Social Media Icons

tiistai 3. toukokuuta 2011

Raskaus & parisuhde

7 kommenttia , , Share It:




Koska blogini tekstit ovat teemaltaan olleet viime aikoina pursuilevia Me, myself & I-vuodatuksia, päätin kirjoittaa minusta ja H:sta. 

Eilisen perhevalmennuksen parisuhdepampuloiden jälkeen oloni on ollut mietteliäs. Miten suurille osingoille pääsee parisuhde, kun vauva syntyy? Miten meidän suhteemme muuttuu? Miten meidän käy? Lapsi muuttaa kaiken, sen on muutettava kaikki. Me olemme niin yhtäkkiä, arvaamatta elämämme suurimman mullistuksen edessä, yhdessä. Tämä odotusaika on kuin ennalta arvattavissa oleva luonnon katastrofi  -  me tiedämme sen tulevan, muttemme osaa odottaa mitään. Voiko tähän kaikkeen jotenkin ihan oikeasti valmistautua?



Meillä on H:n kanssa yhteistä tietä takana liki kuusi vuotta, eli aikaa oppia tuntemaan toinen on ollut. Me ollaan saatu olla yhdessä, tutustua ja rakastaa, mutta silti aina ajoittain iskee se kuuluisa paniikki  -  tapahtuuko kaikki nyt liian pian? Entä jos me emme olekaan valmiita tähän? Onko tämä hätiköityä? Vaikka me tunnemmekin toisemme varmaan paremmin kuin itsemme, on odotusaikana kaikki ollut niin... Erilaista. Hormonit hyrrää, asioita on hoidettavana ainakin tuhansia, taloudellinen toimeentulo huolestuttaa. Ennen kaikkea pelottavaa on se, että meistä kahdesta tulee kolme. Pian ei enää riitäkään, että pärjäämme keskenämme. Riittääkö että rakastamme toisiamme? Riittääkö rakkaus, kun yöunet on katkonaisia, raha tiukilla ja pienestä vauvasta on alituiseen huoli?
Jo odotusaikana huomaan parisuhteemme muuttuneen. Meistä on kasvamassa ihan uudenlaisia, erilaisia ihmisiä: vanhempia. Meistä on tullut aiempaa enemmän tiimipelaajia. Enää ei olekaan vain minä ja hän, nyt on me. Me ja meidän menot. Me ja meidän koti. Me ja meidän rahat. Ja jotenkin tuntuu, että me olemme ihan eri tavalla pari nykyään. Ihan oikeasti parisuhteessa, ihan oikeasti yhdessä. Me olemme menossa samaan suuntaan.
Raskauden edetessä H. on alkanut ottaa enemmän jalansijaa vauva-asioissa. Hän kyselee enemmän, on kiinnostunut, mikä tuntuu minusta erityisen tärkeältä. Minä en kaipaa jalkahierontaa ja suklaata, vaan sitä, että hän on oikeasti läsnä, muistaa raskausviikot ja tunnustelee vauvan liikkeitä. H. sanoi, ettei missään vaiheessa ole tuntenut oloaan ulkopuoliseksi, mikä on tietenkin ihanaa kuulla. Olisi kamalaa, jos hän tuntisi olevansa ei-tärkeä näin isossa asiassa. (Koska minulle H. on tärkein tukija ja tärkein kanssaodottaja kaikista!)

Meidän oli tarkoitus lähteä patikoimaan Jäämerelle tänä kesänä, mutta uuden tilanteen sanelemana reissu vaihtuukin reippaaseen vaunulenkkiin pururadalle. Ei sillä, jo odotusaika on ollut ihanampaa ja onnellisempaa, ikimuistoisempaa, kuin reissu Pohjois-Norjaan olisi koskaan, mutta silti mietin, kuinka moni asia tuleekaan muuttumaan.
H. aloittaa yliopisto-opinnot syksyllä ja tietenkin jo valmiiksi nyyhkin, kuinka tulen jäämään yksin neljän seinän sisälle, kuinka minusta tulee kotini vanki. Sateisina päivinä käperryn peittoni suojiin ja itken silmät punaisina tulevaisuutta miettiessäni. Soppaa luonnollisestikin hämmentää se, että panttivankidraamassa on vielä kolmas osapuoli, se vauva. Yksin jääminen siis pelottaa, ei niin, että jäisin ihan oikeasti yksin, vaan että olen kaikki päivät yksin. Miten minä pärjään? Miten minä opin ja osaan?

