Social Media Icons

torstai 19. toukokuuta 2011

Raskaus muuttaa kaiken

7 kommenttia , Share It:

Yllätysplussa rv 7+4

Ajatus lähestyvästä synnytyksestä on pistänyt allekirjoittaneeseen vauhtia. Pyykkikone pyörii, pesen tuttipulloja, kaupassa katselen sinkkivoiteita. Mielessä pyörivät tutit, maidonkerääjät, yöherätykset, harsoliinat... Yhtäkkiä tajuan, miten paljon elämäni onkaan muuttunut sitten raskaustiedon. Vielä hetki sitten ajatus synnytyssairaalan valitsemisestakin tuntui absurdilta. Selviääköhän tämä vauva ensimmäisen kolmanneksen yli? Mihin se aika on kadonnut? Toisaalta tuntuu, että potetintiaalisia odotteluviikkoja on edessä päin enemmän kuin niitä onkaan takana. Tässä voi mennä viikosta kuuteen viikkoon!

Niin, moni asia on muuttunut  - nettikauppojen naistenvaatevalikoima on salakavalasti vaihtunut haaveisiin vauvanvaatteista. Aikainen harmaa (earl grey) teekupposeni on vaihtunut supistuksia & synnytystä vauhdittavaksi vadelmanlehtiteeksi. Olen ennenkin puhunut itsekseni kotona ollessani, mutta eilen tajusin puhuvani itsestäni kolmannessa persoonassa  -  äitinä. H. on isä. Lepertelen typerän kuuloisesti ja odotan koko maailman pysäyttävää hetkeä, kun pikkuinen kantapää vaativasti yrittää venkoilla toisesta kyljestäni ulos. Kaikki televisio-ohjelmista pyykinpesuaineisiin itkettää. Mitä minulle tapahtuu?

Koko ajatus-ja arvomaailmani tuntuu suistuneen kiertoradaltaan. Kaikesta toiminnastani on kadonnut spontaanius, kyky heittäytyä hetkeen. Huomaan katselevani vaatteita, jotka ovat imetyksen kannalta toimivia. Kihertelen itsekseni ajatukselle siitä, ettei minun pian tarvitse kantaa ostoksia käsissäni, vaan voin viskata ne vaunujen tavarakoriin. Juhlapyhien viettäminen ja niiden suunnittelu on aivan omaa luokkaansa. Mistä saan parkkipaikan kaupungissa? Mistä saisin juhlavaa, alkoholitonta juotavaa? Jos syön mansikoita, täytyy minun varautua vessakäyntien tihentymiseen. Uskallankohan edes olla ulkona, jos muut tupakoivat? Teenkö lapsestani astmaatikon olemalla passiivinen tupakoitsija? Erityisesti jännitystä ilmaan tuo juhannuksen vietto  -  ko. juhlapyhä kun sattuu olemaan viikon jälkeen lasketun aikani. Onko vauva silloin syntynyt? Jos on, uskallanko lähteä mihinkään? Valvottaisiko se kaikkia kanssaihmisiä kesämökillä? Tai entä jos vauvani onkin kaupunkilaisimmeisiä, ja jo syntyessään vihaa ajatusta keskikesän vietosta maakunnassa...

Lähestyvä täysiaikaisuus, laskettu aika ja synnytys sekoittavat pakkaa entisestään. Uskallankohan lähteä enää Tallinnan päiväristeilylle pelkäämättä että synnytän Kalev Span porealtaaseen? Entä jos lorautan lapsivedet kaikkien nähden keskellä ostoskeskusta? Ajatus ihmisistä toljottomassa minua märkä lammikko allani ja housut märkänä ei varsinaisesti houkuttele hypermarkettiin. Veljeni valmistujaisjuhlat ja H:n pikkusiskon ylioppilasjuhlat ovat samana päivänä (tuolloin viikkoja 37+5)  -  entä jos synnytän juuri silloin (rakastan juhlia = rakastan niissä tarjottavaa ruokaa)? Tai mikä kauheampaa, synnytys käynnistyisi kesken juhlinnan, appivanhempien, kaikkien nähden. Mitä jos juhannuksen vieton lomassa (keskellä ei mitään) vauva päättääkin tulla maailmaan ryminällä ja joudun turvautumaan appiukkoni apuun synnytyksen käynnistyessä (hän on lääkäri)? En kestäisi ajatusta, että ihminen, jonka joutuisin pakostakin tapaamaan toisenkin kerran kurkkisi, josko pää jo näkyisi.

