Social Media Icons

torstai 8. syyskuuta 2011

Lapsellisten kokoontumisajot

21 kommenttia , , Share It:
 



Tiedättekö sen tunteen, kun seisoo ovensuussa, huoneen ovella joka on täynnä toisilleen tuttavallisia ihmisiä? Sydän hakkaa hullun lailla, kädet hikoavat.Yrität hymyillä varovasti, tervehtiä ehkä ja kun kukaan ei huomaa olemassaoloasi, päätät istua perimpään nurkkaan ja toivoa olevasi näkymätön.

Maanantaina pitkän pohdinnan ja pähkäilyn jälkeen päätetiin katkaista himakääpäkausi ja suunnattiin parin sadan metrin päähän avoimeen päiväkotiin. Meitä vastassa oli iloisesti puheleva joukkio taaperoikäisten äitejä (luonnollisestikin taaperoineen) ja mukava henkilökunta. Salaa mielessäni kertasin, että todella pesin hampaat kotoa lähtiessä, sillä oltuamme paikalla viitisen minuttia iski salaperäinen joukkokato. Syyksi kuitenkin selvisi päiväuniaika. Kellonlyömä, josta meillä ei ole vielä tietoakaan. Sen sijaan meidän (minun) on aika opetella nousemaan sängynpohjalta tankkaamaan diesiliä suoniini (sillä ennen sitä olen toimintakyvytön zombi) ennen kuin kello lyö kymmenen. Yhden (ainoan paikalle jääneen) äidin kanssa jutellessa minulle tuli jokseenkin hyvä mieli, tänne voisin tulla toistekin.

Tulin silti huomanneeksi, että samalla tavalla kuin kaikissa harrastusseuroissa, kuntosaleilla, työpaikoilla myös avoimessa päiväkodissa on oma sisin klikkinsä, paikan kerma, johon on uutena tulokkaana epämukavaa koettaa änkeä sisään. He tuntevat toisensa pidemmän ajan takaa ja heidän kanssaan tutuksi tulemiseen liittyy kaikenlaisia sosiaalisia salakiemuroita  -  on osattava olla fiksu ja filmaattinen oikeaan aikaan, oikeassa seurassa, oikeassa paikassa. Paikat, jossa ihmiset tulevat eittämättä tutuiksi koska keskustelevat keskenään, pitävät sisällään kaikenlaisia kirjoittattomia sääntöjä. Esimerkiksi, onko julki-imettäminen ookoo, mihin aikaan ihmiset tulevat paikalle, mikä kahvimuki kuuluu kenellekin, onko ihmisillä omat istumapaikat, mihin vaunut voi jättää ja mistä saa puhua. Monet teistä eivät varmasti minun tavoin voineet kuvitellakaan, millainen salaseura kerrostalon alakerrassa sijaitsevaan olohuoneeseen voikaan kätkeytyä.
Minä olen kyllä sosiaalinen, mutten aina välttämättä sosiaalisesti kyvykäs. Hermostuessani päästelen suustani sammakoita, kuljen aasinsiltoja ja kerron huonoja vitsejä. Hermostuneisuuteni paistaa kilometrien päähän ja se näyttäytyy usein ehkä jopa välinpitämättömältä tuntuvana käytöksenä ja ylimielisyytenä. Pari vuotta sitten eräs yläasteaikainen naamatuttuni totesi yllättyneenä hetken juteltuamme (satuimme sattumalta samaan kaljatelttaan festareilla): "sähän oletkin ihan mukava, en olisi uskonut!". Isovanhempiani lukuunottamatta en osaa kysellä ihmisiltä kuulumisia, sillä se tuntuu minusta utelulta tai sitten saan sen kuulostamaan tökeröltä. Minä kerron, jos minulla on asiaa ja odotan ihmisten tekevän samoin, mikä voi toisista tuntua itsekeskeiseltä ja välinpitämättömältä käytökseltä, ja minä tiedostan sen.

