Social Media Icons

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

6 vuotta

1 kommentti Share It:

Reilut kuusi vuotta sitten ilma oli samanlainen kuin nytkin. Painostava, kostea ja kuuma. Sade antoi odottaa itseään. Heräsin aamuyöllä ja tiesin, että jotain tapahtuu. Iltapäivällä alkoi rankkasade - ja synnytys, ensimmäiseni. Seitsemältä illalla aika pysähtyi, sade lakkasi. Täydellinen ja kaunis tyttäremme syntyi.

Kuusi vuotta hänen kanssaan ovat olleet elämäni parhaimpia. Siinä ajassa perheemme on kasvanut, me olemme kasvaneet. Kuuteen vuoteen on mahtunut valvottuja öitä, muuttoja, muutoksia. Myöhäisiä iltoja ja aikaisia aamuja. Rakkautta, naurua, haparoivia ensiaskelia, pakattuja kerhoreppuja, itkua, huutoa, uhmaa ja yhteisiä retkiä.

Ihmettelen päivittäin ajan kulua. Syksyllä alkavasta eskarista puhutaan päivittäin, enkä tiedä, kumpaa meistä jännittää enemmän, häntä vai minua. Tuntuu, että hän on hetkessä kasvanut niin isoksi. Kuusi vuotta sitten silitin vaaleaa pumpulitukkaa, nykyään vaaleat letit yltävät lapaluihin.

Eilen juhlimme täydellistä, kaunista, älykästä ja herkkää kuusivuotiastamme. Kuusivuotiasta, joka opettelee lukemaan, rakastaa äänikirjoja ja iltasatuja, polkupyöräilyä, uimahallireissuja ja lautapelejä. Hänen lempivärinsä on mintunvihreä ja hän on hulluna mikroskooppisen kokoiseen silppuun (yleensä sellaiseen, johon glitter jollain tapaa liittyy), jota hänen vaaleanpunainen huoneensakin on tulvillaan. Juuri nyt hän opettelee kirjaimia ja numeroita ja fiilistelee syntymäpäivälahjaksi saadulla Aliaksella.

Tämän kaiken sanoessani hämmästyn itsekin siitä, kuinka aika on kulunut. Tuntuu, kuin olisin pidellyt vastasyntynyttä esikoista sylissäni ihan hetki sitten, ja kuitenkin on niin, etten tunnista meitä vanhoista kuvista. Ne ovat mennyttä aikaa, eri aikakautta.

Viikonloppuna kekkeröimme niin ikään, ensin kavereiden ja sen jälkeen mummien ja kummien kanssa.

Päivät pitkiä, vuodet lyhyitä. Onnea vielä, rakas!



perjantai 9. kesäkuuta 2017

Pehmeät arvot, pehmeät vaatteet + Hilla Clothing-kesävaatearvonta

81 kommenttia Share It:



Kuten monet pidempään blogiani lukeneet tietävät, pyrin vaatehankintoja tehdessäni suosimaan luomupuuvillaa, vastuullista tuotantotapaa ja lähellä valmistettuja tuotteita. Olen aina enemmän tai vähemmän pitänyt omaa buy-cotia, uskonut, että meillä on mahdollisuus äänestää kukkaroillamme ja vaikuttaa siihen, millaisia tuotteita ja millaisilla tavoilla meille valmistetaan. Siinä missä luonnonkosmetiikkaa tai vastuullisesti tuotettuja luomupuuvillavaatteita vielä muutama vuosi sitten sai vain esteettisistä kivijalkaliikkeistä kaupungin kalleimmilta kauppakaduilta tai verkkokaupoista, löytyy nykyään eettisempiä ja ekologisempia vaihtoehtoja jo ihan hypermarketeista. Hyvä esimerkki on Hilla Clothing, jonka Avainlippu-merkityt, luomupuuvillaiset lastenvaatteet valmistetaan ja ommellaan Jyväskylässä, ja joiden suurin jälleenmyyjä on Prisma. Hilla on pyrkinyt tuomaan markkinoille pehmeitä, lähellä tuotettuja, lapsekkaita ja edullisia lastenvaatteita. Pehmeät, laadukkaat ja kotimaiset lastenvaatteet kuuluvat kaikille!

Hillan kesämalliston 2017 väripaletilta löytyy hempeitä pastellisävyjä ja raikasta keltaista. Itse ihastuin kuoseissa ajattomaan raitaan, leikkisiin polka dot-pilkkuihin ja lapsekkaisiin printteihin. Minulle Hillan kesämallisto toi mieleen metsämansikat, mummolan verrannan ja kesäaamut. Liekö syynä nostalgiset sävyt ja pehmeät materiaalit.

Sain valita Hillalta postausta varten muutamia juttuja esiteltäväksi ja valitsin esikoiselle Pallero-mekon ja Tivoli-legginssit, ja pojille keltaiset raitapaidat ja ehkä maailman parhaimmat collegehousut kauden vaaleansinisessä värissä.



Minä olen ihastunut Hillan college-housuihin, joita meiltä löytyy varmaan neljässä eri värissä. Ostin ensimmäiset colleget alesta ehkä vuosi tai kaksi sitten, ja niiden rento malli yhdistettynä hyvään laatuun ja kulutuksenkestävyyteen (etenkään meidän pojilla legginssejä tai ohuempia housuja ei voi ajatellakaan - polvet ovat puhki nanosekunnissa tätä nykyä) ovat tehneet niistä suosikkeja. Arastelin ensin arkaa vaaleansinistä sävyä, mutta turhaan. Sitä vartenhan sappisaippua ja kuudenkympin pesuohjelmat (joissa Hillat muuten suositellaan pesemäänkin) ovat!



Ehkä eniten pidän Hillasta siksi, että he aidosti tekevät pehmeitä luomupuuvillavaatteita lapsille. Itselläni ainakin moni muuten kiva arkivaate jää ostamatta silloin, kun lastenvaate näyttää aikuisen vaatteelta vain pienemmässä koossa. Hillan vaatteiden suunnittelussa lasten huomioiminen suunnittelun lähtökohtana näkyy kuosien lisäksi leikkauksissa: vaatteet on tehty sellaisiksi, että ne päällä voi kiivetä puuhun, jumpata ja juosta. Ne eivät kiristä eivätkä purista. Kokohaarukka yltää  vastasyntyneistä aina 128 cm-kokoon asti, mutta itse toivoisin, että vieläkin isommille tehtäisiin kohtuuhintaisia, pehmeitä ja luomupuuvillaisia vaatteita.

Ja sitten AAARRRVONTAAN! Sain Hillalta lisäksi arvottavaksi vapaavalintaisen vaatesetin (paita/tunika/mekko + housut/legginssit) tähän postaukseen kommentoineiden kesken. Ovatko Hilla Clothing-lastenvaatteet teille tuttuja? Mitä pidätte kesän uutuuksista? Kommentoi alle 17.6 mennessä ja olet mukana arvonnassa! Mikäli mahdollista, kirjoita kommenttiisi myös sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa. 



keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Ihan offline + Ryhmä Hau-arvonta

1 kommentti Share It:
 


Yhteistyössä Paw Patrol

Ruutuaika, ah! Minä ainakin rehdisti myönnän, että aamun Pikku Kakkonen pelastaa aamukoomani ja että illan versio vastaavasti on mahdollistanut esimerkiksi iltapalan valmistelun ilman joko joko joko joko-mantraa. Ruutuajan määrään (niin lasten kuin vanhempien) olemme kuitenkin pyrkineet kiinnittämään huomiota. Parhaimmillaan lapsille suunnatut pelit ja sovellukset ovat opettavaisia, hauskoja ja tarjoavat hetkeksi viihdykettä, joka pelastaa isommalta kriisiltä, mutta kyllä offline-aika on parasta. Kun ei tarvitse eikä halua olla missään muualla. Minusta on ihan mahtavaa seurata ja kuunnella lasten leikkejä; nähdä, kuinka he keksivät erilaisia tapoja muovata leikkiä ja sen sääntöjä.

Televisiosta tuttu Ryhmä Hau on lasten kestosuosikki ties kuinka monetta vuotta, ja Ryhmä Hau-leluja meillä onkin jos jonkinlaisia. Minusta itse konseptikin on melkoisen kiva: on koiranpentuja, jotka opettelevat toimimaan yhdessä auttaakseen pulaan joutuneita. Sillä maailmahan tarvitsee esikuvia! ;)



Saimme testiin uutuus-Ryhmä Hau-lelut, siis kuvassa näkyvän lentopelastusaluksen (jossa tietysti rakastetuimpien lelujen tavoin on vilkkuvia valoja ja ääntä) figuurin kanssa ja Rolle-lentopelastuskoirafiguurin. Ja kuten arvata saattoi, ne toivat kolme eri ikäistä lasta saman leikin ääreen. Vietimme sometonta päivää ja lähdimme kaikki koiranulkoituslenkille lähimetsään. Lasten toiveesta pakkasin mukaan uudet lelut ja metsässä leikki saattoi alkaa. Ilta-auringon lämpö kasvoilla, lapsien raikaava nauru ja pelastuskoiraleikit, joihin meidän anti-sankari-Lisbemmekin pääsi mukaan, tuntuivat ihanalta irtiotolta kiireisen viikon keskellä. Ihanaa olla offline!

Ja koska jotakuta asia varmaan mietityttää, niin Ryhmä Hau-lelujen laatua minun täytyy ihan erikseen kehaista. Meillä on ollut hyvin, hyvin, hyvin aktiivisessa käytössä ja leikeissä jo varmaan parin vuoden verran Ryhmä Hau-figuureita ajoneuvoineen, ja täytyy todeta, että joka euron arvoisia ovat.

Sain lisäksi arvottavaksi samanlaisen setin, ja huikea tuotepakettiarvonta löytyy Instagramista!



#Profiilikuvahaaste - 10 vuotta

2 kommenttia Share It:
Koska olen tirskunut ja myötäelänyt menneitä profiilikuvatrendejä viime päivät blogeista (kiitos vaan Mamma rimpuilee-blogin huipulle Lauralle!), niin kaipa on itsekin kaivettava salaisten arkistojen timantit esiin. Minä jokunen vuosi sitten poistin itseni Facebookista ja palasin sitten takaisin, mutta Facebook-tiliä kauemmin minulla on ollut IRC-Galleria-tili. Ja voi pojat, sieltä vasta aarteita löytyikin. Osa olisi saanut kyllä jäädä näkemättä. Häpeäflashback x 7652423.


2007. Muovihelmikorvakorut ja keinokuituiset neuleet. Niin, ja hiuspannat. Ei lisättävää - etenkään tyhjään ja taiteelliseen katseeseen.


2008. Meidän ensimmäinen yhteinen reissu, tai oikeastaan vapaaehtoistyöporukan kanssa tehty reissu Saksaan ja Puolaan. Olin opiskellut erittäin käytännöllisiä saksankielisiä fraaseja ja idiomeja, kuten esimerkiksi, hei, olen janoinen, missä on Oktoberfest, mutta valitettavasti ne jäivät käyttämättä.

Kuvan ottamista seuraavana päivänä poltin selkäni ja käsivarteni auringossa niin, että itkin iltaisin nukkumaan mennessä. Huomatkaa mojito-äijä taustalla. 




2009 ja överisti kerrostetut ja blondatut hiukset. Värjäytin ensimmäistä kertaa koskaan hiukseni ja kävin yhtenä vuonna läpi kaiken hiustenpidennyksistä tummanruskeaan ja punaiseen tukkaan. Ja pukeuduin keijuprinsessaksi syntymäpäiväjuhlilleni. Ja käytin yhä niitä muovihelmikorvakoruja. Ai niin, ja mentiin kihloihin.



