Social Media Icons

tiistai 3. toukokuuta 2011

Perhevalmennusta ja vauvamyyttejä

9 kommenttia , Share It:



Tänään oli viimeinen perhevalmennusilta ennen synnytystä ja fiilikset ovat... Mietteliäät. Nytkö minä sitten olen valmis? Enkö pääsisi jollekin preppauskurssille? Vaikka kieltämättä kaiken sen istumisen jälkeen olisi vähintäänkin kohtuullista saada edes diplomi. "Sascia on istunut puuduttavilla luennoilla kuuntelemassa liibalaabaa aina parisuhteen kulmakivistä neuvolakäyntien tihentymiseen". Asiasisältö oli kuivaa, ympäripyöreää jauhantaa parisuhdepalikoista. Tässäkö on kaikki?
Illan kohokohta oli, kun saimme äitiyslomalla olevan terveydenhoitajan vauvoineen kertomaan meille vauva-arjestaan ja synnytyksestään. Hänen kertomansa jälkeen minusta tuntui, että myytit murtuivat kohisten -  ei vauva-arki kuulostakaan niin raskaalta. Oikeastaan innostuin ajatuksesta! Meille tulee pieni, kovaa vauhtia kasvava ja kehittyvä pallero, jonka ensimmäisiä kuukausia minä pääsen seuraamaan aitiopaikalta.

Mietitte ehkä että mitä myyttejä olen mielessäni hautonut ja pelännyt? Minäpä listaan ne, ja jos joku keksii lisää, antakaa tulla.

Vastasyntynyt ei nuku, koskaan. Ainakaan öisin. Se valvottaa tuntikausia ja yöunet jäävät kahteen minuuttiin. Naapurit häiriintyvät ja ripustavat oveen yömölinöistä kiitoksena palavia ristejä. ("Nyt on sinun aikasi nukkua, kun kohta et enää voi..."


Sosiaalinen elämä pysähtyy. Vauva vie kaiken ajan ja huomion, niin ettei suihkuunkaan ehdi viikkokausiin ja näin ollen julkisilla paikoilla liikkuminen on ei-suotavaa kanssaihmisiä ajatellen. Vauvaa ei voi ottaa mihinkään mukaan, sillä ystävät karsastavat pieniä, kuolaavia kakkamasiinoita.


Vauva itkee tauotta. Ja kun se ei itke, niin se kakkaa. Se ei koskaan ole hetkeä hiljaa, vaan on hermojaraastava sydänkäpynen, jonka rakastaminen on vähintäänkin vaikeaa. 


Vauva tarvitsee tauotta jonkun vahtimaan sitä, se on perusturvallisuutta. Sitä ei voi jättää yksin vaunuihinkaan nukkumaan, vaan tulee vahtia, että rintakehä kohoilee tasaiseen tahtiin eikä se kierähdä vatsalleen. Muuten on huono ja välinpitämätön äiti.


Äiti ei koskaan halua hetkeksikään lapsensa luota pois. Jumpassa raskauskilojaan kerran viikossa sulattavat naiset ovat turhamaisia ja naiiveja, eivätkä edes ansaitse tulla kutsutuksi äidiksi.


Äiti-ihminen on eittämättä tyylitön ja elähtänyt juurikasvuineen ja ylisuurine verkkareineen.


Lapsen synnyttyä elämäni tulee Sinkkuelämää-elokuvien sijaan täyttämään Maija Poppanen. Olen mennyttä. 


Esikoisen äiti on aina huolissaan, aina varuillaan. Siksi ruokakauppaankin meno on pannassa ainakin ensimmäiset puoli vuotta  -  joku kömpelöhän voi tiputtaa kultamurusen päälle vaikka vesimelonin.


Yllätyksekseni, kuunnellessani otteita ihan oikeasta vauva-arjesta, tajusin, ettei asioita voi nähdä ihan näin yksinkertaisina. Ehkäpä ne pienet hymyt ja onnenmurut kantavat huonosti nukutun yön yli, auttavat kun tukka on likainen ja vatsanahka roikkuu.

PS. H. on lähdössä melontaretkelle Lieksan tienoille heti aamulla. Tämän tulette varmastikin huomaamaan postausten määrästä. Mitenköhän pärjään yksin kolme päivää? Kauhuskenaarioissani synnytän eteiseemme ja vuodan kuoviin....