Äiti-lapsipiireissä suuvuoron ottaminen on ikärasismipelon vuoksi ahdistavaa. Pitääköhän ne mua ihan pentuna, jos sanon, että hei, mäkin olen käynyt siellä kirpputorilla? Jos kysyn jotain, vaikutanko tietämättömältä uuvatilta? Ja jotta sisäpiiriin pääsee sisään, on tärkeää tulla hyvätyksi muiden silmissä sellaisena kuin on. Jos siis olen vääränlainen, jään istumaan sinne nurkkaan seuraavaksi neljäksi vuodeksi. No hard feelings, mutta ei kiitos.
Toinen pelkoa herättävä ajatus on muiden äitien näkemys minusta äitinä. Kotona ollessani tiedän suoriutuvani äidin roolistani riittävän hyvin, mutta kotoa ulos astuessani en ole enää osastani niin varma. Minkälaisten asioiden perusteella minua voidaan arvostella äitinä? Kantoliinan tai kestovaippojen käytön perusteella? Sen perusteella, miten puen lapseni? Yleisen vireystilan perusteella? Tekeekö joku jo tarkkaa äitiysanalyysia minusta sen perusteella, miten olen tottunut juomaan kahvini?

Löytyykö joukostamme muita vertaistukea arvostavia, äiti-lapsipiireissä pyöriviä immeisiä? Mitkä ovat vinkkinne joukkoon sulautumiseen ilman tunnetta hitaasta ja tuskallisesta sosiaalisesta itsemurhasta?

21 kommenttia:

  1. Mä oon ainakin niin ujonpuoleinen, että aluksi seurailen ihan hissukseen sivusta ja tutkailen, ketkä vois olla sellaisia lempeitä js mukavia ihmisiä, joihin aloittaa tutustuminen. En välttämättä itse uskalla edes aloittaa keskustelua, mutta jos joku tulee mulle juttelemaan tulee sellainen innostus ja haluais heti ystävystyä ja puhua pälpättää koko päivän. Jos siis synkkaa! :)Nuo sisäpiiri jutut on haasteellisia, mutta sitten tuntuu hyvältä, jos pääsee siihen mukaan!Muskaris on nyt tullut tutustuttua hyvin yhteen äitiin ja pientä keskustelua kahden äidin kanssa. Tuntuu hyvältä, kun tietää, että edes joka maanantai voi puhua vähän jäkevämpiä. Eli siis muutakin kuin höpistä jotain höpönlöpön juttuja pojun kanssa. :D

    VastaaPoista
  2. Voi sua. Mietit ihan liikaa! (Ja näin sanotaan aina mullekin.)Kun omani oli noin puolivuotias, aloin käydä avoimessa pk:ssa koska seinät alkoivat kaatua päälle ja poikakin kyllästyä vain mun seuraan.Muistan ajatelleeni just niin kuin sinä, että kaikki muut tuntee toisensa jne. Mut eihän se niin oo, aina sinne tulee muitakin uusia kuin sinä.Mä aloin mennä sinne joka päivä, alussa istuin itsekseni ja touhusin lapsen kanssa, oli sekin vaihtelua kotona olemiselle. Vähitellen sit alkoi juttu lentää joidenkin kanssa, ja kuukausien myötä löysin porukasta äidit, joiden kanssa synkkasi. Parin kanssa ollaan edelleen kavereita, vaikka lapset on jo 5-6v.Tsemppiä, sinne vaan!

    VastaaPoista
  3. Ihan pakko käydä sanomassa vaan että sulla on ihanasti tukka tässä :)!

    VastaaPoista
  4. Mä olen kanssa miettinyt pistäytymistä avoimeen päiväkotiin. Vielä en ole kyllä ehtinyt kun kouluhommat painaa päälle. Nuoren iän takia ei ole kavereilla yhtään lapsia ja sitä on vähän niin kuin yksin.Mutta hei, itse en ainakaan tee mitään analyysia äiteistä tai lapsista. En usko, että kovin moni tekee. Ainoastaan ne epävarmimmat äiti-ihmiset...

