Social Media Icons

tiistai 20. syyskuuta 2011

Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan aina koti

3 kommenttia , , , , , Share It:


Nyt, kotia laittaessani ja sisustuslehtiä selaillessani olen tullut miettineeksi kodin luonnetta ja sen merkitystä. Minulle koti on paikka, jossa voin olla vapaasti; pukeutua rennosti (lue: imetysliivit, alushousut + villasukat-asukokonaisuudessa kaiken päivää), kuunnella mielimusiikkia, itkeä kun itkettää ja pitää jalkoja sohvalla. Kodin materia esittäytyy rakkaina löytöinä, vähemmän rakkaina H:n raahaamina inhokkeina ja pienellä budjetilla sisustaessa kompromissiratkaisuina.
Mutta millainen on lapsuudenkoti? Minä itse muistan ensimmäisistä lapsuudenkodeistani iiiison männynvärisen kirjahyllysarjan ja ebenpuiset norsupatsaat. Ja sen mustavalkoisen päiväpeiton, vanhempien vesisängyn, ne koirakahvimukit, joissa lämmitettiin kaakaota. Mikron, joka piti säätää aina ensin yli kahden minuutin ja sitten vasta oikeaan aikaan. Muodin ja trendien muuttuessa lapsuudenkodista ei koskaan tule elähtänyttä tai rumaa. Vaikken koskaan haluaisikaan niitä vihreitä verhoja (anteeksi, äiti!) omaan kotiini, eivät ne olleet lapsuudenkodissani missään nimessä rumat. Muovimattolattia on ihana ja kerrostaloasuminenkin idyllistä. Jokainen on kai oman aikansa lapsi.
Tämä kerrostalokaksiomme on Helmin ensimmäinen koti ja luultavasti asumme tässä aika pitkään, niin, että Helmikin muistaa täältä aikuisena jotakin. Mutta mitä? Muistaako hän kattilakaapin, jonka auki saadakseen pitää tönäistä astianpesukonetta? Vai sälekaihtimet, jotka pitää sulkea parvekkeelta? Merilevään vivahtavat turkoosit keittiökaapistot vai antiikkisen kirjoituspöydän?

Ehkä sitä kaunistakin (tai myöhemmin vähemmän kaunista) materiaakin tärkeämmäksi muodostuvat muistot ja kodissa vallinnut tunnelma. Lapsuudenkotini nahkasohva kuumeni kesäpäivinä polttavan kuumaksi ja siinä sai katsoa rauhassa piirrettyjä viikonloppuaamuisin (sohvaraukat tosin joutuivat reviiritietoisten uroskoirien jalannostojen ja mutsin sisustusvimman alle myöhemmin). Valkoinen lipasto oli täynnä vahaliidun jälkiä ja keittiössä tuoksui fairy. Kylpyhuoneiden nykyään kammoksutuista sinisistä muovilattioista tulee aina mieleen se kesä, kun vanhempani erosivat, ja äidin purkaessa muuttokuormaa saimme juoksennella nurmikolla ilman kenkiä. Kun ensi kertaa astuimme veljeni kanssa uuteen kotiimme, passitti äiti meidät pesemään vihreitä jalkapohjia kylpyhuoneeseen. Kylpyhuoneeseen, jossa oli sininen muovimatto ja lattialämmitys. Eikä mikään tuntunut kylmien ja märkien jalkojen alla paremmalta.

Minkälaisia muistoja teidän lapsuudenkotiinne liittyy? Minkälaisia muistoja tai tunnelmia haluaisitte suoda omille lapsillenne?

3 kommenttia:

  1. Jotenkin hassua kun ihmiset muistelevat lapsuudenkotejaan. Meidän äiti oli niin muuttovimmainen tapaus että muutto oli vähintään vuoden välein, eipä siinä paljoa muistikuvia jäänyt mistään talosta. :D Toisaalta, vuoden välein muuttaminen on ihan hyvä tapa pitää tavaramäärä kurissa...

    VastaaPoista
  2. Sinulle olisi tunnustus blogissani :)

    VastaaPoista
  3. tuli ihan hassu fiilis kun luin, jotenkin aika samanlainen on ollut munkin lapsuudenkoti. tosta mikrosta on jääny mulle ihan tapa, jos on jollain vielä se pyöritettävä ajastin niin se pitää heittää just kahen minuutin yli ja sit oikeeseen aikaan :D tuntuu ettei lämmitä kunnolla. ja tummansininen muovimatto vessassa.. tulee ihan ikävä :')

    VastaaPoista