Social Media Icons

maanantai 21. helmikuuta 2011

Tunteikasta

7 kommenttia , , Share It:



Ensimmäiseksi haluaisin kiittää antamastanne palautteesta! On jotenkin lohdullista ja ihanaa tietää, että jotakuta kiinnostaa mun ajatukseni, että joku tätä lukee.

Olen blogissani tyystin sivuuttanut minua nyt raskausaikana vaivanneet mielialanmuutokset ja tunteenpurkaukset. Olen aina ollut, öh... Impulsiiivinen ja tunteikas, mutta raskausaikana nämä taipumukset ovat paisuneet aivan uusiin sfääreihin. H. on kovilla kun pieninkin virheellinen sanamuoto saattaa aiheuttaa kolmannen maailmansodan. Ei minusta siis aggressiivista tule, itkuinen ja hysteerinen vain (niin kuin se olisi jollain tapaa parempi vaihtoehto). 

Olen alituiseen täysin vakuuttunut siitä, että H. pitää minua vain pöhöttyneeltä pullamahalta joka ei osaa laittaa ruokaa, ja että minut on ennalta määrätty huonojen äitien kastiin. On päiviä, jolloin tunnen itseni erinomaisen epäonnistuneeksi ihmisraadoksi. Syitä on lukemattomia; päälle unohtunut kahvinkeitin (ja ylipäänsä edes kahvin juominen silloin tällöin raskausaikana), erääntyvä puhelinlasku, levinnyt ripsiväri.... Sitten on kestosuosikkeja, suoranaisia klassikoita, esimerkiksi kuinka tapan syntymättömän lapseni syömällä tonnikalasalaattia tai kuinka shampoon vaahtoavat ainesosat tekevät lapsestani kehitysvammaisen. Terve maalaisjärki ja logiikka unohtuvat kun sängystä nousee väärällä jalalla, väsyneenä ja itkuisena. Kauheinta näissä tunteissa on se voimakas olotila, hirvittävän voimakas tunne, joka sanoo, ettei tämä koskaan mene ohi. Että minä olen näin surullinen ja itkuinen ikuisesti.

Eikä mene kauaakaan, kun jo kihertelen onnesta ja kikattelen kuin pikkutyttö. Onnen tunteen riittää toisinaan laukaisemaan suloinen vauvanvaate tai H. tekemässä kotitöitä. Silloin on perhosia vatsassa ja typerä kestovirne naamalla. ...Kunnes näen vaippamainoksen televisiossa ja purskahdan itkuun. 

Itse raskauden aiheuttamien tunteiden skaala on sateenkaarenkirjava. En todellakaan ole aina ollut (enkä tule olemaan) yltiöonnellinen tästä. Toisinaan pelkään, että jään aivan yksin H:n ollessa koulussa tai töissä. Useinkin. Pelkään, miten paljon elämä muuttuukaan. Että osaankohan edes olla äiti. Entä jos se vauva menee rikki? Entä jos en osaakaan rakastaa lastani? 
Niinä huonovointisina aamuina kun sormet ovat voimattomat ja jalat turvoksisssa ja kylmät, mietin, mitä olenkaan tehnyt ansaitakseni tämän. Raskausajan oireet on yleensä helppo sivuuttaa, ottaa ne jollain tapaa kaupanpäällisinä, mutta toisinaan mietin, että voisin elää ilman näitäkin. 

"Olen onnellinen joka päivä. En koko aikaa, mutta joka päivä."

- Charlotte York

7 kommenttia:

  1. Tää on kuin mun kirjottama! Et oo siis ainoa jolla tunteet myllertää kun viimestä päivää!! :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa NIIIN tutulta! Mieheke on meilläkin joutunut sitten kärsimään näistä vaihteluista, mutta yritän muistaa aina jälkikäteen pyytää anteeksi, jos tulee aivan turhasta riehuttua. Ja onneksi Mieheke on meilläkin jo ennen raskauttakin tottunut siihen, että ei ole tullut valinneeksi maailman tasaisinta vaimoa itselleen... ;)Mutta on se kyllä kauhea tunne, kun noita kuohuja tulee. Ja kun MITÄÄN et niille itse voi! Varsinkin itku, se vain tulee ja et mitään sille mahda, vaikka itse tietäisikin järjellä että ei tässä nyt ole tarve edes itkeä. Ja kun se itku ei sitten ihan heti lopukaan!Huhhuijaa, on tämä ihmeellistä. Ja kuulemma synnytyksen jälkeen saattaa tulla vielä herkemmäksikin. Että sitä odotellessa... ;)PS. Ihania masukuvia olit tuonne aiemmin laittanut, ja mahtavia vauvanvaatteita jo ostanut. :)

    VastaaPoista
  3. Itku on kaikista hirveintä! Kun kanavat kerran aukeaa, ei ne ihan heti menekään kiinni. Ja se tunne että kaikki pohjattoman huonosti (milloin mistäkin syystä). On kertakaikkisen mahtavaa tietää, etten ole ainoa ihminen, jolta löytyy vuodatettavaa itkumuurillisen edestä..

    VastaaPoista
  4. jepp. Se on kyllä kummallista miten kaikki tuntuu olevan järjettömän huonosti aina ku itku tulee.. Tää on kyllä varsin kummallista aikaa.

    VastaaPoista
  5. Sulla on kyllä tosi kiva blogi :) Löysin tämän pari päivää sitten ja olen tämän nyt lukenut kokonaan. Kirjotat erittäin hyvin, ja tuntuu aivanku jotkut sun kirjotukset tulis suoraan omasta suusta :) Erityisesti tämä postaus on just eikä melkeen ku omasta elämästä :D Itsekin olen raskaana, esikoista tässä odotellaan, ja la on 1.6. eli oot vaan pari viikkoa mua jäljessä :) Ikää multa löytyy 21-vuotta :)- Jonna

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa, että olet tykännyt ja voit samaistua! Välillä sitä miettii, että olenkohan ainoa, jolta tuntuu tältä. Ja näin ensikertalaisena KAIKKI on niin uutta ja ihmeellistä..Ihanaa odotusaikaa sulle! Tiedättekö sukupuolesta? Minkälainen myllertäjä sulla siellä asustelee? :)

    VastaaPoista
  7. Mä olen vielä aikamoinen panikoija, että jos tulee joku uus oire, niin ajattelen heti että joku on huonosti :D Ihanaa odotusaikaa sullekin! :) Vaikka välillä vajoaakin pohjamutiin miettiessään että ei vois enää kauheammalta näyttää, niin on tämä odotusaika silti niin ihanaa :) Meille on tulossa poika, ei tarvinu paljoa ultrassa arvuutella ku niin ylpeänä esitteli vehkeitään siellä (on tainnu isäänsä tulla) :D Meillä on aikamoinen energiapakkaus tämä vauva. Tänään ku halusin päivällä vähän aikaa nukkua, niin eiköhän se potkinu siellä yli 1½ tuntia putkeen taukoamatta :D Meillä oli ensin kaksoset, jota en tosin tiennyt ku vasta sitten, ku toinen tuli kesken viikolla 6+5 (jos en väärin muista). Kauhealta tuntuu ku miettii että toinen tuli kesken, ja voisin nyt odottaa kaksosia, mutta oli aivan ihana uutinen ku päästiin ultraan katsomaan että onko kohtu kokonaan tyhjentyny, ja siellä näky toinen pikkunen joka oli kunnossa ja eli :)- Jonna

    VastaaPoista