Social Media Icons

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Certified Drama Queen

2 kommenttia , Share It:




Tänä aamuna heräsin vihaisena, suorastaan raivoissani. Jostain kuuluu linnunlaulua. Ja se kovenee. Primitiiviraivo sisälläni kasvaa. Kevät. Linnut rääkyy. Ääni voimistuu. Linnut suorastaan huutavat. Kiukkuisena yritin hautautua syvemmälle peiton alle ja vaimentaakseni äänen kasasin tyynyjä pääni päälle. Purskahdin itkuun miettien, että kevät on tulossa ja ne karvaiset siivekkäät alkavat kirkua päivä päivältä enemmän, koko kevään, koko kesän. Saankohan ikinä enää nukuttua? Kun on kerran se vauvakin tulossa... Hysteerisestä itkupotkuraivokohtauksesta toivuttuani vilkaisen välkkyvää puhelintani. H. on vaihtanut herätyskelloni soittoäänen. En muista, koska olisin viimeksi tuntenut niin syvää kiukkua avopuolisoani kohtaan ennen sängystä ylös nousemista.
Kun huomasin hänen jättäneen kahvinkeittimen päälle, tuntui kuin taivas olisi kaatunut niskaani. Minut valtasi taas se tunne, että mikään ei enää koskaan tule olemaan hyvin, minä en enää koskaan voi olla onnellinen. Minut on tuomittu tähän olotilaan. Kaikki ilo katoaa hetkessä maailmasta, kaikki on mustanharmaassa sementissä uimista, kun kahvinkeitin jää päälle tai H. unohtaa tuoda margariinia kaupasta. Minulla on jo ennen raskautta ollut Drama Queen-taipumuksia, mutta viime aikoina puen marttyyrikruunun päähäni joka käänteessä. Esimerkiksi silloin, kun trimmaan koiran tassukarvat hirveän näköisiksi, en jaksa syödä enempää ja etenkin, jos herään kesken aamu-unieni. Haudon veret seisauttavaa kostoa, jos olen vahingossa ostanut vanhaa jogurttia ilman alennusta lähikaupasta. Pidän mykkäkoulua, jos H. kieltäytyy puhumasta kanssani kun hän on vessassa. Ja jos bussikuski ei moikkaa, niin kerron sen kaikille facebookissa.

H. yrittää parhaansa, ainakin useimmiten, mutta minkäs teet, kun meillä vallitsee kotona italialainen tunneilmasto. Tunnen ajoittain huonoa omaatuntoa kaikesta kiukuttelusta, asioiden vatvomisesta ja ennen kaikkea, metelin turhasta nostattamisesta.

Toisaalta, olen hetkessä onneni kukkuloilla. Elämä on ihanaa, ihanaa, ihanaa! Tällaisen fiiliksen käynnistämiseen riittää usein jokin varsin pieni asia, vaikkapa hyväntuulinen myyjä kaupassa, suklaalevy, H:n vauvaintoilu tai auringonpaiste. Raskauden aikana olenkin ehkä oppinut arvostamaan pienempiä ja vaatimattomampia onnenmurusia. Jos aiemmin materiaalieuforian laukaisi italialaiset käsintehdyt nahkasaappaat, niin nyt siihen riittää kirpputorilta löydetty potkupuku tai pienen pieni potku. Pienistä asioista nauttiminen on helpompaa. Jokapäiväinen nautinto on appelsiinintuoksuinen suihkusaippua ja Tigin mansikalta tuoksuva shampoo. Saimme joululahjaksi mm. Benettonin kylpytakit ja Moccamasterin, enkä enää voisi toivoakaan parempaa! Viihdyn kylpytakissani pitkiä toveja jokaikinen päivä ja hyvä kahvi lämmittää mieltä enemmän kuin yksikään matkan varrelta mukaan napattu latte ostoskeskuksessa. Nykyään, kun rahaa mukavuuksiin on käytettävissä entistä vähemmän, niin osaan nauttia täysin siemauksin niistä, joita minulla jo on, oli kyse sitten Benettonin kylpytakista tai lahjaksi saadusta Guessin rannekorusta. Pinnallista ehkä, mutta nämä tavarat muistuttavat minua entisestä elämästäni, entisestä minästäni. Enää en nappakaan mukaani salaattia ja kahvia, vaan valmistan ateriat alusta loppuun itse. Enää en kuljekaan villatakissa, koska se on pieni, vaan siinä rumassa, liian isossa mustassa alennusmyyntitoppatakissa (jota minä i-n-h-o-a-n!).
Pinnallisuuden ja materialistisuudenkin uhalla joudun toteamaan, että pieni luksuksen tunne arjessa auttaa pitämään jalat maassa. Ei maailma kaadu, jos herätyskellon soittoääni on vaihdettu tai jos bussikuski ei tervehdi. Kylpytakki lämmittää, kun maailma on kylmä ja kova.

2 kommenttia:

  1. Nauroin ääneen kun luin tätä!Pääasiassa siksi, että minun aamuni kului niin, että itkin hysteerisenä sitä, että "minun mieheni ei halua enempää lapsia enää ikinä, ikinä ikinä, hän ei halua tätäkään lasta, hän ei halua minuakaan, ikinä ikinä" sen takia että mieheni kysyi neuvolassa ehkäisystä synnytyksen jälkeen. En siis minäkään halua uutta vauvaa heti perään, mutta kun elämä on vain niin kamalaa.Mukavaa että täällä on muitakin marttyyreita!Muutenkin piristävä postaus, kiitoksia :)Hyvä kahvi kaikessa rauhassa parantaa kaiken!PS. Mulla taas on tällainen kirsikantuoksuinen suihkusaippua päivän pienenä ilona :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, että pidit postauksesta! Varsinaisia raskauspostauksia toivotaan koko ajan enemmän, mahakuvia ja sen sellaista, mutta sellaisesta ei oikeastaan ammenna kauhean paljoa materiaalia. Jotkut kommentit ja lausahdukset jää mulla ainakin soimaan päähän, ja jaksan vatvoa niitä viikkoja. Ylireagointia, selvästi, mutta minkäs sitä itselleen voi, kun SE tunne tulee... :D

    VastaaPoista