Social Media Icons

maanantai 16. tammikuuta 2017

Vauvoista ja odotuksesta

2 kommenttia Share It:

Aika moni edellisen edelliseen, kuudetta perheenjäsentä koskevan postaukseeni kommentoineista arvelikin, ettei odotettavissa oleva vauveli ole suinkaan karvaton (let's face it, varsin kaljuina nuo ovat syntyneet), koska olin ihan avoimesti puhunutkin, että koirakuume ei ota enää laantuakseen. Vauvakuumetta sen sijaan en ole potenut, sillä tämä lapsiluku tuntuu meille sopivalta. Elämä soljuu omissa uomissaan ja henkilökohtaisen kasvun haasteita ja muutoksia toivon elämääni vain koulupaikan muodossa.

Meillähän oli alunperin ajatuksena ottaa koira vasta ensi kesän lopulla, mutta kun sopiva pentue ja kasvattaja syksyllä osui silmiin, päätimme muuttaa aikataulua ja suunnitelmia.

Olemme koko syksyn ja talven enemmän tai vähemmän tutkineet sukutaulukoita, rotujärjestöjen sivuja, olleet yhteydessä pentuvälitykseen ja kilpailuttaneet eläinlääkäripalveluita, lainanneet kirjastosta metsästyskoiran koulutusoppaita ja pohtineet omia tavoitteitamme. Itsehän olen aktiivisesti harrastavassa koirakodissa kasvanut, joten en ehkä osaa nähdä uutta perheenjäsentä taakkana tai erityisenä kuormittajana. Uskon, että koira tuo elämäämme hyvää säännöllisyyttä ja enemmän arkiliikuntaa, opettaa lapsille aikanaan vastuuntuntoa ja luo yhteisiä harrastusmahdollisuuksia.

Meille on selvää, että koiraa oteta lapsille, vaan hän on aikuisten lemmikki ja harrastuskaveri. Kuitenkin perheellisinä meille oli tärkeää, että koira olisi sosiaalinen ja utelias, sopeutuvainen sekä pehmeäluontoinen. Siksi aika nopeasti - tai siis kuuden vuoden pohdinnan jälkeen - päädyimme spanieliin.

Kävimme syksyllä mieheni kanssa seuraamassa erään kanakoirakerhon järjestämiä treenejä, ja täytyy sanoa, että se jos mikä oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ohjaajan ja koiran välinen tiivis yhteistyö, ja rikkomaton yhteys oli ihan tavattoman kaunista katseltavaa. Seisoin viimassa ja tuiskussa aukealla pellolla lokakuisena aamuna, jokainen jäsen kylmästä kangistuneena, nälkäisenä ja yltä päältä kurassa, ja tuntui, että juuri siellä minun oli oltava.



Vajaan kolmen viikon päästä meitä pitäisi siis olla kotona kuusi. Kesäloman perinteinen roadtrip jäänee tänä vuonna taittamatta, mutta mikäli vain saamme kesän työaikataulumme sovitettua, toivoisin, että ehtisin suorittaa metsästyskortin.

Kävimme viikonloppuna katsomassa tulevaa perheenjäsentämme, jonka lapset jo nimesivät Liisiksi, ja täytyy sanoa, että viimeisetkin (vähäiset) epäilyksen ja huolen rippeet karisivat harteiltamme. Hän oli hyvin sosiaalistunut, pentujen koti oli ihana, kasvattaja on alusta saakka tuntunut omalta, ja pentujen sosiaalisen, kiltin, uteliaan ja kuuliaisen emän olisin voinut viedä kotiin vaikka siltä istumalta, hetkeäkään harkitsematta. Tuntui, että asioiden piti mennä juuri näin.



lauantai 14. tammikuuta 2017

Kuudes

12 kommenttia Share It:

Viikkojen salailun ja varovaisten toiveiden jälkeen tuntuu ihanalta sanoa tämä salaisuus ääneen. En ole uskaltanut iloita tai toivoa edes ääneen mitään, koska elämään tunnetusti mahtuu muuttujia. 

