Social Media Icons

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Sata suomalaista tuotetta päiväkoteihin ja Plastex All Time Favorites-arvonta

50 kommenttia Share It:


Postaus toteutettu yhteistyössä Plastexin kanssa, tuotekorvaus ohjataan läheiseen päivähoitoyksikköön. Postaus sisältää arvonnan. 

Ihan ensinnäkin: Mahtavaa itsenäisyyspäivää! Toivottavasti se on sujunut hyvin. Olen miettinyt viime aikoina paljon suomalaisuutta ja suomalaista yhteiskuntaa, suomalaisia ja ensimmäistä sataa vuotta itsenäisenä valtiona, en vähiten siksi että aloitin yhteiskuntatieteiden opinnot tänä syksynä. Minulle suomalaisuus ei tarkoita vihreitä kuulia, Vesa-Matti Loiria, joulukirkkoa, saunaa, sisua, Nokiaa tai talvisotaa. Minulle suomalaisuus merkitsee yhteisvastuuta, turvallisuutta ja luottamusta. Minulla on naapuri, jolta voin lainata sokeria ja joka voi hakea minunkin lapseni tanssitunnilta. Kun käyn kaupassa, voin melko luottavaisin mielin uskoa siihen, että ostamani tuotteet sisältävät sitä, mitä niiden luvataankin sisältävän - ainakin mikäli ne on tuotettu EU:n alueella. Ulkona liikkuessani minulla on turvallinen olo. Luotan virkamiehiin, luotan opettajiin, luotan terveydenhuoltoon, luotan varhaiskasvatukseen. Ehkä hienointa minusta on tietynlainen pyrkimys tasa-arvoon. Siihen, että ihmiset lähtökohdistaan huolimatta olisivat oikeutettuja vaikuttamaan asioihin ja elämäänsä. Tasa-arvo ei ole todellakaan valmis, mutta siihen pyritään. 

Minulle on bloggaajana ja jonkinlaisena vaikuttajana ollut tärkeää, että teen vain juttuja, joiden takana voin seisoa ja että teen yhteistyötä vain sellaisten yritysten kanssa, joiden arvot vastaavat omiani. Yksi näistä on kotimainen, pisimpään Suomessa toiminut muovitehdas Plastex, joka valmistaa Lohjalla meille kaikille tuttuja arkipäiväisiä käyttöesineitä elintarvikemuovista. Moni ehkä muistaakin, että vierailin aiemmin syksyllä Plastexin tehtaalla Suomalaisen työn liiton Tervetuloa meille-teemaviikolla, ja että varmaan eniten käyttämäni fraasi oli: "Siis onko tämäkin teidän valmistama tuote?" Löysin tuttuja kauhoja, marjaämpäreitä, hiekkalapioita, äyskäreitä, liukureita, pulkkia, kylmäpatruunoita, saippuakuppeja, valaisimia, suihkepulloja... You name it, they got it. Jotenkin niin hirvittävän suomalaiselta tuntui se, etteivät he ole pitäneet suuren suurta ääntä itsestään vaikka syytä rinta rottingilla kulkemiseen olisi. En edes tiennyt, että kotoani, lapsuudenkodistani, mummolastani ja mökiltä on jo vuosikymmenien ajan löytynyt lähellä tuotettuja tuotteita, vaikka viime vuosina tuotanto-olosuhteet, eettisyys, ekologisuus ja lähituottajien suosiminen ovatkin nousseet keskeisiksi ostopäätöstäni - tai päätöstä olla ostamatta - ohjaaviksi periaatteiksi. Yksi syy tuotteiden tuttuuteen on varmastikin niiden saatavuus: isommista päivittäistavarakaupoista löytyy yleensä jotakin Plastexin muovitehtaalla valmistettua. 

Suomi 100-hengessä ja itsenäisyyspäivän kunniaksi päätimme Plastexin kanssa juhlistaa suomalaista työtä ja tuotantoa. Saan kunnian toimittaa Plastexin puolesta alueemme päivähoitoyksikköön (joka kattaa kolme päiväkotia ja esiopetuspaikkoja) sata suomalaista tuotetta lasten talviulkoiluun: kymmeniä pulkkia ja liukureita. Lastemme päiväkodin työntekijät tekevät uskomattoman hienoa ja arvokasta työtä, mutta valitettavan pienillä resursseilla. 

