Social Media Icons

torstai 19. lokakuuta 2017

Think pink - kuusivuotiaan huone

1 kommentti Share It:


- Ette sitten osta mitään vaaleanpunaista maalipurkkia.
- Roger that.

Puoli tuntia myöhemmin puhelimessa:

- Joo, me ollaan nyt täällä rautakaupassa, ja meillä on nämä värilastut kerättynä. Tässä olisi Purkka, Ballerina ja Vaahtokarkki.
- Miksi ne kaikki kuulostaa musta vaaleanpunaisilta?
- No, tiedäthän sä. Ne on vaan kerran pieniä.

Ja siitä se ajatus sitten lähti, vai miten se nyt menikään.




Noin vuosi sitten luovuimme työhuoneestamme ja esikoinen sai oman huoneensa. Päätös oli valtavan hyvä. Poikien huoneen katossa roikkuvat voimistelurenkaat ja siellä rakennetaan komeimmat junaratakompleksit, mutta pienen vaaleanpunaisen huoneen klaffipiirongin ääreen kokoonnutaan silloin, kun hamahelmet, pikkulegot, askartelutarvikkeet tai piirrustusvälineet kaivetaan esiin. Leikkien hajauttaminen kahteen huoneeseen on tuonut valtavasti helpotusta erotuomarointihommiin, ja hirveimmiltä sotkuiltakin (kyllä te tiedätte, kun esimerkiksi joku keksii lastenkutsuilla levittää lattialle 200 litraa Duploja ja toisen mokoman pikkuautoja) on vältytty.

Torista löytynyt klaffipiironki on ollut ihan loistava löytö, koska kaikki epämääräinen tilpehööri ja atomisilppu katoaa nopeasti yllätysvieraiden katseilta kun kannen sulkee. Ja vaikka piironki ei ole suuren suuri, sen ääreen mahtuu, yllättävää kyllä, kaikki kolme!

Kuusivuotias esikoinen (ja hänen veljensä - kuten permanenttitussilla tehdyistä piirrustuksista voi päätelläkin) on itse äärimmäisen tarkka tietyistä asioista, joten niin maalikaupassa kuin matto-osastollakin on kuunneltu häntä. Maxplaylta saadut Trescixs-pallotarrat hän valitsi niin ikään itse.

En tiedä, voisiko huone olla enää enempää hänen näköisensä. Ehkä juuri siksi vaaleanpunaisen seinänkin kanssa aika ihana.

PS. Älkää kysykö, mikä sävy valittiin. Joku vaaleanpunainen kuitenkin.

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla


torstai 12. lokakuuta 2017

Aamupäivä muovitehtaalla

1 kommentti Share It:

Kaupallisessa yhteistyössä Plastex Finland

Vietin tänään ihan huikean hauskan ja mieltä avartavan päivän kotimaisen Plastexin muovitehtaalla Lohjalla. Tehdaskierroksen ja vierailuni syynä oli juuri nyt vietettävä Suomalaisen työn liiton järjestämä Tervetuloa meille-viikko, jonka aikana monet kotimaiset yritykset, Plastex mukaan lukien, avaavat ovensa vierailijoille ja kertovat toiminnastaan. Olen itse päässyt useammallekin tehdaskierrokselle, ja minua on aina kiehtonut, miten tavalliset, arkiset kulutustuotteemme syntyvät ja millaisia asioita niiden suunnittelu- ja tuotantovaiheessa joudutaan ottamaan huomioon, siis että millaisia ongelmia ratkotaan. Tänään Plastexin historiasta, tuotteista ja tulevaisuudenvisioista minulle kertoi Arto, neljännen sukupolven Plastex-perheyrittäjä.

81 vuotta sitten perustettu Plastex on pisimpään toiminnassa ollut kotimainen muovitehdas.  Lohjalla toimiva tehdas työllistää tuotannossa ja varastolla kolmisenkymmentä ihmistä, toimistossa jonkin ihmisiä, jonka lisäksi Plastex on tehnyt tuotekehittely-yhteistyötä niin legendaarisen Eero Aarnion kuin nuorten suunnittelijoidenkin kanssa.