Ajoittain pelkään kovin, että suhde lapseen tulee olemaan niin syvä, ettei aikaa parisuhdepalikoiden huoltamiseen ole. Että me vain unohdamme toisemme, huomaamme jonain kauniina päivänä, että olemme ajautuneet erillemme. Aikaa toisillemme tuntuu löytyvän nytkin varsin vähänlaisesti, joten tuskin tämä on vain lapsiperheiden ongelma. On niin paljon harrastuksia, kiireitä ja puuhaa. Tekosyitä. Ehkä. 

Miten te olette huolehtineet parisuhteestanne odotusaikana ja vauvan syntymän jälkeen?

7 kommenttia:

  1. Mä en koe, että odotusaika ja vauvan syntymä olisi juurikaan muuttanut meidän parisuhdetta :) Odotusaikana tietty närää aiheutti se, että kummallakin oli hermo tosiu kireällä erinäisten huolenaiheiden takia. Vauvaa me on hoidettu pääsääntöisesti yhdessä ja aina ohimennen vähän silitetty toisiamme tai pussattu. Kunhan vaan muistaa jakaa vähän sitä hellyyttä myös miehelle, parisuhde hoituu aika itsestään :) Ja välillä voi laittaa vauvan illaksi hoitoon ja mennä vaikka leffaan.Ja hei, eihän sun tartte kaikkia päiviä yksin olla ellet halua, meitä muitakin lapsellisia asuu täällä lähistöllä :D

    VastaaPoista
  2. Sama homma täällä, oon miettiny paljon että mitä meille tulee käymään ku kuulee aina kauhukuvia miten lapsen saaneet pariskunnat tai seurustelevat parit eroaa heti, ku ei jää enää yhteistä aikaa ja kaikki alkaa menemään päin peetä. Mutta sitte löytyy kyllä taas niitä, jotka pysyy yhdessä ja joilla on montakin pientä lasta. Mutta ite yritän aatella, että päivä kerrallaan silloinki, turhaan vielä stressaan mistään tuommosesta. Siis oikeasti, koska tilanteet muuttuu ja eihän se tarkota sitä, että jos joillaki pareilla menee parisuhde heti todella huonosti ku vauva tulee, niin sama tapahtuu kaikilla muilla. Mä oon yrittäny omaa oloani helpottaa nyt sillä, että en ajattele yhtään vielä sitä, miten tulee meidän käymään. Säästympähän stressiltä, vaikka kyllä joo tulevaisuus kaikinpuolin huolettaa. Onhan se selvää, että aikaa ei mulle ja A:lle jää tosiaankaan niin paljon kun nyt, kun ollaan kahdestaan, mutta uskon, että sitä aikaa silti järjestyy :-) Ja vaikka meille tulee lapsi, aion pitää mielessä sen, että meillä on myös toisemme ja että kyllä meillä täytyy välillä saada "vapaa-aikaa" vauva-arjesta ja keskittyä vain toisiimme. Nyt en siis tarkota, että joka viikonloppu ja ryyppäämään, en, vaan että siis meille vain, joskus, KAHDEN KESKISTÄ aikaa, että ME ollaan taas vain ME vähän aikaa, edes muutaman tunnin :) Mutta, yritän nyt itse olla stressaamatta yhtään vauvantulosta ja parisuhteen muutoksista, koska eihän sitä tiedä miten hyvin asiat menevät, tai miten huonosti. Toivottavasti ei huonosti ainakaan, mutta sitä en usko :O Aika näyttää. Tulipa pitkä teksti :D