Mutta nyt se on julkista. Me odotamme kuudetta perheenjäsentä saapuvaksi - ainakin jos kaikki sujuu odotetusti. Ensi kesän suunnitelmat muuttuivat kertaheitolla, mutta positiivisella ja ihanalla tavalla. Leijun pilvien päällä, omassa ihanassa rakkauskuplassani. 

#sydänsydän  



keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Neljävuotiaista

5 kommenttia Share It:



Voi. Taas kerran löydän itseni hämmästelemästä sitä tosiasiaa, että aika kuluu. Päivät pitkiä, vuodet lyhyitä. Aikaa ennen lapsia on hassua miettiä tai muistella, ja toisinaan tuntuu, kuin emme koskaan kaksin olisi olleetkaan. Tosi asiassa meillä kuitenkin on kolme alle kuusivuotiasta, joten yhteisiä vuosia ennen lapsia on toistaiseksi enemmän kuin mitä perheellisinä olemme viettäneet. Silti tänään tunnen ylpeyden lisäksi haikeutta. Vanhempi pojista on ennättänyt neljän vuoden ikään.

Ja paljon on neljään vuoteen mahtunutkin. Muuttoja, remontteja. Alanvaihdoksia. Haaveita. Epävarmuutta. Suruakin. Jos jotain olen oppinut, niin että elämän ennakoiminen tai suunnitteleminen on jossei mahdotonta niin ainakin vaikeaa. Siis sen, että vaikka yritänkin aina olla askeleen edellä naparetkivarustettuine kerhokasseineni, varavaatteideni ja välipaloineni, on asioita, joiden kulkuun en voi vaikuttaa. Käsidesipullostani huolimatta uhmakas kolmevuotias voi nuolla metron kaidetta. Tai vaikka me olisimme ajoissa, voi bussi olla myöhässä. Tai täynnä. Vuotuinen oksennustauti voi osua pitkään suunnitteilla olleeseen lomamatkaan ja vesirokko jouluun (based on true events).

Ehkä vaikeinta on ollut myöntää, että vanhemmuus on jalostanut myös epämiellyttäviä piirteitäni; huonoa stressinsietokykyä, alituista kiireen tunnetta ja syyllisyyttä tekemättömistä asioista. Olen aina pitänyt tunteesta, että pitelen kaikkia lankoja käsissäni ja hallitsen asioita, tilanteita. Pidän tietynlaisesta ennakoitavuudesta ja asioiden suunnittelemisesta etukäteen (toteutus onkin sitten vähän ontuvampaa). Äitini kertoi, että olen itse saman ikäisenä kuin poikani, neljävuotiaana, herännyt kesken yötä painajaisunesta ja nyyhkyttänyt, etten tiedä kuvitteellisten, tulevaisuudessa loka-ja marraskuussa syntyvien tyttölasteni isää. Olin miettinyt nimetkin valmiiksi ja luonnollisestikin olin myös jo asuntosäästäjä (joskin viidentoista vuoden saldo taisi olla 35 euroa, koska olin myös aika perso ihanille asioille). Hommat olivat hallussa: halusin rivitaloasunnon Lauttasaaresta tai Espoosta, ja toiveammattini oli lastenvaatekaupan myyjä.



Neljävuotias poikani on varsin erilainen. Hän on haaveilija, pohdiskelija. Äärimmäisen empaattinen ja herkkä. Oikeudentajuinen ja reilu. Hän miettii asioita paljon ja kertoo mitä ihmeellisimpiä asioita ja tarinoita, kuten esimerkiksi että hänen isänsä viikset löystyttävät huulia ja isä korjaa huulia punaamalla niitä aamuisin. Kuluneen vuoden aikana hän on luopunut näkemyksestä, että on syntynyt aikojen alussa dinosauruksen munasta kuoriutumalla. Toiveammatti on vaihtunut Jeesus-Batmanista jediritariin. Paljon muutakin on tapahtunut.