Kun pari vuotta sitten sain ensimmäisen yhteistyöehdotuksen Plastexilta, en osannut nimetä yhtäkään sen tuotetta tai edes tiennyt niitä jo omistavani. Meiltä löytyi kotoa hiekkaämpäreitä, lapioita, ruoansäilytysastioita, marjaämpäreitä, puurokauhoja, pulkkia, liukureita, säilytyspurkkeja ja vaikka mitä - eikä minulla ollut hajuakaan, että olin ostanut lähelläni elintarvikemuovista valmistettuja, Avainlippu-merkittyjä tuotteita. Suurimpana syynä tähän on varmastikin hyvä saatavuus (suurimpia jälleenmyjiä ovat Kesko ja S-ryhmä eli jokaikisestä Cittarista ja Prismasta löytyy jotain Plastexia, uskallan väittää) ja erittäin kilpailukykyiset hinnat. Lähituotanto konkretisoitui minulle tänään, kun Munkkivuoresta ostamani aamukahvi ehti juuri sopivasti jäähtyä juomalämpöiseksi kun saavuin tehtaan pihaan Lohjalle.



Olen tehnyt Plastexin kanssa yhteistyötä useita kertoja, ja minulle on aina välittynyt tehtaasta kuva inhimillisen ja ihmisen kokoisena yrityksenä. Kun aamulla ajoin väärälle sisäänkäynnille, ja palloilin pihalla, kurvasi luokseni varastotyöntekijä trukillaan, joka tarjosi apua. Kerroin etsiväni Artoa (ja käytin vain etunimeä), ja hän tiesi heti, kenestä puhun ja neuvoi tien oikeaan rakennukseen. Tehtaan käytävillä kulkevat ihmiset tervehtivät toisiaan lämpimästi ja kertoivat mielellään työstään. Yrittäjät eivät siis ole norsunluutorneistaan tähysteleviä muovimoguleita, vaan ihan tavallisia (ja todella hauskoja!) espoolaisia perheenisiä.

Pienehkönä perheyrityksenä Plastex on onnistunut pitämään yllä myös ihan mielettömän hienon suhteen asiakkaisiinsa ja kyenneet ketterästi reagoimaan heiltä saamaansa palautteeseen. Kun eräs veneilijä kertoi, että oli virittänyt mikrokuvun Plastexin perinteiseen suppiloon, jotta pystyi tankkaamaan veneensä läikyttämättä polttoainetta (koska vene aina huojuu ja heiluu) jo valmiiksi saastuneeseen Itämereen, palkkasi Plastex nuoren suomalaisen suunnittelijan kehittämään suppilosta paremman. Special edition-värejä on niin ikään tehty paitsi jälleenmyyjien että asiakkaiden toiveista.



Plastexin tehtaan yhteydestä löytyy ihan oikea tehtaanmyymälä sekä aivan ihana museonurkkaus. En ollut ikinä edes tullut ajatelleeksi, että mummolasta tutut saippuarasiat, hiuskammat, metronoranssit purkit ja lelukorin lelut olikin valmistettu siellä!

Vaan miten ne kaikille tutut tuotteet sitten valmistetaan? Plastexin tehtaalla muovituotteet syntyvät sekä kovalla paineella muotteihin muoviraaka-ainetta ruiskuttamalla, puristamalla ja jäähdyttämällä, että muovia puhaltamalla, jolloin sula raaka-aine "puhalletaan" muotin reunoille ja jäähdytetään. Minusta kuitenkin mielenkiintoisempaa oli, että muovi on raaka-aineena sellainen, että se voidaan rouhia, sulattaa ja käyttää uudelleen lukemattomia kertoja, ja että kaikki tuotannossa syntyvä muovisilppu ja myyntikelvottomat maanantaikappaleet siis käytetään uudelleen raaka-aineena - ilman että valmistettavien tuotteiden laatu kärsii. Arto kertoikin, että Plastexille saapuvasta raaka-aineesta yli 98% päätyy valmiiksi tuotteiksi tehtaanmyymälään ja jällenmyyjille. Vaaja pari prosenttia käyttökelvotonta raaka-ainetta toimitetaan käsiteltäväksi Ekokemille Riihimäelle.

Käytetty muoviraaka-aine itsessään on öljynporaustoiminnan sivutuote, joka voidaan polttaa kaukolämpönä tai sitten siitä voidaan valmistaa tuotteita. Plastexin ensimmäinen täysin kierrätysmuovista valmistettu EKO-kastelukannu tuli markkinoille keväällä. Tehdas haluaisi hyödyntää enemmän kierrätysmuovia tuotteidensa raaka-aineena, mutta ongelmalliseksi sen kannalta nousevat esimerkiksi elintarvikemuovin sertifikaatit ja mm. lasten tuotteita koskevat standardoinnit. Lasten pulkkaa ei siis saa valmistaa kierrätysmateriaalista.

Muovitehtaan historiassa ja sen tuotteissa näkyvät vahvasti trendit. Sotien jälkeen raaka-aineista oli valtava pula, ja muovia käytettiin paljon, koska sitä oli saatavilla. Nykyään vastuullisuuteen ja ekologisuuteen liittyvät kysymykset ovat luonnollisestikin osa tuotekehittelyä ja valmistusta, uusia tuotteita syntyy tarpeesta ja asiakkaiden toiveista, ja toisaalta vanhoja poistuu markkinoilta. Itse esimerkiksi onnistuin nappaamaan anopilleni Tattis-sienipuristimen, jollaista hän on jo vuosia kaivannut, mutta jota ei enää valmisteta, koska ihmiset hankkivat sienensä lähikaupasta metsässä samoilemisen sijaan.

Plastexille useita tuotteita suunnitellut Eero Aarnio sanoi kerran haastattelussa, että pitää muovista, koska sen työstämisessä on lukuisia mahdollisuuksia ja varsin vähän rajoitteita. Samoilla linjoilla olivat plastexlaiset tänään. He antavat tuotteilleen kymmenen vuoden takuun, pyrkivät kuuntelemaan ja kehittämään tuotteitaan saamansa palautteen pohjalta sekä tuomaan suomalaisiin koteihin tuotteita, jotka kestävät aikaa ja käyttöä, mutta jotka ovat tätä päivää. Niistä kerron kuitenkin vähän myöhemmin enemmän. ;)

PS. Sullakin on mahdollisuus käydä tutustumassa muovitehtaan henkilökuntaan, toimintaan ja tuotantoon huomenna perjantaina 13. lokakuuta klo 12-18 välisenä aikana. Arto kierrättää vieraita tehtaassa aina tasatunnein, ja tehtaanmyymälään on kuulemma tulossa aivan huikeita tarjouksia ja special edition-tuotteita, esimerkiksi marmorikuvioisia, uniikkeja lasten tuotteita ja tuotannosta poistuneita herkkuja. Suosittelen lämpimästi käyntiä tehtaanmyymälässä. Itse löysin sieltä esimerkiksi ihan mielettömän mukavat, tuotannosta poistuneet Teenager-"nojatuolit" lastenhuoneeseen.

Plastexin tehdas sijaitsee Lohjalla osoitteessa venteläntie 12.




perjantai 29. syyskuuta 2017

Niin pienen hetken

Ei kommentteja Share It:

Viime viikkoina olen monella tapaa saanut huomata, kuinka aika on kulunut ja kuinka tavallaan isoja lapsista on tullutkaan. Olemme pohtineet ensi syksyn koulun aloitusta, omia kotiavaimia, omaa puhelinta aikanaan. Iltapalapöydän keskusteluihin on tullut mukaan sodan, pakolaisuuden ja ilmastonmuutoksen kaltaiset kepeät teemat. Tyypit haluaisivat kovasti opetella uusia kieliä, janoavat tietoa asioista, ja täytyy myöntää, että olen googlannut aika monta vastausta tai siirtänyt vastausvastuun toisaalle. Juuri nyt pohdimme tosiaan paljon tulevaa koulua ja viisivuotiaan ensi syksynä alkavaa eskaria, suunnittelemme supersankarisyntymäpäiväjuhlia ja tutkimme karttapalloa (koska en todellakaan ole vahvimmillani missään avaruudellista hahmotuskykyä vaativassa).