    VastaaPoista
  5. Hivuttaudut jonkun mukavan näköisen äidin viereen ja kehut hänen lastaan (kylläpäs x osaa hienosti ottaa itse vauhtia keinussa! voi kun x:llä on niin hienot kumisaappaat, mistä on hankittu?), sillä saa vähän murrettua jäätä. Kukapa ei lämpenisi kun kuulee omaa lastaan kehuttavan? ...itse tosin välttelen viimeiseen asti kaikkia sosiaalisia tilanteita. Täytyy varmaan pikku hiljaa ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä tutustumaan muihin lapsellisiin :)

    VastaaPoista
  6. Aika samanlaisia pohdintoja joskus, mutta olen kuitenkin rohjennut mukaan ja saanut tosi hyviä kavereita, tuttavia noista "piireistä". :) Aina en ole siihen kermaan kuitenkaan pyrkinyt, vaan monesti joukossa on muitakin uusia tai taka-alalla olevia vanhempia, joiden kanssa tulee myös hyvin juttuun. :) Kumma kyllä, mutta noissa kerhoissa yms. samanhenkiset ihmiset kummallisesti usein ajautuu yhteen - taitaa olla samanlaisia ajatuksia ja paljon muutakin yhteistä keskusteltava!

    VastaaPoista
  7. Tuttuja tunnelmia, itsekin aloin käydä vauvojen lorutuokiossa nyt ½-vuotiaani kanssa lähinnä saadakseni jotain uutta arkeen. Vaikka olen jo aikaisemmin esikoisen kanssa käynyt avoimessa päiväkodissa ja muistan että ajan kanssa tuli tutustuttua lopulta äiteihin, niin kyllä oli kuitenkin taas ensi kerta jäätävää, kun siellä oli jo tuo ns. sisäpiiri joiden kanssa on jotenkin hankala pästä juttusille. No onneksi joukossa oli muutamia muitakin "uusia", se kummasti helpottaa. Varsinkin oman vauvan kautta on helpompi lähestyä kun pikkuiset ottaa ensimmäisiä kontaktejaan ikäisiinsä lapsiin. :) Jossain vaiheessa sitä tuli lopulta juteltua ihan kaikkien kanssa.

    VastaaPoista
  8. Mua kyllä pelottaisi päätyä SUN kanssa samaan perhekahvilaan kun analysoit kaiken niin tarkasti :D Saletisti oma kahvikuppi kaatuisi, ja vähintään jonkun lapsen päälle..Ei mutta, mä lähdin vauvaharrastuksiin jo kun poika oli kuusiviikkoinen. Jotenkin ajattelin että se toisi hauskaa sisältöä päiviin ja uusia tuttavuuksia, ja oikeassa olin! Jokaisesta harrastuksesta on tullut bongattua yksi tai kaksi oikeanlaista äiti-ihmistä, joista on tullut sitten ihan kavereita. Pukuhuoneissa oon sitten ollut se epäilyttävä tyyppi, joka on pyydellyt uppo-outoja ihmisiä kahville.. Yleensä selviää, että aika moni muukin äiti kaipaa seuraa - moni vaan ei rohkene lähestyä tai ajattelee että no tolla kuitenkin on jo kavereita ja paljon tekemistä.Mun "kriteerejä" kaverustumiselle oli kohtalaisen nuori ikä (siis äidin, vaikkakin omat ulkonäköarvioni heittivät aika lailla :D) ja jonkinlainen lapsen käsittelystä ja pukemisesta (kyllä!) huokuva samanhenkisyys. Kaikkien kanssa ei synkkaa, mutta kaikkien kanssa voi kyllä vaihtaa pari sanaa. Lasten kauttahan on aika helppo jutella - minkäs ikäinen hän on, osaapas hän jo hienosti asian x, onpas kivat vaatteet mistä ostit, jne. Ihan ensimmäisenä ei kannata kuitenkaan ladata omaa imetysfilosofiaansa tai kailottaa kestovaippailua, arkaluontoisimmat aiheet vaatii ainakin parit treffit ;) Oon kyllä huomannut että puolitutussakin mammaseurassa aika luontevasti puhutaan esimerkiksi väsymyksestä ja eritteistä, mitkä nyt noin normaali-ihmisten kanssa keskustellessa on yleensä vähän kiellettyjä aiheita. Jään voi rikkoa esimerkiksi huokaisemalla "tuli taas vähän valvottua viime yönä" - sillä saa usein muutaman muunkin silmäpussieläimen yhtymään valitukseen :) Sitten kun lapsi kasvaa, niin luontevaksi aloitukseksi tulee "hei äläs ota lelua kädestä".Mutta siis vertaistuki, äitiseura ja ajatusten vaihto on ainakin mun arjessa ihan välttämättömyys, siksi kannustankin kaikkia johonkin vauvaharrastukseen tai pelottavaan perhetoimintaan. Niin ja blogin pitämiseen! Sitäkin kautta on löytynyt hienoja ihmisiä.

