Social Media Icons

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Kun on kyse koosta

12 kommenttia , , Share It:


Kamera palasi lomilta, laihdutuskuurit sen sijaan kävivät kroonisille talviunille.



Käsitykseni blogeista vielä pari vuotta sitten oli pelkkä I hate my life, I wanna kill myself-angstisten anoreksiablogien jättämä mielikuva aamupunnituksista ja painoketutuksesta. Itse olen oikeastaan minkä kokoisena hyvänsä kyennyt hyväksymään oman kroppani ja ollut sinut sen kanssa (raskausaikaa lukuunottamatta). Mun mielestäni ihmisen koolla ei ole merkitystä, ei sitten lainkaan. Se mitä ihmisen hartioiden välissä tapahtuu (vai tapahtuuko mitään) on tärkeintä. Joka tapauksessa, asiaan (blogimaailmaan) paremmin perehdyttyäni tein päätöksen, etten julkaise postauksia, jotka käsittelevät kehollisia vitutusfiiliksiä, mutta jokainen raskausaikani postauksia lukenut tietää, että olen rikkonut tämän lupauksen lukemattomia kertoja.

Olisi äärimmäisen muodikasta sanoa, että raskauskilot häiritsevät jokapäiväistä elämääni siinä määrin, että olen päättänyt tehdä asialle jotakin. Pieni vauvani vie aikaani siinä määrin, etten ole suonut montaakaan ajatusta hassulle löllövatsalleni tai levenneelle lantioilleni (pepulleni). Rantakuntoinen kroppa tuntuu toisarvoiselta rennon, mangojäätelönmakuisen perherantalomapäiväajatuksen rinnalla. Olenhan tuhdimpi kuin aikaisemmin, mutta so not, kunhan hyppy kulkee  -  ja sehän kulkee!

Yleisesti media ja ihmiset kuitenkin puhuvat raskauskiloista ja pyöristyneestä olemuksesta suurena pahana joka pitää hävittää keinolla millä hyvänsä. Lehdissä hehkutetaan, kuinka Hollywoodin superäidit palasivat nollakoon mittoihinsa ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa ja neuvolan kalorioppaissa vannotaan raskauskilojen karistamisen olevan hyvän äitiyden ja jaksamisen tae & mitta. Odotan päivää, jolloin vauvalehdissä julkaistaan Löllömaha timmiksi 50 päivässä-juttusarjoja. Anu Saagim totesi kerran, että on parisuhteen kannalta välttämätöntä "palautua takaisin entisiin mittoihin niin pian kuin suinkin mahdollista"  -  muutenhan se miehenretale saattaa hoksata tappionsa ja ajaa pitkäsäärisen blondin kanssa auringonlaskuun. Damn.

Hetken mietin jo suurta muutosta, etsin pikavoittoa raskauskilojen kadottamiseen. Pohdin kaalikeittodieettiä, ketoosikuuria, karkkilakkoa. Tällaisten ajatusten innoittamana päätin tehdä ruokaa kevyemmin, aloittaa taas terveellisemmän elämän, miesrukkani itseni vuoksi. (Kuvassa yllä nähtävillä oleva) ruccolasalaatti maistui itsepetokselta. Muistan syödä kerran päivässä, ja silloinko syön salaattia ananaksen ja raejuuston sijaan? Tuskin.
Yksikään ihmedieetti, jota olen kokeillut (ennen raskautta) ei ole tehnyt minusta laihaa tai onnellista. Miksi se tekisi nytkään? Paineet kilojen karisteluun syntyvät jossain muualla kuin pääni sisällä. Minä olen onnellinen, olen onnellinen ilman ainuttakaan pudonnutta kiloa. Voisin olla ulkomuotooni tyytyväisempikin, älkää käsittäkö väärin, mutta tällä hetkellä se ei tunnu tärkeältä tai panostamisen arvoiselta asialta. Minulla on jotain niin upeaa, jotain niin ainutlaatuista, jotain sellaista, mitä ei vaa'an lukema voi koskaan musertaa  -  ikioma, ihana pieni tyttäreni. Jos ja kun tahdon heittäytyä narun jatkoksi puntarille noustessani, aion tehdä asialle jotain. H. halutessaan lähteä sen säihkysäären matkaan jos niin mielii, sanokoot Anu Saagimit ja muut törpöt mitä hyvänsä. Sitä ennen... Ben&Jerry's  (silloin tällöin) -  becouse I'm worth it.