Hänellä on ajatuksia. Ajatuksia, jotka kertovat, että sämpyläpussi täytyy silputa kello 5.40 maanantaiaamuna kirkasvalolampun kajossa. Hän näkee paljon unia ja kertoo meille mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Muutama yö sitten istuin tunnin hänen sänkynsä laidalla ja vakuutin, ettei kotiimme pääse lihavia, makupaloja loputtoman suuriin vatsoihinsa kerjääviä kissoja, jotka raapisivat  häntä mikäli hän kieltäytyisi niitä ruokkimasta.

Voimakastemperamenttisen esikoisen ja vielä nopeammin nollasta sataan kiihtyvän kuopuksen kanssa koen löytäväni helpommin keinoja hallita arkea ja tilanteita. Ennakoida. Omissa maailmoissaan viihtyvän, herkän neljävuotiaan kanssa eläessä saan aika ajoin huomata, että matkoihin täytyy varata enemmän aikaa jotta jokaista vastaan tulevaa kiveä tai käpyä voi tutkia, ruokapöytään ja hammaspesulle saa huhuilla pitkän tovin ja että ajatukset toisinaan vain vetävät uudelleen tapetoimaan seiniä terveyssiteillä. Televisiosta kerran tullut hyväntekeväisyyskonsertti videoklippeineen järkytti häntä syvästi, koska hän ei voinut ymmärtää, kuinka maailmasta saattaa löytyä lapsia, joilla ei ole ruokaa, puhdasta vettä tai vanhempia.

Syntymäpäivänään hän kertoi olevansa iloinen siitä, että on muuttunut pienestä ja keskikokoisesta lapsesta viimein isoksi, neljävuotiaaksi. Silmin nähden huikeaa muutosta juhlistimme ostamalla hänelle ainoan asian, jota hän joulupukilta toivoi: vihreän, muovisen ja ääntelevän valomiekan (ja jollaisesta me lama-ajan lapset vain haaveilimme), josta Insta-seuraajat tietysti jo tiesivätkin. Voi sitä riemun ja onnen määrää!

Mutta hei, vieläköhän linjoilla mahtaisi olla muita talven 2012-13 odottajia? Mitä teille kuuluu? Miten menee?

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) 


maanantai 19. joulukuuta 2016

Joululahja aikuiselle x 5

1 kommentti Share It:

Lahjat. Minä rakastan lahjojen pohtimista ja antamista. Joulut, syntymäpäivät ynnä muut ovat saatujen lahjojen kannalta toissijaisia, mutta muita tykkään muistaa. Piipahdan toisinaan ystävän, äidin tai anopin luona viemässä leikkokukkakimpun, suklaalevyn tai muun pienen muistamisen, ihan muuten vain tai kiitoksena jostakin. Tiedän, että monilla ystävilläni on tapana, ettei aikuisille tai vaikkapa omille vanhemmille anneta jouluisin lahjoja, ja se on tietysti OK. Parin ystäväni tiedän harrastavan niin sanottua secret santaa, jossa joulun alla arvotaan aattoillan porukasta (useimmiten lähisuvusta) lahjansaajat. Jokainen siis nostaa arvan ja jokainen hankkii vain yhdelle läheiselle aikuiselle lahjan.

Itse haluan jouluna muistaa läheisimpiä ja tärkeimpiä ihmisiä iästä riippumatta. Niitä, joille voi aina soittaa, joilta voi kysyä neuvoa. Niitä, jotka ovat satunnaisella avullaan tehneet iltaopinnoistani mahdollisia (puolen tunnin hoitoavulla on mieletön vaikutus silloin, kun perheemme aikuisten aikataulut eivät kohtaa). Naapuria, jolle voi laittaa tekstiviestiä lähiapteekin jo sulkeuduttua kun lapselle myöhään illalla nouseekin kuume eikä särkylääkepurkista näy kuin pohja. Olen niin kiitollinen perheestäni (johon luen lähisukulaiset sukunimeen ja verisiteisiin katsomatta) ja ystävistäni, että haluan pienimuotoisesti muistaa heitä. Kokosin alle muutaman lahjavinkin erilaisille budjeteille.


Kuva: Iina Hyttinen 

Itse tehty lahja on aina ihana. Iinan blogista löytyy mahtava ja helppo ohje tuplasukaakeksi-purkkiin, josta löytyy siis kahta ainesosaa lukuunottamatta ainekset kokonaiseen pellilliseen herkkuja. Vierasvaroja on aina hyvä löytyä kaapista! Meillä on kuivakaapissa aina valmis muffinssiseos tai pakkasessa kahvileipää.



Jennin Hiekkaleikkejä-blogista taasen löytyy ohje parin Downton Abbey-jakson aikana valmistuvaan neulepantaan, jota mukaillen mieheni neuloi minulle villaisen rusettipannan varastetun rusettipiponi  (itken vieläkin, kärsi kurja ja häijy pipovaraslurjus) tilalle.



Hyvä kirja, teetä (ja sympatiaa). Noin viidentoista-parinkymmenen euron budjettiin mahtuu hyvin pokkariversio hyvästä kirjasta, ihanaa teetä - ja jos oikein ihaniksi heittäydytte, niin vaikkapa käsivoide. Omaa talvisuosikkiani, chai-teetä saa ainakin meidän lähikaupastamme neljällä eurolla, pokkareita noin 9-10 eurolla. Talvikauden voi myös kruunata maailman parhaimmalla jokapaikanhöylällä, Weledan Skin Food-voiteella, joka täyteläistä, yrttisen raikkaan tuoksuista ja äärimmäisen riittoisaa. Se on omiaan kuiville kantapäille ja rohtuneille käsille.

Itselläni on lomaproggiksena parin verkkokurssin lisäksi lyhentää luettavien kirjojen listaa ja olen päättänyt aloittaa ihanan Karkin Tee se itse vauvasta. Minä haluan viihtyä kirjan äärellä, en pohtia synkkiä tahi syviä, ja ensimmäisen kappaleen jälkeen tämä vaikuttaa juuri sellaiselta - täydelliseltä lomalukemiselta.





Kotimaista työtä, vastuullista tuotantoa ja lahjansaajan hyvinvointia taasen voi tukea esimerkiksi Avainlippu-merkityillä vuodevaatetuotteilla. Me saimme jokunen viikko sitten testiin Univisiolta Unilab-sarjan peitot ja tyynyt, ja täytyy sanoa, että eron entisiin kyllä huomaa. Rakastan upottavan pehmeää, mutta tukevaa tyynyäni, kevyttä mutta lämmintä peittoani ja sen höyhenenkevyttä tuntua.
On jännä, miten paljon lapsiperheissä puhutaan nukkumisesta ja unen merkityksestä, muttei ajatella niitä asioita, joilla niihin voisi helposti vaikuttaa. Me ostimme syksyllä uuden sängyn ja saimme vähän aikaa sitten testiin kyljellään nukkuville sopivat tyynyt, ja täytyy sanoa, että olemme voineet todella hyvin. Aamuisin on virkeä olo, niska-ja hartiaseudun säryt loppuivat tyynyn vaihtamisen jälkeen ja viimeisestä raskaudesta saakka vaivannut alaselkäkipu loppui sängyn vaihtamisen jälkeen, vaikka liikun edelleen yhtä riittämättömästi ja istun työn ja koulun puolesta paljon.

Ja koska kertaus on opintojen äiti: Univision tuotteet valmistetaan ja pakataan Suomessa, Jämijärvellä. Peitteiden ja tyynyjen hinnat ovat suomalaisesta valmistustyöstä huolimatta hyvin edulliset: peitteiden hinnat alkavat noin kolmestakymmenestä ja tyynyt kymmenestä eurosta. Valikoimasta löytyy niin kierrätyskuidusta valmistettuja, ekologisia ja Allergia-ja astmaliiton yhteistyötunnuksen saaneita tuotteita kuin bambua kuin orgaanista puuvillaakin. Viime hetken lahjahankintojen kannalta erityisen kivaa on, että jälleenmyyjiä löytyy ympäri Suomen niin Keskolta, S-ryhmältä, Kärkkäiseltä kuin Hobby Hallistakin, verkkokauppoja unohtamatta.

