Social Media Icons

torstai 12. toukokuuta 2011

Hopeahelinää

4 kommenttia Share It:



Tässä se on, H:n äitienpäivälahja minulle, balilainen Sayang-koru (meksikolaisen Bola-korun vastine, josta kirjoittelin taannoin) Bebes-verkkokaupasta. Koru on paikallisten Celukin kylän hopeaseppien käsityötä ja jokainen koru on ainutlaatuinen. Hopeisen pallon sisällä on pieni messinkikello, joka helkkää kauniisti sen liikkuessa. Sikiö kuulee n. rv 20 lähtien ääniä kohdun ulkopuolelta, ja korusta kuuluva helke on melko korkeaa, johon lapsi kiinnittää huomionsa. Sanotaan, että lapsi tunnistaa tutun äänen, siinä missä tutut laurut ja lorut joita äiti on lallatellut, ja rauhoittuu sen kuullessaan. Toiset pitävät tätä kaulassaan vielä vauvan syntymän jälkeenkin, jolloin imettäessä vauva voi kosketella korua ja kuunnella sen helinää. Itse olen ajatellut, että sen voisi myöskin ripustaa parvekerattaisiin, jolloin tuttu ääni rauhoittaisi häntä päiväunille mennessä.
Korulla on pitkät perinteet, ja perinteisesti odottavat äidit ovat kantaneet sitä raskautensa alkumetreiltä saakka osoituksena hedelmällisyydestään. Koru on ollut tapana säilyttää vielä vauva-ajan jälkeenkin, ja myöhemmin luovuttaa omalle lapselleen hänen odottaessaan omaa pienokaista.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin toivomaan tätä korua omakseni. Halusin jotain itselleni, jotain muistoksi (raskausarvet eivät nimittäin riitä), jotain muistuttamaan minua tästä ajasta. Lapsi tietysti on kaikista konkreettisin muistutus tämän ajanjakson päättymisestä, mutta halusin muistaa itseäni materialla. Äitiysvaatteetkin kun hävitetään aikanaan. Ja kuka tietää, ehkä jonain päivänä minustakin tulee isoäiti, niin että voin lahjoittaa tämän eteenpäin. Korulla oli varsin kaunis tarina, joka tässä hormonimyrkyssä kosketti minua. Tänään olen vain pitänyt sitä kauniina koruna, josta lähtee kyllä melko kova ääni. Tilasin halkaisijaltaan 20mm leveän korun, mutta totesin, että 15mm kokoinen riipuskin olisi riittänyt, tämä nimittäin kuuluu vastaantulijoillekin. En sentään näytä omenavartaloiselta lehmänkellon kantajalta, mutta ääni on kyllä aika kuuluva. 

4 kommenttia:

  1. On kyllä todella kaunis! Paljon kivemman näköinen kuin ne "perinteiset" odotusajan korut.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Munkin mielestä niiden Bola-korujen valikoima oli vähän huono, ne oli vähän ankeita tai sitten mauttomia. Kun tuo kuitenkin ON asuste, jota pitäisi kehdata esitellä muillekin...

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis kyllä, melkein nätimpi kuin ne mitä kävin kurkkimassa niitä Bola-vaihtoehtoja..Houkuttaisi kovasti itsellekin tilata tuollainen sitten siinä vaiheessa kun joskus plussa toivon mukaan tulee :)

    VastaaPoista
  4. Tuo on kyllä tosi kaunis koru!

    VastaaPoista