    VastaaPoista
  9. Joo tiedän tunteen, mun mies ihmetteli kerran, että miksi mun pitää aina ennen ulos lähtöä kysyä "näytänkö väsyneeltä". Tuntuu että enää ei saa olla takkuista tukkaa, verkkareita tai tummia silmänalusia rattaita työnnellessä, ettei kukaan vain ajattele, että olen huono ja elämääni kyllästynyt äiti tai hankkinut lapsen liian nuorena ja nyt vasta tajunnut ettei se ollutkaan helppoa.Olet muuten tosi rohkea, mä en millään uskalla osallistua tollaiseen, vaikka äitiseura voisi tehdäkkin hyvää :)

    VastaaPoista
  10. Oliko paidat muuten hyviä? tuli mieleen kun sulla kuvassa mun lempari niistä paidoista päällä :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos vinkeistä! Mä tuppaan olemaan sellainen tuppisuu, ja niin huono antamaan palautetta. Viimeksi katselin kaihoten yhden ipanan ruskeaa velourhaalaria, mutten tietenkään tyhmänä (ujona) kehdannut sanoa mitään. Suomalaisethan ei osaa kehua. Tässäpä mulla kasvun paikka!ONIA, mä olen tosi ylikriittinen mitä itseeni tulee ja kai niin itsekeskeinen, etten ehdi ajatella muita ;) Viime vierailullani avoimessa päiväkodissa pisti korvaan erään äidin kertomus siitä, kuinka lasten tulon myötä tyylikäs Audi nahkaverhoilulla piti vaihtaa kauppakassivolvoon. Tämä kai särähti korvaan vaan, koska meillä on sellainen kauppakassivolvo. :D Ja koska mun mielestä on aika turhamaista valittaa jostain auton vaihtamisesta tyylittömämpään....Mä huomaan kyllä itsekin olevani juuri sellainen puhelinnumeroiden vaihtaja ja facebook-kaverikutsujen lähettelijä, koska perusluonteeltani oon sosiaalinen ja kaipaan seuraa. Ainakin jos ajatukset osuu yksiin.Nythän meillä alkaa ensi viikolla Mama & Baby Bailatino-jumppatunnit, ja oonkin toiveikas, josko sieltä löytyisi kivoja ihmisiä. :)Mua vaivaa juurikin se, että mä olen liian laiska kestoilemaan, kantoliinailu ei ota tuulta alleen eikä imetyskään ihan aina ole ihanaa. Ja sitten on niitä supermutseja, jotka torppaa mun ajatukset tällaisesta toiminnasta nanosekunneissa ja aikaansaa tunteen itsestään maapallontuhoajana ja rakkaudettomalta äidinkuvatukselta. IRL pidän siis aika matalaa profiilia, ainakin suurimman osan aikaa ;)Jayd, kokeile! Itse kun opiskelin alaa (lapsi-ja perhetyötä), huomasin kuinka monenlaisia ryhmiä olikaan eri alueilla eri aikoina. Joissakin oli tosi nuoria, joissakin taas vähän "vanhempia" äitejä. Toisaalla retroilijoita, toisissa joogeja. =)