Meidän testauksemme on ollut Univision Unilab-sarjan peitteet ja tyynyt sekä kyljellään nukkuvalle soveltuvat Unilux Amicor Future-kylkityynyt. Mutta tästä lisää hieman myöhemmin! ;)






Kahvin ystävänä ja suurkuluttajana en tietenkään voi olla mainitsematta kahvikonetta (jollaisia meillä on kaksi, hups). Meille kahvin valinnassa tärkeää on laatu ja vastuullisuus. Haluamme, että nauttimamme kahvin viljelijä saa reilun korvauksen tekemästään työstä. Niin ikään tärkeää on, että kahvi on tuoretta ja hyvää. Minä juon kahvia monta kertaa päivässä - joskin nykyään yhä enemmän kofeiinittomana, joten arvostan sitä, että voin keittää vain yhden kupillisen ja varastaa hetken itselleni.
Saimme syksyllä Nespressolta Lattissima Touch-kahvikoneen, jossa reilun kokoinen, litran vesisäiliö, maidonvaahdotin ja automaattinen virrankatkaisu. Ristretto, espresso ja lungo valmistuvat noin minuutissa, maitokahvit ehkä puolessatoista. Maitovaahdon määrää on mahdollista säätää ja maidonvaahdottimen kannu irtoaa kahvikoneesta helposti ja sopii jääkaapin oveen.
Nespresso-kahvikapselit ovat metallinkeräykseen sopivia ja kierrätettäviä, ja niissä käytetty kahvi ostetaan parhailta kahviviljelijöitä parempaan hintaan, kuin mitä he muutoin saisivat. Vastuullisuus ja tuotannon laatu on siis Nespressolle ensiarvoisen tärkeää.
Makuvaihtoehtoja löytyy kymmeniä, kymmeniä erilaisia ja Nespresso julkaisee säännöllisin väliajoin sesonkiin sopivia limited edition-kahveja. Itse olen juuri nyt ihan erityisen viehättynyt wieniläisiin leivoskahveihin (ja ajattelin käyttää yhtä Camillan blogista löytyvän viskillä ja kahvilla maustetun suklaamoussekakun maustamiseen). Meillä tuoksuu keittiössä keski-eurooppalainen kahvila! En tiedä teistä, mutta minä saan ainakin kummasti tarmoa itselleni omistetusta kymmenestä minuutista.

Ihana kahvi, rauha, hiljaisuus. Ah. Sellaisia hetkiä sopii paketoida ja toivoa vuodenajasta riippumatta.

Tärkeintä, ihaninta ja parasta mitä voi antaa, on kuitenkin aika, tuki ja apu. Me saimme viime vuonna vanhemmiltani joululahjaksi leffaliput, joihin sisältyi lupaus lastenhoidosta elokuvan ja ruokailun ajan. P-a-r-a-s-t-a! Muutama tunti kaksin paikkasi kiireessä ja väsymyksessä käytyjä kinasteluja, yhteisen ajan puutetta ja alituista toivetta siitä. Ohueen kirjekuoreen mahtui paljon naurua, helpotusta, rentoutumista ja akkujen lataamista. Tänä vuonna äitini tiedustellessa joululahjatoiveita sanoin, että he voisivat ottaa lapset yökylään. Painotin, että kesken konmarituksen emme muuta haluakaan. Vain aikaa. Lapset tietenkin kiljuivat riemusta pelkästä yökylä-ajatuksestakin ja mummin vieressä nukkumisesta, joten win-win-tilanteesta tämä nyt käy.

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi)


perjantai 16. joulukuuta 2016

Lilla Company-suosikit ja -30% alekoodi

1 kommentti Share It:

Postauksessa testiin saatuja tuotteita ja 30% lukija-alennuskoodi 

Kotimainen yrittäjyys, suunnittelutyö, jokin juju, vastuullinen tuotantotapa. Siinäpä ehkä tärkeimmät asiat, jotka lastenvaatteissa ostopäätöksiäni ohjaavat. Meillä ei toistaiseksi ole vieläkään onneksi jouduttu minkään Disneyhirvityskimalleautotmikälie-kauden armoille, koska vaikka niitä vähemmän esteettisiäkin vaatteita kaapeistamme löytyy, valitsevat lapset itse pehmeimmät ja mukavimmat vaatteet. Yleisesti ottaen siis luomupuuvillaiset sellaiset.

Itse tykkään erityisesti kotimaista suunnittelutyötä edustavista vaatteista siksi, että ne ovat päiväkoti-ja kerhokäyttöön soveltuvia; mukavia, rentoja ja pehmeitä. Vaatteita, joita voi ja saa pestä. Ja käyttää, käyttää ja käyttää. Eri merkkejä myyvistä verkkokaupoista vakkarikseni on vakiintunut kahden naisyrittäjän ja perheenäidin pitämä Lilla Company, jonka pitäjät pitkälti jakavat arvomaailmani. Lillan valikoimiin kuuluu ajankohtaisten kotimaisten brändien lisäksi pienempiä, erikoisempia ulkomaisia lastenvaatemerkkejä, kuten esimerkiksi Lucky no 7, Bang Bang Copenhagen ja ...






Lillan valikoimassa suosikkibrändeikseni nousevat ehdottomasti MUKA VA MINI, Papu, Mainio sekä räväkkä, rohkea ja graafinen Lucky no 7, jonka mallistoista löytyvät cooleimmat herkut pienille pojille. Viimeisimpänä mainittu on noussut suosikikseni ihan järjettömän hyvän laadun ja edullisen hintansa vuoksi. Ensimmäiset Luckyt olemme hankkineet reilu vuosi sitten, ja tuolloin hankitut colleget ja housut ovat edelleen aktiivisessa käytössä - ja priimakunnossa. Etenkin rentojen, ohuehkojen baggy-mallisten housujen kestävyyttä pesusta pesuun jaksan hämmästellä - meillä kun pojat eivät todellakaan varo tai säästele vaatteitaan (toisin kuin vaatteistaan äärimmäisen tarkka viisivuotias esikoinen).



Mainion syksyn ja talven mallistoista löytyy rentoa istuvuutta, väljyyttä, pehmeää ja lämmintä collegea ja helppoa trikoota. Me tykätään ihan erityisesti Mainion collegetuotteista, jotka kestävät pesusta pesuun. Sävypaletilta löytyy utuista harmaata, hentoa kanervaa ja hentoja sinisen sekä vihreän sävyjä. IHANIA!

Lucky no 7:n syksy ja talvi sen sijaan pursuaa asennetta, rouheita kuoseja - mutta tietysti pehmeiden ja joustavien käyttövaatteiden muodossa. Hinnat ovat edulliset, joten vieläkin siistimmältä tuntuu kertoa, että koodilla JOULULAPSI saatte maanantaihin 19.12 asti saatte 30% alennusta Mainion ja Lucky no 7:n normaalihintaisista tuotteista.

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi)


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Sisustustuotearvonta Instagramissa, vink vink!

Ei kommentteja Share It:
Viikonlopun joulukalenterintapaisen luukku löytyy n y t  Instagramistani täältä. Jaossa yhteistyössä Maxplayn kanssa vapaavalintainen sisustustarrapaketti, eli saletisti freesimpää ilmettä kotiin ilman tapettiliistereitä tai muitakaan inhottavia härpäkkeitä. Oman kokemukseni mukaan Maxplayn myymät sisustusseinätarrat kestävät kovaakin käyttöä, sillä meiltä tarroja löytyy mm. keittiöstä, ja vieläpä seinältä, jota pyyhitään tuon tuosta. Peukku!