Esikoinen on solahtanut eskariin kuin kala veteen, käy toista vuotta tanssitunneilla ja väkertää aina jotakin projektia. Hän on uskomattoman pitkäjänteinen ja taitava käsistään, ja hän saattaa käyttää kokonaisen aamupäivän hamahelmiaskartelussa tai muovailla mikroskooppisen pieniä asioita.

Viisi vuotta joulun alla täyttävä keskimmäinen on löytänyt kirjaimet (esikoisen lisäksi siis), ja näkee niitä mitä ihmeellisimmissä paikoissa. "Sanoitko, että mennään ostamaan talvihaalari kaupasta, jonka nimi on XXL? Siis X-X-L? X niin kuin xylofoni, X niin kuin xylofoni, L niin kuin laulaja! Kolme kirjainta: X, X, L!", "Näitkö äiti, tuossa rapussa on D, se on Aadan nimessä! Ja tuolla on B niin kuin banaani!"

Pian kolme vuotta täyttävä kuopus on papattava papukaija, joka toistaa kaiken. Aivan kaiken. Hän osaa ulkoa koko Spotifyn siivousmusiikkilistani, eli päiväkotiaamuina elämä on julmaa ja on mukavaa olla rappiolla. Kovimpia juttuja ovat dinosaurukset, autot ja Batman.

Kun mietin elämäämme nyt, tuntuu, että aika on kulunut uskomattoman nopeasti. Valvottuina vuosina päivät tuntuivat pitkiltä ja marraskuun pimeys loputtomalta, kesälomat lyhyiltä - ja ihanilta. Kun päiväkoti oli yhtenä arkipäivänä kiinni, kävimme pari viikkoa sitten vanhassa perhekerhossamme lasten kanssa. Siellä äitikaverini, jonka kanssa olin vuosia jakanut arkea ja kokemuksia kahvikupin ja mikrossa lämmitettyjen lounaskippojen äärellä, tarjoili kakkua töihin paluunsa kunniaksi. Samanlaisia suunnitelmia oli monella muullakin vuosien varrella tutuksi käyneellä perhekerhokävijällä. Yhtäkkiä tajusin, etten tuntunut puoliakaan paikalla olijoista. Se tuntui yhden aikakauden lopulta. Haikealta, vähän huojentavaltakin. Vaikeammalta on tuntunut löytää itsensä nyt, tästä uudesta arjesta ja uusista haasteista.

PS. Loppukevennykseksi minun on pakko jakaa kanssanne keskustelu, jolle olen räkättänyt koko illan. Meillä on nyt heiluvia hampaita oikein urakalla (ilmeisesti hampominen on prosessi, joka loppui meillä vain alkaakseen uudelleen, mutta sitä ne pienet ikäerot teettävät), ja tänään viimein lähti taas yksi.
Varovasti tiedustelin, että mitäköhän mieluista se hammaskeiju voisikaan tuoda. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä, itsevarmasti ja konstailematta: "Noo, esimerkiks 14 euroa ja lentoliput Espanjaan."

Viisaudenhampaan kirurgisen poiston varaaminen alkoi äkkiä houkuttamaan, sillä voi pojat, nyt eletään nousukautta! Tai houkuttaisi, jos  neljästä heiluvasta hampaasta ei olisi hammaskeijupalkkioita luvassa lähiaikoina.



maanantai 25. syyskuuta 2017

Yksi niistä päi... Viik... Kuukaus... VAIHEISTA

Ei kommentteja Share It:

On yksi niistä.... Vaiheista, pitkiksi venähtäneistä karma is bitch-viikoista. Maailmankaikkeus ei varsinaisesti ole syleillyt. Olen ollut väärissä paikoissa väärään aikaan, unohdellut asioita, haahuillut ja hukuttanut tavarani - kotiin enimmäkseen. Olen jättänyt kurahousut (ja oman sateenvarjoni) kotiin kaatosadepäivänä, olen hikikarpalot otsalta valuen ponnistellut ruuhkaisella kaupan kassalla muistellen pankkikortin PIN-koodia, juossut viime minuutilla päiväkotiin lunastamaan jälkikasvuani, kirjoittanut ostoslistoja ja jättänyt ne kotiin. Olen mennyt yhdeksältä nukkumaan ja taistellut tekniikan kanssa. Olen myös tullut huomanneeksi, että viimeksi mainittuun auttaa parhaiten syvään hengittäminen ja ohjeiden lukeminen. Että read the fucking manual
Viime viikolla etsin epätoivoisesti ulkoilutakkia autuaammille lenkkipoluille poistuneen tilalle, ja siinä sovituskopin epäedullisessa valossa hetken patsasteltuani tajusin, että mitä oikeasti tarvitsen, on silmänympärysvoide, elämäni ensimmäinen laatuaan. LinkedIn-profiilikuvaa etsiessäni taisi tietokoneeni kuvienkatseluohjelman kasvojentunnistusominaisuus olla samaa mieltä. Se näet löysi kasvokuviani vuoteen 2014 saakka. Vuoden 2014 jälkeen otettujen kuvien otsikkona oli pelkkä kysymysmerkki. Liekö syynä kymmenen ekstrakiloa vai ne silmäpussit, mutta päätin hankkia silmänympärysvoiteen lisäksi kuntosalikortin. Heti huomenna. Tai ensi viikolla, ei ole kiirettä valmiissa maailmassa. 

Olen puuskuttanut Prisman kassajonossa ja pulputtanut suu vaahdossa lukupiireissä. Mä olen ollut ihan tavattoman onnellinen ja tuntenut mitä suurinta helpotusta siitä, että voin teoriassa tehdä töitä ja opiskella virka-aikaan aamuyön sijaan (eräätkin kerrat olen viime minuutilla naputellut esseitä ennen palautuskansioiden sulkeutumista). Olen ollut ihan valtavan kiitollinen joka kerta päiväkodin portin sulkiessani, koska kaikki on mennyt niin hyvin. Kaksi vuotta iltaopintoja tehneenä olen oppinut arvostamaan yhteisiä arki-iltoja, hammaspesutarravihkoja ja iltasatuja. Juuri nyt vain vähän puuskututtaa.

PS. Yritin etsiä puhelimen taustakuvaksi tsemppaavaa teepussiaforismia Pinterestistä, mutta löysinkin yllä olevan kuvan. Olen nauranut kolme päivää. Selvisin äsken täpärästi ensimmäisestä verkkotentistä, ja yritän keksiä keinoa, jolla keplottelisin kirjatentistä läpi lukematta itse kirjaa (koska sitä ei ole saatavilla). Mikään ei siis kuvaa tämän hetkistä olotilaani paremmin.



sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Mahdollisesti maailman paras, supertäyttävä lounassalaatti

4 kommenttia Share It:

Kun laitan ruokaa, arvostan ennen kaikkea helppoutta ja nopeutta, mutta monipuolisuus ja tietysti maku ovat asioita, joita omissa ruokabravuureissani vaalin. Minä laitan yleensä kotona jälkiruoat, teen salaatit tai vihanneslisäkkeet ja kausittain leivonkin, yleensä kyllä suolaisia sortteja. Hurahdan aina hetkittäin johonkin, jota minun täytyy kyllästymiseen saakka saada. Ja tällä hetkellä olen (taas) aivan heikkona ystäväni bravuurilounassalaattiin, josta olen tehnyt oman bravuurini, vegenä ja tujumpana vain.

Mahdollisesti maailman parhaan ja hyvin täyttävän välimerellisen salaatin juju on rucolan, aurinkokuivatun tomaatin, fetajuuston, maustetun couscousin  ja kipakan valkosipulisen tsatsikin liitto. Salaatti pitää pitkään nälkää, joten se etenkin viime vuonna ajoi lounassalaatin virkaa. Juuri nyt, uuden koulu-päiväkotiarjen alettua syömme kotona useimmiten enää aterian, joka asettuu välipalan ja iltapalan välimaastoon, ja se monesti on ollut ruokaisampi salaatti (koska lapsemme ovat päiväkodin myötä oppineet rakastamaan salaattia ja etenkin salaattikastiketta, halleluja!).

Ja siis minähän olen kirkkain silmin vakuuttanut lapsille, että tsatsikia voisi pitää miltei salaattikastikkeena. Liekö syynä heidän tsatsiki-ihastukseensa tämä vakuutus vai se, että he itse saavat osallistua sen tekemiseen (maitoallergikko niin ikään pitää soijajoguversiostaan), mutta se on löytänyt taas tiensä arkiruokapöytäämme.



5 henkisen perheen lounassalaatti syntyy seuraavanlaisista ainesmääristä:

3 dl keitettyä couscousia (kuopuksen salaatista tämän jätin pois)
1/2 purkki salaattijuustokuutioita vedessä
rasiallinen kirsikkatomaatteja
puolikas kurkku
pieni pussillinen rucolaa (ja ystäväni muuten juuri vinkkasi, että salaattia kannattaa jatkaa miedomman makuisella jäävuorisalaatilla)
aurinkokuivattuja tomaatteja oman maun mukaan

Kypsennä couscous, pilko kurkku ja tomaatit, pienistä aurinkokuivatut tomaatit, sekoita. Itse en couscousin keittämistä lukuunottamatta lisää suolaa, mutta Henkka vannoo chili-sormisuolan nimeen.

Tsatsiki valmistuu niin ikään nopeasti ja helposti. Useamman päivän satsiin olen raastanut yhden kurkun, lisännyt ripauksen suolaa ja valuttanut ylimääräiset vedet hetken kuluttua pois, laittanut sekaan noin 3 desiä turkkilaista tai bulgarialaista jogurttia ja murskannut joukkoon aivan sairaasti valkosipulia. Isommille lapsille olen tehnyt oman, valkosipulittoman version, ja maitoallergiselle  kuopukselle soijaversion. Kipakan tsatsikin ja pehmeän yrttisen couscoussalaatin liittoa ei muuten kannata rikkoa. Se näet vain toimii.

Salaatin voi niin halutessaan höystää kanalla, kalkkunalla tai esimerkiksi lohella.



sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Mieltä avartava koko perheen menovinkki: Tanssiteatteri Raatikko

Ei kommentteja Share It:

Kuvat Raatikon kuvagalleriasta. 

Kävimme nyt viikonloppuna Vantaalla Tanssiteatteri Raatikon kutsumina isompien lasten kanssa katsomassa lomasta haaveilevasta sirkustaiteilija Pottuwarpaasta ja hänen sirkusprinsessaystävästään Esmeraldasta kertovan Pottuwarvas lomailee-uutuusesityksen, ja täytyy sanoa, että olen ihan tavattoman vaikuttunut. Ja niin olivat lapsetkin. Itselleni vierailu Raatikossa oli ehkä seitsemäs, 4,5-vuotias ja 6-vuotias olivat tanssiteatterissa kolmatta kertaa. 

Olen siinä mielessä onnekas, että meillä oli ala-asteella lastenkulttuurin puolesta liputtava luokanopettaja, jonka kanssa kolusimme teatterit (myös mainitsemani Raatikon liki kaksikymmentä vuotta sitten), museot ja näyttelyt, ja joka sytytti tuolloin innostukseni taiteeseen ja kulttuuriin. Mielestäni vaikuttava, koko kehoa puistatuksina ravisuttava ja suuria tunteita herättävä  näyttely, esitys, elokuva tai kirja on kokemus, jonka soisin jokaisen kokevan. Monta, monta kertaa. Itselleni vaikuttavat teokset ovat avanneet uusia ovia ja ajatuspolkuja, muovanneet minua ja käsityksiäni ympäröivästä maailmasta jollain tavalla.

Eilen kävimme tosiaan katsomassa syksyn uutuusesityksen. Pottuwarvas lomailee on kahdesta sirkustaiteilijasta kertova vuorovaikutuksellinen tanssiteatteriesitys, jossa sirkustaiteilijana ja haaveilijana tunnettu Pottuwarvas haikailee jännittävän ja eksoottisen loman perään. He rakentavat näytöksessä oman seikkailulomansa ja kannustavat yleisönkin mukaan irtiottoon arjesta. Lapsia kannustettiin mukaan rakentamaan ohjelmanumeroita ja yleisön joukossa seikkaili esimerkiksi varpaita napsiva krokotiili! 


Vantaalla sijaitseva (ja myös muualla Suomessa kiertävä) Tanssiteatteri Raatikko on vuodesta 1970-luvulta saakka toiminut lasten- ja nuortentuotantoihin erikoistunut teatteri, jonka esityksissä pääpaino on tanssitaiteella ja -ilmaisulla. Esimerkiksi viimeisimmäksi näkemässämme Pottuwarvas lomailee-esityksessä tämä näkyi selvimmin siinä, kuinka askeettisilla ja yksinkertaisilla lavasteilla luotiin mukaansatempaava, upea ja vaikuttava satumaailma. Kuminen lasten uima-allas toimi niin uima-altaana kuin Loputtoman loman tivolin karusellinakin, ja kahdesta harsoisesta vuodekatoksesta he rakensivat  yhdessä valojen ja musiikin kanssa vaikuttavan, merenalaisen meduusa-kohtauksen. Teatraalinen tanssitaide ja lavasteiden niukkuus jättivät (tälläkin kertaa) tilaa mielikuvitukselle, ja lasten osallistaminen esityksessä toivat esityksen ja tarinan uudelle tasolle - on mielestäni varsin erilaista kokea ja tehdä itse esitystä, kuin vain katsella sitä passiivisena vastaanottajana yleisössä. 

Nauroin itse vedet silmissä machoilevalle, jäätelöstä voimansa saaneelle voimamiehelle, olin pakahtua ylpeydestä kun ujo lapseni uskalsi lähteä sirkusprinsessan kutsumana ketkuttamaan lantiotaan lavalle ja tietysti ihailin valtavan lahjakkaiden ihmisten esiintymistä. Esityksen viesti oli tässä kohtaa elämää - päiväkodin, koulun ja kodin pyhän kolminaisuuden edessä - varsin tarpeellinen ja ajankohtainen: arjesta voi rakentaa seikkailun, ja arkea kannattaakin ajatella eräänlaisena seikkailuna. Kukaan ei voi elää tai nauttia vain lomilla tai elää vain lomaa varten. (Tai niin minä sen tulkitsin!) 

Noin 50 minuuttia pitkä Pottuwarvas lomailee on Raatikon ohjelmistossa lokakuun loppupuolelle saakka, ja esitysaikoja löytyy arkiaamupäivien lisäksi viikonlopuilta. Yli kolmevuotiaille suositeltavan esityksen liput maksavat 13 euroa kappaleelta. Marras-joulukuussa ohjelmistossa jatkuu Supersankarit, jonka kävin viime vuonna katsomassa lasten kanssa. Suositus sillekin!



torstai 7. syyskuuta 2017

Maailman paras hopeashampoo eli opiskelijan budget hack

6 kommenttia Share It:


Opiskelut aloitettuani olen ollut aikaisempaa säästeliäämpi ja tarkempi rahasta sekä kulutustottumuksistani. Minä käytännössä hoidan arjen ruokaostoksista ehkä 80%, ja lastenvaatteiden ja -kenkien lisäksi teen myös mieheni puolesta paljon hänen vaateostoksiaan. Olen aina ollut varsin hintatietoinen, ja tuntuisikin oudolta, jos en tietäisi, kuinka paljon maksaa WC-paperi, käsisaippua, maitolitra, shampoo tai vaikkapa puuropaketti. Hintaa itseään enemmän minua kiinnostaa, tuotteen valmistuspaikan ja -tavan suhde hintaan; maksan mieluusti vähän enemmän reilun kaupan tuotteesta,  avainlippumerkityistä tuotteista, luomupuuvillasta ja mahdollisuuksien mukaan suosin lähituottajia. Laatu on minulle tärkeä ostopäätöstä ohjaava arvo, ja ostan mieluummin vähemmän ja parempaa kuin kymmenen huonoa tai kaappiin jäävää tuotetta. Olen esimerkiksi kymmenen vuoden aikana ostanut peräti kaksi laukkua, ja kummankin käytin loppuun asti.

