Social Media Icons

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Happines is not a destination, it's a way

4 kommenttia , , Share It:
Holahola, mä olen niin onnellinen


Varoitan, tämä postaus on yleisilmeeltään varsin iloinen, vaikka olenkin vielä yhtenä kappaleena.

Ajatukset pyörivät edessä olevassa koettelemuksessa  -  synnytyksessä. Miten se alkaa? Miten se menee? Kauanko se kestää? Milloin, milloin? Olen lakannut tuijottelemasta laskettua aikaa, koska tuntuu, ettei synnytys ole vielä lähimain lainkaan, laskettuun aikaan taasen on 9 päivää. Jos ei odota, ei pety. Harjoitussupistuksia tulee edelleenkin tiuhaan tahtiin, viimeisen viikon aikana olen supistellut vuorokauden jokaisena tuntina. Ne eivät kuitenkaan kipeydy, suureksi harmikseni. Olo on epämukava suurimman osan aikaa, ja nämä tajuttomat helteet luovat muutakin kuin ei-mattaisen ihon. Viime päivät olen koettanut ottaa vain rennosti ja olla stressaamatta, melko hyvällä menestyksellä.

Katse on siis nyt tulevaisuudessa ja ensimmäistä kertaa aikoihin huomaan pitäväni muuttuneista suunnitelmista. Enää en surkuttelekaan itseäni ja pue marttyyrikruunua päähäni miettien yövalvomisia ja rintatulehduksia, sillä aikaa kun muut onnellisina kirmailevat rannalla ja nauttivat elämästä.
Meidän oli H:n kanssa tarkoitus lähteä Kroatiaan keväällä 20-vuotissyntymäpäivieni aikoihin, mutta suunnitelmat kariutuivat raskauden ja rahatilanteen vuoksi. Kroatian matkan suunnittelu vaihtui Tallinnassa kaupunkilomailuun vauvan kanssa myöhemmin kesällä, alkusyksyllä. Tämähän luonnollisestikin tarkoittaa sitä, että kuolaan vastasyntyneellekin sopivia, kevyempiä menopelejä....
Ajattelen kesän mökkireissuja ja juhannusta (toivottavasti olen silloin kahtena kappaleena) yrittäen unohtaa hellekesän ja parin tunnin ajomatkan. Hyttyset ja... No, hyttyset.

Tällaiset ruusuiset mielikuvat sallittakoon nyt, väitän, että niin monet kerrat ehdin vielä kiroamaan kaiken ennen kuin vauva syntyy. Tai kun se on syntymässä.



PS. H. yllätti minut täysin joitakin päiviä sitten ja totesi, että meidän olisi hyvä mennä naimisiin  -  ehkäpä ensi kesänä (ollaanhan me oltu kihloissa kohta kaksi vuotta, mutta silti...). Mielessäni ensin aloin jakamaan pudotettavia kiloja kuukausille ja sanoin, että sehän olisi periaatteessa ihan mahdollista. Mennä naimisiin siis, ei laihduttaa.
Siksi olenkin viime aikoina tiiraillut hääpukuja ja miettinyt juhlapaikkaa. Ajatus tuntuu silti kaukaiselta, enkä todella usko, että voisimme ensi kesänä mennä naimisiin (rahatilanteen sanelemaa), mutta kun on hylje helteillä, voisi aikaansa kuluttaa haaveilua huonomminkin.

4 kommenttia:

  1. tätä lukiessa, tulee tavallaan niin kateellinen fiilis!!!! sen tuskan jälkeen kun näkee lapsen... aijaijai! :) ja hääät, niistäkin voi olla hieman kateellinan :D tahtoo kans!! :o

    VastaaPoista
  2. ihania suunitelmia:)meijänki o ollu tarkotus lähteä tallinnaan mutta ei olla saatu aikaseks hankkia lapselle passia/kuvallista henkkaria..jos vaikka kesän aikana.ruotsissa käyty 3krt kun sinne riittää kelakortti..

    VastaaPoista
  3. Kappas, mun tatuointi otsikkona :D Puuttuu vain muutama sana!

    VastaaPoista
  4. Kommenttini ei liity pelkästään tähän tekstiin eikä oikeastaan sinun raskauteenkaan, mutta minun on pakko kehua sinun kirjoitustaitojasi. Sinun blogia on ihana lukea ja kirjoitat hirmu hauskasti, kirjoituksesi saa minut monesti nauramaan. :)

    VastaaPoista