Synnytys ei itsessään pelota. Tai sanotaan, että synnytyskipu ei pelota. Sen sijaan kauhulla odotan kaikkea sitä samassa paketissa tulevaa: muiden armoilla olemista, alastomuutta, ponnistusvaiheen mahdollisia oheistuotteita (verta ja paskaa), maidonnousua.. Ajatuskin siitä, että olen kaikkien ronkittavana ja heidän avustuksensa varassa tuntuu kammottavalta. Läpikäyn kai jonkinlaista kehollista identiteettikriisiä, koska en millään kykene ajattelemaan sisätutkimusta luonnollisena, raskauden seurantaan kuuluvana asiana, ei, en millään. Sen sijaan korvat punaisina loihuten kampean itseni tutkimuspöydälle ja kauhulla odotan että koko homma olisi ohi. Yritän pitää väkinäistä hymyä päällä, kun minua pyydetään rentoutumaan  -  sehän onkin niin helppoa, kun kaikki on esillä! Sitä vain en ymmärrä, että miksi ultraäänitutkimukseen mennessä aina, aina ensin tehdään sisätutkimus, sitten vasta ultrataan vatsan päältä. Niin, että saa koko alavartalo paljaana paistatella haarat levällään ja toivoa, että saisi laittaa edes alushousut jalkaan (niinkuin ne enää edustaisivatkaan jonkinlaista yksityisyyden suojaa).

7 kommenttia:

  1. Ei meillä koskaan ole tehty sisätutkimusta ennen ultraa :oMutta tosiaan, mulla oli kätilönä nainen jonka lapsia olevan vahtinut. Ja ajattelin ensin, että koska tunnen hänet se tekisi synnytyksestä jotenkin hankalan, mutta ei. Ja ei siinä synnytyksen tohinassa ehdi ajatella että kuka kattelee ja mitä - kaikki he ovat nähneet monta monta alapäätä ja tuskin miettivät asiaa sen enempää.

    VastaaPoista
  2. Mullekin tehtiin ihan aina(!) sisätutkimus ennen ultraa. Niiiiin ärsyttävää. Ja tosiaan kun niitä housuja ei päässy siinä välissä laittamaan jalkaan.. Mä vetäsin aina jalat pois telineistä ja laitoin ne niille "portaille" jotka yleensä siinä tutkimuspöydän alapuolella on :D Joo oli tosi rentounu olo.....Musta tuntui jotkut tilanteet synnytyksessä tosi ikävältä.. Ainakin siinä kohtaa kun vauvan päästä otettiin varinäytteitä ja mut oli teljetty kiinni siihen sänkyyn, jalat telineissä ja noin 5 ihmistä tuijottelemassa siinä. Oli just se seesteinen vaihe, kun epiduraali vielä vaikutti niin ei edes ollut kipuja jotka olis mun huomion vienyt muualle.. 2 kätilöä istui tuoleillaan siinä mun edessä ja höpötteli jotain niitä näitä ja pari muuta sitten hommaili jotain tuolla kellarissa. Jepjep.. Eikä tässä vielä todellakaan ole kaikki, en viitsi edes kertoa ja tuskin kehtaisinkaan :D Paska ei lentänyt mutta monta epämiellyttävää tilannetta tuli synnytyksen aikana.. Tosin mulla synnytys meni tosi vaikeean kaavan mukaisesti, että siinä ei paljoa ollut mulla sanavaltaa kun mentiin just niinkuin lääkärit käski. Tottakai, kun vauvakin oli vaarassa..