    VastaaPoista
  12. Liisa, voi kiitos! Mä tosi usein vaan letitän ylipitkän otsiksen ja vedän hiukset kiinni. Kun ne on näin kiharat kun mullakin on, ja näin kuivat imetyksen myötä, ei auki pitäminen tunnu oikein vaihtoehdolta.Minna, joo, oon tykännyt ihan hirmuisesti! Varsinkin valkoinen toppi on ollut kovassa käytössä :)

    VastaaPoista
  13. Vaivaannus pois! MUN kokemuksen mukaan oikeasti _tosi_ harva äiti kestovaippailee kodin ulkopuolella (mäkin tunsin oloni ihan yliluonnolliseksi, kun KERRAN vauvasambassa vaihdoin Intolle kestovaipan :D), kantoliinatkin on yleensä ihmisille vain vaihtoehto vaunuille ja kyllä maar moni äiti tunkee korvikepullon vauvansa naamariin, joten jo pelkästään imettämällä saa ison superäitipisteen ;) Ja niin, yleensä kavereiksi päädytään niiden ihmisten kanssa joilla on a)samanlaiset ajatukset yllämainituista asioista tai b)yhtä vähän kiinnostusta arvottaa äitejä niiden pohjalta :)Mulle ehkä tutustuminen on vaikeampaa tollasessa isossa porukassa (kuten perhekahvila/avoin päiväkoti), helpompaa on tavata yksi tai muutama äiti kerrallaan. Kannattaa siellä latinotunnilla rohkeasti kysäistä jotakuta vaikka kahville, kohde varmasti ilahtuu! Ja hei, meillä ei ole edes sitä Volvoa, on vaan pelkkä kauppakassi :D

    VastaaPoista
  14. Me alettiin käydä esikoisen kanssa läheisessä leikkipuistossa pojan ollessa n.1v. Nyt meillä on myös 3kk ikäinen tyttö ja käydään puistossa päivittäin.Varsinkin aluksi tuntui juuri siltä että kaikki katsoo arvostellen omaa äitiyttä, vaikka luultavasti se on enemmän oman pään sisällä. Yhdessä vedetyssä ryhmäkeskustelussa erehdyin kertomaan että olen alusta asti halunnut omaa aikaa ja se on minulle tärkeää että saan tehdä omiakin juttuja ja harrastuksia vaikka kerran viikossa tai joskus useamminkin. Muut oli ihan hiljaa sen jälkeen ja tuntui että mua katsottiin tosi vinoon... Alussa ainakin tuntui että kaikki muut olivat kestovaippailijoita ja taaperoimettäjiä, meillä taas syödään tuttelia, käytetään liberoita ja ei nukuta perhepedissä.No, olen kuitenkin tuolta leikkipuistosta löytänyt pari todella mukavaa äitikaveria, joiden kanssa huumorintaju ja ajatukset kohtaa. Ei kaikkien muiden äitien kanssa voi vaan mitenkään olla samalla aaltopituudella kun ihmiset on erilaisia eikä kaikkia tarvitse miellyttää :) Itseäni ärsyttävät noissa äitilapsi-tapaamisissa ihan älyttömästi sellaiset äidit, joiden pitää jotenkin päteä lapsensa kautta, tyyliin "Meidän Pekka ei ikinä ole pahalla tuulella ja nukkui jo 2kk iässä 12h katkeamattomat yöunet ja syö ihan mitä vaan kiltisti eikä sotke ikinä". Sitten kun vielä oma poika on erittäin haasteellisella temperamentilla varustettu taapero joka jatkuvasti vie muilta lelut käsistä ja mellastaa mennessään niin välillä hiki tulee kun väkisinkin sitä miettii että pitääkö nuo muut mu nyt ihan tampiona äitinä kun lapsi käyttäytyy taas kerran huonosti!Itse vedin herneet nenään kun yksi äiti kommentoi jo toistamiseen minut nähdessään että "sä näytät taas tosi väsyneeltä". Ja vielä sellaisena aamuna kun olin nukkunut suht hyvin, jopa pessyt hiukset ja laittanut meikkiä :D!