2010. Polkkatukkakokeilu ja pikkusiskoni huone taustalla. Long story short: kun en suoristanut hiuksiani, näytin David Hasselhofilta. Olin todella viehättynyt tunikoihin ja kiiltäviin legginsseihin.  Elämä oli aika huoletonta. Treenasin personal trainerin kanssa, kävin koulussa ja töissä, ja join viikonloppuisin parhaiden ystävieni kanssa kuohuviiniä. Kolmea kuukautta kuvan ottamisen jälkeen aloin voida todella pahoin. Todella pahoin.


2011. Ja tässä se pahoinvoinnin syy sitten on. Esikoinen ja ensimmäinen kauppareissu kantorepussa. Hänen vauvavuotensa oli ihana, niin monin eri tavoin. Olin niin onnellinen omasta pienestä perheestämme (ja olen tietysti edelleenkin - paitsi ettei se enää ole kovinkaan pieni). Oikeastaan lähes koko vuoden 2011 vietin kotona. Jäin työttömäksi viidennellä kuulla raskaana ollessani ja kevään rakensin pesää kesävauvalle. Syksy ja talvi menivät neljän seinän sisällä. Läheisimmät ystävistäni kävivät meillä, mutta minä en oikeastaan käynyt neuvolaa tai kauppareissuja lukuunottamatta kovinkaan usein ulkona. Ja silti ostin fiksun äititakin hiekkalaatikolle. Hyvä minä.


 2012. Olen raskaana. Siis tosi raskaana. Koko ajan. Hankin velourvaatteita, itken kun Juha Tapio laulaa radiossa ja tapaan ensimmäiset äitiystäväni - siis tyypit, joita en ennen lasten saamista tuntenut, mutta joiden kanssa minulla on enemmän yhteistä kuin vain lapset. Hurahdin yhden vuoden aikana ensin merihenkisiin sisustusjuttuihin, sitten retroon. Siis ehkä kahdeksi kuukaudeksi.



2013. Uusi koti, uudet kujeet. Henkka päätti jätti koulun ja vaihtaa alaa. Pääsykoelukemiset rytmittivät elämää. Tein ensimmäisen portaalisopimuksen, mutta tunsin olevani täysin hukassa. Laihduin 15 kiloa. Esikoinen aloitti kerhon. Mentiin naimisiin, hetken mielijohteesta. 


2014. Siirryin blogeineni Kaksplussalle. Odotin kuopusta. Teimme roadtripin kesällä, joka on yksi kivoimmista ja unohtumattomimmista perhereissuista, jonka olemme tehneet. Kesä oli pitkä, kuuma ja ihana. Marraskuun pimeydessä imin itseeni vauvantuoksua. Kuljin koko vuoden farkuissa, parkatakissa ja lenkkareissa.


2015. Kauan odotettu paksu kirjekuori kolahti postiluukusta, ja Henkka aloitti koulun. Näin loppukesällä unta, että opiskelin markkinointiviestintää, ja herätessäni se tuntui parhaalta idealta ikinä. En ole koskaan ollut järin kunnianhimoinen, vaan ehkä enemmänkin ajatellut, että jotain on jokaisen tehtävä, mutta tunne siitä, etten halua palata vanhoihin töihini, oli vahvistunut. Tunne siitä, että haluan tehdä jotain, mistä oikeasti tykkään ja missä olisin ehkä hyvä. 
Palasin kouluun illoiksi, ja vietin niiden myötä enemmän aikaa kodin ulkopuolella kuin koskaan aikaisemmin (siis lasten saamisen jälkeen). Hautasin haaveen markkinointiviestintä-opinnoista. 


2016. Kuva on Viron roadtripiltä, Tallinnasta. Reissu oli huikean hieno! Vuosi oli melkoisen kiireinen - tein pitkälti kolmattakymmentä kurssia aikuislukiossa, töitä, ja marraskuusta lähtien nautien viidestä lapsettomasta tunnista viikossa virka-aikaan (ainakin silloin kun kukaan ei ollut sairaana). Kirjoitin ensimmäiset aineet ylioppilaskirjoituksissa. Tutustuin huikeisiin tyyppeihin koulussa. Perheellisten kanssaopiskelijoiden kanssa elämäntuskan ja stressin jakaminen helpotti omaa, riittämätöntä oloa valtavasti. 
Juhlittiin aika monet kinkerit ja lastenvaatekutsut, päätimme ottaa koiran, uskalsin jo varovaisesti puhua jatko-opintohaaveestani. 

2017, ei uutta kuvaa. Kuka moisia tarvitseekaan - sama on naama, vähän vanhempi vain. Viime viikot olen istunut töiden ja valintakoekirjallisuuden äärellä, vaihtelevin fiiliksin. Henkka on jo kesälomalla, ja voi pojat, mäkin odotan omaani. Jos raskausaikana katsoin Autoliiton törmäystestivideoita ja itkin hypoteettista kolaria ajatellessani, niin nyt palaan Helsingin yliopiston sivuille katsomaan valintatilastoja (ja itken). Koetan muistuttaa itseäni, että ei maailma kaadu, vaikkei koulupaikkaa tänä vuonna tulisikaan. Paitsi että kyllä se kaatuisi. Kyllä itkisin. Kyse ei ehkä niinkään ole ylimääräisestä vuodesta, jonka joutuisi odottamaan ennen uutta koitosta, vaan itsetunnosta. 
No, onneksi on valon pilkahduksiakin. Lusikkaleivät ja kuohuviinit odottavat, kun vajaan kolmen viikon päästä saan vappuhattuni. Rakastan juhlia, enkä malttaisi odottaa, että näen sukulaiset ja ystävät pitkän tauon jälkeen! 
Kesälle on suunnitteilla perinteinen Pohjois-Karjala-reissu. Esikoiselle on myönnetty eskaripaikka syksylle, pojatkin toivottavasti pääsevät samaan päiväkotiin. Miehellä alkaa opinnoissaan paras vaihe syksyllä. Kaikki muu onkin sitten vielä auki. Tai siis minun kuvioni ovat. 

PS. Sain silmälasireseptin näöntarkastuksessa. Ei tule vanhuus yksinään ja niin edelleen. 



tiistai 16. toukokuuta 2017

Donitsi joka ei lihota + bObles-arvontavinkki

Ei kommentteja Share It:



Yksi parhaimmista hankinnoistamme lastenhuoneeseen on ollut voimistelurenkaat. Kärkikahinoissa kamppailevat kimmoisat, herkullisen väriset bObles-donitsit*, joita löytyy kahden kokoisina, pieninä ja (tosi) isoina. Hittilelun tai kalusteen tunnistaa siitä, ettei se jää nurkkaan pölyttymään. (Esimerkiksi lastenhuoneen piirrustuspöytä on aika kyseenalainen, koska kaikkialle muualle ja kaikkialla muualla piirretään ja askarellaan, paitsi sen ääressä.) Hittijutuille löytyy aina uusia käyttötarkoituksia ja uusia käyttäjiä. Ja meillä hittejä ovat olleet donitsit.

bObles on tanskalainen leikkisiä lasten design-kalusteita valmistava yritys, jolle tunnusomaista ovat värikkäät ja iloiset tuoteperheet, pehmeys, muunneltavuus - ja hauskuus. Ne kannustavat lapsia liikkumaan, leikkimään ja kokeilemaan rajojaan. Kalusteet toimivat niin jumppaleikkeissä, askartelun alustoina, löhöilyssä, tasapainoilussa, majan rakentamisessa kuin vierasjakkaroinakin. Meidän kaikkien aikojen suosituin bObles-kalusteemme on bobles-kana. Se on mahtava pieni jakkara, sopii tasapainoiluun ja sen päälle rakennetaan mahtavimmat monsteriautomäet. Omat suosikkini ovat donitsit, joilla myönnän itsekin päivittäin lastenhuoneen lattialla istuvani. Ne ovat pehmeitä, kimmoisia ja ihan mahtavia jopa aikuisten illan vietoissa, joissa ne ajavat pehmeän istuinpaikan sijaa.

Meidän lapsemme ovat aina olleet aika kovia viipottajia ja kiipeilijöitä. Olemme pyrkineet rohkaisemaan lapsia liikkumaan, kokeilemaan ja toisinaan ylittämään rajojaan, ja bObles jakaa brändinä meidän ajatuksemme siitä, että juuri niin lasten kuuluukin tehdä. Kokeilla, keksiä, oivaltaa, löytää oma tapansa liikkua ja leikkiä.



Kun bObles-tuotteita maahantuovan Gefferin verkkokauppaan ilmestyi donitseihin sopiva keinuosa, tiesin, että sen myötä donitsit nähtäisiin aiempaakin suurempana hittinä. Keinuosaan kuuluu "tarzanköyden" lisäksi pala, joka sopii bObles-donitseihin, ja donitsista siis vain puolityhjänä korvataan vaahtomuovinen sisus keinupalalla.

Sain Gefferiltä arvottavaksi vapaavalintaisen kokoisen donitsin ja siihen sopivan keinuosan, ja tällä kertaa arvonta löytyy Instagramista. Käy ottamassa osaa täällä!



sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äidit elämässäni

Ei kommentteja Share It:


Ensinnäkin: Ihanaa äitienpäivää kaikille! Kevään juhlista äitienpäivä on (vapun ohella) ollut minusta aina jotenkin erityisen ihana. Lama-ajan lapsena muistan vaatimattomat mutta juhlalliselta tuntuneet puitteet; metsien valkovuokot, kahvinkeittimen porinan, Valio-jogurtin ja itse askarrellut äitienpäiväkortit. Sen ihmeellisempiä krumeluureja ei meidän äitienpäivän vietossa ole edelleenkään, ja olemme mieheni kanssa sopineet, ettemme hanki toisillemme lahjoja emmekä ainakaan mitään romua. Tänä vuonna sain mieheltä ja lapsilta taloyhtiön saunavuoron, siis ehkä ihanimman lahjan ikinä.

Tänään, äitienpäivänä, olen miettinyt tavallista enemmän äitejä elämässäni. Olen näet siitä onnekkaassa asemassa, että koko sukuni ja miehenikin puoleinen suku asuu lähellä, ja olemme kaikkiin hyvin aktiivisesti yhteydessä. Saatan piipahtaa mummolassani kauppamatkan varrella, mennä vanhempieni luokse iltateelle sunnuntaina kello kymmenen ja tiukan paikan tullen  -  kuten vaikka yllättävän hammaslääkärireissun tai kun huomaan, että avaimet ovat unohtuneet kotiin  -  olen aina voinut luottaa siihen, että elämä kantaa. Minulle hyvin tärkeiden isoäitini ja äitini lisäksi minulla on elämässäni myös anoppini ja mieheni isoäidit. Heidän merkityksensä on etenkin viimeisen parin vuoden aikana kasvanut. Olen ollut koulussa iltaisin pari vuotta ja viimeiset pari viikkoa bunkkeroituneena appivanhempieni kellariin päiviksi lukemaan valintakokeisiin. Tenttien jälkeen he ovat soittaneet minulle ja kyselleet ensimmäisiä fiiliksiä, jännittäneet tuloksia ja tsempanneet jatkamaan. He ovat uskoneet minuun silloinkin, kun en itse ole enää uskonut. Kun kipeänä alleviivasin apinanraivolla aineistoa lukulampun kelmeässä valossa, kokosi anoppini minulle tarjottimelle särkylääkettä, haudutettua teetä ja suklaata. Niin pieniä, ja kuitenkin niin isoja asioita.

Omalta äidiltäni ja mummiltani olen saanut myös paljon. He ovat opettaneet minut arvostamaan erilaisuutta, he ovat opettaneet minut suvaitsemaan. He ovat myös opettaneet, että vaikeistakin asioista voi selvitä.
Tänään ikävöin ja muistelen toista, jo edesmennyttä isoäitiäni, jonka asennetta elämään lapsesta saakka ihailin. Hän sävytti hiuksensa violetiksi, punasi huulensa aina ennen kaupoille lähtemistä ja opetti minut tykkäämään Emmerdalesta, Marimekosta ja Jari Sillanpäästä. Meidän suhteemme oli hyvin keskusteleva ja kunnioittava, sellainen, jossa ei ollut sukupolvien välistä kuilua, oli  vain ymmärrystä, ainakin hänen sairastumiseensa asti. Yhteen muistoon kiteytyy aika paljon hänestä: kompastuin isoisoäitini syntymäpäiväjuhlissa ja vahingossa rikoin shampanjalasin. Katselin sirpaleita heidän terassillaan, lautojen väleistä valuvaa Pommacia ja tunsin itkun ja häpeän nousevan palaksi kurkkuun. Isoäitini nousi oitis tuolistaan, katsoi minua ja naurahtaen huudahti: "Kuka välittää kymmenen pennin kristallilaseista!". Sellainen hän oli.

Läsnäolo, välittäminen, rakkaus, arvostus. Ne ovat parhaita asioita, joita olen äideiltä elämässäni saanut. Ne ovat myös asioita, joita toivon omille lapsilleni voivani antaa.

PS. Instagramissa alkaa aika pian huikea äitienpäiväarvonta (tai ehkä enemmänkin mahdollisuus nauttia hiljaisesta kahvihetkestä)! Ja käyttätilihän löytyy täältä.



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Parvekkeen DIY-säilytyspenkki + Bosch-arvonnan voittaja

1 kommentti Share It:



Lasitettu parvekkeemme on ollut viime vuosina oikea murheenkryyni, häpeätahra. Paikka, johon varastoitu kaikki ne asiat, jotka on pitänyt saada nopeasti pois käsistään. Käyn säännöllisesti kaappeja läpi, ja minulle esimerkiksi kevätkauden koittaminen tarkoittaa sitä, että tyhjennän jokaikisen hyllyn, laatikon ja tason kaikesta, pesen kaapit sisältä ja ulkoa, ja konmaritan. Ja näin on ollut aina (vaikkei sitä varmaan kodin yleistilasta aina uskoisikaan). Mutta parveke... Niin, minä olen pitkän talven päätteeksi pohtinut, että kas, tuonnehan minä nostinkin sen villatakin tuulettumaan kun sen kellarista lokakuussa hain. Pakkasin sen sitten takaisin kellariin.

Mutta se, mitä tapahtui seuraavaksi, on jotain aivan uskomatonta! Haluat varmaan kertoa ystävillesikin!



Tadaa! Säilytyspenkki & lukunurkkaus tapahtui! Etenkin nyt, lämpiminä kevätpäivinä on tuntunut siltä, kuin olisi ollut yksi ylimääräinen huone. Olemme pelanneet lautapelejä, lukeneet auringonpaisteessa, juoneet aamukahvia ja nauttineet kevätauringon syleilevästä lämmöstä. (Ainakin niinä päivinä, kun takatalvi no 76252 ei ole puskenut päälle.)



Pyysin miestäni nikkaroimaan jokunen viikko sitten Boschin yhteistyökampanjan yhteydessä parvekkeellemme säilytystilallisen penkin. Olimme etsineet sopivaa yksilöä nelisen vuotta, mutta parvekkeemme ei ole kauhean syvä, joten minkäänlainen sohva tai valmis penkki (ainakaan kohtuullisen hintainen ja kivan näköinen) ei sinne sopinut. Halusin laatikon, koska sinne pystyy varastoimaan multasäkit, kukkaruukut, perhepakkauksen koiranruokaa, kumisaappaita, marjaämpäreitä ja niin edelleen. Mieheni on vuosia kuivakasti hymyillyt ja luvannut miettiä asiaa ensi kesänä, kun olen puhunut säilytystilallisesta laatikosta, mutta Boschin meille testiin lähettämän johdottoman, akkukäyttöisen AKE 30 LI-akkuketjusahan myötä (käyttökokemuksia täällä) hän heltyi ja lupasi hoitaa homman. Puutavaran sahaamiseen meni alle kymmenen minuuttia, ja pieni, puutarhakäyttöön tarkoitettu akkukäyttöinen saha olikin hommassa tosi näppärä. Itse penkin kokoamiseen ja ruuvailuun meni muistaakseni tunnin verran. Niin monesti tuntuu, että jonkin työn aloittaminen tuntuu ärsyttävältä ja turhauttavalta, koska hommaa nopeuttavia työkaluja ei ole. Kun ei ole kehdannut. Kun kyllä tämä nyt ilmankin. Paitsi että ne ruukut ja multasäkit ja kumisaappaat lojuivat pitkin parveketta neljä vuotta.

Penkin päällä oleva lastenpatja on lasten entisestä lukunurkkauksesta, ja peiton päälle kääräisin vanhan päiväpeiton. Lattian muovimatto on yksi niistä elämäntavan vuoksi tehdyistä kompromisseista, ja kompromissihan tunnetusti on ratkaisu, joka sopii kaikille, muttei miellytä ketään. Litran verran mehua ja jätskikekkereiden rippeet jo ehdinkin siivota sen päältä. Tiskiharjalla.
Parvekkeen muutoksen hinnaksi siis tuli mattoineen, puutavaroineen ja parvekekukkineen (ensimmäiset meillä koskaan!) noin 70 euroa.

Ja sitten arvonnan voittajaan. Sain arpoa edelliseen kampanjapostaukseen osallistuneiden kesken vapaavalintaisen Bosch-puutarhatyökalun akkukäyttöisten työkalujen tuoteperheestä (koko valikoima täällä). Onnetar suosi tällä kertaa seuraavaa kommentoijaa:

Vietämme nyt ensimmäisen kesän maalla, muutto siintää edessä ensi kuussa. Mielessäni on romanttiset kuvat puutarhan laitosta, terassin rakennuksesta ja pusikoituneen tontin raivauksesta pelloksi. Pihaa ympäröi laaja nurmikko, jolle aion sijoittaa (tulevalla lottovoitolla hankitun :D ) puutarhakaluston paviljonkeineen. Voin kuvitella, miten hymy hyytyy kun se nurmikenttä repsottaa ja terassia puhkitaan kasaan työpäivien jälkeen joko hirmuisessa helteessä tai vesisateessa - parhaimmillaan kummankin vuorotellessa vartin välein :D

Tästä päästäänkin itse asiaan. Jotta parisuhdeonni säilyy ja vältytään erolta, olisi akkukäyttöinen ruohonleikkuri varmasti aikamoinen pelastus! Tämä: https://www.bosch-garden.com/fi/fi/puutarhatyoekalut/puutarhatyoekalut/rotak-430-li-3165140895460-199945.jsp näyttää näin naiselliseen silmään parhaalta vehkeeltä työnnettäväksi :D

Sormet ja varpaat pystyssä rukoilen onnetarta arvonnassa :D Muussa tapauksessa suokoon veikkauksen Lotto pientä budjettia urakkaan :´D 
Onnea Nennalle! Naputtelen sinulle juuri meiliä. ;)