Social Media Icons

perjantai 2. syyskuuta 2011

Mutta mitä te oikein teette?

9 kommenttia , , , , Share It:







Siinäpä kysymys, joka askarruttaa monia kavereitani. Kun kerran suurimman osan aikaa homehdutte himassa, mitä ihmettä te siellä oikein teette?
Aamuisin nousen ylös, kun Helmi vielä jää nukkumaan. Silloin minulla on sitä kuuluisaa omaa aikaa. Olen oppinut pitämään aamuista. Hiljaisesta hiippailusta, huuhteluaineen tuoksusta, kahvinkeittimen porinasta. Avaan koneen ja luen läpi mielenkiintoiset blogipäivitykset. Kun makuuhuoneesta alkaa kuulua unista tuhinaa, menen syöttämään Helmin joka jää vielä jatkamaan uniaan. Viime päivinä olen juonut aamukahvini parvekkeella, nauttinut kosteasta syysaamusta, märkien lehtien tuoksusta.
Kun Helmi aamupäivällä herää (tässä syy, miksi loistamme äiti-lapsikerhoissa poissaoloillamme - tyttäreni on aamuntorkku), laitan musiikin soimaan. Laulan Helmille, hyppyytän ja hyssytän. Suukottelen ja silitän. Yhdessä me ihmetellään, minä Helmiä ja Helmi maailmaa. Päivät täyttyvät hymyistä, jokelluksesta ja villinä heiluvista raajoista. Helmi on yleensä aika tyytyväinen lapsi, mutta varsin lyhytpinnainen. Kun jokin on huonosti, asian korjaamiselle aikaa on kovin vähän ennen täydellistä drama queen-raivaria (huutaa tissi suussa, irrottaa otteensa, huutaa ja ynisee tissi suussa). Sään salliessa ja motivaatiopuuskan iskiessä tallustan kolme kerrosta alaspäin ja lähden ulkoiluttamaan vaunuja.
H. on ollut opintojen alettua enemmän kotona. Syömme yhdessä. Juttelemme. Emme mistään erityisestä, mutta juttelemme. Iltaisin Helmin nukkuessa seisomme yhdessä parvekkeella ja katsomme siitä avautuvaa lähiömaisemaa. On jo viileä, ilma on ihanan kostea ja raikas. Se muistuttaa minua seurustelumme alkuajoista, kun H. antoi minun lainata punaisia lapasiaan kun oli kylmä. Tartun häneen kiinni, samalla tavalla kuin joskus. Mutta mopon kypärät eivät enää kolahtele toisiaan vasten. Tämän läheisempiä me emme varmaan ole koskaan olleet.
Yöllä välissämme tuhisee maailman suloisin pikkutyttö. Ajatteleekohan hän samaa? Suikkaan hyvänyön suukon ja hengähdän, nukahdan. Aamulla vieressäni makaa enää Helmi ja keittiön pöydällä odottaa hyvän huomenen toivotus sydämen kera.
Kotona on hyvä olla.

9 kommenttia:

  1. Voi, olipa ihana postaus! :) Ja Helmi on niin kasvanu, ihan ison tytön näkönen jo! :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Laura! :) Helmi on tosiaan kasvanut ihan hirmuisesti! Just äsken mietin, että mihin mun vastasyntyneeni on kadonnut, kun tuo on niin iso!Mun oma kamera on vähän rikki eikä sillä saa kauhean kivoja kuvia, mutta H:n porukoilta lainasin järjestelmäkameran ja nyt napsin kuvia oikein olan takaa. Pitääkin muistaa olla kiltisti, jos vaikka joulupukki heittäisi kunnollisella kameralla....

    VastaaPoista
  3. Oi, miten ihana postaus! <3Täällä on myöa draamaprinsessa. Jos ei ruoka ole suussa sillä punaisella sekunnilla, kun neiti päättää, että hänellä on nälkä, karjutaan naama punaisena, silmistä vedet tirskuen. Tämä vaatii etenkin julkisilla paikoilla ennakointitaitoja. Ja en viitsi edes aloittaa, minkälaisia äänimerkkejä kestovaippakokeilumme saa aikaiseksi. Draamaprinsessamme taitaa olla myös herkkähipiäinen. Olen aikapäiviä sitten menettänyt tittelini Maailman Käsimättömimpänä Ihmisenä.Meillä oli vähällä syttyä kolmas maailmansota pari viikkoa sitten. Mies totesi, "sulla kun on päivisin niiiin paljon aikaa". Hän käsitti vsta nyt isyyslomalla, miten vähän päiväaikaan ehtii tehdä. Etenkin tällaisena päivänä, kun neitisemme nukkuu päivällä vain muutaman minuutin mittaisia torkkuja. Kun hän heräsi, eikä lähellä ollutkaan Suurta Viihdyttäjää (= lue: äiti tai isä), taas karjuttiin. Välillä tuo draamaprinsessuus jaksaa huvittaa, mutta joskus, kun mies on päivisin poissa kymmenen tuntia putkeen, aika tuntuu piiitkältä. Sitten, kun hän tulee kotiin, nostan neidin isin syliin hetkeksi, että saan esim. edes kerran päivässä lämpimän ruuan.Edellä mainittu vuodatus saattaa kuulostaa siltä, että katkera kotiäiti vuodattaa. Päinvastoin, nautin äitiydestä jopa enemmän, mitä odotin. En vaihtaisi hetkeäkään pois, kun saan mölistä älyvapaasti, tanssia keskellä päivää lempibiisieni tahdissa ja laulaa mukana tai katsella noita suloisen pieniä kasvoja, olivat ne sitten unenrauhalliset tai leveässä hymyssä.

    VastaaPoista
  4. Kauniisti kirjoitettu :) !ps. Tuli heti mieleen, että jos tykkäätte lauleskella, niin oletko törmännyt Soili Perkiön ja Hannele Huovin Helmistä kertovaan lastenlauluun Hiekkalaatikolla? :) Kaunis laulu :)!

    VastaaPoista
  5. Olipa kyllä ihana postaus! <3Mekään emme liiemmin kuluttele äiti-lapsi-kerhojen penkkejä. Ja syynä on nimenomaan se, että ne alkavat yleensä aivan aamusta, meillä nukutaan vähintään kymmeneen. Emme millään pääsisi liikkeelle ennen yhdeksää, siksipä nautimme todella usein vaan kotonaolemisesta ja toisistamme.

    VastaaPoista
  6. Heippa! En ole aiemmin kommentoinut vaikka aina lukemassa käynkin, mutta nyt piti kun tämä postaus oli vaan niin ihana! Osaat kirjoittaa kivasti ja niistä välittyy se tunnelma hienosti. Tätä lisää tosiaan! :)

    VastaaPoista
  7. "Mies tuli töistä kotiin ja löysi kolme lastaan leikkimässä pihalla mudassa pyjamat yhä päällään. Tyhjiä ruokapakkauksia oli levitelty ympäri etupihaa. Vaimon auton ovi oli auki,samoin talon etuovi eikä koiraa näkynyt missään.Tullessaan ovelle mies näki vielä hurjemman sotkun. Jalkalamppu oli kaadettu,matto oli rypyssä seinää vasten. Etummaisen huoneen televisiossa pauhasi kovaäänisesti lastenkanava,leluja ja erilaisia vaatekappaleita oli pitkin olohuoneen lattiaa.Keittiössä astiat täyttivät tiskialtaan, aamiainen oli levitelty pitkin työtasoa, jääkaapin ovi oli selällään,koiran ruokaa oli pitkin lattiaa, pöydän alla oli rikkinäinen lasi ja takaovelle oli levinnyt pieni kasa hiekkaa.Mies lähti nopeasti kohti yläkertaa, väistellen leluja ja vaatekasoja, etsien vaimoaan.Mies oli huolissaan jos vaimo on sairastunut tai jos jotain vakavaa on tapahtunut.Kylpyhuoneen oven alta valui pieni vesinoro. Mennessään kylpyhuoneeseen hän löysi märkiä pyyhkeitä, likaisen saippuan ja lisää leluja leviteltynä ympäriinsä. Lattialla oli kilometreittäin vessapaperia, hammastahnaa oli töhritty peiliin ja seiniin.Rynnätessään makuuhuoneeseen hän löysi vaimonsa sängystä peittoihin kääriytyneenä lukemassa kirjaa, pyjama päällään. Vaimo katsoi miestään, hymyili ja kysyi kuinka hänen päivänsä oli mennyt.Mies katsoi vaimoaan ymmällään ja kysyi: ”Mitä täällä on tänään tapahtunut?”Vaimo hymyili taas ja vastasi: ”Tiedäthän, joka päivä kun tulet töistä kotiin, kysyt minulta mitä ihmettä oikein teen koko päivän?””Kyllä” oli hänen epäuskoinen vastauksensa. Vaimo vastasi: ”Tänään jätin sen tekemättä.”

    VastaaPoista
  8. Elli76, mä olen usein miettinyt juurikin tuota äitiydestä puhumista ja muiden ihmisten suhtautumista siihen. Ei saisi valittaa, koska silloin on huono äiti, katuu päätöstään tai on tyytymätön osaansa. Sitten taasen jos kehtaa kertoa, kuinka arki rullaa kivasti painollaan, saa katkeria kommentteja helpoista lapsista jotka kostautuu vielä myöhemmällä iällä. Koska onhan selvää, että lapsi on hermojaraastava ihmisolento marginaalisen ajanjakson verran, milloin se sitten sattuu kohdalle, Luoja tietää.Bleue, kiitoksia! Meillä itse asiassa on se Kun on oikein pieni-vauvakirja, jonka mukana tuli cd. Siellä kirjassahan on se Hiekkalaatikolla-laulu, mutta toistaiseksi me ollaan vaan hymyillen ohimennen lukaistu sanat ja kuunneltu CD:tä.Sirkku, kiitos! Et tiedäkään, miten mukavaa on kuulla, että muuallakin nukutaan "pitkään". Ärsyttää puheet laiskoista äideistä jotka nukkuu pitkään ja lapsi on väärässä rytmissä. Mä yritin kyllä kääntää rytmiä, että mentäisiin ajoissa nukkumaan, mutta taas kello on 0.07 ja neiti kikattaa sitterissä. Tähän lisätään vielä yösyötöt ja aamulla pitäisi olla skarppina seiskalta ylhäällä? Ei mahdu mun kalloon.Helmin murmur, onneksi meidän superlapselta ei vielä tarvitse piilottaa hammastahnoja ja lukita kaappeja. Vielä...

    VastaaPoista
  9. Se laulu löytyy Karvakorvan laulupurkki nimiseltä cdltä. Meillä on muuten sama vauvakirja, Kristiina Louhin kuvitukset ovat niin kauniita :) !

    VastaaPoista