Social Media Icons

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Sosiaalista. Tai sitten ei.

12 kommenttia , Share It:



Sanoille nuoren naisen raskaus löytyy synonyymi  -  sosiaalinen äkkikuolema. Tänään on lapsuudenkaverini syntymäpäiväjuhlat, eikä minua ole kutsuttu. Ei, vaikka olemme tunteneet 18 vuotta. Ei, vaikka hän on ollut jok'ikisissä minun juhlissani. Sen sijaan hän kutsui puolituttuja minun juhlistani. Muttei minua. En tiedä, miksi vaivaan asialla päätäni, sillä vaikka olisin saanut kutsun, olisin kiittänyt kauniisti ja jättänyt juhlat väliin. Toiseen kaupunkiin matkustaminen, puhumattakaan illasta yökerhossa ei sattuneista syistä erityisemmin fetsitä. Olisi silti ollut ihan kivaa saada edes kutsu. Jonkinlainen osoitus, että olen edelleenkin olemassa, en vain raskaana oleva sosiaalinen hylkiö. Ehkä ylireagoin, mutta tämä tuntuu aika loukkaavalta. Varsinkin, kun hän kutsui (facebook)kavereita, jotka on tuntenut pari vuotta, joihin hän on tutustunut minun juhlissani. Olenko minä toivottua seuraa vain humalassa? Ilman pallomahaa?
Tämä minua ärsyttää. Ihmiset näkevät minussa enää vatsan. Sitä saa kommentoida, sitä saa koskea ja taputella, siitä saa puhua, sen takia saa hylätä, sen takia ei tarvitse pitää yhteyttä. Kuin minulla ei olisi kasvoja lainkaan. Minä olen maha. Minä olen raskaana. Mutta hei, minä olen edelleenkin ihminen. Ihan sama tyyppi kuin ennenkin, mitä nyt maha on pullistunut palloksi.

Koska raskauteni on kuolettanut sosiaalisen elämäni, päätin minä kostoksi juhlia ilman minut hylänneitä ihmisiä, tänään tietenkin, ja vain tätä raskautta. Nyt on nimittäin 100 aamun bileiden paikka! (Tänään on nimittäin rv 25+5, mikä tarkoittaa, että laskettuun aikaan on sata aamua.) Kutsulistalla on minun lisäkseni vain H, koska raskautta juhliessa tunnen hänen olevan melko vahvasti asianomainen. Juhlan kunniaksi ajattelin leipoa pizzaa ja kaverilta saatua kääretorttua, jos oikein inspiroidun. Lupaan nauttia raskauden tuomista muutoksista kehossani ja iloita jokaisesta virtsarakkoon suunnatusta potkusta joka saa minut kärvistelemään jalat ristissä, kokonaisen päivän verran ainakin. 100 aamua. Se tarkoittaa sitä, että huomenna siirrymme kaksinumeroisiin lukuihin. Se tuntuu isolta jutulta, jota pitääkin juhlia. Seuraava juhlapäivä koittanee kun on 90 aamun juhlat, kymmenen päivän päästä, silloin siis enää kolme kuukautta!

Vaikka olen moneen kertaan todennut, että odotusaika on jakanut kaverit ja lähipiirin kahtia, niihin vain raskauden ja kummiuden takia kiinnostuneisiin, ja sitten sen takia unohtaneisiin ihmisiin. Onnekseni olen saanut tutustua paremmin jo entuudestaan tuttuihin ihmisiin, jotka nyt odottavat, tai joilla on jo lapsia. Meillä onkin yhtäkkiä jotain yhteistä, enemmän kuin ennen, ja siitä puhuminen on luontevaa, koska tuntuu, etteivät muut voi tätä hössötystä ja huolta oikein kunnolla ymmärtää. Vaikka olemmekin olleet tekemisissä vain netin välityksellä, on kaveruudesta ja pitkistä keskusteluista (liittyen vaikkapa vauvanvarusteisiin tai raskausajan vaivoihin, tuntemuksiin) tullut minulle aidompia ja todempia, kuin monista muista pitkistäkin ystävyyssuhteista. Elämä antaa, elämä ottaa.

12 kommenttia:

  1. MIetin kanssa ihan samaa, kun yhtäkkiä kaverit ei kutsuneetkaan mukaan mihinkään. Kyllähän sitä olisi voinut juhlia ilman alkoholia hyvässäkin seurassa. Kammosivat vissiin masuani :/

    VastaaPoista
  2. noin se vaan menee,mulle kävin ihan samoin. jopa serkkuni "unohti" kutsua minut toisen serkkumme polttareihin koska olin raskaana.. samana iltana tämä morsian kuitenki soitti ja pyysi mut mukaan,ja pahoitteli siskonsa hajamielisyyttä. ihankun raskaus olisin jokin ESTE hauskanpidolle. no mutta,nauti sinä masustasi ja odotuksesta,kyllä niitä ihmisiä vielä alkaa kiinnostaa kun itse joskus saavat lapsia,silloin vaan saattaa olla jo myöhäistä:)

    VastaaPoista
  3. Ärsyttävää tuollainen käytös kavereilta, kyllä siitä saa loukkaantua ja vaikka vähän ärähtääkin :/

    VastaaPoista
  4. Tosi inhottavaa tollanen! Vaikkakin se vain on useimpien ihmisten "kohtalo" kun tulee raskaaksi- jäädä unholaan, tulla näkymättömäksi. Siis siinä tapauksessa, että on kavereita jotka eivät itse ole raskaana. Mulla itelläni on kavereita joista suurin osa on vielä sinkkuja. Mihinkään en saa enää kutsua. Meillä juhlitaan suvussa näin alkuvuodesta useampia tasakymmeniä, ja minut on kyllä kutsuttu, syömään. Se, mitä syönnin jälkeen muut tekee, on selvästikkin jotain mitä en ole ollut tervetullut juhlimaan. Ja sitten ajatellaan, että minulle voi aivan hyvin tuoda lapsetkin hoitoon, koska eihän minulla nyt voi olla mitään muuta tekemistä, koska olen raskaana.

    VastaaPoista
  5. Todella inhottavaa! Toisaalta, nytpä huomaat ketkä on niitä oikeasti tärkeitä ja välittäviä ihmisiä. Mä en oo ikinä tullut vielä ajatelleeksi, että oikeastiko ihmiset "kaikkoaa" kun on raskaana.. Ehkä sekin päivä koittaa vielä.Mulla meni yli 10v kestänyt ystävyyssuhde rikki tässä taannoin (hän oli paras ystäväni), hän ei enää soitellut, ei kysynyt kuulumisia, ei kutsunut/pyytänyt mihinkään (paitsi jos risteilyllä sattui jäämään hytistä yksi tyhjä paikka jonkun perumisen takia..) Ei tullut meidän tupareihin, ei mun synttäreille. ei mitään. ja kun asiasta hermostuin ja sanoin, etten mä tällaista ihan kuvitellut parhaalta ystävältäni, totesi hän vain "ei mulla ole tapana järjestää mun ystäville aikaa". Jaaha. No mulla on kyllä selkeästi ihan eri käsitys ystävyydestä. En oo nähnyt kyseistä henkilöä kertaakaan tänä vuonna, eikä pahemmin kyllä enää kiinnosta. Olen nähtävästi itse kasvanut aikuiseksi ja hän ei. Ja tuolla asenteella luulisi pian kaverit kyydistä tippuvan, turha tulla mulle sitten valittamaan. Mun ylihän ei kävellä. Vaikken mä ole raskaana (edelleenkää, vaikka sitä tässä kuinka toistelen, niin en raskaaksi muutu, höh) niin mä en viihdy kännäämässä baarissa vaan siks et on a)viikonloppu b)kaikki muutkin on c)jään "paitsi" jostain tosi hienosta. Kun mä lähden juhlimaan harvemmin, niin silloin mä nautin siitä että saan vähän irtiottoa, oikeiden ystävien kanssa ja jostain hyvästä syystä, kuten vaikka sitten jonkun synttärit. Mäkin oon ilmeisen tylsää seuraa siksi, että oon ns. vakiintunut, puhun naimisiinmenosta ja perheestä, ja tahdon viettää kesälomani lapissa kalassa. Ja tällä hetkellä mun lähimmät ystävät on sinkkuja kaikki, mutta he eivät ole jättäneet mua pyytämättä yhtään mihinkään, vaikken usein tulekaan, koska viihdyn kotona. Äh, tää mun kommentti oli yhtä sekamelskaa, mutta pointti oli, että toisaalta vain on hyvä jättää pois elämästään sellaiset ihmiset, joiden ei ole tarkoitus kulkea mukana. Prosessi ei todellakaan ole mukava, mutta lopputuloksena sä saat vain aitoja, kestäviä ystävyyssuhteita.