Mitä mietitte? Muuttuiko suhtautuminen omaan kehoon synnytyksen ja äitiyden myötä?

12 kommenttia:

  1. Mä olen entinen anorektikko (noin ikävuodet 17-20) ja voin sanoa, että ensimmäinen raskaus paransi minut lopullisesti - vaikka en enää vuosiin ollut ns. ylilaiha, kontrolli ja itseinho väijyivät päässä taustalla. Raskausaikana ne kuihtuivat pois, koska vauvan hyvinvointi oli tärkeintä. Raskauskiloja esikoisesta tuli ilman mässäämisiäkin yli 20, Veijosta pari kiloa vähemmän vaikka söin joulusuklaata kuin näkkileipää. Esikoisen jälkeen en todellakaan ollut dieeteillä tai kuntoillut, kilot lähtivät pikkuhiljaa "millä tulivatkin" -tekniikalla eli vauvalla (lähinnä imettämällä). Kiloissa palauduin entiseen painoon mutta kroppa muuttui pehmeämmäksi ja lanteikkaammaksi. Tykkäsin ja tykkään enemmän raskauden muuttamasta kropasta. Olen äiti enkä enää nuori, joten so what jos on muutama ylimääräinen kilo (nyt noin 6 raskauskiloa, lähtee imettämällä jos lähtee). Ex-syömishäiriöisenä inhoan laihduttamista, joten en laihduta koskaan. Jos huomaan lihovani holtittomasti (nyt kun ei ole enää hyvää syytä :D), jätän makeat pois (tai ainakin vähemmälle...) mut normiruoasta en tingi :DMut imetys on minusta oikeasti loistotapa raskauskilojen karistamiseen. Parhaiten se kyl auttaa, kun imetystä jatkaa yli puoli vuotta.

    VastaaPoista
  2. Niin, siinähän olisikin kovasti järkeä imettävänä syödä pelkkää salaattia? Imetys oikeasti kuluttaa kaloreita ja rasvavarantoja, joten ihan perusruokavaliollakin pitäisi kilot pudota aika nopsaan. Eri asia sitten ottako tavaksi vetää 2 minttupuffettia ja kipollisen juustonaksuja sen kunniaksi (minä eilen)En muutenkaan tajua tätä läskirasismia, että laihuus olisi joku hienokin saavutus. Painan nyt tasan 1kk synnytyksestä 85 kg, saman mitä painoin jo ennen raskautta. Se voisi olla vähemmänkin, mutta haittaako painoni minua: EI. Silloin sen on turha haitata muitakaan.

    VastaaPoista
  3. Olen aina pitänyt urheilusta, ja olen ollu aina suht hyvässä kunnossa. Kun sain tietää olevani raskaana, lakkasin käymästä salilla koska pelkäsin niin paljon keskenmenoa, joita olen ennen tätä lasta saanut kaksi. Salilla olen käynyt jo yläasteelta asti, joten se on mulle sellanen harrastus, ja nyt kun on näitä raskauskiloja vielä jäljellä, niin samallahan ne siinä pudottaa.Ei kenenkään muun kun oman itseni vuoksi.

    VastaaPoista
  4. Komppaan vielä tuota OMM:n kommenttia läskirasismista. Mun isä ja äiti ovat pyöreähköjä, isä vahva ja vanttera (isäntä ammatiltaan), eivät todellakaan syö mitään roskaruokaa tai makeita. On ihan sietämätöntä, kun jotkut sukulaiset ottavat asiakseen huomautella "oletpa lihava", "oletpa lihonut" tai puhelimessa kyselevät "vieläkö olette pulleroita". Mulle ois ihan ok, jos kiloja putois sen verran ettei tarviis uusia työvaatekaappia (kun oon niin nuuka). Mut jos ei, niin ei :D

    VastaaPoista
  5. ensiksikin kirjoitat niin asiaa, iso peukku siitä! (en tarkoita vain tätä tekstiä, vaan myös aikaisempia)itse synnytin parisen viikkoa sitten. mulla ei raskausaikana tullut kiloja juuri nimeksikään, lihoin koko aikana n. 6-7 kg ja neuvolassakin ihmeteltiin miten sitä painoa ei sen enempää tullut. kaikki lähti synnärillä ja vähän enemmänkin.. vatsa ei ole ikinä ennen ollut näin litteä ja olen todella ihmeissäni :o ennen raskautta ja koko elämäni olen ollut normaalikokoinen, mutta vatsassa on ollut ylimääräistä ja se on ollut kuin pullataikina.. nyt se on lähes littana, mutta vatsanahka on edelleen löysä..pointtini ei kuitenkaan ollut tulla kertomaan miten raskaus laihdutti minua.. itselleni on aina ollut vaikeaa olla sinut oman kroppani kanssa (vatsaa olen joutunut peittemään ja häpeämään aina!), koska tuntuu että jopa omat kaverit ajattelee ja ihmettelee miten voin elää itseni kanssa kun en ole tikkulaiha ja kiinteä kuten suurin osa heistä.. nyt kun olen äiti, on laihduttaminen minulle toissijaista eikä oma ulkonäkö ole enää muutenkaan se ensimmäinen asia, jota aamulla ajattelee.. tietysti se on vain plussaa, että huomaa laihtuneensa ja imettäminenhän tosiaan kuluttaa niitä kaloreita ihan mukavasti ;)tässä viestissä nyt ei tainnut olla päätä eikä häntää, mutta koska sen nyt jo kirjoitin niin antaa mennä :) äitiys todella muuttaa ihmistä!

    VastaaPoista
  6. Mulle taas syöminen on aina ollut ongelma ja olen aina ollut liian laiha, vain raskausaikana olin normaalipainoinen (ja silloinkin luultavasti raskaana olevaksi alipainoinen). Painoa tuli lisää 18kg, toivoin että siitä jäisi mahdollisimman paljon. Vaan ei... Olisin ihan tyytyväinen kroppaani, jos koko ajan ei jankutettaisi siitä miten laiha olen - laihuusrasismiakin siis on olemassa. Epätoivoisesti yritän parantaa ruokavaliotani ja lihoa, mutta se ei onnistu, eikä fiilistä ollenkaan paranna jatkuvat "hyi hitto kun olet laiha" -kommentit :/

    VastaaPoista
  7. Taitaa mennä ihan offtopiciksiMelkeinpä jokaisella naisella näyttää olevan ihanteena laihuus.Dieetti nimenomaan tarkoittaa heille pelkän salaatin puputtamista ja kahden tunnin lenkkejä.Multa joskus kysyttiin että minkä takia käyn salilla, kun "sähän oot jo ihan tarpeeks laiha?"Gosh, en ikinä haluisi kuulla tollasta kommenttia mun ulkomuodosta enää.Laihduttaminenkaan ei oikeastaan ole rakettitiedettä. Kunhan kulutat enemmän kuin syöt. Oli se sitten vaikka muutama Big Macci päivässä. Olen joskus neuvonut painonsa kanssa kamppailevaa tyttökaveriani, ja kehoittanut alkamaan käymään kuntosalilla ja syömään tasapainoisesti. " Mut mä en halua Satu lihasmassaa niinku sä""Mulle kasvaa oikeesti lihas niin helposti"Näyttäkää mulle ihan oikeesti se nainen jolle lihas kasvaa helposti!Naisena lihaksen kasvun eteen saa tehdä perkeleesti duunia ja syödä lihaksen kasvuun tarvittavia arvoja hiukan eri suhteessa kuin perus pulliaisen.Useinmiten naisilla on hirveän vääristyny kuva mm. dieettiruuista, treenaamisesta ja painonpudottamisesta.Paikoittainen kiinteytyminen kuvitellaan mahdolliseksi - ei, se ei oikeesti ole mahdollista laihtua pelkistä reisistä.