    VastaaPoista
  15. Mulla on ton letin kanssa sama tapa. Tai sitten rullaan sen vaan pois tieltä. Mukavuus ennen kaikkea :D! En todellakaan jaksa föönailla ja lakkatemppuilla jotta se pysyisi mitenkään järkevästi.

    VastaaPoista
  16. Hei, todella kiva blogi sinulla! Nuorimmaisenkin vauva-ajoista on jo 12v aikaa, mutta muistan sen tunteen, kuinka koin olevani vähän ulkopuolella noissa mamma-"tapaamisissa". Olin myös nuori äiti, sain esikoisen 18veenä ja monet vanhemmat minua 10- jopa 20v vanhempia. Itse käytin kestoja, niihin aikaan moni ei käyttänyt, se oli enemmän sellainen viherpiipertäjien juttu silloin :) Olin myös sairaan ujo. Mutta kyllä siellä tuli käytyä, lasten takia ja olihan se kiva henkireikä, vaikka ei noista ajoista itselleni jäänyt mitään sydänystäviä. Mutta rohkeasti mukaan, ei siinä auta kuin yrittää olla oma itsensä ja vaan avata se suu reippaasti :)

    VastaaPoista
  17. Mä taidan olla se hölösuu kälätin joka juttelee kaikki asiansa kelle vaan, kuka sattuu avoimessa pk:ssa tms:ssa paikalla olemaan. Huvittavaa tässä on se, että normielämässä en ole tosiaankaan se, joka on ekana tai ees tokana äänessä, vaan ennemminkin sivustaseuraaja. Tää himailu vaan on niin yksinäistä puuhaa, että tilaisuus kälätykseen on käytettävä, kun sellanen kohalle sattuu. Välillä jälkeenpäin oikeen mietin, että oiskohan pitänyt vähän taas miettii, mitä juttelen, kun avaudun yleensä kaikesta mahollisesta ja kyselen muittenkin asiat perinpohjin...*punastus*

    VastaaPoista
  18. Tutulta kuulostaa. Tulee usein kouluajat mieleen näissä äitikuvioissa... Alueen leikkipuistot ja asukastalot on meillä ainakin paikkoja joissa voi olla-jos uskaltaa;)!

    VastaaPoista
  19. Tuo kuulostaa niiiin tutulta!! Muutin just poikani kanssa uuteen paikkaan asumaan, ja nyt olisi taas edessä se kaikki kerhojen, avointen päiväkotien yms muiden sellaisten etsiminen. Ja aina se jännittää yhtä paljon mennä johonkin uuteen kerhoon, tuntuu juurikin että kaikki muut tuntee toisensa ja on hyvää pataa keskenään ja sinne pitäs sitte ittensä "tunkea". Mutta rohkeasti kun menee niin ei mee kauan kun on jo osa sitä porukkaa. :)Niin että terve vaan! Mä alotin jo tän kälätyksen ennen kun edes esittäydyin!:D Löysin sun blogin tänään, ja tykästyin siihen niin paljon että jäin seuraamaan. Oon 22-vuotias, poikani on 1-v. Alotin pitkän mietinnän jälkeen oman blogin ihan vasta, joten tervetuloa vaan sinnekkin lukemaan. :)

    VastaaPoista
  20. Hei, kiitos tästä postauksesta! Olen juuri kaksi kuukautta täyttävän tyttösen äiti, ja olemme asuneet mieheni kotipaikkakunnalla vasta vuoden verran. Lähipiiri ja ystävät ovat Helsingissä, ja mökkihöperyys on usein vähällä yllättää. En ollut aikaisemmin kuullutkaan avoimesta päiväkodista, mutta tekstisi luettuani googlasin ja täällä on kuin onkin sellainen! Kunhan S tuosta vähän kasvaa ja rupeaa saamaan ympäristöstään enemmän irti, lähdemme tutustumaan asiaan lähemmin. Kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista