Social Media Icons

lauantai 29. lokakuuta 2011

En ehdi

10 kommenttia , , Share It:
Kuva lainattu.

Äiti-ihmisten kanssa keskustellessa olen huomannut etten ole ainoa omasta unettomuudesta ja vapaa-ajan puutteesta kärsivä ihmisraato. Vuorokauteen tarvitaan muutama tunti lisää. Nyt, kun vauva nukkuu 7-8 tunnin yhtämittaisen jakson yöllä, huomaan itse kukkuvani yömyöhään. Odotan hänen heräävän syömään, seurustelemaan, kakkaamaan tai jotain siltä väliltä. Odotan väsynyttä kätinää kuuluvaksi. Vahdin jokaista pinnasängystä kuuluvaa ääntä ja liikahdusta. En saa unta. Pyörin ja hyörin sängyssä. Huomaan pitäväni silmiä auki, ne eivät vain pysy kiinni. Pohdin sisustustekstiilejä ja joulupyhien välipäivien ohjelmaa, teen päässäni tehtävälistoja, ostoslistoja. Nousen sängystä ylös, vähin äänin viettämään sitä kuuluisaa omaa aikaa. Nousen syödäkseni tummaa suklaata, juodakseni kamomillateetä ja lukeakseni huonoa pokkaria. Selailen kirjastosta lainaamiani sisustuslehtiä. Kuuntelen valppaana ääniä makuuhuoneesta, pohdin itkuhälyttimen käyttöä kaksiomme sisällä, seinän toisella puolella. Varmuuden vuoksi.
Aamulla olo on jäätävä. Silmät tuntuvat muurautuneen umpeen, päätä särkee, väsyttää. On huono olo. Vituttaa. Onko pakko nousta ylös, nyt jo?

Miksemme osaa päästää irti? Hellittää otetta? Miksei minua ole siunattu taidolla nukahtaa kuudessa sekunnissa kuten vieressä kuorsaavaa avopuolisoani?
Joku kysyy, miksen nuku päiväuniaikaan. Tai vietä omaa aikaani silloin. Vastaan, etten ehdi. Että olen liian kiireinen. En halua istahtaa aloilleni, mutten jaksaisi tehdä kotonakaan mitään. Tyhjennän tiskikonetta, riennän makuuhuoneeseen lajittelemaan vauvanvaatteita. Pesen vessan lavuaaria, jatkan tiskikoneen parissa. Vahdin itkuhälytintä, jammailen imurin kanssa. En jaksa keskittyä, en istahtaa aloilleni, en hengähtää. Olen väsynyt, mutten jaksa nukkua. Jos joku näkisi kotimme, tietäisi, ettei siivoaminen ole lempipuuhaani. Toisaalta, jos joku näkisi minut aamulla, tietäisi, että olen loman tarpeessa. Tai unen.
Ylisuorittaminen, curling-vanhemmuus ja liiallinen kiltteys tuntuvat olevan muotisanoja. Ovatko villakoirakennelin asuttama makuuhuone ja kasaantuvat pyykkivuoret merkkejä ylisuorittamisesta? Tekemisen puutteesta? Ihmisten on vaikea kuvitella, ettei äitiyslomalla ole aikaa tehdä jotain. Ei kuulema olekaan mitään muuta kuin aikaa. Mihin minun aikani katoaa? Minä kirin sitä takaisin öisin. Minä yritän löytää aikaa kaikelle ja kaikille. Sukulaisvierailuille (mummiloitakin on Helmillä vaatimattomat 9 kappaletta), kotitöille, lapsenhoidolle, ruoanlaitolle, kaupassa käymiselle, parisuhteelle, kaverisuhteille. Itselleni. Urheilulle. Sanotaan, että pienen lapsen äidin ei tarvitse entisissä mitoissa, koska on äiti, se ei ole tärkeää. Markkinoidaan löllömahan peittäviä paitoja ja samaan aikaan paasataan liikunnan ja painon merkityksestä hyvinvointiin. Ja kun vanhempi voi hyvin, lapsi voi hyvin. Ja taas, ympyrä sulkeutuu. Koska en jaksa lenkkeillä, en laihduttaa, en jaksa, en nuku, kotini on sotkuinen ja lapsi itkuinen, niinkö?

Enkä minä tahdo lähteä minnekkään, ei mulla ole tarvetta sellaiselle. Haluan olla kotona, rauhassa. Nukkua hyvin. Käydä stressittä kuumassa suihkussa, löhötä sohvalla villasukat jalassa. Mutta kun en ehdi.