Tämän tyyppinen tempaus ei ole Plastexille mitenkään ainutkertainen tai uusi, vaan he ovat aiemminkin tukeneet päiväkotien toimintaa ja ulkoilumahdollisuuksia talviulkoleikkivälinelahjoituksilla. 

Sain lisäksi arvottavaksi Lohjalla tuotettuja klassikkotuotteita ja uudempia suosikkeja, joita pitäisi löytyä jokaisesta suomalaisesta kodista. Kuvasta löytyvät tuotteet (ja pari lisäylläriä!) eivät ehkä paria poikkeusta lukuunottamatta esittelyä kaipaa. 

Mun aivan ehdoton supersuokkini on jääpalapullo. Myönnän naureskelleeni sille ensin, mutta oikeasti, tuote on loistava! Inhoan jääpalamuotteja, joissa jääpalat alkavat ennen pitkää maistumaan pakastetulta graavilohelta tai kanttarelleilta ja vielä enemmän inhoan kertakäyttöisiä jääpalapusseja.  Jääpalapullo on kompakti tuote: sen voi sujauttaa piknikkoriin kylmäkalleksi kuljetuksen ajaksi ja kaataa sitten jääpalat vieraiden laseihin. Ei ylimääräistä painoa kotimatkalla, ei epämääräisiä makuja ja mikä parasta: nämä voi pinota pakkasessa. Eikä tuote todellakaan ole kertakäyttöinen!

Toinen supersuosikki on lasten treenikassien vakiotuote: retkipullo. Etenkin nyt, kun joulu pääkaupunkiseudulla on oranssi, on länsimetronoranssi erittäin ajankohtainen väri. Plastexilaisille on tärkeää, ettei tuotteen hinta tai saatavuus ole esteenä turvallisten, kotimaisten tuotteiden ostamiselle. Siksi onkin vähän hassua, että retkipullosta myydään Kiinassa tuotettuja kopioita, samaan 2,90 euron suositushintaan. Tarkistathan, että retkipullosta löytyy ostettaessa Avainlippu-merkki!

Sain siis arvottavaksi kuvassa näkyviä suosikkituotteitani sisältävän, mun Plastex-suosikeista koostuvan tuotepaketin. Osallistu arvontaan kommentoimalla alle 12.12.2017 mennessä. Arpaonnea ja oikein ihanaa itsenäisyyspäivää!

PS. Samanlainen tuotepaketti on arvottavana myös Instagramissani (@annasaskian). Osallistumaan vaan! 



sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Eikä, joulukuu!

1 kommentti Share It:

Olen tullut tunnetuksi jonkinlaisena jouluihmisenä. Rakastan joulutunnelmaa, tuoksuja, hiljaisuutta... Sitä erityistä tunnetta. En tarvitse joulufiilistä varten virittyäkseni  hupaisaa, herkästi syttyvää akryylijouluneuletta, en vihreitä kuulia, en Jouluradiota, en tonttuovea. En tiedä, olenko ennen tarvinnut siihen päästäkseni ylipäätään mitään hirvittävän erityistä. Ihan vain tunne päättyvästä vuodesta, lomasta ja yhdessäolosta on riittänyt. Niistä on minun henkilökohtainen joulutunnelmani syntynyt. Tähän vuoteen asti.

Ihan rehellinen ollakseni: unohdin koko helvetin joulukuun. Tai en unohtanut, en vain tajunnut, että sekin on jo näin lähellä. En ennen kuin lapset kysyivät, miksei ole vieläkään hankittu suklaajoulukalentereita ja huomasin useamman bloggaajaystäväni aloittaneen blogijoulukalenterin. Tajuntaani iskeytyi myös se tosiasia, että joulukalenterin ensimmäisestä luukusta jouluaattoon on vajaat neljä viikkoa. Shit!

Syksy ja alkanut talvi ovat olleet ihan järjettömän hektisiä. Olin eilen ensimmäistä kertaa viikkoihin ulkona valoisaan aikaan, ilman, että olin menossa mihinkään. Kunhan vain olin. Ulkoilin. Tänä talvena olen nähnyt auringon nousut ja laskut luentosalin tai kirjaston ikkunasta. Olen lusinut viime viikot perheen, vahvan kahvin, kirkasvalolampun ja arki-iltojen jumppatuntien voimalla.