9 kommenttia:

  1. hehe. mulla oli ihan samanlaisia kauhuskenaarioita esikoista odottaessani. :) Mulla tuli tuosta äiti on aina varuillaan jne kohdasta mieleen se kun näin unta joka yö että vauvalle sattuu jotain. Ihan kauheita painajaisia. Neuvolatäti vain lohdutti että mun alitajunta vaan työskentelee että osaisin pitää huolta vauvastani. Just. :Dmä kans kuvittelin että yöunet loppuu seuraavaksi vuodeksi lapsen syntymän jälkeen, taisinpa siis itkeä helpotuksesta kun esikoinen oli hyvä uninen ja helppo vauva. Toivottavasti näin myös sinulla. Nyt kun on 2 lasta niin ei stressaa läheskään niin paljon. Sitä huolestuu vaan jos tulee liian hiljaista, niin kauan kun on meteliä niin lapsilla kaikki hyvin ja ovat hengissä ;)hyvä postaus jälleen kerran.Hauskaa melontaretkeä. :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Tosi hassua ja ihanaa lukea blogiasi. Meidän Aarre siis syntyi 19.5 ja noita postauksia lukiessani löydän tosi paljon yhtäläisyyksiä odotuksestamme. Mm. odotukseen ja perhevalmennukseen silloinen mieheni suhtautui hyvin samalla tavalla kuin sinun miehesi. Onnea matkaan ja voimia matkaan!Yoslene

    VastaaPoista
  4. Nämä kuvitelmat on aika hauskoja, itsekin helposti huomaa ajattelevansa noin. Ja helpostihan voi tuntua siltä, että valvoo AINA kaikki yöt, jos vauva on vaikka viikon kipeä. Silti mua ärsyttää se, että jotkut ihmiset, joilla on lapsia esittää kaikkia "kyllähän-minäkin-ajattelin-etukäteen-käydä-jumpassa-mutta-säkin-tuut-huomaamaan-ettei-se-vaan-onnistu"-näkemyksiään. Tai "saat-nähdä-ettei-se-kestovaippojen-käyttö-olekaan-niin-helppoa". Mulla on l-a pari viikkoa sun jälkeen, joten mielenkiintoista luettavaa tämä sun blogi senkin vuoksi.

    VastaaPoista
  5. Heippa!Ihan ekaks, sulla on kauhean kiva blogi, vasta eilen törmäsin ja nyt jo koukuttunut, jeah! :D Sitte toiseks noista kauhuskenaarioista, kuinka tuttuja ne onkaan! Mulla oli aika pitkälti samanmoisia ajatuksia. Eihän toi esikoinen ole kun vasta 3 viikkoinen, mutta musta tuntuu ettei mulla ole muuttunut oikein mikään. Koko homma on lähtenyt tosi luontevasti. Mä luulen, että jokainen äiti pärjää lapsensa kanssa, oli lapsi miten "kiltti" tai "hankala" tahansa.Isoin paniikki on tähän saakka iskenyt sielä synnärillä, kun ne kätilöt tökkäsi lapsen ekaa kertaa mun syliin. Haloo, minä, joka en ollut edes ikinä koskenut lapseen! Isoimmitta ongelmia ollaan silti menty, vaikka on tossa keritty jo kuumeilemaan, napa vähän tulehtumaan ja niska punottaa, kun taisin luottaa meidän uuteen hienoon ruokalappuun vähän turhan paljon, enkä viitsinyt tarkistaa tuon niskapoimuja maidon varalta (että sinnehän se jäi muhimaan, kivaa!)... :D Enivei, varsinkin sitä kavereiden "hylkäämistä" ja yksin jäämistä mä pelkäsin kauheasti, ja nyt huomaan, että onhan ne edelleen siinä. Nyt se vaan olen toistaiseks minä, joka on aina myöhässä tai peruu / muuttaa tapaamisia.Joo ja sitä vielä, että kyllähän nyt sitä aikaa tietenkin itelleenkin (ja parisuhteellen, noin seuraavaa postaustasi ajatellen..) löytyy. Tai siis, se lapsihan nukkuu (todennäköisesti) ekoina viikkoina sen 20 tuntii päivässä. Kotityöt on ihan kivoja, mut ei kai niitäkään ihan niin monelle tunnille päivittäin riitä? :D Meillä ei mies edes ole osallistunut tän kolmen viikon aikana lapsen hoitoon tippaakaan (on tuota aspergeria, mikä hankaloittaa) ja mä olen vakaasti sitä mieltä, että pärjäisin hyvin yksinkin. Onhan se kiva, että on joku jolle purkaa sen vitutuksen, kun mukulalla on vatsavaivoja tai jonka olkaa vasten itkee kun lapsi ei vaan nukahda ja ite on jäätävän väsynyt, mut ilmankin pärjäis. Ja kyllä täällä on päivittäin päästy suihkuun, laitettu tukka ja meikit, pukeuduttu kivasti, käyty lenkillä, nähty kaverit ja sukulaiset ja piipahdettu kaupat läpi (miten helmi käydä kaupassa, kun ei tarvii kävellen kantaa niitä kasseja, kun ne saa vaunuihin! :D). Että hei, ei se elämä oikeasti niiiiiin paljoa muutu. Kauhuskenaariot sinne romukoppaan ja unohduksiin, ihan turhaa ressailla!Jokainen tietenkin taaplaa tyylillään, eikä ykskään meistä ole täydellinen!Ja se mikä pitää muistaa on, että jokainen meistä on paras äiti omalle lapselleen (no okei, unohdetaan ne narkkarit ja alkoholistit ym..) (: Että tsemppiä vaan sinne teille, mie jatkan tän sun blogin selaamista! (:

    VastaaPoista
  6. Minua jäi vähän jännäämään kun en lukenut mistään "korjauksia" noihin kauhuskenaarioihin ja väittämiin. En nimittäin "ei lapsellisena" tiedä moisista, ja minulle lapsettomana nuo kauhuskenaariot ovat todellisuutta. Olisi mahtavaa jos voisit, ehkä sitten kun sinulla on lapsi ja tiedät paremmin, listata asioita joita ajattelit ja joiden huomasit menevän ihan toisin, eli helpottavasti :)Ihana blogi, odotan innolla lisätekstejä ^^

    VastaaPoista
  7. Kauhuskenaarioita tai ei... arki on loppujen lopuksi hyvin paljon kiinni siitä miten sen itse järjestää. Jos ei uskalla lähteä mihinkään vauvan kanssa niin voi todellakin unohtaa sosiaalisen elämän ja matkustamisen. Mikään ei onnistu jos ei kokeile. Minä suosittelen elämän jatkamista mahdollisimman samanlaisena kun se oli ennen vauvaa. Toki vauva muuttaa kaiken, mutta ei se kaappaa vanhempiensa koko elämää. Suosittelen lähtemään heti ekalla viikolla ulos ilman vauvaa, vaikka kauppaan tai kahville, siinähän voivat isi ja vaavi totutella toisiinsa. Ja sitten paras asia. Ekat neljä kuukautta synnytyksen jälkeen hiukset voivat erinomaisesti, eivätkä rasvoitu samaan tahtiin kuin ennen! :o) Eli ei hätää vaikka hiustenpesutahti vähän hidastuisi, ei sitä kukaan huomaa!

    VastaaPoista
  8. Hyvä postaus, itsekin esikoista odottavana pyörittelen täsmälleen samanlaisia kauhuskenaarioita päässäni, välillä niin kauan että olen jo ihan ahdistunut tulevasta elämänmuutoksesta. Jotenkin kaikki aina toitottaa sitä kuinka entinen elämä häviää täysin, ja koska kuitenkin pidän nykyisestä elämästäni (poislukien tylsä työ, josta ihan mielelläni jään äippälomalle!) niin luopumisen tuska tuntuu välillä suurelta. Kiva kuulla että muutkin pyörittelevät juuri samoja asioita päässään, ja että välttämättä kaikki eivät toteudu..

    VastaaPoista
  9. Meille on syntynyt 30.4 pieni pallero poika ja voin näin 5 päivän äiti kokemuksella jo kumota suurimman osan noista myyteistä.Meidän poika nukkuu 20 tuntia päivässä ja kun se ei nuku niin se syö tai ihmettelee meitä! Itkenyt se ei ole kuin pyllyä pestäessä.Nyt kun vauva on syntynyt niin mun sosiaalinen elämä oikein kukoistaa. Johtuu tietysti siitä, että kaikki haluaa tulla kylään kattomaan vauvaa, mutta aion kyllä muutenkin bähdä kavereitani ja välillä tietysti ottaa vauvankin mukaan. Ainakin mun kaverit on aivan innoissaan siitä :)

    VastaaPoista