Social Media Icons

lauantai 26. helmikuuta 2011

Valivalivali

4 kommenttia , , Share It:


Välillä mietin, että on ehkä väärin valittaa raskauden tuomista muutoksista ja vaivoista, koska niin paljon naisia (ja miehiä) kärsii lapsettomuudesta. Minulla on eräs lapsettomuushoidoissa käyvä ystävätär, ikää 36 vuotta, jonka kanssa ennen olin paljon tekemisissä ja hyvissä väleissä. Nykyään keskusteleminen on vaivalloista, koska tuntuu, etten voi iloita tästä vauvasta laisinkaan, ettei hänelle tulisi paha mieli. Raskaus on aika iso muutos, ja tuntuu teennäiseltä olla puhumatta siitä. Mitä muuta mulle kuuluu? No ei paljon mitään, ihana sää ulkona. Vaikka raskautumisessa ei jaeta vuoronumeroita, en silti voi olla tuntematta huonoa omaatuntoa siitä etten ole jännittänyt kuukausikaupalla ovulaatiotikkujen kanssa ja juonut greippimehua. Ei tämä ole mun mielestäni keneltäkään muulta mitään pois. Tämä kaikki vain tapahtui yllättäen, odottamatta, ja kaikille niin ei vain käy.

Nuorena odottajana on kovan paineen ja syynin alla, ja tuntuu, että jokaiseen "virheeseen" tartutaan helposti. Oli kyse sitten muffinsseista tai liian ohuesta talvitakista. Kaikki syömiseni, juomiseni, pukeutumiseni, jopa painoni on vapaata riistaa. Tuntuu, ettei ole oikeutettua valittaa, koska itsepähän olen päättänyt olla itsepäinen ja pitää lapsen. Jos yritänkään valittaa aamupahoinvoinnista tai kertoa peloistani, saan osakseni vain silmien pyörittelyä ja syviä huokauksia. (Tämä blogi on paras paikka sellaisten tunteiden purkamiseen.) Koska aiemmat olettamukseni raskaudesta ovat peräisin lähinnä amerikkalaisista elokuvista, on minulla ollut paljon opittavaa. Minä en hehku ja raskausmahani tuntuu keskivartalolihavuudelta. Seisoessani saunan jälkeen pyyhe päällä tunnen olevani rantautunut ryhävalas. Kuka sanoi, että raskaus kaunistaa?

Voisinpa hehkuttaa Henrin olevan aina kertakaikkisen ihana. Voih, voisinpa. On suorastaan ärsyttävää, että ihmiset aina ensimmäiseksi ajattelevat Henrin olevan pitkäpinnainen ja ymmärtäväinen uhri, ja minun olevan pregzilla, tunteenpurkauksia säästelemätön, vaikea, hormonien riivaama raskaana oleva avovaimo. Olin minä raskaana tai en, osaa Henkka silti olla oikea törppö! Jotkin asiat ärsyttävät yli kaiken. Esimerkiksi se, ettei hän voi koskaan korjata pöydästä mitään. Hän tulee töistä kotiin, istuu valmiiseen pöytään, syö ja liukenee paikalta. Onko maitopurkin laittaminen jääkaappiin, tai edes omien astioiden laittaminen tiskikoneeseen tosiaan ylitsepääsemättömän vaikeaa ja raskasta? Kun meille tulee vieraita kylään, Henri istuu perseelleen ja odottaa minun tekevän kaiken. Musta on kivaa, kun käy vieraita, mutta ärsyttää, kun toinen ei edes vaivaudu kysymään tarvitsisinko apua. Minä siivoan, leivon piirakat, keitän kahvit, katan pöydän, korjaan pöydän. Kaiken kukkuraksi tuo kirottu mies pitää tätä ihan normaalina järjestelynä. Hänen äitinsä kotona tekee tämän kaiken, melko mielellään. Mutta minä en ole hänen äitinsä. Ja taas, kun Henri istuu pöydässä ja närkästyneenä toteaa että olisin voinut keittää teetäkin, olen minä se paha, se pregzilla, joka kivahtaa, että herra voi itse nousta keittämään teetä jos sitä haluaa juoda. Minä olen se ilkimys, joka toteaa, etten aio laittaa enää kolmatta lämmintä ruokaa, koska jääkaapissa on padalliset kahta entistäkin. Minä olen taas pregzilla, kun sanon, etten pidä ajankohtaa poikien vaellusretkelle otollisena, neljää viikkoa ennen laskettua aikaani. Minä olen paha ja ilkeä. Kertakaikkiaan. On ihan ymmärrettävää, että koska en ole töissä (tämä on long story, lukekaa ensimmäisistä postauksistani), teen suurimman osan kotitöistä. Mutta että kaiken....

4 kommenttia:

  1. Huoh miehet. En tiedä mitä muuta sanoa.

    VastaaPoista
  2. Tota mä oon myös miettinyt aika paljon, että miksi pitäis potea huonoa omaatuntoa siitä, että on raskaana, kun lapsettomuudesta kärsivä ei ole? Pitäiskö itsekin jäädä vaan riutumaan lapsettomana, ettei vaan pahoittais kenenkään mieltä? Välillä alkaa niin nousta sininen savu korvista. Mäkin olen saanut aika paljon loskaa niskaani sen takia, että isosiskoni haluaisi myös vauvan, mutta tämän mies ei (ja miten se muka on mun ongelma?)!

    VastaaPoista
  3. Kannattaa yrittää tehdä miehelle selväksi, että kun lapsi tulee taloon, et halua hoitaa kahta lasta sen sijaan. Vaikeaa, mutta kannattaa yrittää ainakin.Itse koin hieman hämmentävänä esikoisen odotusaikaan, kun tuntui että raskausmahani oli jokaisen omaisuutta! Jokainen vastaantulija (ei nyt onneksi ihan kaikki), tuli tunkemaan mun mahalleni käden tunnustellakseen sitä, ilman mitään kysymättä.Synnärillä myös koin, kun tuli ensimmäinen hetki imettää lastani, että rintani olivat toisten omaisuutta. Kätilö tuli vain nappaamaan siitä kiinni ja tunkemaan melkein väkivalloin lapsen suuhun. Etukäteen mua varoittamatta, mitä meinaa tehdä. Tuntui, että mun keho kuului toisille, eikä enään minulle itselleni. Tunsin häpeää ja että minut oli häpäisty sekä että minun reviirilleni oli tunkeuduttu. Itse olin niin hämmentynyt koko tilanteesta, että en osannut edes sanoa ihmisille, että minua ahdistaa.Tässä uudessa raskaudessa, aion tehdä ihmisille selväksi, että minun vauvamahaani ei noin vain kosketa. Ja synnärillä aion myös vaatia hieman parempaa kohtelua, että en samoja tunteita joutuisi kohtaamaan.

    VastaaPoista
  4. Miia, melko tyhjentävää. Miehet.Sini, on helpottavaa tietää, etten oo ainut josta tuntuu, että tätä asiaa pitäisi jollain tapaa peitellä tai hävetä, ettei muille vaan tule paha mieli. Miikulainen, onpas ollut kauhea kätilö! Varmaan muutenkin aika herkillä esikoisen synnytyksen jälkeen ja joku vaan noin törkeästi kehtaakin kohdella sua. Mulla sentään kauhean monet ei oo tulleet kokeilemaan tai tunnustelemaan vatsaa, ehkä olen selvästi viestittänyt, että se on epämukavaa.

    VastaaPoista