Social Media Icons

torstai 2. kesäkuuta 2011

Peukalo keskellä kämmentä

2 kommenttia Share It:



Olen vakaasti sitä mieltä, että ihmiselle, joka ei koskaan tajunnut oikeaoppista tapaa solmia kengännauhoja, ei tulisi antaa metristä trikooliinaa sidottavaksi vauvankantotarkoitukseen. Käsitykseni kantoliinoista perustui kaivopuiston paljaisjalkaisten hippiäitien liukuvärjättyihin woodstock-henkisiin kammoliinoihin. Olin sitä mieltä, että tässäkin, kuten kestovaipoissakin, on vain kyse elämäntapaintiaanien humputuksista. Nyt olen vakaasti sitä mieltä, että kantoliinan sitominen on suurta avaruustekniikkaa.
En kykene seuraamaan ajo-ohjeitakaan, pää lyö tyhjään ensimmäisen kääntymiskäskyn jälkeen, puhumattakaan kuvattomista "pujota oikean olkapään yli ja sitten..."-sidontaohjeista.

Meillä on kahdet vaunut hankittuna paitsi siksi, että asumme hissittömän talon kolmannessa kerroksessa, myös siksi etten yksinkertaisesti osaa kasata lastenvaunujamme. Liian monta liikkuvaa osaa, liian isoja osia. Helpot ja nopeat kasata in my ass. Lapsena osasin kasata sateenvarjomalliset nukenrattaani käden käänteessä, ja sainpa kasaan ihan perinteiset nukenvaunutkin. Jos tällaiset taidot kielivät jonkinlaisesta äidinvaistoisuudesta, olen minä kadottanut tuntumani.

Pinnasängyn suojat ovat maanneet viikkoja pinnasängyn päällä. Miten ne olisi tarkoitus pujottaa pinnojen päälle?

Selaillessani kolmiulotteisia lastenkirjoja onnistuin rikkomaan paperisen, kirjan sivulta nousevan puskan. On se kumma, mikään ei enää kestä.


En ole vieläkään aivan varma, miten päin kestovaippojen flanelli-imuja käytetään.

Siksi olenkin tullut siihen lopputulokseen, että uusien vanhempien perhevalmennuksen äidiksi, isäksi-liibalaaba tulisi korvata käytännöllisillä, havainnollistettavilla vauvatavaraluennoilla. Tällaisille tavallisen tyhmille taneleille suunnatuilla ideaalisilla "tuttipullot pitää aina keittää"-oppitunneille olisi varmasti kysyntää, vai mitä luulette? Sen sijaan piirrellään parisuhdepampuloita ja puhutaan suurista elämänmuutoksista.

Onneksi jotkut asiat luonnistuvat puhtaalla maalaisjärjellä ja perustiedoilla-ja taidoilla. Siksi minä olenkin silittänyt vauvanbodyt ja kestovaippojen flanellit kahteen kertaan, tehnyt vauvahankintoja runsaastikin, ahminut vauvakirjoja-ja lehtiä. Rintarepunkin osasin pujottaa oikein päin, hetken pohdinnan jälkeen. Hitaasti, askel askeleelta.
Onni onnettomuudessa  -  vauvathan eivät muista mitään vauva-ajastaan. Mitä sitten, vaikka kaveri olisi vähän viriteltynä, osaanhan sentään tuttipullon lämmittää (jos imetys ei ota sujuakseen) ja kakkavaipan vaihtaa. Kai.

2 kommenttia:

  1. Ei hitsi, sä osaat kirjottaa niin hauskasti! :D Mä taidan olla vähän yliväsyneenä ku hihittelen nyt yksinäni täällä.Mutta joo, en mäkään ole tajunnu kaikkien noiden vauvan härpäkkeiden käyttötarkoituksia tai sitä miten niitä kuuluu käyttää. Varsinkaan sitä kantoliinaa. Olishan se ollut ehkä ihan hyvä keksintö mullekin, mutta mulla meni aina hormooni-höyryissäni pelkästään hermot sen taitteluun ja solmintaan. Joten ei käytetty meillä sitä :DSit yks minkä kanssa olen myös menettäny hermoni monet kerrat, on vaunujen kasaan laittaminen. Siis miksi ihmeessä niistä pitää tehdä niin vaikeet. Muistan vielä miten yks kerta raivosin ja itkin yksinäni kotona kun olin puol tuntia yrittäny saada vaunuja kasaan. Oli siinä naapureilla kuunneltavaa ainakin jos ei muuta.

    VastaaPoista
  2. älä huoli, en mäkään koskaan käsittänyt noita kantoliinoja. Sain semmosen yli pitkän trikoisen liinan lainaan mll:n kahvilasta kun kuopukseni syntyi. Koko sen 15 min mitä hän oli liinassa hän itki sydänsärkevästi. Palautin liinan seuraavalla viikolla ja olen siitä lähtien vältellyt niitä. Eivät ole mun juttu. Tsemppiä sitomiseen, kannattaa pitää mies lähellä kun harjoittelet että pääset hätätilanteessa irti niistä solmuista. ;)

    VastaaPoista