Kohtalotovereita?

10 kommenttia:

  1. Kohtalotoveri!! Öisin poika nukkuu ja mä vahdin sen jokaista liikettä tehden niitä kuuluisia omia juttuja, koska päivällä ei yksinkertaisesti ehdi. Öisin teen blogiin postausta, suunnittelen joulua, mietin hömppäjuttuja, saatan katsoa jonkun leffan, pohdin sisustusjuttuja - ja samalla odotan, että poika maagisesti jostain syystä heräisi sinä/tänä yönä syömään ensimmäistä kertaa kuukauteen. En yksinkertaisesti saa unta, koska omat jutut on kamalan mielenkiintoisia ja rentouttavia. Kun vihdoin uni alkaa painamaan puoli viiden aikaan aamuyöstä, kuuntelen pennun tuhinaa ja pelkään sen heräävän juuri, kun olen saanut unenpäästä kiinni - jäänteitä pikkuvauva-ajasta. Päivisin, kun poika nukkuu, sitä ei uskalla aloittaa mitään, koska tietää sen keskeytyvän juuri sillä sekunnilla, kun poika herää. Heräämisen jälkeen on turha edes kuvitella jatkavansa keskeytynyttä hommaa, koska tuo kasvava yltiösosiaalinen pentu tarvitsee seuraa k o k o ajan. Odotan kuin kuuta nousevaa, että mies tulee kotiin ja pitää pojalle seuraa, että saan kotihommat tehtyä alusta loppuun nopeasti keskeytyksettä.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa, ah, niin tutulta. Näiden asioiden kanssa lähes jokainen äiti painii. Tiedän erään, joka parivuotiaan, kolmikuisen ja koiran kanssa leipoi viisi kakkua, vaikka esikoinen sotki nuolijalla keittiön, vauva huusi ja koira kaatoi juomakupin. Mulla pitäisi olla lehmän hermot, että kykenisin edes yhden kakun leipomiseen. Kodin siistinäpitäminenkin on haasteellista, jos tyttö ei nuku päikkäreitä. Tai jos nukkuu, tämä äiti käyttää ajan "omana aikanaan" esim. surffaamalla netissä. Eniten mua harmittaa se, että kun jonkun homman aloittaa, yhä useammin se jää kesken kuin että sen saisi valmiiksi. Suorittamisesta ja perfektionismista, jotka ovat työelämässä syntejäni, olen nyt mammalomalla onnistunut laskemaan irti. Tai oli pakko mielenterveyden kustannuksella. Koti ei todellakaan näytä sisustuslehdestä poimitulta, keittiö vielä vähemmän, tavaroita on siellä, täällä ja tuolla läjinä. Mutta meillä on onnellinen pikkutyttö, se on tärkeintä. Ja mieluummin katselen tätä sekasotkua, kuin pyydän äitiäni tänne siivoamaan. Meillä on edelleen kateissa neuvolasta kotikäynnillä saadut materiaalit. Ne katosivat, kun äiti siivosi nimiäisiä varten. Ne olivat vaatimattomasti melkein kaksi kuukautta sitten...

    VastaaPoista
  3. Olisi kiva saadda postausta H:sta ja Helmistä yhdessä. Millainen isä H:sta om kasvanut. miten H osallistuu Helmin hoitoon.

    VastaaPoista
  4. Mä olen niin kateellinen Helmin 7-8h yöunista! Meillä neitokainen herää n. kolmen tunnin välein eikä yleensä rauhoitu muulla kuin sillä että pääsee rinnalle. Siinä ei juuri isä voi auttaa ja arvata saattaa miten väsynyt alan olla. Tunnistan myös itseni tuosta, ettei päiväunien aikaan voi nukkua, ei silloin ehdi kun on niin paljon muuta puuhaa! Hanna.

