Social Media Icons

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Epävirallisesti täysiaikaista

Ei kommentteja Share It:
Mikäli lääkärin sanoihin on uskominen, on meidän keskivartaloltaan vanttera rakkauden hedelmämme täysiaikainen, viikkoa muita edellä. Tänään siis on raskausviikkoja koossa tasan 36. Kolmekymmentäkuusi, kolmekymmentäkuusi pitkää viikkoa takana. Jostain syystä parilliset viikot tuntuvat merkityksellisimmiltä kuin parittomat viikot. Ehkä silloin tulee tunne, että viikkoja olisi vierähtänyt kerralla reippaammin kuin parittomien viikkojen alkaessa? Mene ja tiedä.







Viikko 36

Lapsi:
Aivan kuin vastasyntynyt
Tähän viikkoon mennessä lapsi on melkein kokonaan kasvanut ihoonsa kiinni. Iho, joka oli aiemmin ryppyinen, on nyt tasainen ja hieno, koska ihonalainen rasvakerros on nyt täysin kehittynyt. Kasvot ovat hieman pyöreämmät, ja pään halkaisija on 90 mm. 

Lapsi saattaa nikotella silloin tällöin, mikä johtuu hengitysharjoituksista, jotka valmistavat lasta elämään kohdun ulkopuolella. 

Tässä vaiheessa lapsi osaa tehdä kaikki samat asiat, jotka vastasyntynytkin osaa. 

Hän on siirtynyt yhä alemmas lantioon. Useimmat lapset makaavat pää alaspäin, vain muutamilla on takapuoli alaspäin. Jälkimmäisessä tapauksessa on yritettävä kääntää lasta ympäri.
Äiti:
Vain yksi kuukausi jäljellä!
Kohtu on luultavasti kylkiluittesi alapuolella. 

Suunnilleen 32. - 34. raskausviikolla kätilö tai lääkäri tunnustelee vatsaasi ja tutkii, missä asennossa lapsi on. Asento on saattanut vaihtua monta kertaa raskauden aikana. Yleensä 34. - 36. raskausviikolla lapsi tavallisesti asettuu asentoon ja pysyy siinä. 

Oletko huomannut, että vatsasi muhkura on siirtynyt hieman alemmas? Onko laskeutumista tapahtunut? Hengittäminen saattaa olla helpompaa. 

Vaikka onkin helpompaa hengittää, masennus ja ärtyneisyys ovat yleisiä tässä vaiheessa. Nukut todennäköisesti vähän, selkääsi särkee, tunnet itsesi isoksi, hengästyt pienenkin ponnistelun jälkeen ja hikoilet tavallista enemmän. Olkoonkin laiha lohtu, mutta kaikki edelliset oireet ovat normaaleja. Jutellaanpa jostain mukavammasta asiasta. Mistä tietää, milloin synnytys on alkanut?


Olet jo voinut tuntea supistuksia, joita kutsutaan Braxton Hicks -supistuksiksi. Oikeat supistukset ovat säännöllisempiä, ja ne voimistuvat yhä enemmän ja ovat kivuliaampia, kun aikaa kuluu. Oikeat supistukset eivät katoa, kun lepäät. Ensimmäinen merkki lähestyvästä synnytyksestä voi olla limatulpan irtoaminen. Se on hyytelömäinen lima, joka on ympäröinyt kohdunkaulaa viimeiset yhdeksän kuukautta. Voi mennä kuitenkin aikaa, ennen kuin synnytys alkaa, mutta limatulpan irtoaminen on silti merkki siitä.

Vauvan suuren koon takia olo alkaa olla todella tukala, eikä ajatus mahdollisesta viikkojen odotuksesta varsinaisesti auta asiaa. Olen väsyneempi kuin koskaan, joka paikkaa särkee, turvotus vaivaa aamuisinkin. Tuntuu, etten kykene enää seisomaankaan, kun jo kova paineen tunne lantiossa nostaa päätään. Vauvan liikkeet kyljissä sattuvat ihan. Eniten päänvaivaa kuitenkin aiheuttaa epämääräisen painava ja huono olo, jonka takia energiaa mihinkään ei tunnu löytyvän.
Odotan synnytystä suurella innolla. Vuorokauden, puolentoista kärsimys tuntuu enää pieneltä loppurutistukselta viikkoja jatkuneen vaivojen piinan jälkeen.
En koskaan nähnyt itseäni hehkuttamassa raskauskuulumisista tai söpsöttämässä vauvanvaatteita. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että kirjoitan raskausblogia, olisin luultavasti kuollut nauruun. Kantani pienistä vauvoista oli selkeä: ne on ihan kivoja ja muuta, mutten mä haluaisi sellaista kotiin viedä. Ne huutaa kaiket yöt, vaipatkin pitää vaihtaa, eivätkä ne kestä hetkeä yksin.  Päästyäni "varmoille viikoille", puolivälin aikoihin, annoin itselleni luvan hurahtaa tähän kaikkeen  -  katsella hymyillen vauvanvaatteita, ottaa mahakuvia ja lukea vauvalehtiä. Jotain kummaa on tapahtunut. Olen pikkuhiljaa käsittänyt, että jotain magneetin lailla puoleensa vetävää voimaa on pienissä ihmisissä. Ihmiset haluavat niitä lisää vaikeidenkin raskauksien ja unettomien vauva-aikojen jälkeen. Ne pienet kädet ja jalat, tahaton hymy, tai vaikkapa se lohduton itku.. Nykyään nähdessäni pienen vauvan sydämeni jättää lyönnin lyömättä, suuta alkaa kuivata ja tunnen mieletöntä halua halata omaa lastani. Jos vain voisin nähdä hänet, edes pienen hetken ajan, silittää poskea tai kutittaa jalkapohjaa, jaksaisin odottaa, minä jaksaisin odottaa vaikka elokuuhun. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti