Social Media Icons

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Voi Aarre, mitä teetkään...

4 kommenttia Share It:

rv 27+3 ja kahvihetki.
Pahoittelen kotiverkkarilookiani...


Vaikka olenkin melko vahvasti siinä käsityksessä, etten ole maapallon ensimmäinen lisääntyvä nainen, olen antanut itselleni luvan hämmästellä & kummastella tätä suurta mullistusta ja ihmettä. Ennen kaikkea olen antanut itselleni luvan valittaa tästä mullistuksesta aiheutuvista vaivoista ja hehkuttaa tästä onnesta jokaiselle joka vain jaksaa kuunnella. Tai oikeastaan, minä vain kerron. Minä vain puhun, puhun, puhun raskaudestani, kiinnosti se muita tai ei. (Voisinpa sanoa, että raskaushormonit tekevät minusta epähuomaavaisen, mutta olen ollut varsin itsekeskeinen jo ennen raskauttanikin.)

Raskaus on katkeransuloista aikaa  -  rakastan sisälläni kasvavaa elämää, mutten vielä toistaiseksi ole oppinut rakastamaan sen sivuvaikutuksia; pahoinvointia, väsymystä, päänsärkyä, turvotusta, painonnousua... Lista tuntuu loputtomalta. Uusin minua kiusannut vaiva on harjoitussupistukset, joita ensin luulin hyvin, hyvin kummalliseksi Aarteen möyrimiseksi. Neuvolalääkäri kuitenkin valisti minua ja kehui, että kehoni valmistautuu hienosti synnytykseen. Tämä hieno synnytykseen valmistautuminen vaivasi aiemmin vain liikkuessa. Nyt ne piinaavat minua jo istuessanikin. Tai seisoessa. Ruokaa laittaessa, televisiota katsoessa, netissä surffatessa, kaupan kassalla, lenkillä, autoa ajaessa, nukkuessa. En keksi tilannetta, johon ne eivät sopisi tai jolloin niitä ei voisi tulla. Tunne on lähinnä epämukava ja se onneksi helpottaa, jos hieman nojaudun eteenpäin. Tämä ei kuitenkaan onnistu esimerkiksi moottoritielle liityttäessä kiihdytyskaistalla (trust me, I know).

Viime aikoina minua on vaivannut kova päänsärky ja outo paineen tunne päässä. Tähän ei auta parasetamolikaan, enkä sitä edes halua syödä, sillä haluaisin, että pienellä Aarteella olisi mahdollisimman hyvät oltavat.

Viimeisen parin päivän aikana minulla on ollut aivan kauheita nivelsärkyjä ranteissa, sormissa ja kyynärpäissä. En todella tiedä, onko kyse raskausoireesta laisinkaan, mutta valitan silti. Valivalivali.

Ennen (ja vielä yhä edelleenkin, ajoittain) tunsin huonoa omaatuntoa siitä, että minä valitan, koska kaikki eivät voi saada lapsia. Koska toiset juoksevat lapsettomuushoidoissa. Nykyään kuitenkin ajattelen niin, ettei minun raskauteni ole keneltäkään mitään pois. Ja että minun ei tarvitse peitellä omaa onneani tai omaa olotilaani jonkun toisen takia. Ennen yritin jollain kummallisella tavalla vakuuttaa lapsettomalle ystävälleni, ettei tämä ole mitään, ei hän jää paljosta paitsi, etten minä oikeasti ole kovin onnellinen. Se tuntui tekevän hänet kovin onnelliseksi. Minun on kuitenkin enää vaikeaa peittää vauvantuloa tai sen tuottamaa onnea. Meidän kodissamme on pinnasänky. Vaunut. Esillä vauvanvaatteita. Minulla on pyöristynyt vauvamaha. Minulle kuuluu... No, lähinnä raskautta, odotusta. Minä olen onnellinen siitä. Sitä iloa ei yksikään raskausarpi tai liitoskipu vähennä. Minä tykkään olla raskaana.


Välillä tuntuu absurdilta rakastaa jotain, minkä tuloa ei voi edes kunnolla käsittää. Kyllä, minä olen raskaana, kyllä, minun sisälläni kasvaa siis elämää. Kyllä, minä synnytän, sitten joskus. Mutta että se sama tyyppi, joka minun sisälläni kasvaa.. On pian ihan oikeasti tässä? Sitä on vaikeaa käsittää. Pahoinvointi ja supistukset sen sijaan tuntuvat varsin todellisilta, niiden olemassaoloa en unohda enkä epäile hetkeäkään. Kaikista raskauden tuomista vaivoista ja oireista huolimatta minä olen onnellinen odottaja, ainakin suurimman osan aikaa. Alkuraskauden kolme kuukautta kestäneen krapula-fiiliksen jälkeen olen osannut odottaa ihan mitä vain tulevaksi. Se todella otti luulot pois. Olen kuitenkin yrittänyt ajatella näitä vain samaan pakettiin kuuluvina. Että tämä nyt vaan kuuluu tähän aikaan. Minä en ole raukka, en parka, en kärsijä, oikeastaan olen aika etuoikeutettu  -  kaikki eivät kykene saamaan lapsia vaikka haluaisivatkin. Minun sisälläni kasvaa Aarre.

PS. Nykyään potkut tuntuvat jo todella ylhäällä, reilusti navan yläpuolella! Lantiossa (lue: virtsarakossa) tuntuu painetta tällöin. Koska vilkkaalla kaverilla on vielä toistaiseksi tilaa liikkua, potkii hän myös kylkiä, mutta aika ylhäällä silloinkin. Potkut ovat nousseet siis alavatsalta navan seudulle ja sen yläpuolelle.

4 kommenttia:

  1. Nivelsärystä ranteissa/sormissa : Rannekanavaoireyhtymä. Hyvin tavallinen raskausajalla. Johtuu turvotuksesta, jota ei tarvi olla edes näkyvästi. Tuntuu kuitenki eikä apua oikein ole.. Näin konsultoi minu "yksityiskätilö", monen vuoje veteraanikätilö Treelta =) Hieman voi ehkäistä esim rannetuilla jos tekee pitkäaikaisesti jotain käsillä, kuten minu tilanteessa istuu 12h töissä tietokoneitten äärillä.. =/ Paras mikä itellä toimii kylmät hauteet pahimpaan särkyyn. Itsehän en myöskhän mithän parasetamoolia mene syöhmän, Salamatkustajan vointi menee edelle =)

    VastaaPoista
  2. Jälleen loistavasti kirjoitat pohdintojasi. Autolla on myös kiva ajella, kun vauva potkii suoraan virtsarakkoon, eikä huoltoasemaa tietenkään matkan varrella ;)Parasetamoli välillä otettuna on ihan turvallista, joten jos oikein särkee on siihen kannattavampaa ottaa se särkylääke kuin kärvistellä kivun kanssa, joka stressaa kehoasi.Oletkos muuten pohtinut synnytystäsi? Esim. Millaisia kivunlievityksiä haluaisit, vai haluatko luomuna kenties synnyttää? Millaiseksi kuvittelet tilanteen? Kuka tulee tukihenkilökseksi? Miten toivot H:n tukevan synnytyksessä? Voisit tässä raskauden loppuvaiheessa jossain vaiheessa kirjoittaa siitä :)Ja oletkos alkanut miettiä sairaalakassin sisältöä? :) Siitäkin olis kiva kun tekisit listan mitä meinaat pakata mukaan :)

    VastaaPoista
  3. Eve K., soitin neuvolaan aamulla ja samanlaisen diagnoosin sain. Tämä raskaus on perin kummallista aikaa..Miikulainen, juuri eilen viimeksi pohdin synnytystä ja sairaalakassin pakkaamista. Valitettavan vähän on vielä tietoa synnytyksestä, mä olen ihan uuvatti, hyvä jos tiedän, minne mennä, mutta onneksi parinkolmen viikon päästä on perhevalmennus ja aiheena synnytys. Silloin siis tulee aivan varmasti synnytyspostausta! Ja viimeistään rv 36, kun on se synnytyssairaalaan tutustuminen. ;)

    VastaaPoista
  4. Musta se synnytysairaalaan tutustuminen oli kaiken a ja o. Siellä oli ihan mahtavaa, isäntäkin oli mukana ja hänkin sai sieltä paljon irti infosta:) Ite tykkäsin siitä triplasti enempi ku perhevalmennuksen versiosta :)

    VastaaPoista