Social Media Icons

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Pallo jalassa.. Eiku.. mahassa.

9 kommenttia , , , , , Share It:




Puhvihihainen kukkakuvioinen paita H&M Mama, alesta 3e
Äitiysmalliset kotitrikoohousut 12,95e, Citymarket (!)

Ensinnäkin pahoittelen mielettömän huonoa kuvanlaatua. Kamerani akussa oli jotain häikkää ja jouduin käyttämään Macbookin omaa webkameraohjelmaa. Tässä kuitenkin kuvia pömppömahastani (ja meidän sotkuisesta olohuoneestamme). Kuten kuvasta ja meikittömyydestäni huomaa, olen viettänyt laiskaa kotipäivää tänään(kin).

Nyt siis meneillään... rv 23+2 (?). Enää en odota viikon vaihtumista suurella innolla tai lähetä hypetystekstiviestejä H:lle. ("Ajattele, nyt jo rv 14+5!") Tämä alkaa tuntua varmalta. Meille on ihan oikeasti tulossa vauva, meidän oma Aarteemme! Ennen puoltaväliä en uskaltanut oikein puhua asiasta, sillä pelkäsin jotain kamalaa tapahtuvan. En edes rohjennut ostaa sen hirveämmin mitään tarvikkeita, tai jos ostin, piilotin ne visusti näkösältä. Jos jotain odottamatonta tapahtuisi, olisi edessä tuplasuru pelejä ja vehkeitä pois laittaessa. Jopa blogin kirjoittaminen anonyymina tuntui liian aikaiselta.

Olen kehoni suhteen nykyään hyvin epävarma. Joskus mietin, että paljonkohan tässä pallomahassa on oikeasti vauvaa ja paljonko leivoksia. Muiden raskausmasut on kauniita, sensuelleja ja seksikkäitä, mutta tämä omani tuntuu vain turvonneelta ja pinkeältä mätisäkiltä. Kaikenlaiset (ystävälliseenkin sävyyn) lausutut kommentit vatsan koosta ja arvuuttelut kaksosista tuntuvat iskuilta vyön alle (kuinkahan monta kertaa olen kuullut kysyttävän "tiedätkö, onko ne kaksoset?". Ei, en tiedä, masuhan on ultrattu vain kolme kertaa). Herranen aika, viimeinen kolmanneshan alkaa reilun kolmen viikon kuluttua, kai sen nyt kuuluukin näkyä?

Pari viikkoa sitten oli suorastaan tuskallista, kun seuraavaan neuvolaan oli aikaa, maha oli pullahtanut esiin, mutta selviä liikkeitä ei tuntunut. Olin aivan vakuuttunut, että mahani on pelkkää jouluista sokerimössöä ja lapsi sisälläni kuollut.

Minun "raskausaikani hehku" on näkynyt vain paloautonpunaisena helottavina läikkinä poskissa (pakkanen), jalkojen turpoamisena ja hiusten kellastumisena. Eikä alennusmyynnistä löytynyt ylisuuri musta toppatakki ja kotiverkkarit eivät varsinaisesti herätä minussa "olen lenkkipolkujen kruunamaton kuningatar"-fiilistä. Kasvot, kädet ja jalat ovat turvoksissa. Joskus kuljen peilin ohi ja jään katsomaan itseäni kauhistuneena. "Tuoltako mä näytän?" En ole koskaan kokenut olevani erityisen viehättävä, mutta tämä on henkilökohtainen pohjanoteeraukseni. En ole ikinä painanut näin paljon. Enkä ole ikinä ollut näin epävarma omasta kehostani. On vaikeaa tuntea olevansa seksin jumalatar, kun kaikista kauneinkin (nykyään päälle mahtuva yöpaita) on virallisesti julistettu seksintappajaksi ja vatsa paisuu rantapalloksi. Kamalinta on, että nykyään masuni on vaalean, nukkamaisen untuvakarvan peittämä. Yritin epätoivon vimmalla vahata niitä pois, mutta lopputulos oli lähinnä punottava, kutiseva ja tahmea. Liikun kotona muumipeittooni kääriytyneenä ja käyn ovi lukossa suihkussa.

Nyt olen luopunut telttamaisista vaatteista, joilla yritin peittää mahani, sillä se tuntuu vain pahentavan tilannetta entisestään. Nykyään haluan jo käyttää vaatteita, jotka jopa korostavat mahaani. Ihan vain tehdäkseni selväksi, että olen kuudennella kuulla raskaana, en omenavartaloinen.

Kaiken huipuksi Aarre on nyt virallisesti merkannut minut. Nimittäin ensimmäisillä raskausarvilla jenkkakahvoihin. Minulla on muutama punainen viiru kummallakin puolen kylkeä. Onneksi ne ovat takana, eivätpähän näy koko aikaa.

Minä todella odotan kevättä. Iho ei kuivu ja punoita, ulkona tuoksuu kostea nurmikko ja aurinko lämmitää selkää. Minä odotan, että pääsen kuoriutumaan rumista toppavaatteistani. Ehkä minäkin hehkuisin, ballerinoissani ja vielä haaveissa siintävässä kevättakissa.

9 kommenttia:

  1. Löysin sun blogin ihan sattumankaupalla ja on ihan mielettömän mielenkiintoista kuulla sun ajatuksia tosta kaikesta. Paljon onnea Aarteesta :) Mäki oon elänyt jossain pusikossa kun en oo sun raskaudesta tiennyt vaikka Facebookissa kavereita ollaan :-D

    VastaaPoista
  2. Kiitokset! Mä olen seuraillut sun päivän asuja jo jonkun aikaa :)Mä en oo kauheesti uskaltanut huudella tästä koko asiasta, tuntui niin aikaiselta vielä. Ja jos tapahtuisi, niin sitten olisi kauheaa kertoa sekin kaikille. Mutta nyt onneksi ollaan aika varmoilla vesillä :)

    VastaaPoista
  3. Ihan kun oisin omia ajatuksiani lukenut raskausajoilta! :-D Mä en kyllä rehellisesti tykännyt yhtään olla raskaana. Se kaikki turvotus ja kilojen tulo oli mulle todella raskasta. Vaikka mulla ei muuten mitään ylimäärästä tullut, muutakun maha kasvoi, niin silti olo oli kuin valaalla! Moni sanoi, että olin kauniisti raskaana, siltikään oma olo ei todellakaan ollut sellainen.Mä en myöskään itse hirveemmin huudellut raskaudestani, lähimmille ihmisille kerroin. Sitten kun maha rupesi erottumaan raskausmahaksi, rupesi juorut liikkumaan, eikä siinä vaiheessa enää edes tehnyt mieli kellekkään kertoa enää, kaikki ties jo ja niin paljon kaikkia kauheita juttuja kuulin omasta raskaudestani.

    VastaaPoista
  4. Mä en voi käsittää, kai se kuuluisa raskausajan hehku koskettaa vaan aina yhtä hehkuvia Hollywood-tähtiä. :-DTämä epävarmuus on kauheinta. Ei kehtaa eikä edes halua lähteä ulos ja aina joku on (ihan hyväntahtoisesti) kommentoimassa "herranjumala sä olet iso". Ja aina on sellainen, no shit, Sherlock-olo.Munkin raskaudesta on esitetty vaikka minkälaisia spekulaatioita ja ikäviä juoruja. Esim. kuinka me vielä erotaan Henrin kanssa, kuinka mä vaan tulen jättämään lapsen isovanhemmille ja lähden Onnelaan bailaamaan. Onneksi kuitenkin positiivista palautetta ja "juoruilua" on negatiivista enemmän. Kauheimpia on ne utelijat, jotka ei kehtaa suoraan kysyä, olenko mä raskaana vai en, vaan kyselee kuulumisia muina miehinä.

    VastaaPoista
  5. tosi hyvin kirjoitettu! mä jotenkin odotan ehkä just tota odotusaikaa tosi paljon, mut voi olla että mulla on väärä kuva asiasta :D sun pitää jatkaa blogia myöhemminkin, kirjotat niin näppärästi :D

    VastaaPoista
  6. "En ole koskaan kokenut olevani erityisen viehättävä, mutta tämä on henkilökohtainen pohjanoteeraukseni. En ole ikinä painanut näin paljon. Enkä ole ikinä ollut näin epävarma omasta kehostani." <tossa kiteytyy se kaikki mitä mä ajattelen. Revin kohta nämä vähäisetkin hiukset päästäni tämän asian kanssa. Mä en ole ikinä kuullut sanottava mun mahaa isoksi, mutta voin kuvitella että jos joku sattuis erehtyyn tekemään niin, mä saattaisin äityä ensin väkivaltaiseksi ja sitten itkeväksi uhmaikäiseksi ja parkua lattialla. Kaikkea sitä joutuukin kestämään. Tsemiä!

    VastaaPoista
  7. äh.. Taas kun mun päästä tullutta tekstiä. Mä en koe mun mahaa erityisen nätiksi.. Se on vaa levinny joka puolelle ja näyttää maailman rumimmalta. Ei oo mikään kaunis pieni pallo.. Ja jos ei tietäis et oisin raskaana ni sitä ei ees huomais. Paitsi mä ite.

    VastaaPoista
  8. Lilian, mun mielestä on tosi mahtavaa, että ei-odottavatkin jaksaa lukea näitä mun postauksia! On odotusaika kaikista vaivoista huolimatta aika ihanaa aikaa. Pahoinvointi, selkäsäryt, raskausarvet ja oudon pinkeä olo on paljon helpompi kestää, kun tietää syyn. Välillä kuitenkin pännii ne pikkuiset potkut ja jatkuva myllerrys, etova olo ja ... se outo olo. Vaikka tämäkin raskaus oli täysin suunittelematon, odotin mä itse odotusaikaa ihan hirveästi. Kauheasti tapahtuu koko ajan ja jotenkin raskaudesta ei koskaan kyllästy lukemaan (mullakin on pino opuksia ja seuraan varmaan kolmeakymmentä raskausblogia). :)Miia ja Minna, mun mielestä kauheinta on se ajatus, että entäs jos ne kilot ei tipukaan. Että entäs jo musta jää tällainen pallo. Neuvolassa lohduttelivat, että kaikki ei "kykene suhtautumaan kehon muuttumiseen yhtä hyvin". Pah. Ei kai kenelläkään ole oikeasti sellainen "ken on heistä kaikkein kaunein"-fiilis.....Tsemppiä sinnekin mahojen kasvatteluun! (:

    VastaaPoista
  9. Tosi osuvasti kirjotettu.! yhdyn lähes kaikkeen mitä kirjoitit tässä.

    VastaaPoista