    VastaaPoista
  3. Niin siis vauvan päästä otettiin vErinäytteitä :D Hyvä minä.

    VastaaPoista
  4. Mulle nua tutkimukset on kans ollut nolojatilanteita ja mietiinkin, että kuinka ikinä kehtaan synnyttää haaras auki kaikkien nähden. No koska jouduin keisarinleikkaukseen en lopulta kokenutkaan tätä suurta häpeää ja noloa tilannetta, mutta kun käytin kivunlievityksenä ammetta ja lilluin alasti siellä kätilön välillä katsoessa en edes muistanut hävetä vartaloani. Se vaan tuntui luonnolliselta! :)

    VastaaPoista
  5. Mulla oli myös hyvin kaltaisia ajatuksia synnytyksestä ja inhosin kaikkia tilanteita kun piti maata raajat levällään tutkimuspöydällä - ja koska jouduin ravaamaan äitiyspolilla supistusten takia niitä tilanteita oli PALJON. Mutta usko pois, se ei ole ihan ensimmäisenä mielessä sitten kun vauva syntyy! Meidän tyttö tuli maailmaan isän, kahden kätilön, kahden sairaanhoitajan ja lääkärin nähden, mutta olin niin pihalla kaikesta etten jaksanut nolostella...

    VastaaPoista
  6. ERITEVAROITUS!Ikävin tilanne synnytyksen aikana oli se kun jouduin hälyttää apua kun taju meinasi lähteä. Tuli joku toinen kätilö eikä omani ja tämä kätilö oli todella kovakourainen ja ihan ihme heebo suoraan sanottuna. Hän teki alatutkimuksen ja oikein roiskaisi kaikki eritteet ympärinsä joita hanskaan oli jäänyt. Peitto mun reidet ja hyvä ettei seinätki ollu ihan allömönjässä. Mies sai sit putsailla mun reisiä jne kun kätilö huoneesta lähti.Inhottavaa oli myös se kun yhdellä kätilöllä oli opiskelija mukana. annoin opiskelijalle luvan kyllä mulla opiskella, mut jotenki tyhmää kun ensin kätilö teki esim alatutkimuksen sit vielä opiskelija perään.Itse ponnistusvaiheessa tää inhottava kätilö (eka kertomus) oli sit avustamassa ja se hoki kokoajan miehelle ja mulle "näätsä, hei näätsä? Kato kato. kokeile. Tuossa. Hei näätsä." Ihan kun mua olis kiinnostanu siinä tilanteessa muutaku saada se pää ulos mun sisästä. Sit se vielä riuhto mun jalkoja ihan ihmeellisesti ja se sattui. Mies taas ei uskaltanut mun lähelle enää siinä vaihees tulla kun sille tais iskee pieni paniikki et nyt se vauva tulee. Se istu metrin päässä keinutuolissa pyörtymisen partaalla, kyynel silmässä (sitä häpeillen)Mut ei siinä kyl kertaakaa tullu ajatelleeksi omaa kehoa tai niitä eritteitä sen kummemmin kun et nyt tuo ipana pitää saada pois mun sisältä SATTUUUUUUUUU!!!Hauskin tilanne varmaan oli kun kätilö puhkas kalvot ja odotti odotti ja odotti et lapsivettä tulisi. Sit se hölmistyneenä katsoi mua ja totes et "nyt voi sattua mä vähä kääntelen vauvaa et saadaan vedet pois" vaan ei tullut sitä vettä. Se kätilön ilme vaan oli niin paras! (mulla siis oli muutama lapsiveden vähyys kontrolli ja kaikki väitti et ihan ok, vaan ei sitä vettä sit ollu ei. Ja kalvot kyl puhkes jo kotona, kukaa ei vaan uskonu.)Eniten vaivaamaan mua synnytyksessä jäi se et en koskaa saanu selvää tietoa miks Milolle tuli se ilmarinta ja se et kun multa kysyttiin kumpaa odotan. Sanoin et poika pitäis olla. Ja kun Milo syntyi ei kukaa kertonut onko se sit tyttö vai poika. :DJohan tuli tarinaa!Ai niin ja sellanen ihana juttu et kun sai luvan alkaa ponnistaa, mun ensin käskettiin harjoitella. NEuvottiin asennot ja sanoi et "venytähän paikkoja, mä käyn vielä toisessa salissa" minä tein työtä käskettyä ja mies katsoi keinussa ensin mua, sit ovea, sit mua, sit ovea. Okei vauva tuli joka työnnöllä ulospäin ja mies siinä katsoi et nyt se tulee ja kätilö on ties missä. Sit miehellä tuli tippa linssiin ja sitä niiiiin hävetti. Miehelle pahin paikka oli nähdä kun laitettiin epiduraali.