    VastaaPoista
  5. Mickey, allekirjoitin kommenttisi joka sanan. Helmi on myös hurjan sosiaalinen ja seurallinen, ja vaatii koko ajan liikettä, toimintaa, yhdessäoloa. Jonkin verran kotona apuna on ollut kantoliina, mutta kyllä tuollainen 7,5 kilon paino tuossa edessä alkaa tuntua. Puhumattakaan siitä KUUMUUDESTA, joka liinaillessa tulee. Ei silloin halua tiskata.Elli76, tunsin muuttuvani kateudesta vihreäksi, kun itse delegoin ristiäisvalmistelut anopille ja H:lle, Oi mutsi mutsi kirjoitteli facebookissa tekevänsä marenkia yömyöhään ennen nimiäispäivää.Mua itseäni hirvittää ajatus jostain muusta siivoamassa meidän kotia. Kun oli laitoksella, oli mun appivanhemmat iskeneet meille himaan ja pesseet kaikki paikat lattiasta kattoon. Eikä siinä mitään, ei niin ison mahan kanssa olisi enää ikkunoita pestykään, puhumattakaan pikkuvauvan kanssa, mutta ajatus heistä pyykkäämässä alusvaatteittani... Toden totta, onnellinen pikkutyttö on tärkein. Jossain vaiheessa sitä oppii päästämään irti, katsomaan pyykkivuorien ja sekaisen keittiön kuivatavarakaapin läpi, ihan ongelmitta.Eka ano, on ollut mielessä. Tosin nykyään H:lla on niin paljon omaa puuhaa sekä koulussa että harrastuksissaan, että hänen lapsenkaitsimisvuoronsa tuntuvat jäävän päiväuniaikaan itkuhälyttimen vahtimiseen kun minä käyn suihkussa. H. on sellaisella alalla, että valitettavasti hän joutuu ensi kesänä parinsadan kilometrin päähän 9 viikoksi opintojensa puolesta suorittamaan jonkinlaista opintojaksoa. Eli ihan heti tämä ei edes helpotakaan.Hanna, meillä nämä pidemmät unijaksot alkoivat ihan äkkiarvaamatta. Helmi heräili myös aiemmin 3h välein rinnalle, ja vähänkö olin väsynyt. 4kk iän saavutettuaan hän alkoi maagisesti nukahtamaan pinnasänkyyn ihan itsekseen iltasyötön jälkeen ja heräämään vähän ennen kuutta seuraavan kerran. Päiväunista parvekkkeellakin alkoi yhtäkkiä tulla jotain, ja hän nukkuukin ihmeen hyvin. Malttia, malttia.. :)

    VastaaPoista
  6. Ensi yönä saadaan kaikki lahjaksi yksi ylimääräinen tunti :)

    VastaaPoista
  7. Pakko sanoa että kirjoitat todella hyvin! Mukavalukuista tekstiä, kuulostat ihan kolumnistilta :) Tulee vähän mieleen Carrie Bradshaw.Oon muuten uus lukijasi, vaikutti tosi kivalta tää blogi ja kiinnostuin :)

    VastaaPoista
  8. Voi, musta taas yhden vauvan kanssa ehtis vaikka mitä! Meidän vajaa 3-vuotias esikoinen oli pitkästä aikaa isovanhemmilla yökylässä, ja kotona oli niin hiljaista ja rauhallista, että tuntui ettei olis lapsia ollenkaan kun oli vaan se 5-kuinen vauva siinä. :D Mut silti muistan miten esikoisen vauva-aikana tuntui just siltä, ettei mitään saa aikaiseksi. :D

    VastaaPoista
  9. Kohtalotoveri täälläkin. Meidän on viimeisen kahden vuoden ajan pitänyt palkata siivooja, kun kaikki aika menee just kaaoksen hallintaan. Mutta en oo jaksanut selvittää mistä saisi jonkun hyvän siivoojan... Elämä on jatkuvaa pitäisi-pitäisi-ajattelua ja varastettuja hetkiä nettifoorumeilla :)

    VastaaPoista
  10. Voih, olen kateellinen pitkistä yöunista. Mun 5-kuinen poika vielä heräilee 3 tunnin välein syömään. Ehkä se on tottumus, mutta yöllä poika ei mielestäni rauhoitu silittelyllä tai ota tuttia suuhun, vaan alkaa pian itkemään. Kohta puoli vuotta ilman 5 h yhtenäistä unta. Kauheeta ajatella noin, mutta jotenkin sitä vielä jaksaa. Oma aika tosiaan aina jää klo 21 jälkeen (useimmiten) kun poika on nukahtanut. Nukuttamis tuokio kestää aina noin tunnin ajan ja sen jälkeen on niin väsynyt, että melkein nukahtaa jo itsekin. Samoin kuin monet muutkin en pysty päivisin tekemään mielestäni mitään, en ehdi. Ruuanlaittokin tuntuu mahdottomalta. Viime viikolla sain tehtyä toisella kädellä kalakeiton, mutta syömään ehdin sen vasta kolme tuntia myöhemmin.

    VastaaPoista