    VastaaPoista
  6. odotapas vaan kun kohtu kasvaa ja lapsi kääntyy lopullisesti pää alaspäi, silloin tulee tuplahuvit: pää painaa virtsarakkoa ja potkut kohdistuu kylkiluihin. -.-onnea 100 aamun johdosta! itse tein kalenterin jossa ruksaan joka päivä yhden päivän pois, ja nyt ollaan ko 27 aamussa, aika menee nopeesti :)onnea loppu odotukselle!ja jätä tollaset kaverit omaan arvoonsa, sulla on ihana vauva mahassasi ja se on tärkeämpää kuin mitkään kavereiden synttärijuhlat, vaikka tietty harmittaakin ettei kutsuta.

    VastaaPoista
  7. Täällä on käynyt vähän samalla tavalla. Kai se vaan on sitten niin pelottava se maha, ettei lähelle voi tulla. Tai sitten ne pelkää mun puhuvan eri kieltä.. Onneksi on myös niitä, jotka omistaa kans sen mahan ja tajuaa edelleen että on mulla myös pääkin :Dhttp://monkiastenmukana.blogspot.com/

    VastaaPoista
  8. Aivan samanlailla on minullekkin käynyt. Myös sama ilmiö tapahtui jo aikaa sitten, kun kihlauduin. Silloin eräs hyväkin silloinen kaverini päätti minut suoraan sanottuna hylätä. Ei koskaan edes vaivautunut viestillä kertomaan, miksi. Myöhemmin kuulin äidiltäni, joka oli asian kuullut velipuoleltani, joka tunsi tämän kaverin myös, "olin muuttunut". Pitkään pohdin, miten MINÄ olin muuttunut? Olin siirtynyt suhteessa vakavammalle asteelle, olin jo siinä vaiheessa astunut perheellisten puolelle. Tämä "ystäväni" arvosti sanojensa mukaan vanhoja perhearvoja, ensin tutustutaan monta vuotta, seurustellaan monta vuotta, kihlaudutaan ja mennään naimisiin. Sitten harkitaan lapsia.No minä olen elänyt aina tilanteen mukaan, vaikka suunnitelmia tulevaisuudesta on aina ollut. En minä kuitenkaan mitään ole kiveen kirjoittanut. Jo teininä päätin, jos raskaaksi ikinä koskaan tulen, tulen pitämään lapsen. Olen ihan pienestä pitäen tiennyt, että minä haluan olla äiti, minä haluan lapsia ja monta.Aina olen ollut ystävieni sanojen mukaan äiti-hahmo, pitänyt muista huolen enkä jättänyt koskaan ketään porukasta ulos. Ihmettelin siis, millaisena tämä kyseinen kaveri minut näki?Sitten kun raskauden, osasin jo hieman varautua ennakkoon, että osa kaverisuhteistani kuihtuu. En saisi kutsuja myöhään iltasella kahville, en saisi kutsuja bileisiin. Toisaalta myös tiesin, että tosiystävät säilyisivät rinnallani. Tämä tieto antoi voimaa jaksaa, niinäkin päivinä kun harmitti että minua ei oltu kutsuttu.Nykyään en jaksa edes murehtia moisista, minähän lähden ulos tuulettumaan jos sellainen olotila ja mahdollisuus tulee, ja tiedän että tosiystäväni lähtevät mukaani. Ja nykyään ei niitä kutsuja enään edes kaipaa, sitä haluaakin olla läsnä omalle lapselleen, omalle perheelleen. Sitä huomaakin kuinka kivaa on järjestää vaikka omaan kotiinsa ystäväpariskunnan kanssa leffailta, peli-ilta tai vaikka karaokeilta :)

    VastaaPoista
  9. TUTTUA! Sama on jatkunut Väinön syntymän jälkeenkin. Väinön kummisetä kutsui synttäreilleen vaan Paulin, mutta ei minua ja vastaavia juttuja on käynyt niin monta kertaa. Tuntuu pahalta vaikka en olisi sinne halunnut lähteäkkään, mutta olis se nyt ollut kiva että oltais ees kutsuttu! Siellä kumminkin ollut tämän kummisedän kavereiden puolituttuja tyttöystäviä ja siltikään ei käynyt mielessä mua kutsua, olen sentään hänen kummilapsensa äiti ja parhaankaverin avovaimo/kihlattu/lapsen äiti.. Mutta ei. =D

    VastaaPoista
  10. Huh, ehken sittenkään ylireagoinut! Jotenkin lohdullista kuulla, että myös muilla on samanlaisia kokemuksia. Kiitos, että jaoitte tuskan kanssani, pelkäsin ihan oikeasti ottaneeni kierroksia ihan turhaan. Tuntuu niin pirun inhottavalta, että tuolla tavalla voidaan vaan jättää ulkopuolelle. Toisaalta, kuten Lilli sanoi, oppiipahan erottamaan ne ihan oikeat kaverit "kavereista".Sitten on kyllä niitäkin juhlia, joihin on kyllä kutsuttu, mutta joissa raskautta ei millään tapaa huomioida. Esimerkkinä eräät nyyttikestit, jotka järjestin kotona, ja pyysin tuomaan ALKOHOLITONTA kuohuviiniä, koska minä olen raskaana ja puolet ihmisistä tuli autolla. Itse tarjosin (ja maksoin) ruoat ja snacksit, panostin oikein tarjottaviin, niin tietenkään sitä viiden euron alkoholitonta skumppapulloa ei koskaan tullut, vaan alkoholillinen. Hymyilin teennäisesti, kun joku idiootti vielä käytti limuni blandikseksi. On sanomattakin selvää, että tällaisia vieraita en toivo tai kutsu enää.Onneksi 20-vuotissyntymäpäiväni lähestyvät hurjaa vauhtia ja silloin saan juhlia ilman "kavereita", siis oikeasti hyvässä seurassa ja hyvässä fiiliksessä!

    VastaaPoista
  11. Essi, on kyllä TODELLA törkeää, että tuolla tavalla sut voidaan sivuuttaa! Raskaus jotenkin menee vielä tekosyynä, ettei ehkä halua tulla katsomaan kännistä örinää tai nousuhumalaisia elämänviisauksia & syntyjen syvää pohdintaa, mutta että Väpän syntymän jälkeenkin....

    VastaaPoista
  12. Huh en olekaan ainoa. Ei ole minunkaan seurani kelvannut enää, seuraavana päivänä saa mennä kuuntelemaan että voi kun oli taas hauskaa yms. Huvittavinta tässä on se, että tämä ei voi johtua mistään muusta kuin raskaudesta, koska ennen raskauttakin olin mukana suurimmalla osalla kerroista selvinpäin. Eli en ole paskaa seuraa selvinpäin, vaan vain raskaana. Yritin tuossa kuukausi sitten sopia baari-iltaa kavereiden kanssa, olisi kiva päästä tuulettumaan ilman miestä ja viettää perjantai-ilta muussakin seurassa kuin isäni kanssa kuunnellen selitystä jostain auton moottoreista, mutta heti alkoi kaveritkin miettiä että voisi olla selvinpäin ja ajaa autoa ja ja... Hei c'mon, kai mie voin sitä autoa ajaa kun en nyt sattuneesta syystä aio vetää räkäkännejä, eikä mulla ole ennenkään häirinny olla selvinpäin vaikka muut juo. Noh, kuten arvata saattaa, se baarireissu jäi tekemättä. Viime perjantaina tuli soitto yhdeltä näistä kavereista, jotka viime kerralla teki oharin. Eikä kyse ollut seuran tarpeesta, tai no tavallaan. Kehtasi kysyä että voinko tulla lapsenvahdiksi, että he pääsevät baariin (3. viikonloppu putkeen), kun eihän mulla kuitenkaan mitään tekemistä ole. Eipä ollu ei, mutta poliisit-maraton ja oma sänky voittaa uhmaikäisen ja epämukavan sohvan koska tahansa :D Anteeksi avautumiseni :D

    VastaaPoista