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi)


lauantai 10. joulukuuta 2016

Univelkaa, idoleita ja vahvaa kahvia - toinen adventtiviikko

Ei kommentteja Share It:
Joulu tulla jollottaa.... Tai sitten ei. Toisella adventtiviikolla hain joulukoristelaatikon kellarista sisälle ja konmaritin kahta joulupallolaatikkoa ja lippunauhaa lukuunottamatta loput tilpehöörit kierrätykseen (eipä niitä koristeita noin muutenkaan liiaksi saakka ole kertynyt). Valkoisen joulun sijaan olen haaveillut esimerkiksi nukkumisesta (meillä valvotaan taas) ja kodista, joka pysyisi siistinä vaikkei sitä siivoaisikaan kaiken aikaa. Tai joka pysyisi, vaikka siivoaakin.

Melkoisen pian saapuvaa joulua ja uutta vuotta meillä on fiilistelty monin tavoin.

Neljävuotias ehdotti, että ostaisimme kultaisia paperienkeleitä ikkunaan. Sanoin, etteivät imukupit sovi meidän ikkunoihimme. Samalla sekunnilla tunsin itseni joustamattomaksi ilonpilaajaksi. Hän ei ollut tyrmäyksestäni moksiskaan, vaikka olinkin hetkeä aiemmin kieltäytynyt ostamasta myös kissanruokaa, värikkäitä paperiliittimiä ja Kalle Päätaloa alennuskorista. Postista tupsahtelevat lelukuvastot eivät ole saaneet aikaan kummoisikaan mielitekoja, mutta perhemarketreissuilla joululahjalistan koostaminen alkaa jo heinäkuussa. Niin, ehkä joulupukki tuo paperiliittimiä, en tiedä, mennääään nyt vaan jooko. 

Meille joulu ja joulun aika alkavat jotenkin "oikeasti" itsenäisyyspäivästä. Emme liioin polttele kynttilöitä, katso kulttielokuvia tai seuraa skaboja (Linnan juhlia), mutta vapaapäivä ja rauhallinen meininki tuovat esimakua tuloillaan olevasta lomasta ja hiljentymisen ajasta. Vuosi vuodelta selvemmäksi kuitenkin käy, ettemme tarvitse joulufiilistelyyn erityisiä joulu



Joululta, juhannukselta, palkkapäivältä, veronpalautuksilta ja synttäreiltä tällä viikolla kyllä eniten tuntui superhyperidolini, Jari Sillanpään kohtaaminen sattumalta. Tai no, ei ehkä sattumalta, koska olin ostanut ystäväni kanssa liput jo kolme kuukautta sitten saman illan keikalle, mutten oikeasti ikinä ajatellut, että näkisin hänet lavan ulkopuolella. Ja että pääsisin vielä samaan kuvaan! Itkin ja nauroin, ja kerroin, että hänen muistilapulle kirjoitettu, minulle omistettu nimikirjoitus (jonka isäpuoleni oli minulle pyydystänyt) on kehyksissä olohuoneessamme. Musiikki ja livemusiikki on minulle henkireikä, ja rentoudun Spotify-soittolistani äärellä päivittäin. Siltsua olen reilun vuoden aikana käynyt katsomassa kolme kertaa, ja täytyy sanoa, että kyllä ne ovat olleet ihan parhaita iltoja. Hän rökittää Madonnat ja U2:sen mennen tullen, ei epäilystäkään.

Ennen varsinaisen sorvin ääreen käymistä (eli verkkokurssirupeamaa, kevään rutistusta ja valmennuskurssin alkamista) on tuntunut ihanalta leijua vähän pilvissä. Ja kuunnella Siltsun tulkitsemia joululauluja. Ja Juha Tapiota. Ja leipoa joulutorttuja. Ja tehdä töitä. Ja syödä puolikas taatelikakku. Ja opiskella ruotsia - katsomalla Solsidania.

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi)