Social Media Icons

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Suuria mahdollisuuksia ja kehollinen identiteettikriisi

6 kommenttia , Share It:



rv 28+0
Musta villatakki saa vatsani näyttämään pienemmältä kuin se onkaan, ainakin sivusta!

Sikiön paino: 1100 g 
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 24,5 cm 
Koko pituus: 33,5 cm


SIKIÖ
Tämän viikon alussa sikiö on 26 viikkoa vanha ja sen aivoaaltojen kuviot ovat jo lähes samanlaiset kuin vastasyntyneen. Sikiö osaa jo paremmin avata ja sulkea silmiään, imeä ja niellä. Keuhkot pystyvät nyt hengittämään ilmaa ja sikiö tekee säännöllisiä hengitysharjoituksia. Keuhkot alkavat olla paremmin valmistautuneet kohdun ulkopuoliseen elämään. Keskushermosto alkaa myös olla jo niin kehittynyt, että sikiö pystyy itse säätelemään ruumiinlämpöään.
Jokainen kuluva päivä parantaa mahdollisuuksia saada terve lapsi, vaikka synnytys käynnistyisi liian aikaisin. Sikiölle on kuitenkin parempi edelleen pysyä kohdussa, kunnes se kasvaa isommaksi. Sikiön kehosta on rasvaa 2 - 3 %. Pojilla kivekset laskeutuvat kivespusseihin.
NAINEN
Seitsemänkuukautisjuhlat ovat ovella! Joissain kulttuureissa juhlitaan raskauden seitsemännellä kuukaudella uutta, kasvavaa elämää. Nyt onkin syytä juhlia, sillä lapsellasi on jo erittäin hyvät mahdollisuudet pärjätä myös kohtusi ulkopuolella. Jos lapsi syntyisi nyt, on sillä 90 % todennäköisyys selvitä hengissä! Voit siis tuntea olosi turvalliseksi ja nauttia hyvistä tuntemuksista.
Kaikki ei kuitenkaan ole yhtä juhlaa: närästys ja happamet röyhtäisyt voivat olla melko tuntuvia näihin aikoihin. Ruokatorven ja mahalaukun välissä sijaitseva sulkijalihas heikentyy raskauden aikana. Siksi mahahappoja voi päästä ylös ruokatorveen. Pahimmillaan närästys tuntuu siltä kuin kurkku olisi tulessa. Hyvä neuvo on syödä hitaasti ja pureskella ruoka huolella. Syö pieniä annoksia kerralla ja vältä makuuasentoa tai kumartelua heti ruokailun jälkeen. Yritä selvittää, mitkä ruoat aiheuttavat enemmän epämukavuutta kuin muut. Lasi maitoa voi auttaa ja tarvittaessa närästykseen löytyy käsikauppalääkkeitä, joita voi käyttää raskausaikana.

Taas olen viikkoa (tai päivää) lähempänä tavoitettani, laskettua aikaa! Tänään siis alkoi rv 28+0. Vaikka jokainen päivä on enemmän, tuntuu uuden raskausviikon vaihtuminen aina paljon isommalta jutulta. 28+ kuulostaa paljon paremmalta kuin 27+. Nyt seuraavaan henkiseen etappiin, raskausviikkoon 30 on siis kaksi viikkoa. Huimaa, kaksi viikkoa! Sitten minustakin aletaan olla kiinnostuneempia neuvolassa, ei vain nopeasti mitata verenpainetta, painoa ja kuunnella sydänääniä (tai ainakin niin toivon). Tähän astiset kokemukseni neuvolatoiminnasta ovat saaneet minulta välttävän arvosanan. Tuntuu, etten ole lainkaan tärkeä, että minun kuulumiseni ja vointini ei kiinnosta ketään, ellei sitten joku skandaalihakuinen drama queen-terveydenhoitaja keksi tyrkätä dieettivihkoa hyppysiin ja voivotella selkäparkaani. Yleensä terveydenhoitajilla tuntuu olevan kiire ja he näyttävät niin närkästyneiltä, että pääni tyhjenee hetkessä kysymyksistä ja alan etsiä lähintä varauloskäyntiä. Ahdistavaa. Odotustilat on täynnä leluja, vauvalehtiä, terveydenhoitajan vastaanottohuone taasen on pullollaan anatomisia kuvia raskaana olevista naisista, babysittereitä, hoitoalustoja.. Kuitenkin aina neuvolassa asioidessani annetaan ymmärtää, että mistään ei kannata vielä puhua, kaikki on niin epäajankohtaista. Niin, eihän minua voi missään nimessä vielä kiinnostaa synnytys, kiinnostus siihen herää vasta viikolla 36. Ei siitä kannata puhua. Ei, vaikka siihenhän tässä kaikessa niin ikään tähdätään. Että sen kakaran saa joskus pihallekin. Mutta ei, ei sellainen kiinnosta, ei ainakaan terveydenhoitajia.

Tuntuu, että viime aikoina, kaikista odotusajan vaivoista huolimatta, olen pystynyt nauttimaan raskaudestani enemmän. Kaikki tuntuu varmemmalta. Jo pelkästään tieto siitä, että jos lapsi syntyisi nyt, olisi sillä 90% mahdollisuudet selviytyä, tuntuu huimalta! Hetki sitten se oli vain kimppu soluja, nyt jo melko valmis vauva. Olen pystynyt karistamaan stressin ja pelon esimerkiksi kohtukuolemasta. Katseeni on tulevaisuudessa. Odotan synnytystä, innolla, ja haluan ottaa sen tietynlaisena kokemuksena. En enää pelkää kipua, koska tiedän, että tässä kohtaa ei auta muuta kuin kohdata se tosiasia, että vauva pitää synnyttää, sattui se miten paljon tahansa. Ja oikeastaan, tuntuu että kaikesta tästä kömpelyydestä, pahoinvoinnista, suonenvedoista, turvotuksesta ja närästyksestä olenkin valmis maksamaan sen hinnan, parin vuorokauden kärvistely tuntuu enää pieneltä kuukausia kestäneen pahoinvoinnin rinnalla, puhumattakaan "uusista" vaivoista. Ja ties mitä vaivoja minun varalleni vielä onkaan..
Ajoittain tulee ahdistus, että tässäkö se nyt oli, minun elämäni, mutta suurimman osan aikaa olen onnellinen. Puhuin H:n kanssa pitkään, ja tuntui että ahdistus ja stressi laukesivat kuin itsestään. Olen nukkunut paremmin, ensimmäistä kertaa aikoihin minua väsyttää "jo" tähän aikaan, klo 1.44! (Aarre tosin tuntuu olevan sitä mieltä, että tästäkin yöstä tullee kovin vähäuninen...)

PS. On aika hauskaa, että aiemmin halusin korostaa raskausmahaani vaatteilla, kun nyt yritän peittää sitä kaikin keinoin. Toistaiseksi olen todennut korostamisen paremmaksi keinoksi, sillä mahan peittäminen (tai pikemminkin yritys häivyttää sitä) tekee minusta lähinnä omenavartaloisen plussapallon.
Tahdon takaisin omiin mittoihini, vaikkeivat ne niin täydelliset olleetkaan! Yhtäkkiä olenkin oppinut ihailemaan entistä päärynävartaloani. Olen oppinut arvostamaan omaa vartaloani enemmän, hoitamaan itseäni paremmin. Olen vaihtanut aamupalaleivät kaurapuuroon ja hedelmät kasviksiin. Olen liikkunut itseäni kuunnellen, en enää rääkkää kehoani äärimmilleen (ei siis kolmea peräkkäistä ryhmäliikuntatuntia tai maitohappoisia spinning-tunteja). Jättiläismäinen maha (okei, ei mun mahani oikeasti mikään kauhean iso ole) saa kummasti arvostamaan vanhaa uumaa.
Huomaan ajattelevani, että ehkei kukaan tuntisi suurta halua taputella vatsaani, kommentoida sen kokoa ja arvuutella sukupuolta jos se olisi entisissä mitoissaan (saan tämän jotenkin kuulostamaan siltä, että vatsani oli ennen kovinkin timmi & treenattu.. :D). Ehkä minä olisinkin taas minä, en vain raskaana olevan nuori nainen. Ja koska olen raskaana, niin kaikki tekemisenihän kuuluvat kaikille muille. Mitä syön, miten liikun, miten elän. Ollapa taas yksin, ollapa jakamatta kehoaan kenenkään kanssa. Jo ajatuksestakin saan kyyneleet kihoamaan silmiini. Oi onni ja autuus, kun se päivä koittaa  -  olla vapaa ja yksin, ainakin kehossaan.

6 kommenttia:

  1. Valitettavasti neuvolakäyntien sisältö ei paljoa muutu vaikka loppu lähenee, itselleni jäi viime lääkärineuvolasta sellainen olo että sama olisi ollut jättää se väliin, edellinen asiakas oli sisällä 45min, odottelin aulassa ja mietin että voi jumaliste jos täällä on ajat myöhässä ja tuolla joutuu vielä vajaan tunnin istumaan, kiva viettää koko päivä neuvolassa. No juu, 10min puhuttiin lääkärin lapsenlapsen vaatteista ja vaatteiden pesusta, sitten kuunteli sykettä ehkä 10sek. kokeili kohdunsuun tilanteen, ja mittasi sf-mitan, kiitos ja hei, koko käynti 12min 10 minuutin pyykkikeskustelu mukaan lukien.. :D

    VastaaPoista
  2. Mulla on kans ikävä mun omaa kehoa, jolla mä saan tehdä mitä mä haluan ilman, että täytyy koko ajan miettiä, että onko tämä turvallista sisälläni asuvalle asukkaalle. Haluan nauttia kevään kuivista teistä ja mennä tunnin juoksulenkille, haluan hyppiä trampoliinilla, haluan maata mahallani ja lukea lehteä, haluan syödä mitä huvittaa ja juoda saunasiiderin, haluan pukea päälleni mitä haluan ja oikeasti näyttää hyvältä niissä vaatteissa!! Ja oikeasti tosi kovasti mä haluaisin saada jo sen pikkuisen mun syliin ja tutustua siihen muutenkin kuin vain potkujen kautta. Haluan tutkia sen joka ikisen varpaan ja sormenpään ja istua sen kans sohvalla päivät pitkät tutkien toisiamme!! :)Mä pidin itteäni ennen lihavana, vaikken kyllä oikeasti ollut. Tää raskaus on saanut mutkin arvostamaan sitä vartaloa, joka mulla ennen oli, paljon enemmän!! :)Neuvolat ovat ilmeisesti kovin erilaisia. Meillä ollaan tosi kiinnostuneita kaikesta ja aina annetaan mahdollisuus purkaa kaikki kysymykset ulos ja keskustellaan kaikesta. Mulla ei vaan yleensä ole paljoa kysyttävää, koska tykkään ottaa asioista itse selvää. Toivottasvasti ne teidän neuvola tädit nyt vähän skarppais ja kuuntelis sua. Tee niille selväksi, että sä oot ensisynnyttäjä ja haluaisit nyt kuulla siitä enemmän. Neuvolahan on se paikka, mistä kaikki tieto raskaudesta ja synnytyksestä pitäisi saada! :)

    VastaaPoista
  3. Kiva juttu, että hommat lähti avautumaan teillä :) Oon tosi onnellinen sun puolestasi <3

    VastaaPoista
  4. Samanlaisia kokemuksia neuvolasta. Kun kysyttiin pelkäänkö synnytystä, vastasin myöntävästi. Neuvolasta siihen tokaistiin "Hyvin se menee". Olin ennen luullut, että neuvola on paikka jossa purkaa tätä pelkoa. Mulla oli raskausaikana 3 eri terveydenhoitajaa, jokaiselta sama vastaus. Sitten lopulta kun päädyttiinkin tekemään sektio, th kysyi mun tuntemuksia asiasta. Kun sanoin, että olen pettynyt ja peloissani, niin vastaus oli "Parasta se teille on". Tiedän kyllä, mutta missä tuki? Missä näistä asioista saa puhua ääneen? Yksin olohuoneessa?Mä olin (olen yhä) ensisynnyttäjä, mutta en saanut edes viimeistä lääkärikäyntiä jossa olisi pitänyt tehdä synnytystapa-arvio. Kukakohan olisi ollut vastuussa, jos olisin synnyttänyt alakautta ja mulla olisi ollut ahdas lantio tms..