Olen ihan äärettömän innostunut opinnoistani ja tuntuu, ettei mikään maailmassa voisi olla enää yhtään enempää mun juttuni, mutta olen valitettavasti myös suorittaja, perfektionisti ja stressaannun helposti. Aloitin narskuttelija-ryhmässä (vaikka en siis oikeasti narskuttele, vaan kirjaimellisesti teen asiat hampaat irvessä), teen rentouttavaa taukojumppaa, joogaan, käyn pilateksessa ja luen self help-opasta. Ehkä siis kaikkien mielenrauhaan pyrkivien harjoitteiden vuoksi unohdin huonekuusen ja tonttuoven. Tai sitten en ole kaivannut niitä.

Ehkä suurin syy siihen, miksen erityisesti odota joulua tai pitkää lomaa, on että tämä syksy (ja talvi?) on - kaikesta huolimatta - ollut yksi elämäni parhaimmista. Työntäyteinen, kiireinen ja täynnä pitkiä päiviä, mutta myös äärettömän mieltä avartava, inspiroiva ja hyvällä tavalla erilainen. En tarvitse kolmen viikon suklaapaastoa tai totaalista irtautumista (eikä sellaista tänä vuonna kyllä ole pitkästä "lomasta" huolimatta tiedossakaan).

Jos marraskuun henkilökohtaisia kohokohtia olivat kyykkyviini ja pizza ystävien olohuoneessa (totaalinen lapsivapaa yhdessä miehen kanssa! kolmatta kertaa 6,5 vuoden aikana!), melkein kokonaan suoritettu keskivartalopatteri jumpassa ja saamani hyvä palaute haastavalta kurssilta, niin joulukuun kohokohdikseni ennustan skaboja (Linnan juhlia - koska mikään ei suomalaisempaa kuin kerääntyä katsomaan, kuinka toiset juhlivat), anopin kookosrommisinappia, taatelikakkua ja  tietysti aatonaattoiltaa, siinä on aina jotain aivan erityistä.



torstai 23. marraskuuta 2017

Kolmevuotiaan merirosvojuhlat & merirosvo-ohjaaja

Ei kommentteja Share It:

Heikun Keikun-leikkihuoneen käyttöaika & lasten merirosvo-ohjaaja saatu paikalle bloginäkyvyyttä vastaan

Pidimme jokunen viikko sitten kuopuksen kolmevuotissyntymäpäivien kaverikattauksen merirosvoteemalla Herttoniemenrannassa, Heikun Keikun-leikkihuoneella. Kuopuksen leikkihuoneella vietetyt merirosvokekkerit olivat meille toiset, sillä juhlimme kesällä kuusivuotiasta esikoista maailman vaaleanpunaisimmalla keijuteemalla. Leikkihuoneen, tai lastenjuhlatilan, konsepti on kaikessa helppoudessaan ihana: noin kahdellekymmenelle lapselle sopivan juhlatilan vuokratessaan saa valita leikkihuoneen teemakattauksesta omiin juhliinsa sopivan teeman, ja tila koristellaan valmiiksi. Itse voi saapua vain tarjottavineen paikalle, josta löytyy kahvinkeitin, mikro, jääkaappi, hoitohuone, nimikoidut juomakupit, mukava sohva aikuisille ja mitä ihanin leikkinurkkaus vintage-henkisine kauppoineen ja junaratapöytineen. Helppoa kuin nakki, sanoisi viisivuotiaani!

Vastikään ihana herttoniemenrantalainen pienyrittäjä Helina päätti viedä homman niin sanotusti nextille levelille, ja tuoda leikkihuonekonseptiinsa vielä yhden juhlajärjestäjien urakkaa helpottavan lisäpalvelun: leikkiohjaajan. Kuopuksen juhlien teemaan sopivasti paikalle saapui iloinen, mielikuvituksellinen ja mukaansa tempaavan hauska merirosvo-ohjaaja Kaktu Kuparinen, taiteilijanimeltään Takku Terävähammas, joka toimii leikinohjaajan roolissa myös keijuna ja tonttuna.




Huoneellinen lapsia hiljeni hetkeksi kun merirosvo-ohjaaja, Kaktu, saapui paikalle (samalla tavalla kuin käy joka joulu joulupukin astellessa ovesta sisään - vaikka on koko päivä odotettu, niin yhtäkkiä tekisikin mieli piiloutua pöydän alle), mutta viittä minuuttia myöhemmin ujoimmatkin nauraa rätkättivät ja pyysivät ottamaan kaverikuvia.
Merirosvo-ohjaaja sai vierailta hurjasti kehuja (leikkihuoneen lisäksi siis!) ja kiitoksia: hän osasi koostaa varsin yksinkertaisista välineistä teemaan sopivia leikkejä ja huomioi hyvin juhlijoiden suuren ikäjakauman (3-11v) niin, että kaikille oli jotain. Takku Terävähammas koulutti juhlakansasta merirosvokoululaisia, jotka harjoittelivat niin köydenvetoa, etsivät leikkihuoneeseen piilotettua aarretta, keinuivat huojuvassa laivassa ja tasapainoilivat lankulla.



Me aikuiset pidimme tietysti erityisesti siitä, että vapauduimme hetkeksi jokapäiväisestä ohjelmatoimiston roolistamme ja saatoimme vain ottaa hyvän takanoja-asennon ja täyttää kahvikupit. Erityisen ihanalta silti tuntui nähdä, kuinka paljon lapset tykkäsivät yhteisestä toiminnasta ja tekemisestä, ja kuinka se mursi välittömästi jään entuudestaan tuntemattomien juhlijoiden välillä. Lapset ovat puhuneet nyt merirosvo-ohjelmasta viikkoja, ja kun toimitin vieraille ensimmäisiä yhteiskuvia Kaktun kanssa, olivat vieraatkin (taas) kiljahdelleet riemusta.

Jos minun pitäisi kuvailla Heikun keikun-leikkihuoneen konseptia yhdellä sanalla, olisi se vaivattomuus. Tykkään itse järjestää juhlia, mutta henkilökohtaisesti en pidä erityisesti kaikesta siitä valmistelusta, jota juhlien järjestäminen kotona vaatii ja vielä vähemmän tykkään kaapeissa pölyttyviä, kerran käytettyjä teemaan sopivia paperipalloja tai muuta juhlatilpehööriä. On vain mukavaa ja ekologistakin, että samasta näyttävästä teemakattauksesta pääsee nauttimaan kymmenet ja kymmenet juhlijat! Teemakoristeluiden lisäksi juhlatilan helppous ja mukavuus piilee tilan koossa: kaksikymmentä lasta (ja meidän lasten kavereiden tapauksessa vielä 90% heidän vanhemmistaankin) mahtuvat helposti kekkeröimään, kun taas tilanne kotona, kerrostaloasunnossa olisi vallan toinen. 

Heikun keikun-leikkihuoneen konsepti sopii siis helppoutta ja lapsiystävällisyyttä vaaliville vanhemmille: koko tila on rakennettu palvelemaan nimenomaan lastenjuhlien ja lasten tarpeita, mikä näkyy hoitohuoneen, ihanien lelunurkkausten ja lasten kalusteiden lisäksi esimerkiksi siinä, että katutason liikehuoneistoon on helppo saapua lastenrattain (ja nopeasti esim. Herttoniemen metroasemalta). Rattaat myös saa isojen ikkunoiden alle parkkiin. 





maanantai 20. marraskuuta 2017

Viikonlopun menovinkki: Lastentori!

Ei kommentteja Share It:

Tiedän, että tänään on vasta maanantai (tarkistin kalenterista), mutta viikko on ollut pitkä, joten ehkä on ihan okei ajatella jo vähän viikonloppua. Lauantai, tulethan pian?

Ajattelin vinkata teille pikaisesti ties kuinka monetta kertaa järjestettävästä Lastentorista, joka on mitä kivoin sekoitus shoppailumahdollisuuksia, yhdessä tekemistä ja kokemista. Lastentorilta löytyy tälläkin kertaa perinteiseksi muodostunut bObles-leikkipaikka, kiinnostavimmat pienet kirjakustantajat, bloggaajien kirppispöydät, ekslusiivisia lastenvaatteita ja luonnonkosmetiikkaa. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille.

Myös minä olen Lastentorilla kirppispöytäni kanssa, ja tällä kertaa ajattelin napata lastenvaatteiden lisäksi mukaan omia vaatteitani ja asusteitani. Tulkaahan nykäisemään hihasta, koska tiedän, että olette huippukivoja ja rentoja tyyppejä (luotan ja uskon tähän, koska olen solminut monen teistä kanssa syviä ja hyviä ystävyyssuhteita niin kangaskaupan jonossa kuin metron liukuportaissakin)!