    VastaaPoista
  7. Joo voin myös todeta, että siinä synnytystilanteessa et tule ajatelleeksi kaiken maailman eritteitä yms, sä vain tosiaan haluat sen lapsen sieltä ulos keinolla millä tahansa ;)Meillä ei ainakaan kätilöt edes tehneet eritteistä yms mitään numeroa, mies auttoi toista kätilöä pitelemään mua paikallani ja yksi avusti lapsen syntymässä.Hieman ennen ponnistusvaiheen alkamista mulle myös neuvottiin miten mä ponnistan ja koska, ja sain harjotella sitä tekniikkaa hieman ennen ponnistusvaihetta.Mulla on tehty/tehdään neuvolassa sisätutkimukset n. 2-3 krt raskauden aikana, jos ei ole poikkeavaa. Ultrat synnärillä, joissa sisätutkimusta ei tehdä. Sekä multa on aina ultrattu ensin vatsanpäältä ja sitten vasta sisäkautta jos ei ole saatu kunnon kuvaa/näkyvyyttä vatsanpäältä.Maidonnousu ei mun mielestä ollut mitenkään kamalaa, etenkin kun synnärillä sai pumpattua sitä talteen lapselle pulloihin aina kun tarvitsi & imettää, jolloin paineen tunne rinnoissa helpotti.Huolehdi vain rinnanpäistä että eivät kuivuisi/haavautuisi, esim. bepanthen on hyvä. Sekä imetyksen/pumppauksen jälkeen on hyvä sivellä omalla maidollaan rinnanpäät (muodostaa jonkun suojan niihin.)Oiih mäkin muistan kun jännitin esikoisen syntymää, että missä ne vedet sitten menee ja uskallanko ees kovin kauas itsekseni mennä esim. autoillen.Mulla tuli edellisenä iltana sellainen outo tunne, että sairaalakassi on tsekattava viimeiseen kuosiin (rv 38+6 silloin). No siinä sitten laitoin kassin valmiiks ja samalla tuli ihme tunne siivota asunto klo 22 illalla :D No siinä sitten pari tuntia puunasin asuntoa, vaihdoin lakanat yms. Menin nukkumaan ja kas tunnin päästä heräsin tunteeseen kun tunsin allani märkää. Ajattelin ensin tietenkin pissaanneeni alleni, ja ajatus huvitti. Nousin ylös ja humps kun valahti veet. Siinä vaiheessahan sitten alkoi soittelut yms synnärille, ukolle yms. Mutta ei ollut supistuksia, niin 12 tuntia kotona oltiin ensin.. Tyttö syntyi sitten rv 39+1. Joten varsinaista kiirettä ei mun tapauksessa tullut.Mutta edelleen muistan sen oudon tunteen selkärangassa edellisenä iltana ennen vesien menoa.. :)Oletko H:n kanssa keskustellut jo mitä sinä toivot synnytyksessä häneltä? :) Että miten haluat hänen tukevan sinua?

    VastaaPoista