    VastaaPoista
  5. Neuvolakokemuksia on varmaan monenlaisia. Itselläni vakihenkilökunta on ollut aina asiantuntevaa ja mukavaa, asioihini on paneuduttu ja ratkaisuja etsitty, rauhoiteltu tilanteen vaatiessa ja maalaisjärkeä käytetty tilanteen mukaan. Sijaisia on ollut moneen junaan - suurta paniikkia aiheuttavia hössöttäjiä, taitamattomia eri osa-alueen terkkareita ja tiedonpuutteen omaavia aloittelijoita. Ekan synnytyksen päätyttyä yllätyssektioon, opin sen että palvelua saa vaatia neuvolastakin. Sektioni kuitattiin sairaalassa vain nopsaan "onko kaikki ok?"-meiningillä ja itse en hormonihuuruissa ollut muuta kuin onnellinen synnytyksen ollessa ohi. Jälkeenpäin vauvakuumeen nostaessa päätään (esikon ollessa 8kk), aloin nähdä painajaisia sektiosta. En oikein tiennyt, mikä lopulta johti sektioon ja mitä tapahtui. Itkin puhelimessa usean unettoman yön jälkeen neuvolantätille soittaessani asiaa ja sain lähetteen pelkopolille, jonne sain ajan ripeästi ja asia oli sillä hyvä. Sain nähdä paperini ja asia käyti juurtajaksain läpi kätilön kanssa. Pelkoa synnytystä kohtaan mulla ei ollut, ainoastaan asioiden epäselvyys ahdisti. Sain myös uuteen raskauteen synnytystapa-arvion ja ylimääräisiä ultria sekä pelvimetrian (lantion magneettikuvauksen) varmisteluina sille, että edellinen sektioni ei johtunut rakenteellisista syistä. Toinen lapsi syntyikin sitten alakautta ja kaikki meni hyvin. Toinen odotusaikani oli siis mukava ja osasin suhtautua jo hieman paremmin kaikenlaisiin tapauksiin, joita neuvolassa kohtasin ja siis todella osasin vaatia asioita, tuntematta itseäni röyhkeäksi tai muuten vaikeaksi. Onhan kyse minusta ja ennen kaikkea syntymättömästä lapsestani. Rohkeasti vain asiat puheeksi ja jos ei saa mielestään asiallista palvelua, kannattaa siitäkin mainita. Sitähän varten ne tätit siellä on, että auttavat ja neuvovat raskauteen yms. liittyvissä asioissa. Kovin on ikävää, jos ensikertalaisena, jolloin kaikki on uutta ja ihmeellistä, joutuu kaikkea lypsämään ja siltikään ei kaikki selkene. Tsemppiä ja toivottavasti asia korjaantuu!

    VastaaPoista
  6. Ikävää kuulla, että myös toisilla on ikäviä kokemuksia neuvolasta ja että tukea odotukseen ei tunnu löytyvän. Itselläni on alun alkaen ollut sellainen tunne, etten ole vielä tarpeeksi pitkällä, en siis tarpeeksi tärkeä asiakas. Neuvolatätini on mukava, mutta käynnit ovat vartin mittaisia. Toisaalta, on mukavaa kuulla, että toisaalla ollaan edistyneempiä, siis oikeasti kiinnostuneempia! :)Taidankin rohkeasti sanoa ensi kerralla kaipaavani lisää tukea ja neuvoja odotukseen, en vain tylyjä toteamuksia ja lämmintä kättä.

    VastaaPoista