    VastaaPoista
  8. Niinpä, onneksi elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin omien kilojen ja kaloreiden laskeskelu...Enpä osaa sanoa, miten äitiys ja synnytys tulevat kehon kuvaani muuttamaan, mutta luulisin, että ainakin "armollisempaan" suuntaan, koska arvostaa omassa kehossaan enemmän sen saavutuksia (lasta) kuin vain pelkkää ulkonäköä...

    VastaaPoista
  9. Kun katton peiliin näen ällöttävänlöllömahan, joka on täynnä raskausarpian. Ne harmittaa, mutta kun katson meidän pientä poikaa unohtuu kaikki läskit ja muistan, että ei se oma keho ole se kaikkein tärein tässä maailmassa.Salaattia oon kans yrittänyt lisätä, mutta jotenkin ne makiat aina vie voiton. :(

    VastaaPoista
  10. Minäkin ex-anorektikkona 14v -> koin että raskauden aikana aion nauttia syömisestä, ja syödä mahdollisimman paljon "hyvällä omatunnolla". Silti vajaan 11 kilon lihominen ei tuntunut missään - vaan vasta synnytyksen jälkeen. 11 kiloa karistin kolmessa viikossa tekemättä mitään, ja hieman yllättyneenä huomasin,. että vaikka vaaka näyttää samaa kuin ennen raskautta, ei kroppa näytä samalta.Nyttemmin oon 3kk jälkeen alkanut enemmän hyväksyä kroppaani, vaikka kyllä pyrin syömään mahdollisimman terveellisesti, enemmänkin sen takia, että vauvan maitoon tulisi tarpeeksi vitamiineja ym. Tosiaan mullakin kontrolliajatukset piilevät takarajalla, mutta niitä täyty vaan varoa, ja imetyksen aikana ajattelee silti omaa syömistään vauvan parhaana

    VastaaPoista
  11. Kyllä ne kilot lähtee! Melkeimpä itestää. Oon imettäny nyt 7 puol kuukautta ja oon ollu näin pieni viimeksi yläasteella. Ja syöny mitä mieli tekee ja syöminen oli alussa Raskauden jälkeen) edellee melkein kahden edestä.. vetäny kerralla suklaalevyjä ;)Vaunulenkit tiellä pitää.. ei sitä muuta tarvii, pikkuhiljaa hyvä tuleeps. kivanoloinen blogi!

    VastaaPoista
  12. Mä oon vähän turhanki tarkka välillä oman painoni ja kroppani suhteen. :/ Monet luulee varmaan, että oon tän raskauden aikana laihduttanu, koska mulle ei oo tullu painoa ku vasta 2,7kg eli n. 3kg. Ja mulla on viikkoja 34+0 :) Mutta ei sitä oo vaan tullu sen enempää, vaikka vauva on kasvanu normaalisti ja oon syöny välillä LIIANKI hyvin. :DSaa nähä minkälainen ruipelo musta tulee, ku jos tota painoa ei hirveästi kerkeä kertyy ja ku synnytyksessähän sitä jonkun verran lähtee, samoin sit imetyksessä. Ja jos mulle ois tullu kauheena painoa nyt tän raskauden aikana niin yrittäisin kyllä varmasti päästä niistä kaikista eroon heti pikimiten. Mutta en tarkota siis että jokaisen täytys tehdä niin, tarkotan vaan itteeni, koska oon niin kriittinen :-D ja tarkka.

    VastaaPoista