Osasyynä kitsasteluuni on varmasti konmaritus-projektini. Olen löytänyt kaapeista aivan liikaa kerran kokeiltua, purkkiinsa kuivunutta kosmetiikkaa, lähes käyttämättömiä (ja liian pieniä/suuria/väärän värisiä) vaatteita (heikko kohtani!) joita on säilötty parempia hetkiä varten.

Olen siis ottanut käyttöön kaikki lempivaatteeni, lempiastiani ja raivannut kylpyhuoneen kaapeista kuivuneet putelit. Alunperin päätin, etten hanki uutta tilalle, mutta kun bongasin Facebookin Äitejä tyyliromahduksen partaalla-ryhmästä (joka muuten on hyväntuulisin ja inspiroivin äitiryhmä ikinä) ketjun keltaisista hiuksista ja mielettömiä ennen-jälkeen-kuvia, lisäsin ostoslistalleni Fudgen hopeashampoon. Enkä katunut hetkeäkään. Joku vinkkasi, että Tokmanni myy superpigmenttistä ja tehokkaasti ei-toivottua keltaista sävyä taittavaa tuotetta vajaan 15 euron hintaan, mutta oman purkkini ostin kokeilumielessä kantistarjouksesta (11,90 euroa) pari kuukautta sitten Sokos Emotionista. Ja koska sanoin, että tutkin aina hinnat, niin ainakin viikonloppuna Flamingon Hairstoresta Fudgen hopeshampoo & hopeahoitoaine-setti maksoi alle 30 euroa.

Täytyy sanoa, etten olisi voinut ajatellakaan, että ihastuisin shampooseen näin. En ole kosmetiikan suhteen hirvittävän uskollista tai vannoutunutta sorttia, vaan käytän fiiliksen mukaan varmaan viittä tai kuutta erilaista päivävoidetta, ja hopeashampoitakin on kertynyt kymmenen vuoden aikana kaappeihin jos jonkinlaisia, mutta tämä Fudge oli todellista rakkautta ensisilmäyksellä. Tai ensipesulla. Luulin jo löytäneeni parhaat taittavat tuotteet, vaan vähänpä tiesin!



Hiukseni ovat siis luonnostaan melko vaaleat, ja kuten kuvasta näkyy, olen kasvattanut omaa hiusväriäni takaisin nyt nelisen vuotta. Etenkin aiemmin värjätyt latvat tapaavat taittua elovenaisen keltaisiksi tai oransseiksi, ja olen vuosien varrella kokeillut jos jotain hopeista, latvaan laitetuista suoraväreistä ärhäkän violetteihin maskeihin ja kampaajalla laitettuihin taittaviin kevytväreihin, ilman mainittavan pitkäkestoisia tuloksia. Kaksi viikkoa kampaajakäynnin jälkeen se Elovena on sieltä puskenut (kuten esimerkiksi yllä olevasta ihanan, Espanjaan kesällä karanneen Millan otattamasta kuvasta voi nähdä. Kampaajakäynnistä oli tuolloin aikaa tasan kaksi viikkoa.)



Kinkkisempi juttu sitten onkin, että miten sen eloisan violetin sävyn saa pois kynsinauhoista, hiusrajasta ja korvista. Niin ikään etsinnässä on silottava muotoilutuote, jossa ei olisi lainkaan pitoa, joka ei tuoksuisi miltään, lähmäisi hiuksia ja auttaisi kutrejani kestämään tätä kosteaa syysilmaa. Saa vinkata kommenttiboksiin!