PS. Facebook-tapahtuma löytyy täältä. Itsehän en ikinä muistaisi lähteä mihinkään tai onnitella ketään syntymäpäivänä, ellei naamakirja siitä muistuttaisi. Käykäähän siis osallistumassa tapahtumaan, niin nähdään lauantaina! Pus!



tiistai 7. marraskuuta 2017

Mielikuvituksesta ja sankaruudesta - joulun Ryhmä Hau-uutuudet + arvontavinkki

Ei kommentteja Share It:


Yhteistyössä Paw Patrol

Televisiosta tuttu sankarikoirien koplasta kertova Ryhmä Hau tuskin erityistä esittelyä kaipaa, ja Ryhmä Hau-yhteistyöpostaukset nousevat blogissanikin on luetuimpien lapsiperhejuttujen kärkeen.  Ryhmä Hau-lelujen joulun uutuuksiin on tullut nyt mm. kuvissa näkyvä junaratasetti. Meillä Ryhmä Hau-innostusta on jatkunut on ainakin pari vuotta, eikä loppua näy.

Pidän itse vanhempana Ryhmä Hausta, koska se edustaa mielestäni hyviä arvoja ja asioita: mielikuvituksellisuutta, itsensä ylittämistä, yhteistyön merkitystä, hyväntahtoisuutta ja tasavertaisuutta.
Itselleni Ryhmä Haun hahmot edustavat arkisia sankareita; päähenkilöiden sankariroolit eivät perustu supervoimiin tai niistä kumpuavaan erityislaatuisuuteen, vaan nimenomaan hyväntahtoisuuteen ja haluun auttaa muita. Jokaisella sankarikoiralla on omat erityisosaamisalueensa, mutta arkisten ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan aina kaikkia ja ongelmanratkaisu on luovaa, mielikuvituksellista.

Pidän varsin freesinä ja tervetulleena ulottuvuutena Ryhmä Haun edustamassa sankaruudessa sitä, että sarja ei pyri mustavalkoisesti erottelemaan "hyviksiä ja pahiksia" ja että ongelmanratkaisuun ei koskaan liity väkivaltaa. Se on yksi niistä ajatusmalleista, jonka toivon lapsienikin aikanaan ymmärtävän: ei ole yhtä (sankaria) - ihmistä tai ryhmää - ylitse muiden, vaan että asioita tulisi tarkastella aina monesta eri näkökulmasta ja pyrkiä yhdessä tekemisen ja onnistumisen tunteeseen.

Niin Ryhmä Haussa kuin leikissäkin kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Kun leikissä on mukana kolme eri ikäistä ja hyvin erilaista leikkijää, muotoutuu jokaiselle omanlaisensa rooli ja näistä yksi polveileva ja valtavan hieno leikki. Junarata on purettu ja rakennettu uudelleen erilaiseksi kymmeniä kertoja, sen kiskoilla ovat kulkeneet niin ponit, limaliskot, Salama McQueen kuin barbietkin, ja parhaimmillaan saman leikin ympärillä on ollut seitsemänkin lasta.

Minulle lastenohjelmat eivät ole vain lastenohjelmia, vaan mielestäni aikuisen tehtävänä on aina miettiä, millaisia mielikuvia ja arvoja ne rakentavat, sillä lapset siirtävät kyllä nämä omiin leikkeihinsä ja toimintaansa. Leikki tarjoaa mahdollisuuden käsitellä asioita ja jäsentää ympäröivää maailmaa. "Leikki on lasten työtä" voi fraasina kuulostaa kuluneelta, mutta meillä ainakin sitä kotona toistavat sekä lapset että aikuiset. Parasta, mitä voin lapsilleni antaa - rakkauden, turvan, itseluottamuksen vahvistamisen ja hoivan lisäksi - on mahdollisuus leikkiä, käyttää omaa mielikuvitustaan ja rohkeutta tavoitella unelmiaan. Ja siksi minulle ei ole todellakaan merkityksetöntä, millaisista roolimalleista, oikeista ja fiktiivisistä, lapseni ammentavat sisältöä leikkeihinsä.
Itse leikin Barbeilla varmaan viidenteen luokkaan saakka, ja erityisesti äitini rohkaisi minua lukemaan, kirjoittamaan ja leikkimään, siis ruokkimaan mielikuvitustani. Uskon, että hyvä mielikuvitus on ollut minulle myöskin suuri voimavara ja auttanut selviytymään vaikeista tilanteista niin lapsuudessa kuin aikuisenakin.



