Social Media Icons

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Karvanlähtöaika

13 kommenttia , Share It:


Joku kerran kysyi, ovatko hiukseni luonnostaan taipuisat. No on ne. Ainakin taipuisat. H. on tituleerannut hiuskruunuani usein turkiksi, milloin villakoiran, milloin spanielin. Eikä suotta. Hänen mukaansa etuhiukseni näyttävät pitkinä ja kiharina cockerspanielin korvilta. Raskausaikana minusta olikin vallan mahtavaa kuulla näyttäväni kullanväriseltä (kaunis ilmaus tipunkeltaiseen taittuneelle pehkolleni), pullealta cockerspanielilta. Odotusaikana hiukseni olivat (värisävyä lukuunottamatta) kutakuinkin täydellisen terveet ja kauniit ollakseen minun hiukseni. Ristiäisiä edeltävänä iltana iskin kaksi hiusväriä päähäni, ja lapsen huutaessa suoraa kurkkua toivoin osuvani myös takatukkaani. Ja totta puhuen, juuri siltä tukkani näyttääkin. Nyt, imettäessä, on päälle iskenyt karvanlähtöaika, eikä loppua näy.

H. putsaa raivoisasti tukkeutuvaa lattiakaivoa ja minä käyn teippiharjalla läpi tekstiilejä sohvasta kantoliinaan ja sänkyyn. Ihan oikeasti, näitä irtohiuksia löytyy lipaston päällä olevasta kukkamaljakostakin (oikeasti se on iso tuoppi, koska meillä ei ole kuin se ruma aaltomaljakko). Takkuja ei onneksi tarvitse enää selvittää, sillä harja repii ne hiustuppoina pois. H. yrittää lohduttaa minua sanomalla, että tämä on uuden alkua. Ai, tuleeko minusta kalju?

Koska tämä hulluus loppuu? Jatkuuko tämä läpi koko imetysajan?

13 kommenttia:

  1. Ihanat kikkurat :)Ootko kuinka syöny vitamiinia? mä popsin niitä odotus, imetys ja nyt kun yritetään vauvaa ja hiukset kasvaa huimaa vauhtia :)

    VastaaPoista
  2. Poika on nyt 4kk ja nyt on alkanu tukka lähtee :( raskausaikana tukka kiilti ja oli paksu. Niin, jatkuuko se hiuskato imetyksen ajan??

    VastaaPoista
  3. Mullakin alko tukka lähtee kun wili oli 2,5 kk ja loppua ei näytä tulevan. Meeillä on hiuksia myös kaikkialla!!! Raivostuttavaaaa!

    VastaaPoista
  4. Eikä! Mäkin oon saanu nauttia nyt raskausajan ihanan paksuista ja kiiltävistä hiuksista, kuukauden päästäkö tää on vaan hieno muisto?! :D Entä kynnet, ootko niissä huomannu eroa? Nekin tuntuu itsellä voivan vielä oikeen mukavasti. :)

    VastaaPoista
  5. Sama ongelma täällä! Sais imuroida kymmenen kertaa päivässä koko talon, kun hiuksia on lattiat, sohvat, sänky, vaatteet ja kaikki täynnä! :(Harjalla, kun vatää niin tukkuja vaan lähtee! :(

    VastaaPoista
  6. yleensä raskausaikana hiukset voi normaalia paremmin, kuten itsekin sanoit, että tukkasi ei tuntunut "omalta". hiuksiahan lähtee päästä normaalisti noin sata per päivä. hiuksillä on kolme vaihetta (kasvu-, lepo- ja irtautumisvaihe). raskausaikana hiukset on pääosin kasvu- ja lepovaiheessa, jostain hormonaalisesta syystä. noin kolme kuukautta synnytyksen jälkeen (voi olla lyhyempi tai pidempikin aika) nekin hiukset siis jotka olisivat raskauden aikana kuuluneet lähteä lähtevät, siksi tukkaa lähtee normaalia enemmän. hiuksia saattaa lähteä siis todella paljonkin, mutta ne kasvaa takasin!hiuspohjan hierominen tai hiuspohjan verenkiertoa vilkastuttavat tuotteet auttaa kasvavaa hiusta. kun verenkierto hiuspohjassa toimii niin hiusjuuri saa ravinteita paremmin. monesti, kun äideillä on hartiat, niskat ja jopa hiuspohjakin jumissa kun jälkikasvua on saannut nostella ja kannella. yleensä vuoden kuluttua synnytyksestä on uutta hiusta kasvamassa.

    VastaaPoista
  7. Mulla kaljuuntumista ei jatkunut koko imetysaikaa, juurikin tuollainen takkutuppojen aika kesti ehkä pari kuukautta, ja sitten hiusta alkoi kasvaa vinhaa vauhtia takaisin. Puolen vuoden imetyksen jälkeen kävin kampaajalla, jonka mielestä hiukset oli oikein hyvässä kunnossa ja uutta hiusta paljon. Oma olo oli kyllä kuin karvattomalla koiralla - varsinkin raskausajan hehkeyteen verrattuna!Kampaamotuotteista muuten löytyy hiustenkasvua virkistäviä vaihtoehtoja, jos haluaa taistella kaljuuntumista vastaan :)

    VastaaPoista
  8. Tukkaa alko lähtemää mulla neljän kuukauden jälkeen kun Aino oli koko ajan rinnassa kiinni, tais olla tiheän imun kausi ja karvanlähtö loppu joskus 7 kuun mailla :P toivoa on!

    VastaaPoista
  9. mä en edes imetä ja hiuksia lähtee sitä tahtia että hulluksi meinaa tulla! niitä on IHAN jokapaikassa! toivottavasti loppuis pian..:(

    VastaaPoista
  10. Minä en myöskään enää imetä ja hiuksia lähtee aivan käsittämättömän paljon (poika nyt 4kk).

    VastaaPoista
  11. Mulla jatkui hiustenlähtö reilun vuoden, enkä imettänyt. lopulta oli pakko leikata lyhyeksi, koska hiukset oli ohentuneet ja menneet ihan kamalan näköisiksi. tuntui ettei se lopu koskaan, mutta loppuihan se :)

    VastaaPoista
  12. Tosissaan hiusten lähtö ei johdu imetyksestä vaan raskaudesta. Raskauden aikana ei hiuksia juurikaan lähde, mutta synnytyksen jälkeen lähtee kaikki joiden olisi jo pitänyt lähteä. :) Kivaa kun itsellä on nurkat täynnä vajaa metrin pitkiä hiuksia...

    VastaaPoista
  13. Minulla alkoi hiustenlähtö kun vauva oli 8kk. Nyt on reilun kuukauden lähtenyt niin paljon tukkaa, että eipä tee mieli sitä pestä/harjata :( Minulla on vyötärölle saakka oluttuva tukka, joten kyllähän se harveneminen näkyy. Nyyh.

    VastaaPoista