Social Media Icons

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Tulee kun on tullakseen

6 kommenttia Share It:

rv 38+2

Isäni tapaa sanoa, että jossei elämä opeta muuta, niin kävelemään hitaasti. Viime aikojen hei mä haluan jo synnyttää-paniikki on väistymässä ja sen tilalla on raukea, autuas tietämättömyys H-hetken päivämäärästä, etenemisestä ja suunnittelemisesta. Myönnän tappioni. Erilaisia vinkkejä ja kikkakakkosia synnytyksen käynnistämiseen kotikonstein on internet pullollaan, mutta yhä vakaammin uskon, että vauva tulee kun on tullakseen, eikä mun toimillani ole asiaan osaa eikä arpaa. Laskettuun aikaan on alle kaksi viikkoa. Kaksi lyhyttä viikkoa! Jos keskivartaloltaan pulskea rakkauden hedelmämme päättää viivytellä viimeiseen saakka, on odotettavaa silti enää alle neljä viikkoa. Hitsi, köllikööt siellä.

Raskausaikana itsensä viihdyttäminen on saanut vallan uusia ulottuvuuksia. Väitän, etten ole hetkeen nähnyt mitään niin huvittavaa kuin alienia muistuttavaa ultraäänikuvaa (ovathan ne rumia, mutta omia) tai puolikkaan omenan kokoisia vatsasta kohoilevia möykkyjä, joita toiset sikiön liikkeiksikin kutsuvat. Suurta huvittuneisuutta aikaansaa myöskin vatsan päälle asetettu vesilasi, jota lapseni kaikin voimin potkii. Muiden ihmisten hämmentäminen julkisilla paikoilla esimerkiksi tiedustelemalla Alkon myyjältä Jaloviina-pullon sijaintia tai katselemalla kaupassa keskivartaloa litistäviä alushousuja pitää minut hyvässä vireessä. Hullulla halvat huvit, idiootilla ilmaiset, odottajalla omituiset.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, olen vasta viime päivinä osannut nauttia odotusajastani, ainakin pidempiä hetkiä. Tai sitten olen vain sujuvasti käyttänyt sitä tekosyynä, mene ja tiedä. On kuuma, oli ulkona hellettä tai ei, mutten vaihtaisi tätä pakkassäihin. Näin kesän kynnyksellä saan huoletta vaihtaa hiertävät, epämukavat ja epäkäytännölliset ohutpohjaiset sandaletit kulahtaneisiin puutarhakenkiin kenenkään kyseenalaistamatta tyylitajuani. Huokailemalla kassajonossa syvään, eteenpäin nojautumalla ja epätoivoisilla katseilla jonon hänniltä pääsenkin maksamaan ostokseni ennen edessäni seisovaa kanssaihmistä ennen, silkasta säälistä. Minä pääsen yleisönvessaan paikoissa, joissa sellaista ei ole (kirpputoreilla, joissain kahviloissa). Minä saan istumapaikan ruuhkabussissa. Minulle avataan ovia. Minua palvellaan aiempaa ystävällisemmin pankissa ja terveyskeskuksissa.

Mihin minulla olisikaan kiire? Lastenvaunujen kanssa kulkeminen (puhumattakaan huutavasta lapsesta) julkisessa liikennevälineessä, ahtaissa hyllyväleissä poukkoilu ja pakottava tarve tyhjentää tissit keskellä kauppakeskusta voi odottaa ja sille kaikelle on oma kiintiönsä. Raskaus taasen kestää yleensä plusmiinus kaksi viikkoa lasketun ajan, välittämättä juhannussuunnitelmista ja viikon päivistä. Olen kuitenkin valmis, tosiaankin valmis lähtemään vaikka ensi yönä. Mutta jos saan valita, nukun pitkät päivä-ja yöunet, syön hyvin, pesen hiukset ja kylven ensin.

PS. Yllä olevassa kuvassa näkyvä tahra on jääteetä (kiitos kömpelyydestä kuuluu rannekanavaoireyhtymän aiheuttamille tunnottomille sormille). Se ei siis ole peräisin maitobaaristani, jonka riittoisuutta olen jaksanut päivitellä.

6 kommenttia:

  1. Nauroin vatsalihakset kipeiksi :D

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla! Huumori ei ehkä ole mun vahvin lajini, tai sitten mun huumorini on niin erikoista ja vaikeaselkoista, että ketään muuta ei naurata. :D

    VastaaPoista
  3. heh, oisko ollut täsmälleen samat viikot ja päivät kun taannoin kirjoitin tuosta raukeudesta. Meni muutama päivä ja kappas, poissa on raukeus!

    VastaaPoista
  4. vitsi, tosi hauskasti taas kirjoitit. :DPiristää nää sun tekstit täällä tylsän arjen keskellä, monta kertaa osut noilla sun näkemyksillä ihan naulan kantaan.Tätä kun lukee niin tekee mieli huutaa vaan ääneen että "juuri näin se on!!" :DHyvää loppu raskautta sulle, toivottavasti kirjoitat vielä vauvan syntymänkin jälkeen blogia, uskon että muussa tapauksessa mulle ja monelle muulle tulee tosi tylsää ilman sun blogia. :)

    VastaaPoista
  5. Oi, mä niin muistan ton tunteen! Mullakin kun raskaus oli aikamoista h*lvettiä niiden selkäkipujen kanssa (joiden syy on muuten nyt pikkuhiljaa selviämässä, ja kappas vaan, eipäs ollutkaan mitään normaalia raskauden selkäkipua), joskus rv 37 paikkeilla ne katos ja sit oli vaan ihanan raukea olo ja pääsi ensimmäistä kertaa jopa vähän nauttimaan raskaudesta. Onneksi meillä meni 12 päivää lasketun ajan yli, sain nauttia siitä raukeudesta melkein 6 viikkoa :)

    VastaaPoista
  6. tuun aina lukemaan innolla ja jännään että olisko uusi postaus siitä että vauva on syntyny! :D

    VastaaPoista