Näitä kuvia ottaessani ja leikkiä seuratessani junaradan ympärille rakentui sankarileikki. Sellainen, jossa jokaisella kaivettiin roolivaatelaatikosta sankarit vermeet. He sopivat yhdessä, kuka ottaa minkäkin viitan, auttoivat kuopusta pukemisessa ja pitivät hyppykisan. Sitten he keksivät piilottaa viitan alle junaradan, ottaa jonkun hahmoista pois leikistä ja arvuutella sisaruksilta, kuka puuttuu. Kolmevuotias kuopus kyllä huusi viittansa alta: "Minä otin Vainun! Ette kyllä ikinä arvaa!" Isommat sisarukset solidaarisesti esittivät, etteivät kuulleet, ja olivat silti miettivinään, mikä osa puuttuikaan. Ihanat.

Tykätäänkö teillä Ryhmä Hausta? Millaisia ajatuksia lasten televisio-ohjelmat tai sankarit teissä herättävät?

PS. Mun Instagramissa (@annasaskian) pärähtää huomenna käyntiin mitä mahtavin Ryhmä Hau-arvonta! Ota siis jo nyt tili seurantaan, jotta huomaat heti kun arvonta alkaa. Päivitän suoran linkin arvontaan myös tänne blogiin.



sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Tasa-arvo on valmis - eikö täällä oikeasti ole isompiakin ongelmia?

3 kommenttia Share It:

Eikö täällä olisi oikeasti isompiakin ongelmia?

Nyt on menty liian pitkälle!

Seuraavaksi varmaan en saa enää kutsua koiraanikaan koiraksi, vaan nisäkkääksi!

Mitä te siellä ruikutatte?

Entäs ne liikennemerkit sitten? Jo on aikoihin eletty!

Luin vain otsikon mutta kommentoin silti....

Sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja sukupuolisensitiivisyyteen liittyvät kysymykset ovat olleet viime viikkoina näyttävästi framilla, ja klikkiotsikoiden kommenttiboksit ovat täyttyneet yllä siteeraamallani kuralla. Itselleni aihe on tänä syksynä tullut aiempaa lähelle, kun lapseni aloittivat päivähoidon ja itse aloitin koulussa esimerkiksi lapsuuden ja nuoruuden tutkimuksen sivuainekokonaisuuden, jossa myös sukupuoleen liittyvä tematiikka on ollut vahvasti esillä.

Tänä syksynä tuntui, että kupla puhkesi. Itse kaupasta vaaleanpunaiset sormikkaat valinnut poikani oli päiväkotikavereiden painostuksesta heittänyt uudet sormikkaansa aidan yli, koska kavereiden mukaan vaaleanpunainen väri kuului vain tytöille. Vastaavanlaista naljailua oli esiintynyt hoidossa aiemminkin ja siihen on tietysti puututtu hyvin napakasti.

Olen itse miettinyt lasteni sukupuolta varsin vähän, koska itse haluaisin ajatella, ettei meidän - tai kenenkään muun - tehtävänä ole määritellä asioita, joita heidän pitäisi syntymässä määritellyn sukupuolensa edustajina olla. Tai sanotaan oikeastaan vaikka niin, ettei minulla ole ollut erityistä tarvetta pohtia heidän syntymässä määriteltyjä sukupuoliaan, koska se on asia, joka ei varsinaisesti ole läsnä meidän joka päiväisessä elämässämme.

Ja nyt seuraa shokkipaljastus: he itse puhuvat itsestään paitsi tyttönä ja poikina, myös lapsina ja kaikista eniten vain omilla etunimillään. Meillä myös leikitään sekä autoilla, junaradalla, Legoilla, että nukkekodilla, Littlest Pet Shopeilla, barbeilla, poneilla ja nukeilla.

Sukupuoli on monellakin tapaa sosiaalinen konstruktio. Kyse ei ole siitä, mitä siellä haarojen välissä on, vaan millaisia odotuksia, arvoja ja käyttäytymismalleja siihen liitämme. Kyse ei myöskään ole siitä, että kieltäisimme olemasta jotakin, vaan että sen syntymässä määritellyn sukupuolen ei tarvitsisi määrittää sitä, mikä on sopivaa tai toivottavaa toimintaa ja mikä ei.