    VastaaPoista
  3. Voi ei. Kirjoitin pitkän teksin ja se ei lähtenyt tänne!No uusiksi sitten. Meillä oli aluksi tosi tiukilla aika ja monesti pohdin asiaa. Nykyään tuntuu et vauva vie päivät ja koira sitten vielä vaatii illalla oman osansa kun poju nukahtaa. Mutta "minä rakastan sinua"-lause ei unohdu yhtenäkään iltana.Nyt kun poika on jo 6kk alkaa suhde olla taas entisellään, ei paljon muutosta entiseen. Ehkä spontaanit reissut on jäänyt. Toki yhä edelleen reisataan paljon. Yhdessä hoidetaan lasta sillä en imettänyt poikaa. se on auttanut paljon suhdettamme ja lapsen ja isän välejä tietysti. en ole ollut niin kiinni lapsessa vaan mieskin on hurjasti saanut hoitaa lasta joten otetaan niin paljon molemmat vastuuta löasesta että suhde siinä vaan voimistuu. Muista siis antaa miehellesi paljon aikaa lapsen kanssa silloj hän ei ota tahattomasti etäisyyttä teihin.Kaipaan rauhallisia leffa hetkiä sohvan pohjalla mutta niiden aika on vielä joskus.Ei kannata stressata etukäteen. Kannattaa puhua paljon ja pienet kosketusket ja sanat on tärkeitä. Minä huomasin miehen viikon koulutusreissujen aikana kaipaavani miestä hirveesti. Vaikka minulla oli sukulaisia apuna ei ne korvannut miehen läsnäoloa. Ja se jälleen näkeminen <3Mutta tosiaan älä mieti etukäteen. Vaan pidä sitten tosipaikan tullen mielessä että muistat kiinniittää mieheesi huomiota ja anna hänelle paljon aikaa lapsen kanssa. Se vie pitkälle.

    VastaaPoista
  4. öäääh!! Minäkin kirjoitin pitkän hienon tekstin eikä se tullut... x( Noh, joskus toiste sitten.(Lyhyesti: Seksi on meillä ainakin ollut sellainen tekijä, joka on yhdistänyt myös raskaimpina aikoina ja osaltaan pitänyt huolen siitä että olemme pariskunta, emme vain samassa taloudessa asuvat henkilöt jotka hädin tuskin näkevät toisiaan. Olemme selvinneet myös kriisistä ja jäänkin ihmettelemään mihin perhevalmennusta edes tarvitaan? Niille perheille, jotka joutuvat kriisiin sitä ei ole eikä ehditä antaa ja normiodottajille lykätään täydet odotukset ja ihanat raskausvaivat kaikkine herkkuineen ja vielä perhevalmennus päälle.)

    VastaaPoista
  5. Niin ja siis meillä ei ole paria viikkoa pitempää taukoa ollut edes sektion jälkeen.. :S Ja spontaani voi olla vaikka olisi köyhä-opiskelija-perhe. Pitää vain osata säästää ja tietty elää oikealla asenteella - toivoen toki että samalla saisi olla terveenä koko perhe. Me lähdemme syyskuuksi kolmestaan kiertämään jenkkejä ja kanadaa!

    VastaaPoista
  6. Wohou! Olen nyt Lapsellista-blogin sadas lukija! Eikö oo paikallaan joku miljoonien palkinto vähintään?

    VastaaPoista
  7. Ihan vinkkinä omasta kokemuksesta ensimmäisestä yliopistovuodesta. Kannattaa sopia miehesi kanssa selvät pelisäännöt ajankäytön suhteen. Fuksivuotena en itse juuri kotona käynyt kuin nukkumassa, koska yliopistolla kaikki oli uutta ja hienoa: luennot, opiskelulounaat, uusia kavereita, isoja ja pieniä bileitä monta kertaa viikossa, harrastustoimintaa jne. Tietenkin riippuu vähän tiedekunnastakin, mitä miehesi opiskelee. En halua pelotella, mutta opiskelijaelämä voi olla aika villiä.

    VastaaPoista