Social Media Icons

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Big and beautiful

3 kommenttia , , Share It:


Raskaus on konkreettista. Aamupahoinvointi, liitoskivut, närästys ja potkut ovat varsin konkreettisia. Mutta vauva? Pienen pieni tyttö tai poika? Ei tunnu lainkaan konkreettiselta. Välillä havahdun miettimään, että mitä ihmettä yhdistelmävaunut tai pinnasänky tekee meidän kotonamme. Olenhan minä ennenkin nähnyt vauvoja, isoja pieniä, vastasyntyneitä, vuoden ikäisiä, mutta ajatus omasta, siis ihan ikiomasta vauvasta tuntuu utopistiselta. Se kasvaa minun sisälläni, se on puolet minua, puolet kihlattuani. Ajatella, sillä voi olla minun äitini silmät tai appiukkoni nauru. Miten ultraäänikuvien harmaista ääriviivoista ja pienistä liikkeistä voikaan ikinä kasvaa ihan oikea vauva? Vauva, joka itkee, joka hymyilee, joka liikkuu, joka nukkuu. Ihan oikea vauva. Meidän ihan oikea vauva. Pieni poika tai tyttö. Miten sellaisen asian voisi käsittää, ihan oikeasti?

 En ole juurikaan suonut ajatuksia raskauden jälkeiselle elämälle. Olen tavallaan tottunut tähän pieneen palloon ja pikkuruisiin potkuihin. Vaikka murehdinkin raskauskilojen tiputtamista, tuntuu oudolta ajatella, että tämä vatsa yhtäkkiä katoaisi jonnekin. Se on osa minua. Se omalla tavallaan on aika kaunis. Pieni pallo edessä, jota ainakin jotkut kadehtivat. Mulla ei ikinä ole ollut mitään kadehtimisen arvoista, ja tuntuu aika kivalta, että nyt mulla on jotain omaa, ihan ikiomaa, jota ei kukaan muu saa. Jota muut kadehtivat. Äitiys. Tämä vauva. Tämä ei ole kuin kaunis mekko, jonka kuka vain voi ostaa itselleen. Tämä on vain minun, vain minä olen tämän vauvan äiti.

Sanotaan, että vauvalle pitäisi jutella ja laulaa jo ennen sen syntymää. Vaikka olen yksin kotona, koira seuranani, tuntuu silti vaivaannuttavalta jutella tai laulaa, kun tuntuu, ettei kukaan oikeasti kuule. Että puhun itsekseni, kuin seinähullu. Ei se tunnu vielä ihmiseltä. Eihän se ole edes syntynyt.

3 kommenttia:

  1. Rohkeasti vain juttelet vauvallesi samalla kun laitat kätesi vatsalle tunnustellaksesi potkuja <3 Itse rohkaistuin paljon yksinäni juttelemaan pienelle, ja ostin jopa muutaman cd:n vauvalle, joita soitin ollessani koneella tai tehdessäni keittiössä ruokaa. Esikoisen synnyttyä hän selkeästi rauhoittui kuuntelemaan kun laitoin tutun cd:n soimaan. Itselläni ei ole koskaan ollut hyvä laulu ääni, saati sävelkorvaa, mutta ei se vauva siitä välitä, hän rakastaa äitinsä ääntä oli se millainen tahansa.Vauvan hoidossa paljon loruttelin lastenloruja ja lastenlauluja jotka olivat minulle omasta lapsuudestani tuttuja.Esikoinen kärsi 3kk iässä kuukauden verran koliikin tapaisesta, huutoa kesti joka ilta sen tunnin-puoltuoista, ja itseänikin rauhoitti tilanne kun laulelin lapselleni lohduttaakseni. Ja edelleen tämä esikoinen(10kk) vaikeina/levottomina iltaisin rauhoittuu vatsani päälle kuuntelemaan kun loruttelen ja laulelen hänelle näitä lauluja, ja siihen pieni hymynaama sitten nukahtaakin onnellisena.Joten rohkeasti vain, vaikka tuntuisikin itsestäsi että olet seinähullu ;)

    VastaaPoista
  2. Olen mä pikkuhiljaa rohkaistunut juttelemaankin ja silittelemään vatsaa. Ja musiikkia olen alkanut soittaa pikkuiselle, nyt mulla on menossa jonkinlainen kevyen suomipopin kausi, joten Leevi and the Leevings ja Neon2 soi... Pikkuinen tykkää, jumppailee ja potkii. :)

    VastaaPoista
  3. Mulla oli ihan samoja fiiliksiä muutama viikko takaperin. Ja on osittain edelleenkin, että ei voi käsittää että todellako minun sisälläni kasvaa uusi ihminen ja että se sieltä joku päivä vielä tulee uloskin? (Saati että osaisin konkreettisesti vielä miettiä miten se sieltä ulos tulee, huh.)Pikkuhiljaa olen kuitenkin alkanut puhella vauvalle ja päivä päivältä se on alkanut tuntua luontevammalta. Ensin aloitin vatsan silittelyn, joka sekin alkuun tuntui vähän tyhmältä/hassulta. Sitten alkoi tuo juttelu, ja nyt nuo molemmat tuntuu jo melko luontevilta. Muutenkin olen huomannut pitkin matkaa, että raskaus ja vauvan tulo konkretisoituu pikkuhiljaa, hitaasti mutta varmasti. :)Pitäisi itsekin alkaa soitella vauvalle musiikkia, se onkin kokonaan unohtunut meiltä.

    VastaaPoista