Meillä on tyttö, joka nykyään liehuvahelmaista mekkoa mieluummin pukee collegehousut, juoksee kovempaa kuin kukaan muu, kiipeää puihin ja jonka lempiväri on vaaleanpunainen. Meillä on poika, jonka lempiväri on myös vaaleanpunainen, joka isona haluaa opiskella hammaslääkäriksi (joka muuten alana on Suomessa naisvaltainen) ja joka rakastaa askartelemista ja dinosauruksia. Meillä on poika, jonka lempielokuva on Vaiana, joka puhuu työkoneista puolet hereilläoloajastaan ja jolla on päiväkodissa mukanaan aina pieni moottoripyörä ja glitterharjainen poni.
Meillä on kolme ihanaa lasta, joilla on ollut ja toivottavasti tulee olemaankin oikeus olla omia itsejään, tunkkaisista sukupuolilokeroista ja kulttuurisista odotuksista vapaina.

Niin, ja onko se tasa-arvo todella lähtenyt käsistä, niin kuin viime päivinä olen monesti kuullut kysyttävän? Valitettavasti ei. Rakenteisiin ja asenteisiin kytkeytyvä epätasa-arvo, puhuttiin sitten eri sukupuolista tai ihmisryhmistä, on valitettavasti edelleen olemassa ja elossa, niin tilastoissa kuin ihmisten kokemuksissa. Tämän tiivisti hyvin esimerkiksi Katja Lahti Project Mama-blogissaan.

Kuvan etualalla osittain näkyvä Ryhmä Hau-lelu saatu. 



tiistai 31. lokakuuta 2017

Normisettiä

Ei kommentteja Share It:


Olen oppinut monen monta asiaa äitinä näiden 6,5 vuoden aikana, mutta yhden tapaan aina unohtaa: retorisiin kysymyksiin saa hämmästyttävän usein vastauksen. Eikä välttämättä lainkaan sellaista, kuin mitä odotti kuulevansa.
Yksi tällaisista tilanteista oli, kun löysin päivän kuudennen asun myttynä lastenhuoneen lattialta, ja  naputin kysyin, että kukahan nämäkin pyykit täällä pesee, kun päivän päätteeksi on viisitoista "likaista" paitaa. Esikoinen katsoi minua pitkään, kohautti olkiaan ja vastasi lakonisesti: "no, esimerkiks pesukone".

Olin melkein viisivuotiaan keskimmäisen kanssa taloyhtiön kuivaushuoneessa hakemassa pyykkejä, ja vannon, että hän sen kymmenen minuutin aikana ehti juosta huoneen ympäri neljäkymmentä kertaa, hyppiä parkourhenkeen jokaisella seinällä, roikkua seinien tangoissa ja pöllyttää joka ainoan lakanan mennessään. Seurasin touhua sivusilmällä ja huokaisin sitten päätäni puistellen: "Siis miksi ihmeessä sä nyt hiulaat noin taas".

Satuseppona tunnetulla tyypillä oli tietysti vastaus valmiina: "Tämä paikka puistattaa mua. Mä luin Tatu ja Patu-kirjaa ja siinä sanottiin, että kaikkien maailman ihmisten täytyy lähettää niiden aivot, pääkallot, luurangot ja sydämet museoon Ruotsiin, jotta ihmiset voi katsella niitä. Ja sitten zombiet tuli ja kuiskasi, että täytyy olla hiljaa, ja vei mut. Ja ne toi mut tänne. Mutta onneksi sitten tuli Venäjä, joka puolusti Suomea. Vai oliko se Herttoniemeä? Niin että tää on musta vähän kyllä kamala paikka."

"Oi, kylläpä sä oot nyt nähnyt hurjia unia. Ei kai sua pelottanut? Äidin saa kyllä herättää yölläkin, tiedäthän sä sen?", vastasin (kauhuissani).

"No ei kai nyt sentäs! Ne vaan kysy multa, että mitä mä haluaisin joulupukilta, ja vei sitten takaisin omaan sänkyyn."

"Aha, vai niin. No mitäs sä sitten toivoit joulupukilta?", tiedustelin.

"Noo, normisettiä. Fidget spinnerin ja otsalampun - seuraavalla kerralla mä oon varautunut."

En kysynyt enää enempää. Ja ilmoitin naapurille, että tulen halloweensynttäreille mukaan.

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa