Social Media Icons

torstai 28. heinäkuuta 2011

Tärkeät ensimmäiset

6 kommenttia , , , Share It:


Jo raskausaikana tunsin suurta tarvetta fiilistellä jollakin ensimmäisellä. Ensimmäisen kolmanneksen päättymisellä. Ensimmäisellä ultralla. Ensimmäisillä sydänäänillä. Ensimmäisillä potkuilla. Loppuvaiheessa suorastaan paloin halusta synnyttää ensimmäistä kertaa. Saada ensimmäisen lapseni.

Lapsen synnyttyä, ensimmäisen yön jälkeen, olen mielessäni listannut ensimmäisiä asioita, tavaroita ja päivämääriä. Sellaisia asioita, jotka olisivat aivan ensisijaisen tärkeitä ja ihania, koska ne olisivat ensimmäisiä. Siksi me vahdimmekin silmä tarkkana leikkimatolla heiluvaa (tuttia kaipailevaa) lasta aikeissa bongata ensimmäinen tietoinen hymy. Lulluttelemme ja mölisemme älyvapaasti, ja luultavasti lasta lukuunottamatta kuka tahansa olisi jo purskahtanut nauruun. Meillä on kymmenittäin kuvia ensimmäisestä imetyksestä, vaunulenkistä, kylvystä, automatkasta... Sitten on kuvia tilanteista, jotka on ollut pakko ikuistaa. Sellaisista tilanteista, jotka eivät tunnu ehkä muista tärkeiltä. Enpä tiedä, olisiko Himmu myöhemmin erityisen kiinnostunut katselemaan kuvasarjaa, jossa herää päiväuniltaan. Tai jossa syö ensimmäisen kerran tuttia. Tai jossa vaihdetaan ensimmäistä kertaa kakalla kyllästettyä pampersia. Mene ja tiedä.
Koska ensimmäisiin askeliin ja sanoihin on vielä matkaa, olemme hankkineet sylikaupalla ensimateriaa, siis huipputärkeitä juttuja, joita ilman naperomme tipahtaisi kehityksen kelkasta. Kuten esimerkiksi ensimmäiset farkut, uimapuvun, pehmolelun, lippalakin ja lastenlaululevyn. Suurin osa tällaisesta tavarasta lienee söpöä mutta turhaa. Lapsi keskittyy katselemaan meitä epäluuloisesti ja köllöttelemään leikkimatollaan ensimmäisissä farkuissaan, kun me (minä) yli-innokkaina jo annamme Canonin käydä kuumana.
Toisaalta, tällaisen ensimmäisyyden ihannointi tekee jokaisesta päivästä hieman paremman ja jännityksellisemmän. Hymyileekö se tänään ensimmäisen kerran? Kulta, onhan kamera toimintavalmiudessa kun tyttö ensimmäisen kerran kääntyy vatsalleen? Ja koska pentumme on erinomaisen nokkela yksilö, odotan joka ikinen kerta hänen pinnistäessään pierua sanovan jotain. Minulla on mielessäni selkeä haavekuvitelma siitä, kuinka hän vartalo jäykkänä ja naama punaisena ähkäisee helpottuneena: "äiti!" aromikkaan töräyksen sijaan.

Löytyykö keskuudestamme muita pötkövauvojen vieressä vaanivia hyperinnokkaita ensihetkien ikuistajia?

6 kommenttia:

  1. :D Nooh...kuten ehkä (henkilökohtaisesta) facebooktilistäni saakin kuvan, niin olen jo videoinut Tissilän ekaa kertaa leikkimässä :D Mielestäni hyvinkin tietoisesti, mutta joidenkin mielestä se ei ehkä ihan vielä tajunnut mitä tekee...

    VastaaPoista
  2. Joo satoja kuvia tullu otettua muksuista sen verukkeella että tää on eka kerta ku lapsi tekee noin tai näin... Mutta tytöstä ainakin on kiva katella kuvia ja kyseleeki että oliko tuo ihan eka kerta ku tein noin :DD

    VastaaPoista
  3. Mulla ainakin kamera käy kokoajan! syy lienee kai että Samin ollessa töissä pitää ikuistaa kaikki, jotta hän ei jäisi mistään paitsi, jos mukula oppii uusia taitoja! :)

    VastaaPoista
  4. Mäkin oon koko ajan räpsimässä kuvia! Ja vauvakirjaan oon merkannut IHAN KAIKEN.

    VastaaPoista
  5. Välillä tuntuu, et katon maailmaa vaan kameran linssin läpi. :-D About 11 000 kuvaa koneella...

    VastaaPoista
  6. Musta tuntuu et mä oon varmaan koko ajan kans sitte kamera käessä ikuistamassa joka ikistä hetkeä! :-D Mut sehän on ihan normaalia meiltä äideiltä i think ;)Hei,sulle on muuten tunnustus mun blogissa,käy kurkkaa :)

    VastaaPoista