävyyn aika passelisti...)

    VastaaPoista
  10. Pakko uskaltautua kommentoimaan ekaa kertaa, kun keskustelu käy näin kuumana (sulla on muuten ihan mahtava blogi, oon jäänyt koukkuun!)Mä en ensinnäkään ymmärrä, keltä se on pois, vaikka Sascia laittais 200 euroa (tai vaikka kaikki rahansa) yhteen haalariin. Mäkin kuvittelin aikanani (vuosi sitten), että äitiyspakkauksen haalari saa kelvata, oli mikä oli - kunnes tuli sairaan kylmä talvi ja kerrospukeutumista vihaava lapsi, joka keksi joulun tienoilla (reilut 6kk), että vaunuista on joskus kiva päästä poiskin. Kuukausibudjettimme on säälittävän pieni, joten kiltti anoppi panosti puolestamme kunnon toppahaalariin, joka piti vettä ja tuulta (äp haalari ei nimittäin oikein toiminut loskaisella kelillä, kun skidi istui lumessa/räntää tippui taivaalta jne.). Tulevaksi talveksi olen syönyt jo valmiiksi sanani, ostanut kirppikseltä yhden Reimatecin perushaalarin kympillä ja investoinut säästöilläni vedenpitävään, takuuvarmasti lämpimään haalariin, joka maksoin n. 75 euroa. Olisin maksanut enemmänkin jos olisi osunut kivempi/parempi nenän eteen.Se, mitä moni ei tosiaan tunnu ymmärtävän, on että haalarin voi myydä eteenpäin yleensä ihan hyvään hintaan. Ja, että aktiivisesti liikkuvassa perheessä (me ulkoillaan monta tuntia päivässä, kiitos mm. koiran ja hyvin energisen taaperon) hyvät ulkoiluvaatteet on ihan pakolliset, jos lapsi haluaa tehdä joskus muutakin kuin maata paikoillaan vaunuissa. Mä syön ainakin mieluummin purkkihernaria viikon tms. kuin jätän ulkoilematta/palellutan perheeni sen takia, että halusin säästää muutaman kympin.

    VastaaPoista
  11. No jopas syttyi sota! :DSanottakoon, että olen yhden ainoan tavaran saanut varsinaisena tuotelahjana, eikä se ole tämä. Merinovillakypärämyssytkin on maksettu ihan rahalla, osa uusina, osa kirppikseltä. Ajattelin vain vinkata hyvälaatuisista ja edullisista tuotteista.Meiltäkin löytyy äp-haalareita kirpparilta hankittuna. Myönnettäköön, paljon voi olla hifistelyä, mutta tämä on kyllä niihin äp-haalareihin verraten todella lämmin. Helmillä on body & sukkikset vaan alla, eikä tarvitse vaunuissa peittoja tai alle villahaalareita, vaan toista on muiden haalareiden kanssa.Jokainen hankkii talvihaalarinsa mistä haluaa, ja maksaa siitä miten omaan budjettiin sopii ja mikä tuntuu järkevältä. :)

    VastaaPoista
  12. Anteeksi jos jotenkin omalla tökeröllä kommentilla pahoitin sun tai muiden lukijoiden mielen. Ei ollut tarkoitus. Mun ei ollut tarkoitus mitään sotaa aloittaa tai jatkaa, haalari on ihana ja merkkihaalarin saa varmasti kaupaksi tai säilöö vaikka seuraavalle! Mä olen itse sellainen köyhä dyykkari ja meiltäpäin ei edes löydy kirppareilta kohtuuhintaista tavaraa saati merkkituotteita (tähän minulla on teoria), joten katkerana akkana vaan kommentoin muiden ihanuuksia :) Onneksi et löytänyt tätä kirpparilta 20 eurolla. Sit olisin varmaan repinyt pelihousuni! :)

    VastaaPoista
  13. Eikö tossa sitä paitsi lue, että tilaamani? Mitä täällä (anonyyminä tietty)taas sekoillaan? Piilomainontaa tuo ei kyllä missään määrin voi olla, sillä a) kyseessä ei ole tuotelahja b) vaikka olisikin, on sulla yhteistyöstä kertova mainos bannerissa. Hohhoijaa taas.Mä muuten tilasin ihan saman puvun tosiaan. Kallis se oli, mutta huutiksessa siitä saa lähestulkoon omat pois ens talvena, kun taas kukaan ei mitään H&M:n haalareita jaksa edes kierrättää. Että ymmärrän sikäli hyvin.

    VastaaPoista